keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

A Feast for Crows

No one who wears a crown is ever safe.


Ahkeroin jälleen George R. R. Martinin Jään ja tulen laulun parissa. Ostin sarjan neljännen kirjan "A Feast for Crows" englanninkielisenä pokkarina hetken mielijohteesta, kun kävin Suomalaisessa ihan toista kirjaa hakemassa. Aiemmat kirjat olen lukenut suomeksi, mutta englanninkielinen versio on niin paljon edullisempi ja sopii kokonsa puolesta paremmin laukkuun sullottavaksi, etten voinut vastustaa.

Lannisterit hallitsevat edelleen himoittua rautavaltaistuinta, vaikka sekä suvun vahva pää Tywin että hetken kuningasta leikkinyt Joffrey on poistettu pelistä. Valtaistuimella istuu nyt Joffreyn herttainen pikkuveli Tommen. Cersei suree vanhinta poikaansa ja taistelee samalla oman asemansa pönkittämiseksi. Miehet kun eivät näe, että Cerseistä olisi yhtä vahvaksi johtajaksi kuin isästään Tywinistä.

Lannisterit tarvitsevat kuitenkin muiden mahtavien sukujen tuen pysyäkseen vallassa. Joffrey meni naimisiin Tyrellin suvun Margaeryn kanssa saadakseen tämän vauraan suvun puolelleen. Nyt Tyrellit vaativat Margaeryn naittamista uudelle kuninkaalle ja painostavat Cerseitä antamaan suvun miehille tärkeitä virkoja.

Dornen sotaisat prinsessat puolestaan ovat päättäneet, että rautavaltaistuin kuuluu Tommenin isosiskolle Myrcellalle. Nämä neidot ovat valmiita painottamaan sanomaansa teräaseilla.

Kaukana pohjoisessa äpäräsyntyisestä Jonista on tehty yövartion päällikkö. Jonilla ei ole aikaa miettiä valtaistuinpeliä, vaan hänen täytyy löytää keino suojella koko valtakuntaa Muurin takana vaanivilta kauhuilta.

Rautasaarten valtias Balon Greyjoy julisti itsensä kuninkaaksi muiden uusien kruunupäiden joukossa. Nyt hän on kuollut ja jäljellä on tytär Asha ja kolme velipoikaa kiistelemässä johtajuudesta ja Rautasaarten tulevaisuudesta.

Tyrion on kateissa ja hänen aseenkantajansa Podrick päätyy matkaamaan Sansaa etsivän Briennen kanssa. Brienne ja Podrick muodostivat ehkä kirjan ihanimman parivaljakon. Podrick-parka kun ei edes osannut päättää, kutsuisiko Brienneä seriksi vai ladyksi :D

Hirveä määrä tässä oli taas enoja ja setiä ja toisten enojen ja setien käskyläisten murhaamia perheenjäseniä, mutta onnistuin pysymään kartalla. Henkilöiden suuressa määrässä on se hyvä puoli, että useat päät ja kädet voivat irrota ilman että tarinaa tarvitsee lopettaa. Yksi tämän sarjan parhaista puolista on ollut se, että joudun oikeasti pelkäämään lempihahmojeni puolesta; olen useampaankin otteeseen jäänyt tuijottamaan tekstiä epäuskoisena, kun jonkun hahmon kuolema on tullut ihan puun takaa. Nuortenkirjoissa ne mukavat sankarityypit selviävät aina jollain ihmeen konstilla juhlimaan taistelun ja sodan päättymistä.

Suuri pettymys tässä neljännessä kirjassa oli se, ettei Daeneryksen puuhista kerrottu lainkaan!!! O.O Hänestä vain juoruiltiin ja hänen päänsä menoksi tehtiin suuria suunnitelmia. Nyt pitää äkkiä metsästää se seuraava kirja ja toivoa, että tälle suosikkikuningattarelleni on annettu paljon sivuja siinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti