George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjaan perustuvaan tv-sarjaan pukkaa uutta tuotantokautta, joten allekirjoittaneelle tuli hirveä hätä jatkaa varsinaisten kirjojen kanssa. Olisihan se nyt aivan kamalaa nähdä joku sarjan traileri mainoskatkolla ja spoilaantua! O.O Aloin siis kahlata läpi sarjan kolmatta osaa "Miekkamyrskyä".
Joffrey, häijy poikakuningas, istuu edelleen kaikkien himoitsemalla rautavaltaistuimella. Meren takana Daenerys kasvattaa lohikäärmeitään ja kerää armeijaa päästäkseen itse kipuamaan tuolle piikikkäälle tuolille. Mance Rayder lähestyy Muuria pohjoisen villien heimojen kanssa. Päämääränä hänelläkin rautavaltaistuin.
Starkin lapset ovat hajallaan; Jon ratsastaa Mance Rayderin ja villien kanssa, vaikka on todellisuudessa uskollinen yövartiolle. Arya hortoilee pitkin metsiä edellisen kuninkaan äpäräpojan kanssa. Sansan tulevaisuus näyttää hetken aikaa valoisammalta, kun Joffreyn uuden morsiamen sukulaiset saapuvat sekoittamaan soppaa...
Olen hirveän kärsimätön ja vähän hajamielinen lukija, joten tällaisen valtavan kirjanmötikän lukeminen oli varsinkin alussa uuvuttava kokemus. En millään jaksanut pysyä kärryillä sen suhteen, kuka oli kenenkin vasalli ja kenen tädin miehen veljen tyttärenpoika oli kenenkin holhottina tai vankina... Urbaani fantasia ja nuortenkirjat ovat niin uskomattoman kevyitä suupaloja, että nyt piti oikein asennoitua siihen, että tätä tarinaa ei selvitetä päivässä tai parissa.
"Miekkamyrskyn" lukeminen kesti kauan, mutta tylsistyminen ei matkan varrella uhannut. Tapahtumia seurataan jälleen monen eri hahmon näkökulmasta. Monen luvun alussa mietin: "Ei taas tätä tyyppiä! Haluan tietää, mitä sille ja sille lempihahmolle kuuluu!" Pari sivua luettuani huomasin seuraavani jännittyneenä kyseisen hahmon edesottamuksia ja juuri, kun hän juhlii häitään tai uhkaa tulla hirviöiden syömäksi, luku loppuu ja aletaan seurata jonkun toisen puuhia...
Olen taas lukenut niin paljon nuortenkirjoja ja urbaania fantasiaa, että "Miekkamyrsky" teki suuren vaikutuksen. Pidin jo "Valtaistuinpeliä" mahtavana lukukokemuksena, mutta nyt taisin pitää tästä sarjan kolmannesta osasta vieläkin enemmän. "Miekkamyrsky" oli tulvillaan odottamattomia liittolaisuuksia ja niin järkyttäviä kohtaloita ja petoksia, etten välillä meinannut uskoa lukeneeni oikein.
Lempihahmojani sarjassa ovat alusta asti olleet Starkin lapset, Daenerys ja Joffreyn eno Tyrion. "Kuninkaiden koitos" sai minut lisäämään kivojen hahmojen joukkoon sipuliritari Davosin ja miehen vaatteissa viihtyvän Briennen. Danyyn ihastuin tässä kolmannessa kirjassa entistä pahemmin. Nyt päähenkilön rooliin pääsee ensimmäistä kertaa myös Joffreyn ei niin sympaattinen eno Jaime ja huomasin jossain vaiheessa löytäväni tästä kelmistä mukaviakin piirteitä.
Käytinkö jo sanoja "huikea" ja "eeppinen" kuvaamaan tätä tarinaa? ^^
Kohta pitää sitten alkaa venytellä sarjan neljättä kirjaa varten, koska tämä seikkailu on pakko katsoa loppuun asti :P
Olen hirveän kärsimätön ja vähän hajamielinen lukija, joten tällaisen valtavan kirjanmötikän lukeminen oli varsinkin alussa uuvuttava kokemus. En millään jaksanut pysyä kärryillä sen suhteen, kuka oli kenenkin vasalli ja kenen tädin miehen veljen tyttärenpoika oli kenenkin holhottina tai vankina... Urbaani fantasia ja nuortenkirjat ovat niin uskomattoman kevyitä suupaloja, että nyt piti oikein asennoitua siihen, että tätä tarinaa ei selvitetä päivässä tai parissa.
"Miekkamyrskyn" lukeminen kesti kauan, mutta tylsistyminen ei matkan varrella uhannut. Tapahtumia seurataan jälleen monen eri hahmon näkökulmasta. Monen luvun alussa mietin: "Ei taas tätä tyyppiä! Haluan tietää, mitä sille ja sille lempihahmolle kuuluu!" Pari sivua luettuani huomasin seuraavani jännittyneenä kyseisen hahmon edesottamuksia ja juuri, kun hän juhlii häitään tai uhkaa tulla hirviöiden syömäksi, luku loppuu ja aletaan seurata jonkun toisen puuhia...
Olen taas lukenut niin paljon nuortenkirjoja ja urbaania fantasiaa, että "Miekkamyrsky" teki suuren vaikutuksen. Pidin jo "Valtaistuinpeliä" mahtavana lukukokemuksena, mutta nyt taisin pitää tästä sarjan kolmannesta osasta vieläkin enemmän. "Miekkamyrsky" oli tulvillaan odottamattomia liittolaisuuksia ja niin järkyttäviä kohtaloita ja petoksia, etten välillä meinannut uskoa lukeneeni oikein.
Lempihahmojani sarjassa ovat alusta asti olleet Starkin lapset, Daenerys ja Joffreyn eno Tyrion. "Kuninkaiden koitos" sai minut lisäämään kivojen hahmojen joukkoon sipuliritari Davosin ja miehen vaatteissa viihtyvän Briennen. Danyyn ihastuin tässä kolmannessa kirjassa entistä pahemmin. Nyt päähenkilön rooliin pääsee ensimmäistä kertaa myös Joffreyn ei niin sympaattinen eno Jaime ja huomasin jossain vaiheessa löytäväni tästä kelmistä mukaviakin piirteitä.
Käytinkö jo sanoja "huikea" ja "eeppinen" kuvaamaan tätä tarinaa? ^^
Kohta pitää sitten alkaa venytellä sarjan neljättä kirjaa varten, koska tämä seikkailu on pakko katsoa loppuun asti :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti