Ihastuin vuosia sitten Melissa Marrin keijufantasiasarja Wicked Lovelyyn, joten Marrin uusi keijutarina "Seven Black Diamonds" siirtyi heti ilmestyttyään automaattisesti lukulistalleni.
Keijujen kaksi hovia, seelie ja unseelie (onko näille suomenkielistä termiä?), ovat yhdistyneet seeliekuninkaan ja unseeliekuningattaren mentyä naimisiin. Ikävä kyllä pariskunnan ensimmäinen tytär kuoli ihmisten toimesta, minkä jälkeen kuningatar on käsitellyt suruaan sotimalla ihmiskuntaa vastaan.
Sodan vuoksi kaikkien vaihdokkaiden ja puoliveristen on vaarallista liikkua ihmisten maailmassa. "Seitsemän mustaa timanttia" ovat keijukuningattaren henkilökohtaisesti valitsemia ja valvomia puoliverisiä, jotka ovat soluttautuneet ihmisten joukkoon ja esittävät nyt tavallisia teini-ikäisiä. Kuningattaren käskystä nämä nuoret keijuveriset toteuttavat erilaisia terrori-iskuja ja murhia.
Lily on pienestä asti tiennyt olevansa osaksi keiju, mutta mafiapomoisä on onnistunut pitämään hänet piilossa sekä vihamielisiltä ihmisiltä että keijuilta. Tilanne muuttuu yllättäen, kun Lily lähetetään samaan kouluun näiden salamurhaajakeijujen kanssa. Kuningattarella on suunnitelmia myös Lilyn varalle.
"Seven Black Diamonds" alkoi todella lupaavasti; häijy kuningatar, yksinäinen prinsessa, vallanhimoisia velipuolia, juonittelua ja paljon teinidraamaa kiellettyjen rakkaussuhteiden ja järjestettyjen avioliittojen muodossa. (Kaikki keijuveriset ovat yliluonnollisen hyvännäköisiä ilmestyksiä.) Lily (ja myös muut keijutytöt) oli mukavan päättäväinen sankaritar, kuten muistelen myös Wicked Lovelyn tyttöjen olleen.
Sitten odotin, että jotain tapahtuisi. Ja odotin. Hahmoja oli runsaasti ja jonkinlaista kolmiodraamaa Marr ilmeisesti yritti kehittää, mutta alusta asti oli kyllä ihan selvää, kuka päätyisi yhteen kenenkin kanssa. Torquil ja Eilidh olivat söpö pari, mutta en tässä hahmojen ja romanssinpoikasten ristitulessa ehtinyt varsinaisesti ihastua. Kirjan alkuvaihe työllisti lukijaa, kun piti omaksua iso lauma henkilöitä, joista valtaosa jäi sitten todella pintapuolisiksi tuttavuuksiksi. Mielestäni Erikistä ja Eilidhin velipojista olisi saanut irti paljon enemmän säpinää. (Kirjalle on myös jatko-osa, eli ehkä osa hahmoista saa lisää täytettä siellä?)
Kaikkia jännittäviä keijujen perhesalaisuuksia paljastui jaarittelun ja jahkailun lomassa ja viimeisissä luvuissa saimme vielä ne isoimmat paljastukset ja oikein vauhdikasta ja komeaa toimintaa. Mitään suuria yllätyksiä juoni ei kuitenkaan tarjonnut missään vaiheessa.
"Seven Black Diamonds" ei ollut varsinaisesti huono, mutta sitä jahkailuosaa olisi pitänyt tiivistää ja tekemistä lisätä. Niistä kolmiodraamoista olisi myös voinut punoa ovelampia ja yllättävämpiä kuvioita.
