tiistai 10. lokakuuta 2017

The Emperor's Blades

Goodreads tuputti minulle sinnikkäästi Brian Staveleyn "The Emperor's Bladesia" ja koska lukijoiden kommentit kuulostivat hyvältä, päätin noudattaa ohjetta.

Keisari murhataan ja hänen kolmen lapsensa täytyy löytää syyllinen ja selviytyä itse hengissä. Adare on esikoinen ja tottunut hovin käytäntöihin, mutta naisena hän ei voi nousta valtaistuimelle. Hän ei kelpaa edes sijaishallitsijaksi veljiensä ollessa tavoittamattomissa.

Valyn on poika, mutta hänellä ei ole hallitsijasuvun leiskuvan kultaisia silmiä, joten hänkään ei kelpaa valtaistuimelle. Valyn on viettänyt vuosia kouluttautumalla valtakunnan tehokkaimpien tappajien joukossa. Kun tieto keisarin kuolemasta saavuttaa kasarmin, Valynista alkaa tuntua, että joku pyrkii pääsemään eroon myös hänestä.

Suurimmassa vaarassa on kuitenkin Kaden, keisarin perijä, joka on viettänyt kahdeksan vuotta munkkiluostarissa opettelemassa vuohien paimentamista. Pian Kadenille paljastuu, että munkeilla on hyvin vanha salaisuus opetettavana tulevalle hallitsijalle.

"The Emperor's Blades" oli viihdyttävää fantasiaa. Staveley on luonut kiehtovan maailman, jossa on erilaisia kansoja ja mielikuvituksellisia olentoja. Kuninkaallinen nuoriso puolestaan oli mukavaa porukkaa ja vastaan tuli muitakin todella sympaattisia hahmoja. Ja tietysti mukana oli jokseenkin hämäriä, epäilyttäviä tyyppejä sekä täysiä kelmejä.

Jännitystä tarinaan tuovat niin tavalliset juonittelevat ihmiset kuin koko ihmiskunnan muinainen vihollisrotu, jonka olemassaoloon moni ei enää edes usko. Juonessa oli pari todella yllättävää käännettä; yhden hahmon kohtalo varsinkin typerrytti minut ja parista muusta hahmosta paljastui sitten täysin odottamattomia puolia. (Sitä yhtä hahmoa epäiltiin kyllä alusta asti, mutta lopullinen paljastus oli silti hauska yllätys.)

Tykkäsin kirjasta niin paljon, että tilasin jo seuraavan osan ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti