"Kuninkaiden koitos" on toinen osa George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjaa. Sarjasta on tehty tv-sarja Game of Thrones, jonka kaikkia mainoksia, trailereita ja videoklippejä allekirjoittanut välttelee kuin ruttoa spoilereiden pelossa. Sarja on ilmeisesti hyvä, mutta mottoni on "miksi katsoa elokuva/ tv-sarja, jos kirja on olemassa".
Kuningas Robert Baratheon kuoli (murhattiin) sarjan ensimmäisessä osassa ja nyt useampi henkilö on julistautunut kuninkaaksi. Kaksi näistä on edellisen kuninkaan veljiä, Stannis ja Renly. Yksi on pahasti vinoon kasvanut 13-vuotias prinssi Joffrey, joka mestautti isänsä, edellisen kuninkaan parhaan ystävän Eddard Starkin. Nyt Eddardin poika Robb on noussut pohjoisen kuninkaaksi. Robbilla on Joffreyn eno vankina ja Joffreylla puolestaan Robbin sisko Sansa.
Meren takana Robertia edeltäneen, hulluksi tulleen kuninkaan viimeinen elossa oleva lapsi Daenerys kasvattaa lohikäärmeitään ja yrittää koota armeijan ja löytää laivaston päästäkseen valtaamaan linnan ja valtaistuimen, jolla Joffrey nyt istuu.
Kevyen urbaanin nuortenkirjallisuuden jälkeen tällainen eeppinen sota keskiaikaisilla aseilla ja laivastoilla tekee vaikutuksen. Ongelmakseni muodostui kirjassa esiintyvien lordien ja näiden runsaiden sukulaisten valtava määrä. Luin kirjaa yövuorossa ja aamun lähestyessä oli aivan turha edes yrittää ymmärtää, kuka oli kenenkin puolella. Onneksi tärkeimpien henkilöiden vaiheista oli helpompi pysyä kartalla :D
Tapahtumien seuraamisen teki vielä kiinnostavammaksi se, että kannatukseni jakautui niin monen henkilön kesken. Tietysti olin Starkin suloisen pesueen puolella, mutta jännitin samalla myös ilkeän Joffreyn fiksun oloisen enon Tyrionin puolesta. Pidin myös salakuljettajasta rehdiksi ja uskolliseksi lordiksi nousseesta Davosista, joka on Stannisin miehiä. Ja sarjan alusta asti olen kannustanut Daenerysia.
Fantasian sääntöjen perusteella Joffrey ei voi selviytyä voittajana tästä sodasta, mutta nyt täytyy vain tarttua reippaasti seuraavaan opukseen, jotta saan tietää, miten lempihahmoilleni käy!
Lopuksi valitan vielä näiden kirjojen koosta. Jos "tiiliskivi" kuvaa sellaista normaalia tuhtia kirjaa, "Kuninkaiden koitos" on lähempänä pyramidin pohjakiviä. Miten tällaista möhkälettä luetaan bussissa tai junassa? O.O Kirjan pitää olla pieni ja helposti mukaanotettava! Tosin Tulen ja jään laulu -sarjan osat näyttävät kyllä komeilta hyllyssä ^^
Meren takana Robertia edeltäneen, hulluksi tulleen kuninkaan viimeinen elossa oleva lapsi Daenerys kasvattaa lohikäärmeitään ja yrittää koota armeijan ja löytää laivaston päästäkseen valtaamaan linnan ja valtaistuimen, jolla Joffrey nyt istuu.
Kevyen urbaanin nuortenkirjallisuuden jälkeen tällainen eeppinen sota keskiaikaisilla aseilla ja laivastoilla tekee vaikutuksen. Ongelmakseni muodostui kirjassa esiintyvien lordien ja näiden runsaiden sukulaisten valtava määrä. Luin kirjaa yövuorossa ja aamun lähestyessä oli aivan turha edes yrittää ymmärtää, kuka oli kenenkin puolella. Onneksi tärkeimpien henkilöiden vaiheista oli helpompi pysyä kartalla :D
Tapahtumien seuraamisen teki vielä kiinnostavammaksi se, että kannatukseni jakautui niin monen henkilön kesken. Tietysti olin Starkin suloisen pesueen puolella, mutta jännitin samalla myös ilkeän Joffreyn fiksun oloisen enon Tyrionin puolesta. Pidin myös salakuljettajasta rehdiksi ja uskolliseksi lordiksi nousseesta Davosista, joka on Stannisin miehiä. Ja sarjan alusta asti olen kannustanut Daenerysia.
Fantasian sääntöjen perusteella Joffrey ei voi selviytyä voittajana tästä sodasta, mutta nyt täytyy vain tarttua reippaasti seuraavaan opukseen, jotta saan tietää, miten lempihahmoilleni käy!
Lopuksi valitan vielä näiden kirjojen koosta. Jos "tiiliskivi" kuvaa sellaista normaalia tuhtia kirjaa, "Kuninkaiden koitos" on lähempänä pyramidin pohjakiviä. Miten tällaista möhkälettä luetaan bussissa tai junassa? O.O Kirjan pitää olla pieni ja helposti mukaanotettava! Tosin Tulen ja jään laulu -sarjan osat näyttävät kyllä komeilta hyllyssä ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti