The Surface Breaks

Ihmeitä tapahtuu; olin kirjastossa etsimässä jotain kevyttä ja helppoa luettavaa yövuoroon, kun silmäni osuivat Louise O'Neillin uutuuskirjaan "The Surface Breaks". Tämä pienen merenneidon uudelleenkerronta ilmestyi vasta hetki sitten Goodreadsin mainoksiin ja blogeihin ja ajattelin odotella vielä pitkään ennen kuin edes katsoisin, löytyisikö se kirjaston valikoimasta. Tällä kertaa odotus loppui lyhyeen ^^

Tarinan tapahtumat noudattavat alkuperäisen sadun käänteitä, mutta sanoma on varsin kaukana ainakin siitä suloisesta Disneyn versiosta. Tyttöjen ja naisten asema niin meren alla kuin maan pinnalla on nimittäin surkea ja rakkauden löytämisen sijasta pieni merenneito etsiikin lopulta vapautta itselleen ja sisarilleen.

Tämä oli nyt toinen nuorten fantasiakirja putkeen, josta pidin kovasti. Kirjan loppuratkaisu jännitti minua hirveästi, koska H. C. Andersen ja Disney olivat jo esittäneet kaksi vaihtoehtoa, odotin nyt suuren yllätyksen tarjoavaa kolmatta versiota.

Minua ehkä hieman häiritsi se, miten ärhäkän feministinen näkökulma kirjassa oli. Eikö mukaan olisi saatu ujutettua edes pari mukavaa ja fiksua miestä ja joku onnellinen heteropari sinne taka-alalle?

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen ja suosittelen tätä lämpimästi kaikille - paitsi ehkä sen Disneyn version uskollisimmille kannattajille, koska "The Surface Breaks" ei ole söpö.

Nämä satujen uudelleenkerronnat ovat minulle aika tuntematonta maastoa, mutta tämän kokemuksen jälkeen voisin tutustua muihinkin ^^

Tuhat kerrosta; Huipulla

Katharine McGeen "Tuhat kerrosta" -sarjan toinen osa on vilahdellut blogeissa ja mainoksissa ja kun näin sen nököttämässä sopivasti lähikirjaston hyllyssä, oli ihan pakko napata se mukaan.

Ensimmäisen osan tavoin myös tämä toinen kirja, "Huipulla", alkaa esinäytöksellä, jossa yhdelle tytölle käy köpelösti. Olikin sitten hauskaa lähteä lukemaan miettien, kuka tämä tyttö on ja mitkä tapahtumat johtavat lopputilanteeseen.

Meno on jälleen kuin Gossip Girlin scifiversiossa. Tunnustan avoimesti, että olin unohtanut lähes kaikki yksityiskohdat ensimmäisestä kirjasta. (En edes muistanut, kuka tönäisi kenet alas tornista ja miksi.) Tämä ei onneksi haitannut, koska asiat palautuivat nopeasti mieleen.

"Huipulla" oli yhtä koukuttava ja nopealukuinen kuin sarjan ensimmäinen kirja - ja Gossip Girl. Avery oli ihanan raivostuttavan lapsellinen ja itsekeskeinen. Leda tuntui alussa hirveältä nartulta, mutta tarinan edetessä hänestä tulikin ehkä lempihahmoni. Watt oli sellainen mukava tyyppi, mutta Nadia teki hänen osuuksistaan kiinnostavia. Uusi tyttö Calliope toi tarinaan jännitystä. Hänellä kun oli paljon salaisuuksia ja kaiken huipuksi hän iski silmänsä Atlasiin. Muiden draamailun rinnalla Rylinin touhut olivat minusta hieman tylsiä ja halusin aina vain päästä nopeasti eteenpäin seuraamaan, kuka lähtee juhlista kenen kanssa.^

Viime aikoina nuorten dystopioiden synkät maailmat eivät ole innostaneet minua yhtään. McGeen maailma vaikuttaakin onnekseni valoisalta paikalta; perinteinen pihvi on harvinaista herkkua, mutta muuten ruokaa ja puhdasta vettä tuntuu riittävän ja saasteetkin ovat ilmeisesti kadonneet jonnekin (uusien energianlähteiden ansiosta?). Ihastuin erityisesti niihin vedenalaisiin perunaviljelmiin.

Tarina jäi useammaltakin osalta herkulliseen ja hämmentävään kohtaan ja odotan nyt innolla seuraavaa osaa ^^

Traitor's Blade

Goodreads on tuputtanut minulle sinnikkäästi Sebastien de Castellin Greatcoats-sarjaa ja vihdoin ehdin tarttua sarjan avausosaan "Traitor's Blade".

Kuningas on mestattu vallanhimoisten herttuoiden toimesta. Aiemmin rahvaan oikeuksia valvoivat kuninkaan huolella valikoimat sotilaat, "greatcoats", mutta aateliston vallankaappauksen jälkeen näistä kuninkaan miehistä ja naisista on tullut halveksittuja hylkiöitä.

Falcio Val Mond oli aikoinaan ensimmäinen greatcoat, mutta nyt hän kiertää maata kahden kumppanin kanssa ja yrittää epätoivoisesti toteuttaa edesmenneen kuninkaansa viimeistä tahtoa.

Falcio on sankarina äärimmäisen kunniallinen ja oikeudenmukainen mies, joka on kokenut julmia menetyksiä, mutta jatkaa silti matkaa yhtä jalona kuin satujen ritarit. (Luttana ja ihana mies, toisin sanoen.) Falcion ja hänen kumppaniensa välinen huulenheitto oli hauskaa luettavaa.

Juoni oli hieno. En ehtinyt pitkästyä, kun tasaisin väliajoin joku osoitti sankareita jonkinlaisella aseella. Loppua kohti tuli myös käänteitä, jotka yllättivät minut täysin. Voin vain todeta erehtyneeni parin hahmon suhteen oikein kunnolla!

Maailman yliluonnollista puolta ei hirveästi esitelty tässä ensimmäisessä osassa, mutta juoni oli muuten niin viihdyttävä, etten koe tätä hirveänä puutteena.

Erityiskiitokset annan mahdollisesti inhottavimmasta kelmistä, jonka olen koskaan kirjassa kohdannut; herttuatar Patrionaa vihasin niin antaumuksella, että kiemurtelin tuolillani.

Nyt pitäisi saada jostain sarjan seuraava osa, jotta selviää, mitä Falciolle ja kaikille hänen ihanille ystävilleen seuraavaksi tapahtuu. Uskon, että luvassa on kaikkea jännittävää ^^

The Tethered Mage

Goodreads vilautteli minulle Melissa Caruson uudehkon kirjasarjan avausosaa "The Tethered Mage". Kyseessä on seikkailu maailmassa, jossa kaikki velhot "rengastetaan" eli heidän voimansa kahlitaan ja valjastetaan hallitsijoiden määräämiin tehtäviin.

Tarinan sankaritar on Amalia, hallituksessa istuvan naisen tytär ja perijätär, joka on ikävä kyllä kiinnostuneempi kirjoista kuin politiikasta. Eräänä päivänä hän törmää kadulla toiseen nuoreen naiseen, Zairaan, joka on onnistunut piilottamaan taikavoimansa tähän asti. Sattuman oikusta Amalia ja avoimen vihamielinen Zaira joutuvat nyt yhdessä liekaan.

Kirjan ajatus kuulosti todella hyvältä, mutta alkaessani lukea tajusin, että tämähän onkin ya:ta... O.O Mielenkiintoni meinasi lyssähtää alkuunsa, kiitos tämän asenneongelmani. Keskityin kuitenkin sinnikkäästi lukemaan eteenpäin ja pääsin kuin pääsinkin tarinaan sisään ja huomasin kiinnostuvani häijystä prinssistä ja Zairan ja Amalian ongelmista.

Juoni oli hyvä, kun vain annoin tarinalle mahdollisuuden. Velhojen kerääminen yhteen ja valjastaminen hallituksen aseiksi kuulosti kovasti Robert Jordanin Ajan Pyörän seanchanilaisten tyyliltä. Muuten kirjan tyylistä tuli mieleen Marie Rutkoskin suosittu Winner's-sarja. Juonessa oli mukavasti jännittäviä käänteitä ja yllätyin ihan kunnolla, kun pari pahista paljastui. Olen ihan kiinnostunut lukemaan, miten Amalialle ja Zairalle seuraavaksi tapahtuu.

Romanttista puolta pitää aina muistaa kommentoida; tällä kertaa mentiin sellaisella söpöllä ja herttaisella linjalla. Amalian romanssin esteenä on tietysti iso luokkaero. Ei minulla kuitenkaan ole valittamista; mukava pari. Zairan ihastumisissa oli vähän enemmän väriä ja pohdittavaa lukijalle. Uskon kyllä, että moni lukija arvaa Zairan romanssin suunnan ennen loppuhuipennuksia.

Suosittelen "The Tethered Magea" erityisesti nuorille suunnatun fantasian ystäville ^^

Theft of Swords

Michael J. Sullivanin kirjoja Goodreads on tyrkyttänyt minulle niin sinnikkäästi, että tartuin vihdoin kirjailijan ensimmäisten tuotosten yhteisniteeseen "Theft of Swords".

Tarinan sankarit, Hadrian ja Royce, ovat maineikkaita ammattivarkaita, joita rikkaat aateliset palkkaavat varastamaan asioita muilta rikkailta. Kaksikko joutuu pahaan pulaan, kun he kompastuvat vastamurhatun kuninkaan tuoreeseen ruumiiseen kesken hämärän toimeksiannon.

Juoni itsessään oli aika perinteinen ja suoraviivainen fantasiaseikkailu; vallantavoittelijoita, muinainen hirviö, salaperäinen ikivanha velho ja kadonnut prinssi...

Hadrian ja Royce olivat hauska parivaljakko. Toisin kuin synkemmissä fantasiatarinoissa, sankarit ja suurin osa muista hahmoista, olivat todella mukavia ja kunniallisia henkilöitä. Mukana oli muutama häijympi ja ahneempi vihollinen, mutta aika kiltiksi seikkailuksi tämä jäi. Hienoa oli mielestäni riittävä naisedustus; merkittäviin tekijöihin kuuluivat niin noidaksi syytetty prinsessa kuin herttainen maalaistyttökin.

Sullivan oli tehnyt hienoa työtä luomansa maailman historian ja jumaltaruston kanssa. Haltia- ja kääpiönaapurit kuulosti ensin vähän turhan klassiselta ratkaisulta, mutta siitä tulikin lopulta kiehtova kokonaisuus.

"Theft of Swords" oli hyvä ja viihdyttävä fantasiakirja enkä koe tuhlanneeni aikaa tätä lukiessa. Olisin ehkä kaivannut hieman häijympiä vastustajia, hieman suurempia persoonallisuuksia hahmoihin ja hieman tyrmäävämpiä koukkuja juoneen. Lopussa paljastui pari jännittävää yksityiskohtaa ja saatan hyvinkin jatkaa sarjan parissa selvittääkseni, mitä näille sankareille vielä tapahtuu.

Emperor of Thorns

"Emperor of Thorns" on kolmas osa prinssi (sittemmin kuningas) Jorgista kertovasta trilogiasta.

Jorgilla on nyt kruunu ja kuningatar ja jopa liittolaisia sukulaisten keskuudessa, mutta rauhassa hän ei saa olla. Katherine-täti, Jorgin suuri ihastus, piinaa hänen uniaan ja koko ihmiskuntaa uhkaa Kuollut Kuningas zombiarmeijoineen.

Ensimmäisen kirjan perusteella en olisi uskonut, että tarina kääntyisi vielä tällaiseksi. Jorghan raivasi tiensä kuninkaaksi vain siksi, että kaikki sanoivat hänelle, ettei hän pystyisi siihen tai ettei hänen pitäisi tehdä sitä. Nyt Jorg ryhtyy toimeen - vanhalla väkivaltaisella tyylillään tietysti - pelastaakseen ihmiskunnan Kuolleelta Kuninkaalta.

Rakastan nekromantikkoja ja herätettyjä ruumiita, joten pidin hurjasti Kuolleen Kuninkaan ja hänen armeijansa tarjoamasta uhasta. Toinen mahtava osuus juonikuvioista oli Jorgin kyky yllättää minut toistuvasti! Luulin jo tuntevani hänen toimintatapansa, mutta aina hänen tekonsa saivat silmäni pullistumaan epäuskoisina.

Se muinainen, unohdettu teknologia sitten ei kiinnostanut minua lainkaan. (Olen jo aiemminkin valittanut siitä, etteivät tuliaseet mielestäni sovi korkeaan fantasiaan.) Välillä pitkästyin myös niihin pitkiin, aluksi turhanpäiväisiltä vaikuttaviin matkoihin.

Innokkaimpana taisin itse asiassa odottaa sitä, miten Jorgin jokseenkin mielenkiintoiset naisasiat järjestyisivät. Ajattelin, että toisen tytöistä täytyisi pudota pelistä kuolemalla... O.O

No, loppuratkaisu ei ollut se, mitä ehkä olin kuvitellut, eli pisteet siitä. Suunnitelmissa on tutustua Lawrencen muihin sarjoihin - kunhan kerkiän! ^^

Red Seas Under Red Skies

"Red Seas Under Red Skies" on toinen osa Scott Lynchin ammattivaras ja -huijari Locke Lamorasta kertovasta sarjasta.

Ensimmäinen kirja "Locke Lamoran valheet" päättyi siihen, että Locke joutui pakenemaan kotikaupungistaan uskollisen kumppaninsa Jeanin kanssa. Toinen kirja alkaa siitä, että Lockella on nuolenkärki painettuna kurkkua vasten. Tästä lähdemme sitten seuraamaan parin vuoden takaisia tapahtumia, jotka johtivat tähän jännittävään umpikujaan.

Lynch osaa kehittää pitkiä, monipuolisia juonia; Lockella on menossa jokin nerokas suunnitelma, joka vaatii lukemattomia mystisiä hankintoja ja huijauksia. (Huomautettakoon, ettei lukijalla ole selvyyttä lopullisesta päämäärästä ennen kuin se on käsillä.)

Locken epäonneksi hän ei saa keskittyä työhönsä rauhassa, vaan kolmas osapuoli haluaa sekoittaa hänet ongelmiinsa. Tämä uusi työnantaja osaa olla sen verran häijy, ettei sankareilla ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua toimittamaan tämän asioita.

Joskus liian pitkät ja moniosaiset juonet alkavat pitkästyttää, mutta tällä kertaa tarina piti minut otteessaan alusta loppuun. Jatkuvasti tapahtui jotain jännittävää, odottamatonta tai muuten vain kiinnostavaa. Tapahtumapaikkana oli ensin Tal Verrar, uusi ja ihmeellinen kaupunki, ja myöhemmin päästiin merelle seikkailemaan, joten hienoja juttuja riitti. Lisäksi täytyy kehua, että Locke on hauska. Hänen huomautuksensa (ja myös Jeanin) ovat suorastaan loistavia. Merimiesten ja kissojen välinen suhde oli myös mahtava keksintö.

"Locke Lamoran valheet" teki ihan positiivisen vaikutelman, mutta nyt lämpenin tälle sarjalle oikein kunnolla ^^