Pirita Karjalan tytär

Maailmassani on näköjään kaksi kirjallisuuslajia; urbaani fantasia ja Kaari Utrion historiallinen viihde :P

"Pirita Karjalan tytär" kertoo Piritasta, joka on papin ja suomalaisen ylimysnaisen avioton tytär. Äiti kuolee heti synnytyksessä ja isänkin voimat loppuvat Piritan ollessa seitsemänvuotias. Suvuton ja perinnötön pikkutyttö tapaa oikein mukavia kauppamiehiä, jotka vievät hänet kauas Venäjälle Novgorodiin ja myyvät orjaksi vauraaseen Avraamovin taloon.

Pirita on aika tyytyväinen elämäänsä orjana; ruokaa riittää ja hän saa nukkua isännän vieressä lämpimässä vuoteessa. Isäntä on itsekäs ja hölmö, kuten voi odottaakin, mutta Pirita osaa kohdella häntä niin, että piiskaa tulee harvoin.

Avraamovin talon asiat menevät kuitenkin mullilleen, kun Venäjän valtaapitävät ottavat yhteen ja Avraamov valitsee väärän puolen. Edessä on rankka pakomatka kauas Suomen perukoille.

"Pirita Karjalan tytär" oli taas taattua Utriota. Sankaritar oli nokkela ja reipas, miehet ahneita, heikkoja ja typeriä. Joukossa oli tietysti myös todella mukavia miehiä ja lopulta Pirita hömppäkirjan vaatimusten mukaisesti kohtaa myös sen oikean. Naisista löytyi sekä kieroja ja ilkeitä että yllättävän hyväntahtoisia ja iloisia emäntiä.

1400-luvun Venäjän karuja olosuhteita Utrio kuvaa taas turhia kaunistelematta. (Törkeä määrä sontaa kaduilla ja pihoilla.) Naisen asema on myös epävarma ja väkivalta arkipäivää. Orjiin liittyen tämä on tietysti odotettavissa, mutta edes kunniallisesti naimisiin päässyt nainen ei tunnu olevan turvassa. Venäjän kuohuvasta historiastakin taisi tulla ihan oikeaa faktaa, mutta minua kiinnosti enemmän se, mitä Piritalle ja niille suloisille lapsille tapahtuisi. Se varsinainen hömppäpuoli jäi loppujen lopuksi aika lyhyeksi kaiken muun rinnalla.

Tarinan pääkelmin Utrio osasi jälleen kirjoittaa varsin inhottavaksi tyypiksi ja loppua kohti en voinut kuin kauhistella hahmon tempauksia. Mitenkään liian ankea tai masentava tarina ei ollut, vaan onnekkaita sattumia oli aina luvassa.