Lohikäärmetanssi

Löysin tällä kertaa ihan kirjastosta George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjan viidennen kirjan "Lohikäärmetanssin" eli pääsin taas lukemaan tätä sarjaa suomeksi. Edellisen kirjanhan innostuin ostamaan englanninkielisenä, kun se oli niin söpön pönäkkä pikku opus...

Valitin edellistä osaa lukiessani sitä, ettei siinä kerrottu Daenerysin kuulumisia. "Lohikäärmetanssi" ei ole suoraa jatkoa neljännelle kirjalle, vaan tässä kerrotaan, mitä Daenerysille, Tyrionille ja muille edellisestä kirjasta puuttuneille hahmoille tapahtui samaan aikaan.

Daenerys on valloittanut itselleen kaupungin kaukaa meren takaa, vaikka hänen oli tarkoitus purjehtia armeijan ja lohikäärmeidensä kanssa valloittamaan Westeros ja Rautavaltaistuin. Armeijaa kootessaan hän on vapauttanut useammankin kaupungin orjat, mutta nyt entiset isännät ja orjakauppiaat murhaavat Daenerysin väkeä kostoksi. Westerosiin lähteminen tarkoittaisi vapautettujen orjien hylkäämistä takaisin entisten isäntiensä armoille. Lisäksi Daenerysin kolme nuorta lohikäärmettä tekevät kasvaessaan yhä isompaa tuhoa eivätkä tottele käskyjä...

Tyrion puolestaan pakenee Westerosista tapettuaan isänsä. (Lisäksi häntä syytetään sisarenpoikansa kuningas Joffreyn myrkyttämisestä.) Tyrion huomaa pian olevansa matkalla kohti Daenerysia...

Jon yrittää puolustaa koko valtakuntaa pohjoisen hirviöiltä, miehittää valtakuntaa suojelevan Muurin ja ruokkia Muuria vartioivat miehet. Rautavaltaistuimen perässä juoksevat kruunupäät vain eivät tahdo ymmärtää, ettei Yövartio ota kantaa valtaistuinpeliin...

Sarjan aikana on kuollut jo useampikin kruunua kantanut henkilö, mutta nyt peliin löytyy aivan uusi hahmo, jonka verenperintö oikeuttaa vaatimaan Rautavaltaistuinta itselleen. Toisin sanoen jännitys vain tiivistyy ja ainakaan allekirjoittanut ei uskalla esittää arvausta lopputuloksesta!

Martin jätti tämänkin kirjan sellaiseen kohtaan, että aloin heti googlata seuraavan osan oletettua ilmestymispäivää... No, minulla oli hauskaa lukiessani sarjan fanien kommentteja kuudennen kirjan ilmestymistä koskien. Hyvä, että itse heräsin tämän sarjan suhteen näin myöhään, niin ei ehkä tarvitse montaa vuotta odottaa :P

A Feast for Crows

No one who wears a crown is ever safe.

Ahkeroin jälleen George R. R. Martinin Jään ja tulen laulun parissa. Ostin sarjan neljännen kirjan "A Feast for Crows" englanninkielisenä pokkarina hetken mielijohteesta, kun kävin Suomalaisessa ihan toista kirjaa hakemassa. Aiemmat kirjat olen lukenut suomeksi, mutta englanninkielinen versio on niin paljon edullisempi ja sopii kokonsa puolesta paremmin laukkuun sullottavaksi, etten voinut vastustaa.

Lannisterit hallitsevat edelleen himoittua rautavaltaistuinta, vaikka sekä suvun vahva pää Tywin että hetken kuningasta leikkinyt Joffrey on poistettu pelistä. Valtaistuimella istuu nyt Joffreyn herttainen pikkuveli Tommen. Cersei suree vanhinta poikaansa ja taistelee samalla oman asemansa pönkittämiseksi. Miehet kun eivät näe, että Cerseistä olisi yhtä vahvaksi johtajaksi kuin isästään Tywinistä.

Lannisterit tarvitsevat kuitenkin muiden mahtavien sukujen tuen pysyäkseen vallassa. Joffrey meni naimisiin Tyrellin suvun Margaeryn kanssa saadakseen tämän vauraan suvun puolelleen. Nyt Tyrellit vaativat Margaeryn naittamista uudelle kuninkaalle ja painostavat Cerseitä antamaan suvun miehille tärkeitä virkoja.

Dornen sotaisat prinsessat puolestaan ovat päättäneet, että rautavaltaistuin kuuluu Tommenin isosiskolle Myrcellalle. Nämä neidot ovat valmiita painottamaan sanomaansa teräaseilla.

Kaukana pohjoisessa äpäräsyntyisestä Jonista on tehty yövartion päällikkö. Jonilla ei ole aikaa miettiä valtaistuinpeliä, vaan hänen täytyy löytää keino suojella koko valtakuntaa Muurin takana vaanivilta kauhuilta.

Rautasaarten valtias Balon Greyjoy julisti itsensä kuninkaaksi muiden uusien kruunupäiden joukossa. Nyt hän on kuollut ja jäljellä on tytär Asha ja kolme velipoikaa kiistelemässä johtajuudesta ja Rautasaarten tulevaisuudesta.

Tyrion on kateissa ja hänen aseenkantajansa Podrick päätyy matkaamaan Sansaa etsivän Briennen kanssa. Brienne ja Podrick muodostivat ehkä kirjan ihanimman parivaljakon. Podrick-parka kun ei edes osannut päättää, kutsuisiko Brienneä seriksi vai ladyksi :D

Hirveä määrä tässä oli taas enoja ja setiä ja toisten enojen ja setien käskyläisten murhaamia perheenjäseniä, mutta onnistuin pysymään kartalla. Henkilöiden suuressa määrässä on se hyvä puoli, että useat päät ja kädet voivat irrota ilman että tarinaa tarvitsee lopettaa. Yksi tämän sarjan parhaista puolista on ollut se, että joudun oikeasti pelkäämään lempihahmojeni puolesta; olen useampaankin otteeseen jäänyt tuijottamaan tekstiä epäuskoisena, kun jonkun hahmon kuolema on tullut ihan puun takaa. Nuortenkirjoissa ne mukavat sankarityypit selviävät aina jollain ihmeen konstilla juhlimaan taistelun ja sodan päättymistä.

Suuri pettymys tässä neljännessä kirjassa oli se, ettei Daeneryksen puuhista kerrottu lainkaan!!! O.O Hänestä vain juoruiltiin ja hänen päänsä menoksi tehtiin suuria suunnitelmia. Nyt pitää äkkiä metsästää se seuraava kirja ja toivoa, että tälle suosikkikuningattarelleni on annettu paljon sivuja siinä!

Miekkamyrsky

George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjaan perustuvaan tv-sarjaan pukkaa uutta tuotantokautta, joten allekirjoittaneelle tuli hirveä hätä jatkaa varsinaisten kirjojen kanssa. Olisihan se nyt aivan kamalaa nähdä joku sarjan traileri mainoskatkolla ja spoilaantua! O.O Aloin siis kahlata läpi sarjan kolmatta osaa "Miekkamyrskyä".

Joffrey, häijy poikakuningas, istuu edelleen kaikkien himoitsemalla rautavaltaistuimella. Meren takana Daenerys kasvattaa lohikäärmeitään ja kerää armeijaa päästäkseen itse kipuamaan tuolle piikikkäälle tuolille. Mance Rayder lähestyy Muuria pohjoisen villien heimojen kanssa. Päämääränä hänelläkin rautavaltaistuin.

Starkin lapset ovat hajallaan; Jon ratsastaa Mance Rayderin ja villien kanssa, vaikka on todellisuudessa uskollinen yövartiolle. Arya hortoilee pitkin metsiä edellisen kuninkaan äpäräpojan kanssa. Sansan tulevaisuus näyttää hetken aikaa valoisammalta, kun Joffreyn uuden morsiamen sukulaiset saapuvat sekoittamaan soppaa...

Olen hirveän kärsimätön ja vähän hajamielinen lukija, joten tällaisen valtavan kirjanmötikän lukeminen oli varsinkin alussa uuvuttava kokemus. En millään jaksanut pysyä kärryillä sen suhteen, kuka oli kenenkin vasalli ja kenen tädin miehen veljen tyttärenpoika oli kenenkin holhottina tai vankina... Urbaani fantasia ja nuortenkirjat ovat niin uskomattoman kevyitä suupaloja, että nyt piti oikein asennoitua siihen, että tätä tarinaa ei selvitetä päivässä tai parissa.

"Miekkamyrskyn" lukeminen kesti kauan, mutta tylsistyminen ei matkan varrella uhannut. Tapahtumia seurataan jälleen monen eri hahmon näkökulmasta. Monen luvun alussa mietin: "Ei taas tätä tyyppiä! Haluan tietää, mitä sille ja sille lempihahmolle kuuluu!" Pari sivua luettuani huomasin seuraavani jännittyneenä kyseisen hahmon edesottamuksia ja juuri, kun hän juhlii häitään tai uhkaa tulla hirviöiden syömäksi, luku loppuu ja aletaan seurata jonkun toisen puuhia...

Olen taas lukenut niin paljon nuortenkirjoja ja urbaania fantasiaa, että "Miekkamyrsky" teki suuren vaikutuksen. Pidin jo "Valtaistuinpeliä" mahtavana lukukokemuksena, mutta nyt taisin pitää tästä sarjan kolmannesta osasta vieläkin enemmän. "Miekkamyrsky" oli tulvillaan odottamattomia liittolaisuuksia ja niin järkyttäviä kohtaloita ja petoksia, etten välillä meinannut uskoa lukeneeni oikein.

Lempihahmojani sarjassa ovat alusta asti olleet Starkin lapset, Daenerys ja Joffreyn eno Tyrion. "Kuninkaiden koitos" sai minut lisäämään kivojen hahmojen joukkoon sipuliritari Davosin ja miehen vaatteissa viihtyvän Briennen. Danyyn ihastuin tässä kolmannessa kirjassa entistä pahemmin. Nyt päähenkilön rooliin pääsee ensimmäistä kertaa myös Joffreyn ei niin sympaattinen eno Jaime ja huomasin jossain vaiheessa löytäväni tästä kelmistä mukaviakin piirteitä.

Käytinkö jo sanoja "huikea" ja "eeppinen" kuvaamaan tätä tarinaa? ^^

Kohta pitää sitten alkaa venytellä sarjan neljättä kirjaa varten, koska tämä seikkailu on pakko katsoa loppuun asti :P

Kuninkaiden koitos

"Kuninkaiden koitos" on toinen osa George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjaa. Sarjasta on tehty tv-sarja Game of Thrones, jonka kaikkia mainoksia, trailereita ja videoklippejä allekirjoittanut välttelee kuin ruttoa spoilereiden pelossa. Sarja on ilmeisesti hyvä, mutta mottoni on "miksi katsoa elokuva/ tv-sarja, jos kirja on olemassa".

Kuningas Robert Baratheon kuoli (murhattiin) sarjan ensimmäisessä osassa ja nyt useampi henkilö on julistautunut kuninkaaksi. Kaksi näistä on edellisen kuninkaan veljiä, Stannis ja Renly. Yksi on pahasti vinoon kasvanut 13-vuotias prinssi Joffrey, joka mestautti isänsä, edellisen kuninkaan parhaan ystävän Eddard Starkin. Nyt Eddardin poika Robb on noussut pohjoisen kuninkaaksi. Robbilla on Joffreyn eno vankina ja Joffreylla puolestaan Robbin sisko Sansa.

Meren takana Robertia edeltäneen, hulluksi tulleen kuninkaan viimeinen elossa oleva lapsi Daenerys kasvattaa lohikäärmeitään ja yrittää koota armeijan ja löytää laivaston päästäkseen valtaamaan linnan ja valtaistuimen, jolla Joffrey nyt istuu.

Kevyen urbaanin nuortenkirjallisuuden jälkeen tällainen eeppinen sota keskiaikaisilla aseilla ja laivastoilla tekee vaikutuksen. Ongelmakseni muodostui kirjassa esiintyvien lordien ja näiden runsaiden sukulaisten valtava määrä. Luin kirjaa yövuorossa ja aamun lähestyessä oli aivan turha edes yrittää ymmärtää, kuka oli kenenkin puolella. Onneksi tärkeimpien henkilöiden vaiheista oli helpompi pysyä kartalla :D

Tapahtumien seuraamisen teki vielä kiinnostavammaksi se, että kannatukseni jakautui niin monen henkilön kesken. Tietysti olin Starkin suloisen pesueen puolella, mutta jännitin samalla myös ilkeän Joffreyn fiksun oloisen enon Tyrionin puolesta. Pidin myös salakuljettajasta rehdiksi ja uskolliseksi lordiksi nousseesta Davosista, joka on Stannisin miehiä. Ja sarjan alusta asti olen kannustanut Daenerysia.

Fantasian sääntöjen perusteella Joffrey ei voi selviytyä voittajana tästä sodasta, mutta nyt täytyy vain tarttua reippaasti seuraavaan opukseen, jotta saan tietää, miten lempihahmoilleni käy!

Lopuksi valitan vielä näiden kirjojen koosta. Jos "tiiliskivi" kuvaa sellaista normaalia tuhtia kirjaa, "Kuninkaiden koitos" on lähempänä pyramidin pohjakiviä. Miten tällaista möhkälettä luetaan bussissa tai junassa? O.O Kirjan pitää olla pieni ja helposti mukaanotettava! Tosin Tulen ja jään laulu -sarjan osat näyttävät kyllä komeilta hyllyssä ^^