David Gemmellin Rigante-sarjan avaus "Sword in the Storm" ei tehnyt ihan niin suurta vaikutusta kuin olin odottanut ja nyt tartuin uteliaana sarjan seuraavaan osaan "Midnight Falcon".
Olin aluksi yllättynyt ja hieman pettynyt, kun sankarina ei jatkanutkaan Connavar; mielestäni Connavarin asiat jäivät aika kiehtovaan solmuun ja olisin halunnut jatkaa niiden setvimistä. Nyt seikkailemaan lähtevät Connavarin poika Bane ja hänen ystävänsä, Vornan poika Banouin Juniori.
Gemmell keskittyi jälleen kerran enemmän hahmoihin kuin suureen eeppiseen taisteluun. Yleensä en jaksa hirveästi lukea sankareiden mielenliikkeistä, mutta Gemmell osaa kehittää kiehtovia persoonia. Bane oli sellainen tyypillinen sankarinuorukainen; kovapäinen, rehvakas ja hieman katkera isälleen, mutta pohjimmiltaan todella jalo ja kunniallinen. Banouin puolestaan oli sellainen surkea pelkuri, jolla oli nerokkaat puolustuspuheet toimilleen - tai siis toimimatta jättämisilleen.
Muidenkin hahmojen ajatuksia päästiin välillä kurkistamaan. Banouinin lisäksi turhauduin Meriaan, joka ei edes hengenhädässä suostunut pyytämään apua ihmisiltä, joita syytti - perusteettomasti - joistain vanhoista kuvitelluista loukkauksista. Oli sitten aivan mahtavaa seurata, miten Merian sopuisa ja hiljainen miniä sai lopulta tarpeekseen ja otti ohjat omiin käsiinsä.
Connavarin asiat jäivät ensimmäisen kirjan lopussa kesken muun muassa velipuoli Braefarin suhteen. Olinkin iloinen, että huolimatta Connavarin sivuosasta, Braefar palasi kuvioihin sen verran, että tämä varsin jännittävä tilanne saatiin selviteltyä.
Sellaista oikein suurta ja eeppistä pääjuonta ei tälläkään kertaa tuntunut olevan, mutta kaikkea pientä jännittävää toimintaa riitti mukavasti. Bane päätyi jopa gladiaattoriksi taistelemaan yleisön eteen! Lisäksi Gemmell osoitti jälleen kykynsä kiepauttaa sankareiden polku äkkiä aivan eri suuntaan kuin mihin olisin odottanut.
Sarjan ensimmäinen osa jätti minut pohtimaan, että pidinkö kirjasta ja miten paljon. Tästä toisesta osasta uskallan sanoa pitäneeni ja olen nyt innokas tutustumaan Gemmellin muihinkin tuotoksiin ^^
Muidenkin hahmojen ajatuksia päästiin välillä kurkistamaan. Banouinin lisäksi turhauduin Meriaan, joka ei edes hengenhädässä suostunut pyytämään apua ihmisiltä, joita syytti - perusteettomasti - joistain vanhoista kuvitelluista loukkauksista. Oli sitten aivan mahtavaa seurata, miten Merian sopuisa ja hiljainen miniä sai lopulta tarpeekseen ja otti ohjat omiin käsiinsä.
Connavarin asiat jäivät ensimmäisen kirjan lopussa kesken muun muassa velipuoli Braefarin suhteen. Olinkin iloinen, että huolimatta Connavarin sivuosasta, Braefar palasi kuvioihin sen verran, että tämä varsin jännittävä tilanne saatiin selviteltyä.
Sellaista oikein suurta ja eeppistä pääjuonta ei tälläkään kertaa tuntunut olevan, mutta kaikkea pientä jännittävää toimintaa riitti mukavasti. Bane päätyi jopa gladiaattoriksi taistelemaan yleisön eteen! Lisäksi Gemmell osoitti jälleen kykynsä kiepauttaa sankareiden polku äkkiä aivan eri suuntaan kuin mihin olisin odottanut.
Sarjan ensimmäinen osa jätti minut pohtimaan, että pidinkö kirjasta ja miten paljon. Tästä toisesta osasta uskallan sanoa pitäneeni ja olen nyt innokas tutustumaan Gemmellin muihinkin tuotoksiin ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti