Puolikas sotaa

Tiukalle meni, mutta ehdinpä lukea Joe Abercrombien Särkynyt meri -trilogian loppuun tämän vuoden aikana ^^

"Puolikas sotaa" vie siis Yarvin taistelun isoäiti Wexeniä ja suurkuningasta vastaan loppuun. Tällä kertaa tarinan sankarittarena on Throvenlannin prinsessa Skara, joka menettää läheisensä isoäiti Wexenin kieroilun vuoksi. Hän hakee turvaa serkkunsa kuningatar Laithlinin luota ja pääsee näin osaksi Yarvin loppumattomia juonia.

Uutena sankarina on vihollisesta jonkinlaiseksi liittolaiseksi muuttuneen Grom-gil-Gormin soturi Raith. Täytyy sanoa, että ensitapaaminen tähän kuumapäiseen tappelupukariin ei tehnyt allekirjoittaneeseen vaikutusta. Pyörittelin silmiäni ärsyttävälle tyypille ja tuhahdin sille, miten Raith ja Skara alkavat tuijotella toisiaan kuin teinikirjan kliseet.

Kolmantena päähenkilönä seikkaili edellisestä kirjasta tuttu poika Koll, joka on nyt ryhtynyt Yarvin oppiin pappiskokelaaksi. Tosin hän on myös iskenyt silmänsä tyttöön, minkä vuoksi hän painii koko ajan suuren valinnan kanssa; papeilla kun ei ole tapana mennä naimisiin.

Thorn oli myös menossa mukana yhtä hurjana kuin aina, mikä oli hauskaa, vaikka hän nyt jäikin vähän sivuosaan uusien sankareiden tieltä.

Abercrombie on jälleen onnistunut kirjoittamaan vauhdikkaan ja nopeatempoisen fantasiaseikkailun. Odotin lähtötilanteen perusteella tietynlaista juonta, mutta Abercrombie yllätti minut kyllä moneen otteeseen. Osa hahmoista päätyi sinne, minne olin ajatellutkin, mutta paljon useampi lähti jonnekin ihan muualle. Lopputulos oli oikein viihdyttävä yhdistelmä toimintaa ja nuorten romansseja. Nihkeästä alusta huolimatta opin pitämään Raithistakin jo muutaman luvun kuluttua :D

Viimeisen sivun luettuani jäi harmittamaan, että tämä oli trilogian viimeinen kirja; loppu teki selväksi, että nämä sankarit kokevat vielä monia uusia seikkailuja.

Magic Burns

"Magic Burns" on toinen osa Ilona Andrewsin Kate Daniels -sarjaa, johon todellakin tartuin Goodreadsin sinnikkyyden ansiosta.

Kate seikkailee taian muokkaamassa Atlantassa, mikä aiheutti minulle sopeutumishaasteita sarjan ensimmäisen osan kanssa; toisaalta tartun aina innolla kaikkeen tuntemattomaan, mutta samalla lämpenen uusille jutuille todella hitaasti.

Urbaani fantasia tarkoittaa yleensä vampyyrikerhoa, riehakasta ihmissusilaumaa ja muutamaa kissaa tavallisen kaupungin keskellä. Lisäksi jostain puistosta tai baarista voi löytyä portti keijumaailmaan. No, Katen maailmassa se keijutodellisuus on rysähtänyt normaalin maailman päälle ja pakottanut kaikki tavallisetkin ihmiset sopeutumaan kadulla kulkeviin jättiläiskaloihin ja muuhun vastaavaan.

"Magic Burns" oli helpompi aloittaa kuin aiempi osa, koska maailma ja itse sankaritar olivat jo tuttuja. (Katen menneisyydessä ja veressä on tosin vielä joitain jännittäviä salaisuuksia!)

Tällä kertaa Kate joutuu jälleen asioimaan tuttujen muodonmuuttajien kanssa, kun joku - tai siis jokin - on varastanut lauman tärkeät, huippusalaiset kartat.

Komeaa, ylimielistä ja turhan vikkeläliikkeistä voroa jäljittäessään Kate törmää myös ärhäkkään pikkutyttöön, jonka amatöörinoitapiiriin kuulunut äiti on kadonnut. Tapaukset liittyvät toisiinsa maailmanloppua enteilevällä tavalla.

Kehuin Katea hauskaksi jo "Magic Bitesin" jälkeen ja meno vain parani tässä toisessa osassa. Pärskin naurusta useammin kuin jaksan muistaa. Katella on mahtava asenne ja tarpeeksi teräaseita (ja tietysti taitoa käyttää niitä) opettaakseen nöyryyttä vihollisille.

Romantiikan suhteen ollaan ilmeisesti menossa juuri sinne, minne "Magic Bites" jo vihjailikin. Yleensä hehkutan todella sekavia ja monimutkaisia kuvioita parisuhderintamalla, mutta Katen ja Curranin juttu etenee niin hitaana sivujuonena, että alan oikeastaan lämmetä sille. Kaksikolla oli taas pari aika ihanaa hetkeä. Jännitteen luominen on joskus paljon parempaa kuin se varsinaiseen touhuun säntääminen ;)

Ja hyi että millaisen pienen ilkimyksen Andrews onnistui tarinaansa tunkemaan! Aloin ihan tosissani halveksua sitä petollista kelmiä.

Olen jo tilannut pari seuraavaa osaa, eli matkani Katen kanssa jatkuu vielä ;)

PS. Meinasin unohtaa kertoa, että tässä kirjassa oli ihmisminkki! Susia, leopardeja, kettuja ja hyeenoita on urbaanin fantasian maailma pullollaan, mutta tämä oli ensimmäinen tapaamani minkki :D

Blood Price

Goodreads ehdotti minulle Anita Blake -sarjan perusteella Tanya Huffin "Blood Pricea", joten sukelsin kiltisti taas 90-luvun alkuun, kun urbaanin fantasian sankarittarilla ei vielä ollut edes kännyköitä.

Vicki Nelson oli loistava rikostutkija kunnes silmäsairaus vei häneltä hämäränäön ja kavensi samalla näkökenttää. Vicki ei kestänyt ajatusta kollegoiden ihailun ja kunnioituksen menettämisestä, joten hän erosi omatoimisesti poliisista ja ryhtyi yksityisetsiväksi.

Nyt Vicki alkaa tutkia omituista murhasarjaa. Uhrien kurkut on revitty auki käsittämättömän voimakkaalla iskulla ja kaiken huipuksi ruumiit on imaistu verettömiksi. Silminnäkijät kertovat hurjia tarinoita katujen yllä lentävästä valtavasta lepakosta ja lehdistö villiintyy levittämään juttua vampyyreista.

Tutkimuksista vastaava poliisi Mike Celluci, Vickin entinen työpari ja nykyinen... rakastaja (?), ei usko vampyyreihin, mutta Vicki lähestyy aihetta avoimemmin.

Tuntuu, että tässä oli hurjasti potentiaalia, mutta kirjailijalla oli niin kiire kertoa tarinansa, ettei se päässyt oikeuksiinsa. Tarina hyppeli tilanteesta toiseen nopeammin kuin edes urbaanissa fantasiassa tarvitsisi ja kolmannessa persoonassa kertominen hämmensi pakkaa lisää, kun ensin Henry katselee jotakin ja heti seuraavalla rivillä Vicki ajattelee jotakin...

Vickin ja Henryn ensikohtaaminenkin tuntui vähän epäuskottavalta juuri sen takia, että Vicki hyväksyy täysin järjettömän tilanteen niin helposti.

Hahmoissa ja heidän välisissä suhteissaan oli mielestäni paljon hienoa ja kiinnostavaa materiaalia, mutta hauskoille ja herkullisille tilanteille ei yksinkertaisesti annettu tarpeeksi aikaa, jotta lukija olisi päässyt tunnelmaan mukaan. Asiat vain läväytettiin päin näköä.

Loppua kohti pääsin ilmeisesti paremmin sisälle tarinaan, koska meno tuntui paranevan ja aloin ymmärtää, miksi Goodreads rinnastaa Vickin ja Anita Blaken. Vickillä ei ole yliluonnollisia kykyjä tai edes asetta (siis tosi tylsää!), mutta pidin hänen asenteestaan ja luovasta ongelmanratkaisusta; se tilanne Henryn asunnon vahtimestarin kanssa oli hulvaton!

Äänestän jatkoon, kuten television kykykilpailuissa sanotaan. (Siis jos löydän jatko-osat, mikä ei aina ole niin itsestään selvää...)

Dumplin

Julie Murphyn nuortenromaani "Dumplin" on yksi niistä tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista (alkuperäisteos ilmestyi 2015), jotka olen ehdottomasti halunnut lukea.

Willowdean on teinityttö pienestä texasilaisesta kylästä Clover Citystä. Hiljaisen Clover Cityn isoimmat jutut ovat jalkapallo ja vuotuinen Miss Teen Blue Bonnet -kauneuskilpailu. Willowdeanin äiti voitti missikisat aikoinaan ja johtaa nykyään kilpailun järjestelytoimia ylpeänä siitä, että mahtuu yhä leninkiin, jossa esiintyi iltapukukierroksella.

Willowdean puolestaan... on läski, kuten hän itse asian ilmaisee heti kättelyssä. Äiti on vuodesta toiseen patistanut, komentanut ja ei niin kovin hienovaraisesti vihjailemalla kannustanut Willowdeania laihduttamaan, mutta Willowdean on tyytyväinen juuri sellaisena kuin on - kunnes hän tutustuu läheisemmin työpaikan komeaan Bohon ja kaikki menee sekaisin.

Willowdeanin näköiset tytöt eivät seurustele Bon näköisten poikien kanssa ja yllättäen tarinan pääosassa ovatkin Willowdeanin selkä- ja kylkiläskit.

Sana "läski" saa ihmiset vaivautuneiksi. Mutta ensimmäinen silmiinpistävä asia minussa on vartaloni. Joka on läski. Kyllähän minäkin huomaan, jos joillain tytöillä on isot tissit, kiiltävät kutrit tai pattipolvet. Sellaisia huomioita on luvallista laukoa ääneen. Mutta minua parhaiten kuvastava sana "läski" saa ilmeet happanemaan ja posket kalpenemaan.

Mutta sellainen minä olen. Läski. Se ei ole kirosana. Se ei ole loukkaus. Eikä varsinkaan silloin, kun käytän sitä sanaa itse. Siksi olen aina halunnut tehdä niin heti kättelyssä.

Todistaakseen läskien oikeutta toteuttaa itseään ja olla onnellisia Willowdean päättää ilmoittautua missikisoihin.

Olen ehkä aiemminkin maininnut, että minusta on todella tylsää, kun kirjoissa, olivat ne sitten nuorten fantasiaa tai aikuisten hömppää, naisilla on yleensä kaksi ruumiinrakennetta: hoikka ja erityisen laiha. Rinnuksen koolla ja säärten pituutta vaihtelemalla saadaan myös eroteltua hahmoja. Tämän vuoksi halusin ehdottomasti lukea vaihteeksi pyöreästä sankarittaresta.

Toisaalta tuhtien sankarittarien ongelma on monesti se, että he ovat sitten kunnolla lihavia ja se lihavuus on se iso ja merkittävä juonikuvio, koska eihän ihminen voi olla ylipainoinen ja viettää silti aivan tavallista, onnellista elämää.

Pelkäsin vähän, että miten "Dumplin" läskiä lähestyy, mutta huoleni haihtui nopeasti ja nautin tarinasta. Läski sai ison roolin, mutta ehti Willowdean siinä välissä käydä treffeillä, töissä, uimassa sekä riidellä ja ystävystyä ihmisten kanssa.

Pidin Willowdeanin tavallaan rempseästä asenteesta, mutta se miten hän kutsuu itseään läskiksi, jotta muut eivät voi käyttää sitä solvauksena, särähti korvaan. Nerokas taktiikka ehdottomasti, mutta surullista, että lihavien täytyy suojella itseään vitsailemalla läskeistä. Ei minunkaan tarvitse kehitellä hauskoja juttuja likinäköisyydestä kehdatakseni kulkea julkisilla paikoilla silmälasit päässä.

No, läskeistään huolimatta Willowdean ehti myös sotkeentua perinteiseen teinikirjan (ja aikuistenkin hömppäkirjojen) kolmiodraamaan. Yllätin itseni ihastumalla kumpaankin Willowdeanin poikaystäväehdokkaaseen, joten seurasin tilanteen kehittymistä jännittyneenä, koska Willowdeanin päätöksistä seuraisi väistämättä myös pieni pettymys :D

Willowdeanin ja hänen parhaan ystävänsä Ellenin välinen suhde oli hienosti laadittu. Kaikki kaksikon ystävyyteen liittyvät kommellukset kuulostivat todella uskottavilta. Monesti teki mieli sännätä sekaan korjaamaan asioita.

Muutenkin pidin "Dumplinin" hahmoista. Tim, Mitch ja erityisesti Lucyn ystävät kuulostivat mahtavilta tyypeiltä ja Willowdeanin äitiäkin oli helppo ymmärtää, vaikka hänen käyttäytymistään välillä paheksuikin.

Kai tällä kirjalla oli jokin suuri ja hieno sanoma itsensä hyväksymisestä ja oikeudesta nauttia elämästä vinoista hampaista ja selkäläskeistä huolimatta, mutta minä onnistun jälleen kerran vain toteamaan, että olipa viihdyttävä nuortenkirja (sopii myös aikuisille) Suosittelen lämpimästi kaikille viihteen ja hömpän ystäville ^^

Jäljellä

Salla Simukan "Jäljellä" ja "Toisaalla" kirjapari on kiinnostanut minua jo pidempään ja nyt Suomi-villitykseni innostamana lainasin tämän ensimmäisen kirjan kirjastosta, kun se siinä hyllyssä pönötti sopivasti.

Viisitoistavuotias Emmi elää maailmassa, jossa ihmiset jaotellaan ominaisuuksien perusteella ryhmiin jo lapsina. (Tuli heti mieleen "Outolintu", mutta ei näillä kyllä ole kauheasti mitään yhteistä.) Emmi on surukseen kuitenkin vielä teininäkin pelkkä Potentiaali. Isoveli Lassi on harvinaisen älykäs Intellektuaali ja seitsemänvuotiaasta pikkusiskosta Millastakin on jo päiväkodissa tullut Dramaatikko. Emmi on syrjäytynyt ikätovereiden lisäksi myös perheestään. Hän tuntee olevansa niin suuri pettymys vanhemmilleen, etteivät nämä edes näe häntä.

Saadakseen huomiota - edes negatiivista - Emmi päättää säikäyttää perheensä karkaamalla. Suunnitelma menee lievästi sanottuna mönkään, sillä palatessaan kotiin Emmi huomaa perheensä ja kaikkien muidenkin ihmisten kadonneen jäljettömiin...

Täytyy sanoa, että "Jäljellä" ei ollut ihan minun kirjani.  Se kadonneiden ihmisten arvoitus oli todella kiehtova ja minun on yksinkertaisesti pakko lukea myös "Toisaalla", mutta Emmin ja niiden parin muun yksinäisyys tuntui sitten vähän turhan ankealta ja surulliselta minulle. (Juu juu, se oli koko jutun pointti...) Pidän enemmän sellaisista tarinoista, joissa lauma ihmisiä sekoittaa suhteitaan oikein antaumuksella.

Olisin varmaan pitänyt enemmän sellaisesta kuviosta, jossa Simukan luomaa tulevaisuuden maailmaa olisi esitelty ihan tavallisen teiniarjen näkökulmasta. Nyt se ihmisten ryhmiin jakaminen ja Emmin kokemukset koulunkäynnistä ja elämästä pelkkänä Potentiaalina esiintyivät pelkkinä nopeina välähdyksinä Emmin muistoista.

Päähenkilönä Emmi oli aika perinteinen nuortenkirjan sankaritar, jonka epävarmuuteen ja satujen lukemiseen nuoren kirjoista innostuneen on helppo samaistua. (Itsekin pidin Emmiä tosi sympaattisena tyyppinä eli en valita tästä asiasta.)

Vaikka kirjan aihe ei tätä huvituksia etsivää lukijaa miellyttänytkään, en voi kuin kehua Simukan kehittämiä ovelia juonenkäänteitä. Varsinkin lopussa allekirjoittaneen silmät tuntuivat jäävän pysyvästi selälleen, kun asiat lähtivät vyörymään täysin odottamattomaan suuntaan. (Emmi taisi keksiä, mistä on kyse, mutta joudun tunnustamaan, että lopussa olin pihalla kuin citykani.)

"Toisaalla" täytyy siis lukea pikimmiten; toivottavasti se tarjoaa runsaasti selkokielisiä vastauksia vähän hidasälyiselle lukijalle :D Pitänee myös tutustua muihin Simukan kirjoihin, koska tässä tosiaan tökki vain se, että hylätyissä paikoissa harhaileminen oli minusta masentavaa :P

Salaisuuksia haudan takaa

Charlaine Harrisin Harper Connelly -sarja meinasi jo unohtua, mutta onneksi se palasi mieleeni kirjastoreissulla ja tajusin kurkistaa, olisiko neljäs osa "Salaisuuksia haudan takaa" jo ilmestynyt hyllyyn.

Harper on siis salamiskun ansiosta vainajien olemuksiin virittynyt nuori nainen, joka on velipuolensa Tolliverin kanssa tehnyt epäselvistä kuolemantapauksista leipätyön.

Edellisessä kirjassa Harper ja Tolliver tunnustivat viimein, etteivät heidän tunteensa ole sisarusten välisiä tunteita. Nyt kaksikko matkustaa tapaamaan tädin ja sedän luona asuvia pikkusisariaan samalla kun käyvät selvittämässä yhden äveriään tilanomistajan kuolemaa.

Tiukkapipoiset sukulaiset eivät innostu "sisarusten" seurustelusta, mutta parisuhde on äkkiä pienin Harperin ongelmista. Tolliverin päihteiden vuoksi ongelmiin joutunut isä on päässyt vankilasta ja haluaa nyt tavata kaikkia laiminlyötyjä lapsiaan. Joku tuntematon henkilö väittää nähneensä Harperin vuosia sitten kadonneen siskon Cameronin. Ja tietysti joku haluaa myös tappaa Harperin - tai ehkä vain pelotella, mutta ammuskelua ja takaa-ajoja siitäkin seuraa.

Minä ehdin jo ihmetellä, että mitä kerrottavaa Harperin ja Tolliverin elämässä olisi, kun he nyt olivat päätyneet onnellisesti yhteen. No, idyllinen elämä omakotitalossa sukulaisten lähellä antoi vielä odottaa itseään ja parisuhdeonnelle ei pahemmin jäänyt aikaa, kun jännitystä ja toimintaa tuli tasaiseen tahtiin.

Harrisin kirjojen kanssa varmaan ainoa ongelmani on se, miten synkältä maailma näyttää; sankareita lukuun ottamatta kaikki ihmiset tuntuvat olevan todella tympeitä, ahdasmielisiä ja suorastaan ilkeitä tyyppejä. Nyt tässä neljännessä Harper Connellyssä Harris tuntui ujuttaneen tarinaan vähän anteliaammin niitä mukavia, "normaaleja" ihmisiä; Manfred, siskontytöt ja se aika luttana poliisi joitakin mainitakseni.

Vauhdin ja yllätysten puolesta Harris on loistava tarinankertoja; loppua kohti paljastui vaikka mitä jännittävää eikä missään vaiheessa tullut tylsää! Tavallaan rakastan Anita Blaken (anteeksi jos kaikki ovat jo kurkkuaan myöten täynnä Anita-rakkauttani) kaltaisia supernaisia, mutta kunnioitan Harrisia siitä, että Harperin erikoiskyvyt vaaratilanteiden ratkaisemiseen ovat pakeneminen ja hätänumeroon soittaminen.

Oikeastaan moitin Harrisia vain huumorin puutteesta. Mielestäni parhaissa kirjoissa sen jännityksen lomaan sovitetaan sopivasti pieniä vitsejä. Aina ei tarvitse olla niin vakava, vaikka olisikin juuri pelastunut täpärästi hengenvaarallisesta tilanteesta. Tosin liian typerä huumori olisi vielä pahempi vaihtoehto eli en purnaa aiheesta tällä kertaa enempää... :P

Operaatio Huulituli

Anna Hallavan "Sammakkoprinsessa" oli mielestäni aivan ihana ja onneksi myös jatko-osa "Operaatio Huulituli" löytyi kätevästi omasta lähikirjastosta.

14-vuotiaan keijuprinsessa Ofelian elämän päämäärä on Pyydystää Hottis ja päästä pussailemaan. Valtavana ongelmana on kuningattaren antama keijulahja, Rakkauden Tunteminen, jonka vuoksi Ofelia ei voi suudella kuin sitä yhtä todellista rakkauttaan - muut pojat muuttuvat sammakoiksi, mikä Ofelialle selvisi konkreettisesti edellisessä kirjassa.

Sitten Ofelia kuulee taikajuomasta nimeltä Huulituli, joka mahdollistaa vapaan suukottelun myös niille, joiden lahjana on Rakkauden Tunteminen. Liemi vain sattuu olemaan laitonta ja kuulemma myös vaarallista...

Poikien metsästämisen lomassa Ofelia joutuu myös opettelemaan kruununprinsessan tavoille, mikä hankaloittaa jonkin verran Hottisten Pyydystämistä. Lisäksi Ofelian ympärillä pyörii ihan liikaa tylsiä nörttejä tai muuten vain vääränlaisia poikia niiden söpöläisten piileskellessä jossain muualla.

"Operaatio Huulituli" oli jopa vielä hauskempi ja vauhdikkaampi teinikohellussoppa kuin "Sammakkoprinsessa". Lopputulos oli arvattavissa, mutta se ei haitannut ainakaan minua yhtään, koska matkalla sattui ja tapahtui niin paljon kaikkea hauskaa ja yllättävää. Se Sasun juttu esimerkiksi tuli niin sanotusti ihan puun takaa, vaikka joku nokkelampi ehkä olisi tajunnut senkin kuvion heti kättelyssä :D

Toivottavasti Hallava on jo seuraavan jutun kimpussa, koska minä haluan lisää tällaista viihdettä!

Magic Bites

Goodreads tyrkyttää kokemukseni mukaan Ilona Andrewsin "Magic Bitesia" heti kun käyttäjä edes vihjailee kiinnostuksesta paranormaaliin ja urbaaniin fantasiaan. Edellä mainitun sivuston liiankin ahkerana selaajana olen myös saanut sen käsityksen, että tästä kirjasta alkava Kate Daniels -sarja on jonkinlainen urbaanin fantasian perusteos, johon monet sitten vertaavat muita vampyyri-, ihmissusi ja mitä-kaupungin-varjoihin-nyt-voi-vain-keksiä-kirjoihin.

Toisin sanoen, "Magic Bites" oli kirja, joka minun oli pakko lukea, joten kun löysin sen Suomalaisen nettikaupasta kohtuuhintaan, en jäänyt pohtimaan vaan klikkasin sen ostoskoriin.

Sankarittarena häärää vähän päälle parikymppinen Kate Daniels, joka elää taikuuden täyttämässä Atlantassa. Taikuus vaikuttaa kaikkien elämään, koska se menee "päälle ja pois" täysin omaan tahtiinsa. Välillä velhoilla on hauskaa uusia hirviöitä kehitellessään ja tavalliset kansalaiset kiroavat, kun autot hyytyvät ja puhelimet lakkaavat toimimasta. Sitten taikuus napsahtaa pois päältä ja teknologia palaa - ja hirviöt pääsevät vapaaksi...

Atlantan taikayhteisössä on kolme suurta vaikuttajaa; muodonmuuttajien lauma, nekromantikkojen järjestö ja näiden välissä lain ja järjestyksen puolesta kamppaileva ritarien kilta. Kate on työskennellyt palkkamiekkana viimeksi mainitulle ja hoitanut pieniä hirviöongelmia, mutta nyt hän pääsee tositoimiin selvittämään isoa murhamysteeriä.

Alku tuntui vähän takkuiselta, kun piti sopeutua uuteen maailmaan. Andrewsin luoma todellisuus tuntui vähän monimutkaisemmalta kuin monessa muussa lukemassani "perus" vampyyri ja ihmissusi tarinassa. Katenkin todellinen olemus jäi vielä ihmetyttämään.

Annan Andrewsille hurjat aplodit siitä, että vampyyrit eivät ole mitään sielunsa puolesta nyyhkiviä komistuksia, vaan täysin nekromantikkojen ja oman verenhimonsa pauloissa olevia petoja - oikeastaan zombeja. Todella virkistävää.

Kate itse oli hauska tuttavuus; meinasin tukehtua siihen maitokupin tilaamiskohtaukseen! Romanssia tässä ensimmäisessä osassa vasta lämmiteltiin, mutta uskoisin, että se lähtee menemään aika ennalta arvattavaan suuntaan, mikä ehkä vähän mutristi allekirjoittaneen suuta.

En ole yhtä innoissani kuin Anita Blaken kanssa, mutta tässä sarjassa on ehdottomasti potentiaalia pidempiaikaiseksi tuttavuudeksi ^^

Kuura

Elina Pitkäkankaan keväällä ilmestynyt "Kuura" on ainakin blogien perusteella lumonnut lukijansa. Nyt sain viimein lainattua tämän kirjastosta ja raivattua tilaa lukulistaani ja pääsin selvittämään, että mistä tässä nyt oikein on kyse.

Teini-ikäiset ystävykset Inka ja Aaron elävät Kuurankerossa, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Turusta. Maailma näyttää muuten tutulta nykyajalta, mutta ihmiskuntaa on jo sukupolvien ajan vaivannut ihmissusivirus. Tämän vuoksi Kuurankero ja muut kaupungit on ympäröity muureilla, joita vartioidaan erityisen tarkkaan aina täyden kuun aikaan. Asukkailta otetaan myös verinäytteitä ahkerasti, jotta viruksen kantajat eivät pääse livahtamaan kaupunkeihin. (Virus näkyy siis verikokeissa.)

Inka joutuu tekemisiin ihmissusien kanssa, kun hänen villiintynyt pikkuveljensä joutuu onnettomuuteen. Ihmissusia pidetään tunteettomina, verenhimoisina petoina, mutta pian Inka ja Aaron alkavat epäillä tätä käsitystä. Varsinkin tunnettu pelimies Aaron saa huomata, että päivänvalossa ihmissusityttö näyttää oikein suloiselta.

Johtui ehkä "Kuuran" saamasta suosiosta, että lähestyin tätä kirjaa todella epäluuloisella "mikä tämä nyt on olevinaan" -asenteella. Valmistauduin tuhahtelemaan, pyörittelemään silmiäni ja julistamaan lopuksi ylimielisesti: "Tämä nyt oli niin nähty!"

Toisin kävi ja nyt yritän keksiä, miten kuvailisin tuntemuksiani. "Kuura" teki vaikutuksen, sillä huolimatta ihmissusikirjojen runsaasta tarjonnasta, Pitkäkangas onnistui kirjoittamaan jotain ihan omaa. Muurien suojaamat kaupungit toivat mieleeni jotkut zombileffat ja -sarjat. Parasta kirjassa olivat kuitenkin hahmot. Pitkäkangas ei nimittäin kirjoittanut mitään suomalaista versiota Bellasta ja Edwardista, vaan hahmot kuulostivat kaikkine puutteineen todella aidoilta. Inka erityisesti onnistui herättämään sekä myötätuntoa että paheksuntaa ja hänen teinimäisen hätäiset päätöksensä ja toimensa aiheuttivat mahtavia käänteitä.

Hyvä fantasianlukija, jos et ole vielä lukenut "Kuuraa", korjaa tilanne mahdollisimman nopeasti. Minä jään nyt odottamaan niitä luvattuja jatko-osia!

Tuhat kerrosta; Pudotus

Katharine McGeen tulevaisuuteen sijoittuva nuortenromaani "Tuhat kerrosta; Pudotus" osui silmiini kirjastossa. Lähestyin tätä vähän epäluuloisena, koska nuorten dystopiat eivät viime aikoina ole oikein sytyttäneet. Onneksi tartuin tähän vastahakoisuudesta huolimatta, sillä tarina tempaisi mukaansa eikä päästänyt otteestaan! (Odotan nyt kiihkeästi jatkoa!)

Eletään vuotta 2118. Manhattanilla kohoaa valtava, tuhatkerroksinen pömpeli, joka on kuin kaupunki kouluineen, sairaaloineen ja sisätilaan rakennettuine puistoineen. Yläkerroksissa asuvat rikkaat utopistisilla laitteilla varustetuissa lukaaleissa ja alemmas mentäessä asunnot pienenevät, teknologia vanhenee ja ilmanvaihto reistailee.

Kirja alkaa vilauksella siitä, mihin tarinan tapahtumat johtavat; teini-ikäinen tyttö syöksyy kuolemaansa tornin katolta. Tekikö hän itsemurhan, oliko se onnettomuus vai päättikö joku päästä tytöstä eroon?

Vauhdikasta teinien ihmissuhdedraamaa kertovat vuorotellen useat eri nuoret. Osa heistä on yläkerrosten hemmoteltuja lapsia ja osa alempien kerrosten rahaongelmien kanssa kamppailemaan tottuneita. Kaikkia yhdistää epätoivoinen ihastuminen tavalla tai toisella saavuttamattomaan tyyppiin. Lisäongelmia aiheuttavat huumeet, raha ja vanhempien törttöily.

Tästä tuli mieleen ensin Valehtelevat viettelijät ja myöhemmin vielä vahvemmin Anna Godbersenin vauhdikkaat historialliset nuortendraamat. Mikään varsinainen dystopia tämä ei ollut, vaan juoni olisi toiminut aivan samalla tavalla nykyajassa tai miksei vaikka menneisyydessäkin. Kehittyneet tietokoneet, kauneuskirurgia ja muu vastaava toimivat vain lisämausteena siellä taustalla.

Rakastan tällaisia useamman hahmon sisältäviä sekavia ihmissuhdekuvioita. Kaikki hahmot tekivät välillä huonoja päätöksiä ja käyttäytyivät typerästi, mutta olivat samalla kuitenkin ihanan sympaattisia kaikkine ongelmineen. Toivoin koko ajan, että jokainen saisi olla onnellinen.

Jännittävääkin tämän lukeminen oli, koska en yhtään osannut arvata, kuka sieltä katolta oikein tippuisi. Porukan välillä myös kipinöi siihen malliin, että murha tai ainakin tappo alkoi tarinan edetessä vaikuttaa hyvinkin todennäköiseltä. Oli suorastaan piinaavaa seurata, miten hahmot onnistuivat sotkemaan asiansa.

Ja viimeinen luku tosiaan lupaili lisää jännitettävää! Suosittelen ehdottomasti tämäntyyppisten nuortenkirjojen ystäville ^^

Night Life

Suomalaisia kirjoja etsiessäni väijyn samalla myös hauskoja ja jännittäviä urbaanin fantasian sarjoja; jotain samanlaista kuin Anita Blake -sarjan ensimmäiset kymmenen kirjaa. Pakkasten tullen en enää viihdy ulkona, joten lähdin vapaapäivänä käymään vieraissa. Naapurikirjastossa valikoima poikkesi suorastaan pökerryttävästi omasta lähikirjastostani ja mukaan valitsin pitkän pähkäilyn jälkeen Caitlin Kittredgen Nocturne City -sarjan ensimmäisen kirjan "Night Life". (Vaihteeksi kirja, jota goodreads ei ollut ehdotellut.)

Luna Wilder on poliisi ja laumaton ihmissusi. Nyt hän saa tutkittavakseen maksullisena seuralaisena toimineen ihmissusitytön murhan. Jäljet johtavat oikein vetävännäköisen ihmissusilauman johtajan luokse.

Ihmissudet eivät ole enää pitkään aikaan olleet kiinnostavien asioiden listallani ja lisäksi ihastuminen murhasta epäiltyyn ihmissusikorstoon kuulosti vähän... kököltä. Päähenkilön toimiminen poliisina kuulosti kuitenkin hyvältä ja Lunaa vielä kuvailtiin kovaksi ja hauskaksi tyypiksi, joten pakkohan tähän tapaukseen oli perehtyä lähemmin.

Meno oli vauhdikasta, kuten urbaanissa fantasiassa kuuluukin. Luna oli ihan hauska ja sähäkkä hahmo; erityisesti nautin siitä, miten hän opetti pervolle kollegalleen käytöstapoja. Ei se salamarakkaus Dmitriinkään lopulta ärsyttänyt niiden ruumiiden ja takaa-ajokohtausten keskellä, vaikka pariin otteeseen pelkäsin, että meno menee liian "komea korsto pelastaa neidon pulasta" -tyyliseksi. Se "sinä tuot narttumaisuuteni esiin" -vitsi alkoi ehkä käydä vähän vanhaksi, mutta tavallaan jaksoin jopa kannustaa tätä romanssia ^^ (Eikä muuten ollut kolmiodraamaa - vai oliko se lähinnä nuortenkirjojen klisee?)

Kittredgen käyttämät lauserakenteet hämmensivät minua välillä ja jouduin useampaankin otteeseen lukemaan virkkeen kahdesti ennen kuin ymmärsin, että kuka teki ja mitä ja milloin.

Pientä tarkistamista teksti olisi ehkä kaivannut, sillä Luna taisi käyttää kännykkäänsä sen jälkeen kun laite oli sulanut loitsun loppuhuipennukseksi ja yhden uhrin kädestä oli murtunut sääriluu...

Loppuhuipennus oli mielestäni vähän hämmentävä sekoitus veristä toiminta- / kauhuelokuvaa ja jotain lastenelokuvaa :P

Kokonaisuutena "Night Life" oli oikein mukava löytö ja mietin nyt, jaksaisinko seuraavalla pakollisella "kaupunkireissulla" tehdä pysähdyksen tuolla naapurikirjastossa katsoakseni, löytyisikö sieltä tämän sarjan toinenkin osa.

PS. Anita Blake pitää edelleen hallussaan ykkössijaa urbaanin fantasian hyllyssäni ;)