Bitten

Kelley Armstrongin "Bitten" on taas tällainen Goodreadsin minulle suosittelema kirja, jonka onneksi löysin kirjaston kautta.

Kyseessä on ihmissusista kertova urbaani fantasia. Päähenkilö Elena on maailman ainoa naispuolinen ihmissusi; ihmissusigeeni periytyy vain isältä pojalle tai pureman kautta, mutta ihmissuden puremaksi joutuneet jäävät harvoin eloon. (Purtujen ihmissusien suurin kuolinsyy ovat geenin perineet ihmissudet, jotka eivät tykkää näistä epäluotettvista, laumattomista olennoista.)

Elena selvisi puremasta ja otettiin pienen lauman jäseneksi, mutta hän halusi elää tavallisten ihmisten parissa, hankki normaalin työpaikan toimittajana ja muutti yhteen mukavan ja tavallisen miehen kanssa.

Nyt lauman johtaja vaatii Elenaa palaamaan takaisin lauman luokse. Vieraat ihmissudet ovat tunkeutuneet lauman alueelle ja murhaavat paikallisia liiankin näyttävästi. Jos tunkeilijoita ei eliminoida nopeasti, paikalliset alkavat pian uskoa ihmissusiin ja epäillä lauman omissa oloissaan viihtyviä jäseniä.

Juoni oli aika perinteinen, mutta tapahtumien etenemistä oli ihan kiinnostava seurata. Naisten puute tosin häiritsi minua alusta asti. Koska naiset eivät voi periä ihmissusigeeniä, ihmissusimiehet hylkäävät rakastajattarensa ja tyttärensä ja lähtevät käpälämäkeen poikiensa kanssa. Olisin toivonut, että ihmissudet olisivat ottaneet naisensa oikeasti kumppaneiksi ja kasvattaneet ihmistyttärensäkin lauman keskuudessa. Näin ihmissusilla olisi ollut äitejä ja siskoja. (Ja ihmissusilaumassa kasvaneista tytöistä olisi voinut kehittää aika hurjia sankarittaria!) Elena olisi ehdottomasti tarvinnut tyttöystäviä sen karvaisen äijälauman keskellä.

Pahin ongelma olivat Elenan miesystävät. Ihmismies Philip oli totaalisen tylsä - varmaan tarkoituksella. Ihmissusihottis Clayton taas oli niin tökerö ääliö, että hänen lähentely-yrityksensä saivat minut vain puhisemaan kiukusta. En siis päässyt niissä ilmeisesti kuumiksi ja romanttisiksi tarkoitetuissa kohdissa oikeaan tunnelmaan :D

Tämän(kin) sarjan kohdalla jää nähtäväksi, tartunko seuraavaan osaan...

Liitto

Poissa silmistä, poissa mielestä - kunnes se ilmestyy spontaanisti kirjaston hyllyyn useampana kappaleena :P

Olin oikeastaan jo unohtanut Kerstin Gierin unikävelytrilogian, kun sitten törmäsin tähän viimeiseen osaan kirjastoreissulla. En ihan täsmälleen muistanut, missä mentiin, kun toisen osan lukemisesta on ehtinyt vierähtää aikaa ja aika monta muuta seikkailua. Nopeasti pääsin kuitenkin taas kärryille ^^

Anabel on vapaalla jalalla ja paasaa demonistaan, johon Liv, Henry ja Grayson eivät halua uskoa. Akuuteimpana ongelmana kolmikolla on Arthur, josta on tullut varsin häikäilemätön kelmi. Arthur livahtaa viattomien oppilaiden ja opettajien uniin ja aiheuttaa kaaosta koulussa ilmeisesti silkkaa ilkeyttään ja näyttämisenhaluaan. Livin ystävineen täytyy pysäyttää Arthur ennen kuin joku satuttaa itsensä pahasti, mutta voivatko he luottaa sekavaan Anabeliin?

Pidän Gierin positiivisista ja hupsuista hahmoista; Livin pikkusisko Mia on mahtava tyyppi ja yhdessä siskokset tarjoavat hauskoja kohtauksia. Romanssien suhteen Henry on jättänyt minut alusta asti kylmäksi. Hän tuntuu jotenkin tosi jäykältä ja tylsältä kaverilta. Pidän paljon enemmän Graysonista <3

Nyt Liv kauhistuu omaa kokemattomuuttaan; hän on neitsyt ja Henryllä on ollut vaikka kuinka monta tyttöystävää. Livin hätäinen möläytys aiheuttaa sitten kaikkea hauskaa. Lisätään yhtälöön vielä naapuriin muuttava Mat - Florencen lapsuudenihastus - ja Graysonin entinen tyttöystävä Emily ja lopputuloksena on todella huvittavaa teinidraamaa :D

Oikeastaan seurasin paljon kiinnostuneempana Livin itsetuntopulmia ja hätävalheiden seurauksia sekä kaikkia muita suhdesotkuja kuin sitä varsinaista taikaongelmajuonta :P

Pahin ongelmani tämän sarjan kanssa on ollut, että se unissakävelyjuttu kuulostaa niin hirveän epämääräiseltä ja jotenkin liian ihmeelliseltä. Perinteinen miekka ja magia -meininki uppoaa minuun paljon paremmin :P

Talking to Dragons

Odottelin kiihkeästi saavani käsiini muutamia jännän kuuloisia kirjoja ja sitten iski kammottava pulma; mitä lukea odotellessa? O.O

En halunnut aloittaa mitään kovin raskasta, aikaa vaativaa teosta, koska nuo edellä mainitut kirjat saattaisivat saapua koska tahansa. Onneksi hyllystä löytyi vielä Patricia C. Wreden Lumotun metsän kronikoiden neljäs osa "Talking to Dragons".

"Talking to Dragons" on siinä mielessä hauska päätösosa, että se oli itse asiassa sarjan kirjoista ensimmäinen, jonka Wrede kirjoitti. Kolme aiempaa osaa hän kirjoitti "ennakkonäytöksiksi".

Tällä kertaa päähenkilönä on Cimorenen poika Daystar, joka ei tiedä mitään äitinsä ja kadonneen isänsä menneisyydestä. Yhtenä päivänä Cimorene vain sysää isän lumotun miekan Daystarille ja käskee tätä lähtemään Lumottuun metsään. Selityksiä on turha odottaa; Lumotun metsän taikuus kyllä pitäisi huolen siitä, että Daystar kohtaisi oikeat henkilöt ja päätyisi oikeaan paikkaan tekemään... mitä hänen sitten pitäisikin tehdä.

Wrede todisti jälleen kerran, etteivät järkevät ajatukset eksy satuprinsessojen päähän. Daystarin kohtaaman huvittavan raivostuttavan prinsessan ritarilla tuntui kuitenkin olevan edes hieman itsesuojeluvaistoa - hieman. Kaksikko kuitenkin ansaitsi toisensa ehdottomasti XD

Cimorenen äärimmäisen kohteliaaksi kouluttaman Daystarin matkakumppaniksi Wrede oli lisännyt tuittupäisen nuoren tulinoidan Shiaran. Kaksikon luonteiden yhteentörmäyksestä tuli väkisinkin varsinaista viihdettä :P

Olipas hauska ja rentouttava "välipala" ^^

The Midnight Star

"The Midnight Star" päättää Marie Lun Young Elites -trilogian ja spoilaan taas röyhkeästi aiempia kirjoja "The Young Elites" ja "The Rose Society".

Adelinasta on tullut Valkoinen Susi, pelottava ja vihamiehiä keräävä valloittajakuningatar, jolla on takanaan inkvisiittorien epäluotettava armeija. Salamurhayrityksiä tulee tasaiseen tahtiin ja sisaren pakeneminen hiertää Adelinaa. Adelinan oma illuusiovoima ujuttaa vainoharhaisia ajatuksia hänen päähänsä ja Adelinan on yhä vaikeampaa erottaa todellisuus harhoista. Magiano seisoo Adelinan rinnalla, mutta uskaltaako tyttö luottaa varkaaseen?

Adelina ei ole ainoa, jolla on ongelmia kykynsä kanssa; jokainen Eliitti joutuu pikku hiljaa omien voimiensa uhriksi. Raffaele tajuaa, että raja kuolleiden ja elävien maailman välillä on särkymässä. Raffaele tarvitsee Adelinan ja muiden Eliittien apua tai koko maailma on vaarassa.

Hieno päätös tälle sopivan hurjalle nuortenfantasiasarjalle. Toimintaa ja vauhdikkaita tempauksia riitti ja maailma ja Eliittien voimien aiheuttamat ongelmat olivat oikeasti jännittäviä. Romanssin suhteen... Ei mennyt ihan niin kuin olisin voinut arvata, mutta tykkäsin! <3

Knife of Dreams

Robert Jordanin Ajan Pyörän kanssa olen päässyt jo kirjaan numero yksitoista, "Knife of Dreams".

Egwene on Elaidan vankina ja Aes Sedain keskuudessa on sellaisia juonia ja petoksia, etten osaa sanoa, tipahdinko kärryiltä jo pari tuhatta sivua sitten.

Kuolleita näkyy siellä sun täällä kävelemässä, mikä enteilee Viimeisen Taistelun lähestymistä.

Faile on edelleen häijyjen Aieleiden vankina ja Perrinillä on jännittäviä suunnitelmia hänen vapauttamisekseen - suunnitelmaan kuuluu seanchanilaisia!

Mat matkustaa torailevien Aes Sedain kanssa ja kosiskelee samalla Tuonia, mikä on aina yhtä hyvää viihdettä :D Ja sitten Thom näyttää Moirainen kirjeen, mikä sai minun sydämeni hakkaamaan innosta O.O

Jordan lisäilee tekstiinsä rasittavuuteen asti kaikkia juonen kannalta epäolennaisia yksityiskohtia, mutta entisenä (ja nykyisenä) hevoshulluna nautin siitä, miten hän uhraa sivutilaa uusien ja vanhojen ratsujen kuvailuun. Näissä osioissa en koskaan huokaile kärsimättömästi ^^

Edellisestä osasta kolme neljäsosaa oli todella turhauttavaa ja puuduttavaa luettavaa, kun mikään asia ei edennyt mihinkään suuntaan. "Knife of Dreams" oli puolestaan täyttä asiaa alusta loppuun ja todisti kyllä, miksi tämä sarja on niin kehuttu ^^

"Knife of Dreams" jäi viimeiseksi Jordanin kirjoittamaksi kirjaksi ja seuraavat kolme kirjaa ovat Brandon Sandersonin viimeistelemiä. (Jos ymmärsin oikein, näistä kolmesta viimeisestä kirjasta piti tulla vain yksi opus, mutta tarina vähän venähti.)

"Knife of Dreams" jätti asiat taas kaikin puolin herkullisiin kohtiin ja odotan nyt jännityksellä, miten Sandersonin käsi vie tämän huikean tarinan loppuun O.O

Näkijä

Sain kirjaston kautta käsiini Iina Korpivaaran omakustanteen "Näkijä" ja tartuin innolla tilaisuuteen lukea välillä kotimaista nuorten fantasiaa amerikkalaisen tarjonnan ahmimisen lomassa.

Ikävä kyllä ensimmäiset ajatukseni "Näkijän" tarinasta olivat "mitäänsanomaton ja köykäinen". Jordanin Ajan Pyörän kanssa ongelmani on se, että ennen jokaista ratkaisevaa askelta pitää lukea viitisenkymmentä sivua seurueen jäsenten napeista ja ruseteista. Korpivaara on mennyt sitten toiseen ääripäähän ja sullonut kokonaisen romaanin novelliin.

Päähenkilö Marisa törmää outoon tyttöön. "Luotatko minuun?" tuo hauskannäköinen muukalainen kysyy. "Toki!" vastaa sankarimme ja *Poks!* olemme Tylypahkassa. "Tadaa! Taikuutta on olemassa ja sinäkin saat osasi, kunhan luovut perheestäsi ja kaikesta muusta tutusta." Ai juu, ja vuoden sisällä pitää päättää, haluaako olla hyvä vai paha, koska... No, taikuutta käyttävät ihmiset nyt vain ovat joko hyviä tai pahoja!

Korpivaara olisi kaivannut viereensä jonkun rasittavan pikkulapsen, joka olisi hokenut joka toisen virkkeen jälkeen "miksi?".

Pahin ongelma on se, että asia on sullottu niin tiiviiseen pakettiin. Juoni olisi kaivannut sivupolkuja ja ovelia harhautuksia hämäämään lukijaa. Tällaisena kirja on liian yksinkertainen eikä tarjoa lukijalle viihdyttäviä yllätyksiä.

Hahmoja olisi myös voinut vielä työstää. Marisa ja kumppanit tuntuivat mallinukeilta, joille oli vain laitettu eriväriset peruukit päähän. Tähänkin tietysti vaikuttaa se hätäinen kerronta, minkä vuoksi lukija ei ehdi tutustua porukkaan kunnolla. Se romanssipuolikin meni niin nopeasti, etten ehtinyt mukaan koko juttuun! :D

"Näkijä" oli vähän kuin taikina, jota olisi pitänyt vielä työstää ennen tarjoilua; huikean ja eeppisen seikkailun rakentaminen on pitkä urakka.

"Näkijä" ei tehnyt vaikutusta - ehkä nuoremmat fantasianystävät pitävät tällaisesta kevyestä lukupalasta enemmän? Olen silti tyytyväinen, että luin tämän. Aion ehdottomasti jatkaa tällaisten kotimaisten tuotosten metsästystä ^^

Pirita Karjalan tytär

Maailmassani on näköjään kaksi kirjallisuuslajia; urbaani fantasia ja Kaari Utrion historiallinen viihde :P

"Pirita Karjalan tytär" kertoo Piritasta, joka on papin ja suomalaisen ylimysnaisen avioton tytär. Äiti kuolee heti synnytyksessä ja isänkin voimat loppuvat Piritan ollessa seitsemänvuotias. Suvuton ja perinnötön pikkutyttö tapaa oikein mukavia kauppamiehiä, jotka vievät hänet kauas Venäjälle Novgorodiin ja myyvät orjaksi vauraaseen Avraamovin taloon.

Pirita on aika tyytyväinen elämäänsä orjana; ruokaa riittää ja hän saa nukkua isännän vieressä lämpimässä vuoteessa. Isäntä on itsekäs ja hölmö, kuten voi odottaakin, mutta Pirita osaa kohdella häntä niin, että piiskaa tulee harvoin.

Avraamovin talon asiat menevät kuitenkin mullilleen, kun Venäjän valtaapitävät ottavat yhteen ja Avraamov valitsee väärän puolen. Edessä on rankka pakomatka kauas Suomen perukoille.

"Pirita Karjalan tytär" oli taas taattua Utriota. Sankaritar oli nokkela ja reipas, miehet ahneita, heikkoja ja typeriä. Joukossa oli tietysti myös todella mukavia miehiä ja lopulta Pirita hömppäkirjan vaatimusten mukaisesti kohtaa myös sen oikean. Naisista löytyi sekä kieroja ja ilkeitä että yllättävän hyväntahtoisia ja iloisia emäntiä.

1400-luvun Venäjän karuja olosuhteita Utrio kuvaa taas turhia kaunistelematta. (Törkeä määrä sontaa kaduilla ja pihoilla.) Naisen asema on myös epävarma ja väkivalta arkipäivää. Orjiin liittyen tämä on tietysti odotettavissa, mutta edes kunniallisesti naimisiin päässyt nainen ei tunnu olevan turvassa. Venäjän kuohuvasta historiastakin taisi tulla ihan oikeaa faktaa, mutta minua kiinnosti enemmän se, mitä Piritalle ja niille suloisille lapsille tapahtuisi. Se varsinainen hömppäpuoli jäi loppujen lopuksi aika lyhyeksi kaiken muun rinnalla.

Tarinan pääkelmin Utrio osasi jälleen kirjoittaa varsin inhottavaksi tyypiksi ja loppua kohti en voinut kuin kauhistella hahmon tempauksia. Mitenkään liian ankea tai masentava tarina ei ollut, vaan onnekkaita sattumia oli aina luvassa.

Magic Shifts

Nimestä voi arvata, että tartuin seuraavaan Kate Danielsiin heti kun edellinen loppui. Onneksi olin fiksuna kirjafriikkinä hamstrannut "Magic Shiftsin" valmiiksi hyllyyn odottamaan. Tämä sarja on niin loistava, että kaksi osaa jaksaa hyvin ahmia putkeen!

Kate ja Curran ovat jättäneet Lauman ja yrittävät nyt sopeutua rauhalliseen lähiöelämään. (Curranin ja naapureiden kohtaamisista seuraa kaikenlaista hauskaa.) Raha-asiat vaativat hieman järjestelyä ja Lauman uusi johtaja Jim tarjoaakin Curranille palkkamiekkojen kiltaa, jonka asiat ovat ikävä kyllä syöksykierteessä alaspäin. Palkkasoturit ovat tympeää joukkoa, mutta Curran kaipaa haasteita.

Sitten Katen ja Curranin ystävä Eduardo katoaa mystisesti ja kaupungissa alkaa taas riehua ihmeellisiä olentoja. Myös Katen isä ilmestyy paikalle vaatimaan perhepäivällisiä...

Vauhtia ja huumoria tiiviissä paketissa. Pidän siitä, miten Andrews hyödyntää vähän eksoottisempaakin mytologiaa tarinoissaan. Tällä kertaa tutustumme muun muassa persialaisiin yksisarvisiin O.O

Seuraavaa kirjaa joudun nyt odottamaan tarkemmin määrittelemättömän ajan ja olenkin tässä jo harkinnut Ilona Andrewsin muiden sarjojen metsästämistä...

Magic Breaks

"Magic Breaks" on seitsemäs osa Ilona Andrewsin Kate Daniels -sarjasta, joka on viime aikoina ollut ehdoton suosikkini urbaanin fantasian saralla.

Edellinen kirja loppui suuriin menetyksiin, mutta samalla myös voittoihin, kun sankarit onnistuivat pakenemaan Hughin kynsistä. Nyt Katen ja Curranin laumalla on Christopher, vankeudessa höyrähtänyt velho, joka osaa tehdä panaceaa, lääkettä, joka vähentää muodonmuuttajien riskiä muuttua verenhimoisiksi pedoiksi.

Ikävä kyllä Hugh ei kuollut kovasta yrittämisestä huolimatta, vaan saapastelee nyt Atlantaan vahvempana kuin koskaan. Tiedossa on jälleen vauhdikkaita taistelu- ja takaa-ajokohtauksia ja häijyjä yllätyksiä.

Juoni oli hienosti rakennettu, mutta parasta tässäkin kirjassa olivat hahmojen välinen vuorovaikutus ja huumori. Katen taistelupuudeli Grendel ei päässyt tällä kertaa parrasvaloihin, mutta tutustuimme lehmänkirjavaan mammuttiaasiin XD Teinihyeena Ascanio on myös aivan hulvaton hahmo, joka oli parhaimmillaan Derekin ja Desandran seurassa.

Kaikki nämä juonen kannalta epäolennaiset hauskat yksityiskohdat pakottivat minut antamaan täydet pisteet Goodreadsissa. (En ole vielä kertaakaan antanut urbaanille fantasialle viittä tähteä.)

Crossroads of Twilight

Huhujen perusteella odotin Ajan Pyörän yhdeksännen osan olevan se kaikkein raskain ja puuduttavin näistä Robert Jordanin verkkaisesti etenevistä kirjoista, mutta ehkä palkinto kuuluu tälle kymmenennelle osalle, "Crossroads of Twilight".

Faile SUUNNITTELEE pakenemista Shaidojen luota. Perrin SUUNNITTELEE Failen pelastamista. Mat SUUNNITTELEE pakenemista jonnekin kauas seanchanilaisista. Elayne käy kylvyssä ja kerää kannattajia kruunaukselleen. Egwene piirittää Tar Valonia ja SUUNNITTELEE Valkoisen Tornin yhdistämistä...

Kuusi sataa sivua jännittävien juttujen suunnittelemista, oikeisiin asemiin siirtymistä ja hirveä määrä erilaisia sivuhenkilöitä juonittelemassa toisiaan ja sankareita vastaan ja puolesta... O.O

Herättäkää minut, kun asioita alkaa oikeasti tapahtua...

No, en luovuttanut ja sinnikkyyteni palkittiin jälleen viimeisissä luvuissa. Perrin ja Mat pääsivät kumpikin osoittamaan hurjuutensa tiukkojen tilanteiden ratkaisemisessa, kun piti kuulustella vankeja ja jahdata pettureita. Tuon puolestaan on aivan loistava lisä hahmokaartiin. Hänen ansiostaan pidän Matinkin osioista nykyään :D

Erikoisia kaitsijasidoksia on myös muodostettu tässä jo jonkin aikaa ja ne ovatkin varmaan seanchanilaisten rinnalla kiehtovinta seurattavaa tällä hetkellä ^^

Viimeisillä sivuilla tuli tietysti taas sellaisia käänteitä, että hinku tarttua seuraavaan osaan on kova.

The Rose Society

Marie Lun "The Young Elites" tempaisi alun kangertelun jälkeen mukaansa ja jätti tarinan todella pahasti kesken. Onneksi jatko-osa "The Rose Society" odotti nätisti lähikirjaston hyllyssä ja pääsin oitis jatkamaan Adelinan seikkailua.

En yleensä jaksa varoitella, mutta saatan spoilata "The Young Elitesiä" pahastikin eli jos et ole vielä kirjoihin perehtynyt, kannattaa lopettaa lukeminen.

Adelinan söhläämisen jälkeen Dagger Society heitti tämän pellolle. Katkera ja kostonhimoinen Adelina etsii nyt sisarensa kanssa yliluonnollisia kykyjä saaneita malfettoja. Adelina aikoo muodostaa oman armeijan näistä nuorista ja syöstä kieron kuningattaren ja tämän inkvisiittorit vallasta. (Adelina kun on lapsesta asti haaveillut kuningattaren asemasta...)

Dagger Societyn jäljelle jääneet jäsenet ovat paenneet Beldainiin malfettokuningatar Maeven luokse. Maeven kyky on palauttaa kuolleet henkiin, vaikka henkilö ei tämän jälkeen olekaan aivan ennallaan. Nyt Maevella on suuria suunnitelmia Kenettran valtaistuimen suhteen.

Ja sitten Raffaelelle selviää jotain pelottavaa malfettojen voimien seurauksista...

"The Rose Society" oli yllättävän hurja ja synkkä nuortenkirjaksi. (Tai sitten olen vain lukenut niitä lällyjä kirjoja.) Meno oli välillä yhtä jännittävää kuin Martinin Tulen ja jään laulussa! Yleensä sekä nuorten että aikuisten fantasiakirjoissa voi luottaa siihen, että sankarit voittavat pahikset ja elävät elämänsä onnellisina loppuun asti, mutta nyt en uskaltanut etukäteen uskoa mitään. Odotin vain, että kuka hahmoista saa tikarin selkäänsä. Hahmot olivat ihanan monipuolisia ja pidin erityisesti siitä, ettei Adelina ollut mikään kirkassilmäinen partiotyttö vaan rehellisesti vallan- ja kostonhimoinen. Loppuratkaisu oli mielestäni kaikkea muuta kuin kliseinen - ainakin, jos on lukenut samoja ruusunpunaisia fantasiasatuja kuin minä :D