Emperor's Knife

Mazarkis Williamsin "Emperor's Knife" oli jännittävältä kuulostava löytö Goodreadsista.

Kyseessä on fantasiatarina valtakunnasta, jota vaivaa ihmeellinen sairaus. Sairastuneiden iholle ilmestyy kuvioita ja he menettävät täysin itsensä hallinnan muuttuen salaperäisen "Mestarin" kauko-ohjattaviksi nukeiksi.

Keisari ei ole vielä menettänyt toimintakykyään, mutta hän piilottelee paljastavia merkkejä vaatteidensa alla. Keisari ei ole onnistunut siittämään perijää, joten hovin juonittelijoiden katseet kiinnittyvät keisarin veljeen Sarminiin, joka on puoliksi hullu elettyään viisitoista vuotta vankina pienessä huoneessa.

Mesema on naapurikansan päällikön tytär, joka lähetetään ruohoisilta tasangoilta keskelle aavikon kuumuutta ja hovin juonittelua prinssi Sarminin morsiameksi. Asiat eivät kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan.

Ihastuin heti kättelyssä luttanaan Sarminiin, reippaaseen Mesemaan ja keisariin, joka oli yhtä jalo ja sympaattinen kuin prinssit Disneyn-elokuvissa. (Joskus valitan tällaisesta, mutta nyt pidin sankareita ainoastaan todella mukavina.)

Alkuesittelyjen jälkeen aloin sitten odottaa, että tapahtumat pääsisivät kunnolla vauhtiin. Sainkin odottaa pitkään. Paljon kaikkea pientä tapahtui, mutta ikävä kyllä minun oli vaikea ymmärtää sitäkään vähää. Hahmot touhusivat unissaan juttuja enkä ollut ihan varma, näkivätkö he vain normaalisti unia vai oliko kyseessä taikauni. Harhakaupunkeja ilmestyi tyhjästä ja katosi vielä vikkelämmin. Välillä en oikeasti osannut sanoa, oliko joku hahmo oikeasti kuollut, esittikö hän kuollutta vai uskoiko hän vain olevansa kuollut.

Lopussa tavattiin vihdoin ihan konkreettisesti se tarinan iso paha konna ja meno parani välittömästi niin että viimeiset sata sivua olivat jälleen ihan kiinnostavaa luettavaa.

Hieno juoni, kiehtova maailma, mukavat hahmot, mutta sekavasti kerrottu tarina verotti minun lukukokemustani tällä kertaa.

Perimä

Innostukseni uutuusjännäreitä kohtaan tuntuu vain yltyvän. Nyt päätin olla oikein hurja ja nappasin kirjaston uutuushyllystä hetken mielijohteesta Yrsa Sigurdardottirin uutuusdekkarin "Perimä". Kirjan valintaperusteena taisi olla puhtaasti kirjailijan nimittäminen Islannin dekkarikuningattareksi sekä tietysti se, että opus oli houkuttelevasti uutuushyllyssä.

Perheenäiti surmataan kotonaan ja ainoa silminnäkijä on seitsemänvuotias tytär. Julmaa ja käsittämätöntä murhaa alkaa selvittää nuori poliisi Huldar yhdessä lastensuojelun Freyjan kanssa.

En ole tainnut ikinä ennen lukea mitään islantilaisen kirjailijan tuotosta, joten en uskalla sanoa, ansaitseeko Yrsa Sigurdardottir dekkarikuningattaren kruunun. Mielestäni tästä on kuitenkin hankala vetää paremmaksi.

Syyllisen arvuutteleminen on mielestäni dekkareiden pääidea ja "Perimä" tarjosi loistavaa pähkäiltävää ja ihmeteltävää. Pelästynyt pikkutyttö on haastava todistaja. Oikea syyllinen motiiveineen paljastui minulle vasta aivan lopussa ja tarjosi mojovan yllätyksen. (Tosin tajusin heti, miksi murhaajalla oli "iso pää".)

Freyja ja Huldar olivat kiehtovia, sopivasti epätäydellisiä hahmoja, joiden keskinäinen suhde tarjosi mukavaa lisäviihdettä matkan varrelle.

Yrsa Sigurdardottir oli myös keksinyt poikkeuksellisia ja vaikuttavan karmaisevia tapoja surmata ihmisiä, mistä täytyy antaa pisteitä. (En usko menon olevan kuitenkaan liian julmaa sellaiselle, joka muutenkin lukee dekkareita.)

Ainoana negatiivisena kommenttina mainitsen pari kohtaa, joissa kirjailija mielestäni selitti vähän turhan pitkään tutkimukseen ja hahmoihin varsinaisesti liittyviä asioita; en olisi esimerkiksi kaivannut niin laveaa kuvausta patologin työtiloista, vaan ainoastaan hänen löytämistään vastauksista.

Vielä lopuksi haluan todeta, että islantilaiset nimet ovat ihania ^^

Lord of the Shadows

"Lord of the Shadows" päättää Jennifer Fallonin Second Sons -trilogian. Olen hehkuttanut kahta ensimmäistä kirjaa eikä tämä viimeinen osa pettänyt huikeita odotuksiani. Jännittäviä hetkiä riitti eikä pitkästyminen uhannut matkan varrella.

Dirkillä on nerokas suunnitelma Belagrenin luoman kultin murskaamiseksi. Suunnitelma on niin loistava, että kaikki - paitsi lukija - pitävät Dirkiä luihuna petturina. Seurasin sydän pamppaillen Dirkin suunnitelman etenemistä ja kaikkia yllättäviä vastoinkäymisiä.

Näitä vastoinkäymisiä tarjoilee tietysti Marqel. Alun perin pidin Marqelia kiehtovana, kovia kokeneena, mutta ovelana hahmona. Sen jälkeen neiti on osoittautunut pelkästään häijyksi, itsekkääksi ja vaarallisen lyhytnäköiseksi tyypiksi. En voi sanoa muuta kuin että tätä hahmoa on ihana inhota.

Marqelin lumoihin jäänyt Kirshov tuo monesti mieleeni teinihömppäkirjojen komeat, mutta hieman tyhjäpäiset urheilijapojat. Hän ei ole varsinaisesti ilkeä, mutta hän seuraa halujaan pysähtymättä hetkeksikään miettimään isompia kuvioita. Kirshovin hullaantuminen Marqeliin on täysin sokeaa, mikä oli turhauttavaa ja raivostuttavaa - mutta jännittävää seurattavaa.

Alenorin serkku Jacinta ilmestyi kuvioihin edellisessä osassa ja pidin häntä vain hauskana pikku sivuhahmona. Olinkin positiivisesti yllättynyt, kun hänen roolinsa tarinassa kasvaa loppuhuipennusta kohti mentäessä.

Romansseista sanon vielä sen verran, että tässä viimeisessä osassa muodostui pari sellaista paria, joita en olisi osannut arvata aiempien kirjojen perusteella.

En voi kuin kehua tätä sarjaa ^^

Hän sanoi nimekseen Aleia

Olen taas vähän jälkijunassa tutustunut Erika Vikin uutuusfantasiasarjaan, jonka aloittaa "Hän sanoi nimekseen Aleia". Hitauteeni tarttua tähän kirjaan johtui täysin naurettavasta ennakkoluulostani kotimaista fantasiaa kohtaan. Jostain syystä ajattelen sinnikkäästi, etteivät suomalaiset osaa kirjoittaa muuta kuin pieniä tarinoita metsämökeistä ja tontuista.

Erika Vik on kuitenkin onnistunut kuvittelemaan jotain isompaa. Hänen luomassaan kokonaan uudessa maailmassa ihmisten rinnalla elää seleesejä, jotka taikavoimineen poikkeavat ihmisistä juuri sen verran, että ahdasmielisiä maajusseja pelottaa. Seleesien lisäksi maailmassa on erilaisia taikaolentoja, joista erityisesti ihastuin amargundi-liskoihin.

Seleesi Corildon tutkii maailmassa viime aikoina havaittuja huolestuttavia muutoksia, kun hänen portilleen tuupertuu ihmistyttö. Tyttö on menettänyt muistinsa. Hän tietää vain nimensä olevan Aleia ja että hänen täytyy paeta jotakin. Corildonin kauhistukseksi tytöstä löytyy kiellettyä taikuutta.

Pelkäsin ensin, että Corildonin ja Aleian välille syttyisi aivan liian kliseinen romanssi. Suunnattomaksi riemukseni kumpikin päähenkilö sai aivan omat suhdekiemuransa. Täytyy kyllä myöntää, että pidin Mateota käsittämättömän ärsyttävänä hahmona ja lopulta melkein toivoin Corildonin ja Aleian rakastuvan toisiinsa.

Tuuliin ja Aleiaan liittyvät arvoitukset toivat mukavasti jännitystä ja vauhtia tarinaan. Vik ei pelännyt myöskään kohdella sivuhahmojaan kovakouraisesti, kun hämärät tyypit seurasivat sankareiden jälkiä.

Olin alussa pettynyt, kun hahmoille oli annettu revolvereita ja muita 1500-lukua kehittyneempiä härpäkkeitä. (Jaksan taas valittaa tuliaseiden ja fantasian yhteensopimattomuudesta.) Pääsin kuitenkin nopeasti asian yli ja lopulta suorastaan nautin junamatkasta.

Ennakkoluuloni osoittautuivat - jälleen kerran - perusteettomiksi. "Hän sanoi nimekseen Aleia" oli mukavan kevyttä ja nopealukuista, mutta kuitenkin jännittävää ja kiinnostavaa fantasiaa, jonka jatko-osan aion lukea ^^

Demelzan laulu

"Demelzan laulu" on toinen osa Winston Grahamin televisiosarjaksikin päätyneestä Poldark-sarjasta. Ihastuin hahmoihin jo ensimmäisen kirjan aikana niin kovasti, että piti käydä äkkiä nappaamassa jatko-osa luettavaksi. (Kolmannet osat ovatkin kaikki lainassa, joten pitää ehkä asettua jonottamaan sitä jossain vaiheessa.)

Kaivostyöläisten kurja asema oli jälleen kantavana teemana. Ross yrittää epätoivoisesti puolustaa huono-osaisia palkollisiaan ja samalla saada kaivostoiminnan tuottamaan. Demelza puolestaan yrittää kasvaa rooliinsa hienona rouvana ja onnistuu samalla työntämään nenänsä Verityn rakkausasioihin.

Olin kaikkein eniten odottanut lisää herkullisia yksityiskohtia Elizabethin ja Francisin suhteesta, mutta ikävä kyllä tämä kiehtovan ongelmallinen kaksikko jäi pieneen sivuosaan tässä toisessa kirjassa. Ensimmäisessä kirjassa jännittäviä hetkiä kokenut Jinnykin pyöri vain taka-alalla. Myöskään Rossin keinottelut kuparibisneksessä eivät jaksaneet hirveästi innostaa, kun halusin sitä kunnon draamaa.

Tarinan pelastukseksi paikalle ilmestyi sitten hemaiseva nuori näyttelijätär Keren, jonka touhuissa riittikin sitten hämmästelemistä. Hän tarjosi ehdottomasti parhaan draaman.

Toisin sanoen; uudet hahmot tarjosivat tarinaan viihdyttävää lisäväriä, mutta haluan edelleen kuulla lisää Elizabethista ja Francisista. Ja tietysti kaikista muistakin tärkeistä hahmoista. Rossin ja Demelzankin perhe-elämä koki aikamoisia myllerryksiä ja odotan kiinnostuneena, mitä heille seuraavaksi tapahtuu.

Hyvä naapuri

Sain tuossa jokin aika sitten päähäni, että haluan tutustua näihin hypetettyihin uutuusjännäreihin. Tällä kertaa vuorossa oli Shari Lapenan "Hyvä naapuri", jota jonotin kirjastosta useamman viikon; uusi harrastukseni on seurata kirjaston sivuilta varaukseni etenemistä. Hulluilla on halvat huvit, vai miten se nyt oli... XD

Marco ja Anne ovat naapurissa asuvan pariskunnan luona iltaa viettämässä. Lapsenvahti perui tulonsa viime hetkellä, minkä vuoksi heidän vauvansa on yksin kotona nukkumassa. Itkuhälytin on kuitenkin käytössä ja vanhemmat käyvät vuorotellen katsomassa vauvaa. Sitten pahin kuitenkin tapahtuu, ja aamuyöllä vastassa onkin tyhjä lastenhuone.

Poliisi epäilee luonnollisesti vanhempia ja tarinan edetessä sekä Marcosta että Annesta alkaa paljastua asioita. Myös lähipiirillä on omat herkulliset salaisuutensa.

"Hyvä naapuri" on nopeasti etenevä bestseller, joka sopii hyvin tylsän sadepäivän viihdykkeeksi. Puolivälissä paljastui yksi iso juttu ja ehdin hetkeksi pettyä, että tässäkö tämä nyt sitten oli, mutta onneksi uusia koukkuja ilmestyi ja loppu tuli ainakin tälle hajamieliselle lukijalle taas täysin yllätyksenä.

Olipas taas mukavaa mennä massan mukana ja lukea kunnon bestsellerjännäri ^^

Poldark - Kapinallinen

Winston Grahamin Poldark-sarjasta tehtiin jokin aika sitten oikein televisiosarja ja ajoittaisena historiallisen viihteen ahmijana kiinnostuin oitis. Nyt onnistuin vihdoin survomaan sarjan avausosan "Kapinallinen" aikatauluuni.

Eletään 1780-lukua. Nuori Ross Poldark on ollut sotimassa Yhdysvalloissa ja palaa nyt englantilaiseen kotikyläänsä ränsistyneelle perintötilalleen. Kotitilan huono kunto ei ole ainoa Rossin kohtaama murhe; nuoruuden rakastettu, jonka Ross luuli odottavan häntä, onkin menossa naimisiin Rossin serkun kanssa. Lisäksi aika Yhdysvalloissa on muuttanut Rossin näkökulmaa Englannin tiukkaan luokkajakoon. Ylimielisen yläluokan paheksuessa Ross alkaa puolustaa työläisiä ja kehtaa jopa pelastaa yhden köyhän tytön kattonsa alle.

Minulla oli epäilykseni kirjan viihdyttävyyden suhteen, mutta olisi pitänyt vain luottaa siihen, että televisioon asti päässyt tarina veisi mukanaan. Jörö, mutta järjettömän kiltti ja avulias Ross oli ehkä turhankin kliseinen historiallisen hömpän sankari, mutta minusta oli mukavaa seurata välillä jonkun todella mukavan hahmon edesottamuksia. Ja kyllähän Ross sentään juopotteli ja sai pari äkillistä kiukunpuuskaa.

Muuten hahmot Rossin ympärillä olivat kiinnostavia omine heikkouksineen. Mitään hurjia yllätyksiä tarinassa ei ollut, mutta mukaan mahtui pari ihan jännittävää kohtausta eikä lukeminen ollut missään vaiheessa puuduttavaa, kun jotain pientä tapahtui koko ajan. Kiinnostuin Rossista ja hänen lähipiiristään niin paljon, että aion raivata lukulistaltani tilaa myös sarjan seuraaville osille.

Suosittelen sarjaa historiallisen viihteen ystäville; kevyttä ihmissuhdedraamaa, joka ei ole kuitenkaan ihan niin höttöistä kuin harlekiinit ^^

Lord of Snow and Shadows

Goodreads ei varsinaisesti suositellut minulle Sarah Ashin "Lord of Snow and Shadowsia", vaan kaivoin opuksen itse esiin selatessani kaikkia houkuttelevien fantasiakirjojen kuvia. Arviot eivät olleet yksinomaan ylistäviä, mutta kuvaus kuulosti kiehtovalta ja kirjan kansi oli todella ihana valkoisine pöllöineen <3 Näin ollen päätin, että tämä kirja on pakko saada oman hyllyn koristukseksi.

Tarinan sankarina on köyhä nuori taidemaalari Gavril, joka saa yllättäen tietää isänsä olevan vieraan valtion hallitsija - murhattu sellainen. Herkän taiteilijan pitäisi nyt lähteä isänsä kylmään ja julmaan kotimaahan etsimään murhaaja ja kostamaan kuolema. Jos kuolemaa ei kosteta, isäukon kiukkuinen henki pistää maan palasiksi.

Mukana menossa on tietysti herttainen nuori palvelustyttö Kiukiu, jonka syntyperästä paljastuu myös yllättäviä asioita, muinainen kirous, sotaisia esi-isiä, kieroja, vallanahneita miehiä ja naisia sekä monia sympaattisia hahmoja, jotka olosuhteiden pakosta sattuvat olemaan eri puolilla ikivanhassa taistelussa.

Tällä kertaa kirjan valitseminen kansien perusteella onnistui eikä tarvinnut hampaat irvessä kahlata tarinaa loppuun. Koko ajan tapahtui jotain pientä ja odotin jännittyneenä, miten niille hyville tyypeille kävisi. Tietyt asiat menivät tutun kaavan mukaan, mutta omaperäisiä ratkaisuja löytyi myös mukavasti eikä pitkästyminen uhannut matkan varrella.

Ainoa asia, mikä minua ehkä hieman häiritsi olivat tuliaseet; olen ennenkin maininnut, että tuliaseet eivät mielestäni sovi korkeaan fantasiaan, vaan tappaminen pitäisi hoitaa miekoilla ja jousilla :P

Ask Again Later

Liz Czukasin "Ask Again Later" osui silmään, kun metsästin jotain kevyttä ja hauskaa teinihömppää lomaa (tai ihan vaan perjantain karkkipäivää) varten. Suunnitelma meni tosin siinä mielessä pieleen, että tartuinkin tähän potiessani kunnon flunssaa.

Heartilla on tiukka periaate olla tapailematta poikia, koska hänen oma äitinsä osoitti aikoinaan niin järkyttävää sitoutumiskammoa. Heart on menossa koulun tanssiaisiin ison kaveriporukan kanssa - No Drama Prom -jengi. Yllättäen Heart saakin sitten kaksi kutsua tansseihin ja joutuu nyt päättämään, mitä tehdä. Kaikki vaihtoehdot ovat omalla tavallaan todella vetoavia...

"Ask Again Later" edustaa juuri sitä hauskaa ja kevyttä teinihömppää, jota minä rakastan. Matkan varrella tapahtui kaikkea hulvatonta ja nautin erityisesti siitä, että Heart oli niin rento ja osasi nauraa asioille alkujärkytyksen jälkeen - ainakin melkein aina. (Välillä tuntuu, että sankarittaret alkavat mököttää, itkeä ja/tai kiukutella aivan liian helposti.)

Tämä oli aivan loistava sairastelupäivän piristys ja ainoa negatiivinen asia, jonka keksin sanoa on, että Herra Oikean henkilöllisyys on helppo arvata jo ihan alussa. (Ei sillä, että se olisi häirinnyt matkasta nauttimista.)

Suosittelen ehdottomasti kaikille kevyiden ja hauskojen tarinoiden ystäville <3

P.S. Täytän ensi vuonna 30 ja tätä lukiessani halusin hirveästi livauttaa kumiötököitä työkavereiden lautasille kahvihuoneessa seuraavan kerran, kun töihin pääsisin.

P.P.S. Harkitsin asiaa tunnin ja totesin sitten masentuneena, ettei työkavereiden huumorintaju ehkä sittenkään riittäisi edellä mainittuun... XD

Muistojenlukija

Ehdinpäs vihdoin päivittää itseäni vähän kotimaisenkin fantasian saralla. Luin siis Elina Rouhiaisen uuden Väki-sarjan avausosan "Muistojenlukija".

Päähenkilö Kiuru on lukemista rakastava lukiolaistyttö, jonka omassa elämässä ei tunnu tapahtuvan paljon mitään jännittävää. Kiurulla on tosin jännittävä salaisuus; hän pystyy kurkistamaan muiden ihmisten muistoihin. Yhtenä päivänä hän varastaa vahingossa väärän ihmisen muiston ja tutustuu näin kolmeen muuhun ihmeellisiä kykyjä omaavaan henkilöön.

Kaverukset haluavat tietää enemmän yliluonnollisista voimistaan, mutta asioiden penkominen herättää vaarallisten tyyppien huomion. Erikoisia kykyjä tuntuu löytyvän useammaltakin ihmiseltä ja ikävä kyllä maailmassa on ahneita ihmisiä, jotka haluavat kaiken itselleen.

Rouhiaisen aiempi Susiraja-sarja oli mielestäni "ihan kiva", muttei tehnyt varsinaisesti vaikutusta. (Se kuulosti minusta loppuun asti suomalaiselta Twilightilta.) Moni kuitenkin kehui "Muistojenlukijaa" jopa paremmaksi, joten pakkohan asiasta oli hankkia omakin mielipide :P

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että Rouhiainen kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jota on mukava lukea. Hahmojen suhteen valikoima on tässä uudessa sarjassa ihanan värikästä. (Susirajan porukka oli sellaista valkoista massaa.) Huumeet ja köyhyys eivät tietenkään ole mitään erityisen kivaa luettavaa, mutta Rouhiaisen tyyli ei ollut liian raskasta.

Juonikin oli mielestäni kiinnostava; tarinassa oli herkullisia salaisuuksia ja yllätyksiä, joiden selviämistä odotin kärsimättömästi.

Uskallan ennustaa, että tulen lukemaan tämän sarjan loppuun asti ^^

The Emperor's Blades

Goodreads tuputti minulle sinnikkäästi Brian Staveleyn "The Emperor's Bladesia" ja koska lukijoiden kommentit kuulostivat hyvältä, päätin noudattaa ohjetta.

Keisari murhataan ja hänen kolmen lapsensa täytyy löytää syyllinen ja selviytyä itse hengissä. Adare on esikoinen ja tottunut hovin käytäntöihin, mutta naisena hän ei voi nousta valtaistuimelle. Hän ei kelpaa edes sijaishallitsijaksi veljiensä ollessa tavoittamattomissa.

Valyn on poika, mutta hänellä ei ole hallitsijasuvun leiskuvan kultaisia silmiä, joten hänkään ei kelpaa valtaistuimelle. Valyn on viettänyt vuosia kouluttautumalla valtakunnan tehokkaimpien tappajien joukossa. Kun tieto keisarin kuolemasta saavuttaa kasarmin, Valynista alkaa tuntua, että joku pyrkii pääsemään eroon myös hänestä.

Suurimmassa vaarassa on kuitenkin Kaden, keisarin perijä, joka on viettänyt kahdeksan vuotta munkkiluostarissa opettelemassa vuohien paimentamista. Pian Kadenille paljastuu, että munkeilla on hyvin vanha salaisuus opetettavana tulevalle hallitsijalle.

"The Emperor's Blades" oli viihdyttävää fantasiaa. Staveley on luonut kiehtovan maailman, jossa on erilaisia kansoja ja mielikuvituksellisia olentoja. Kuninkaallinen nuoriso puolestaan oli mukavaa porukkaa ja vastaan tuli muitakin todella sympaattisia hahmoja. Ja tietysti mukana oli jokseenkin hämäriä, epäilyttäviä tyyppejä sekä täysiä kelmejä.

Jännitystä tarinaan tuovat niin tavalliset juonittelevat ihmiset kuin koko ihmiskunnan muinainen vihollisrotu, jonka olemassaoloon moni ei enää edes usko. Juonessa oli pari todella yllättävää käännettä; yhden hahmon kohtalo varsinkin typerrytti minut ja parista muusta hahmosta paljastui sitten täysin odottamattomia puolia. (Sitä yhtä hahmoa epäiltiin kyllä alusta asti, mutta lopullinen paljastus oli silti hauska yllätys.)

Tykkäsin kirjasta niin paljon, että tilasin jo seuraavan osan ^^

Eye of the Labyrinth

"Eye of the Labyrinth" on toinen osa Jennifer Fallonin Second Sons -trilogiasta. Ensimmäinen kirja "Lion of Senet" ihastutti niin paljon, että odotin innolla tarinan jatkumista.

Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut kaksi vuotta. Dirk piileskelee isänmaallisten merirosvojen luona ja on hurmannut persoonallaan kaikki muut paitsi Tian. Pidin alusta asti Tian Dirkiä kohtaan tuntemaa epäluuloa ärsyttävän voimakkaana ja sinnikkäänä ja pudistelin päätäni kun Tia pysyi itsepäisesti - virheellisessä - kannassaan.

Alenorin ja Kirshovin häät lähestyvät, mikä tarkoittaa samalla Alenorin kruunausta kuningattareksi ja Kirshovin nimeämistä sijaishallitsijaksi. Kirshov on sama huoleton nuorukainen kuin aiemminkin ja kuolaa edelleen Marqelin perään.

Alenor kuitenkin ilahdutti minua suuresti kasvattamalla selkärangan; hän päätti pelastaa kansansa Senetin hirmuvallan alta ja tiputti samalla ruusunpunaiset lasit silmiltään. Alenor ja hänen serkkunsa Jacinta olivat hulvaton kaksikko ja nautin suunnattomasti siitä, miten he pyörittivät Marqelia ja urkkimaan määrättyä senetialaista hovineitoa. Marqelia oli tässä kirjassa ihana inhota.

Dirk kehitti niin ovelan juonen Antonovin ja Belagrenin pään menoksi, etten voinut kuin kääntää sivuja ja seurata ihmeissäni tapahtumien etenemistä. Lopussa ymmärsin sitten vihdoin Dirkin touhut ja odotan nyt innolla, miten hänen käynnistämänsä suunnitelma etenee.

"Eye of the Labyrinth" oli vähintään yhtä hyvä kuin sarjan aloitus. Fallonin kerronta tuntuu jotenkin vauhdikkaammalta ja kevyemmältä kuin monella muulla fantasiakirjailijalla. Missään vaiheessa en pitkästynyt tai edes harkinnut vaihtamista hetkeksi toiseen kirjaan - sain tätä lukiessa kaikkea jännittävää sekä kirjastosta varattuna että omaan hyllyyn postin toimittamina. Tarinan käänteet pitivät otteessaan loppuun asti ja lukemisen keskeyttäminen töiden ajaksi oli turhauttavaa!

Suosittelen sarjaa ehdottomasti kaikille fantasian ystäville, jotka haluavat tarinoihinsa kiehtovia henkilöhahmoja ja vauhdikkaita käänteitä ^^

Nainen junassa

Jatkoin dekkarivillitystäni jälleen yhdellä suosiota saaneella jännärillä. Nyt vuorossa oli Paula Hawkinsin "Nainen junassa".

Nainen katoaa ja ainoa, joka on ehkä nähnyt jotain, on alkoholisoitunut, eksäänsä vainoava Rachel. Ikävä kyllä runsaan alkoholinkäytön vuoksi Rachelilla on muistikatkoksia eikä jäljelle jääneisiin, sekaviin muistikuviinkaan voi aina luottaa.

Hawkins on onnistunut kertomaan tarinan, jonka loppuratkaisua ei arvaa ensimmäisten lukujen perusteella. Henkilöt ja asiat paljastuvat vasta myöhemmin täysin erilaisiksi kuin miltä ne alussa vaikuttavat. Syyllisen onnistuin arvaamaan vain pari lukua ennen kuin asia vahvistettiin suoraan.

Rachelin alkoholismi ja sen tuomat uskottavuusongelmat olivat nerokas veto, mutta minulle Rachelin tilanne oli vähän liian ankeaa ja surkeaa seurattavaa. Pidän hilpeämmästä menosta ja myönnän sen ylpeänä!

Juoni oli loistava - eli yllättävä - ja koen, että kirjan lukeminen kannatti, vaikken sitä suosikkilistalleni nyt nostakaan ^^

Mustat valkeat valheet

Innostuin nyt pitkästä aikaa ihan normaalista jännityksestä ja päätin jälleen mennä siitä, mistä aita on matalin eli seurata massaa. Varasin siis kirjastosta suosittuja uutuuskirjoja ja yksi näistä oli Liane Moriartyn "Mustat valkeat valheet".

Olin aiemmin kuvitellut, että Moriartyn kirjat ovat puhdasta ihmissuhdeviihdettä, mutta sitten tajusin, että tässähän on murha! O.O

Päähenkilöinä toimivat kolme äitiä, joiden lapset aloittavat samassa esikoulussa. Madeline on onnellisesti naimisissa Edin kanssa, mutta hän on edelleen katkera entiselleen Nathanille, joka on myös mennyt uudestaan naimisiin nuoren ja suloisen Bonnien kanssa. Nyt Ed ja Bonnie ovat kehdanneet ilmoittaa tyttärensä tytär samaan esikouluun Madelinen ja Edin tytön kanssa

Celeste on kaunis ja naimisissa rikkaan ja komean Perryn kanssa. Täydellisten kulissien takana Celeste kuitenkin epäilee suhdettaan.

Jane on nuori yksinhuoltaja, joka ei jostain syystä suostu kertomaan poikansa isän henkilöllisyyttä kenellekään.

Heti alussa selviää, että koulun visailuillassa tapahtuu jotain niin jännittävää, että poliisi pitää kutsua paikalle - joku kuolee?

Moriarty paljastaa tarinan salaisuudet ihanan piinaavan hitaasti. Madeline, Celeste ja Jane ystävystyvät ja lukijalle selviää pikkuhiljaa yksityiskohtia naisten elämästä. Mukana on vakavia ajatuksia parisuhteista, äitiydestä, kateudesta ja ystävyydestä, mutta myös romanttiseen komediaan sopivia sivuhenkilöitä.

Koko ajan sain myös pähkäillä sitä, että kuka loppujen lopuksi oikein kuolee. Minulla taisi olla useampikin arvaus, mutta niistä jokainen meni väärin ja asia valkeni vasta pari riviä ennen itse tapahtumaa.

Toisin sanoen: aivan loistava jännitys/viihdekirja. Aion ehdottomasti lukea Moriartyn muitakin kirjoja. Bestsellereitä todellakin kannattaa lukea, kun haluaa hyvää viihdettä ^^

Stormlord's Exile

Piti jonkin aikaa odottaa ennen kuin sain Glenda Larken Watergivers-trilogian viimeisen osan "Stormlord's Exilen". (Tuntuu että Suomalaisella on viime aikoina ollut ongelmia nimenomaan fantasiakirjojen kanssa; ya hömppä tulee ajallaan ja kaveri sai ison kasan jännäreitä, mutta fantasiaa joutuu odottamaan joskus useammankin viikon yliaikaa.)

Jasper on sulkenut häijyn Taquarin lukkojen taakse, mutta viimeisen myrskyherran ongelmat eivät ole poistuneet. Jasper ei edelleenkään pysty tuomaan sadetta ilman Terellen apua ja Terellen taas täytyy lähteä kauas suola-aavikon taakse äitinsä kotimaahan tai Russetin tekemä vesimaalaus koituu hänen kuolemakseen. Terelle aikoo hyödyntää pakollisen matkansa ja pyytää vastaan tulevia khromatialaisia vesiherroja tulemaan aavikolle auttamaan sadettamisessa. Vastaanotto vihreässä maassa onkin sitten yllättävän vihamielinen...

Jasperin täytyy jäädä huolehtimaan kotipuolen ongelmista; vedenpuutteen lisäksi kansalaisia uhkaa Jasperin oma veli Ravard, joka johtaa nyt punadyyniläisten sotaisia heimoja. Ravard kantaa erityistä kaunaa Kanethia kohtaan ja hänen päätavoitteenaan onkin nyt ryöstää Kanethin vaimo Ryka ja poika itselleen.

Laisa, Senya ja turhantärkeä, ylimielinen pappi aiheuttavat Jasperille tietysti myös murheita.

Tästä sarjasta pidin alusta loppuun saakka. Tässä viimeisessä kirjassa Senyan luonne paljastui kaikessa karmeudessaan; aiemmin pidin häntä vain pahasti hemmoteltuna ja lapsellisena. Pidin myös kovasti niistä sukulaista, joita Terelle löysi Khromatiasta. (En siis niistä häijyistä tyypeistä, vaan niistä mukavista.) Rubric varsinkin oli todellinen väriläiskä, joka yllätti tullessaan noin vain vastaan tavallisessa fantasiakirjassa. Olen vaikuttunut ^^

Mitään valtavan yllättäviä käänteitä tähän loppuun ei tullut, vaan asiat menivät suurelta osin niin kuin aiempien osien jälkeen uskalsin odottaa. Sivut kääntyivät kuitenkin vikkelästi, kun halusin tietää, miten asiat etenevät. Varsinkin viimeiset luvut piti oikein ahmaista.

Olen tässä tuuminut jo pitkään Larken muiden sarjojen kokeilemista ja jatkan tuumimista nyt entistä hartaammin ^^