Salaisuuksia haudan takaa

Charlaine Harrisin Harper Connelly -sarja meinasi jo unohtua, mutta onneksi se palasi mieleeni kirjastoreissulla ja tajusin kurkistaa, olisiko neljäs osa "Salaisuuksia haudan takaa" jo ilmestynyt hyllyyn.

Harper on siis salamiskun ansiosta vainajien olemuksiin virittynyt nuori nainen, joka on velipuolensa Tolliverin kanssa tehnyt epäselvistä kuolemantapauksista leipätyön.

Edellisessä kirjassa Harper ja Tolliver tunnustivat viimein, etteivät heidän tunteensa ole sisarusten välisiä tunteita. Nyt kaksikko matkustaa tapaamaan tädin ja sedän luona asuvia pikkusisariaan samalla kun käyvät selvittämässä yhden äveriään tilanomistajan kuolemaa.

Tiukkapipoiset sukulaiset eivät innostu "sisarusten" seurustelusta, mutta parisuhde on äkkiä pienin Harperin ongelmista. Tolliverin päihteiden vuoksi ongelmiin joutunut isä on päässyt vankilasta ja haluaa nyt tavata kaikkia laiminlyötyjä lapsiaan. Joku tuntematon henkilö väittää nähneensä Harperin vuosia sitten kadonneen siskon Cameronin. Ja tietysti joku haluaa myös tappaa Harperin - tai ehkä vain pelotella, mutta ammuskelua ja takaa-ajoja siitäkin seuraa.

Minä ehdin jo ihmetellä, että mitä kerrottavaa Harperin ja Tolliverin elämässä olisi, kun he nyt olivat päätyneet onnellisesti yhteen. No, idyllinen elämä omakotitalossa sukulaisten lähellä antoi vielä odottaa itseään ja parisuhdeonnelle ei pahemmin jäänyt aikaa, kun jännitystä ja toimintaa tuli tasaiseen tahtiin.

Harrisin kirjojen kanssa varmaan ainoa ongelmani on se, miten synkältä maailma näyttää; sankareita lukuun ottamatta kaikki ihmiset tuntuvat olevan todella tympeitä, ahdasmielisiä ja suorastaan ilkeitä tyyppejä. Nyt tässä neljännessä Harper Connellyssä Harris tuntui ujuttaneen tarinaan vähän anteliaammin niitä mukavia, "normaaleja" ihmisiä; Manfred, siskontytöt ja se aika luttana poliisi joitakin mainitakseni.

Vauhdin ja yllätysten puolesta Harris on loistava tarinankertoja; loppua kohti paljastui vaikka mitä jännittävää eikä missään vaiheessa tullut tylsää! Tavallaan rakastan Anita Blaken (anteeksi jos kaikki ovat jo kurkkuaan myöten täynnä Anita-rakkauttani) kaltaisia supernaisia, mutta kunnioitan Harrisia siitä, että Harperin erikoiskyvyt vaaratilanteiden ratkaisemiseen ovat pakeneminen ja hätänumeroon soittaminen.

Oikeastaan moitin Harrisia vain huumorin puutteesta. Mielestäni parhaissa kirjoissa sen jännityksen lomaan sovitetaan sopivasti pieniä vitsejä. Aina ei tarvitse olla niin vakava, vaikka olisikin juuri pelastunut täpärästi hengenvaarallisesta tilanteesta. Tosin liian typerä huumori olisi vielä pahempi vaihtoehto eli en purnaa aiheesta tällä kertaa enempää... :P