Axel pani kätensä hänen poskelleen ja yhtäkkiä Illiana oli näkevinään itsensä miehen silmin, katsoi pelikuvaansa Axelin katseesta ja näki sen, mitä tämäkin näki. Ja hän ymmärsi totuuden. Hän ei ollut pirteä ja vihreä minttu eikä harmiton persilja, ei edes vaatimaton mutta sievä kehäkukka. Axel oli osoittanut sen hänelle, tiivistänyt sen, mitä hän oli miettinyt. Hän oli hyvä, käytännöllinen ja hiukan multainen.
Hän oli lanttu.
Ajattelin, että historiallinen hömppä voisi virkistää näin teinifantasian jälkeen, ja lainasin kirjastosta Simona Ahrnstedtin toisen romaanin "Sitoumuksia". "Sitoumuksia" kertoo 1300-luvun Ruotsissa elävästä 17-vuotiaasta Illianasta. Arkisen näköinen, kasvimaalla tonkiva Illiana on ollut suuri pettymys vanhemmilleen, koska ei ole onnistunut pääsemään naimisiin rikkaan miehen kanssa. (Viimeisin rikas kosija kuolla kupsahti vanhuuttaan ennen häitä - Illianan suunnattomaksi helpotukseksi.)
Lähistölle ratsastaa karskin komea ja mukavan varakas, joskin pahamaineinen ritari Markus Järv. Markus käskee toheloa palveluspoikaa noutamaan kylästä halukkaan leskirouvan vuodettaan lämmittämään, mutta poika eksyy matkalla ja törmää metsässä alastomana kylpevään Illianaan. Kun Illianan kunnia on näin tahrattu, Markus joutuu rangaistukseksi menemään hänen kanssaan naimisiin.
Illianan ja Markuksen suhde kulkee kuin nykyaikaankin sijoittuvissa hömppäromaaneissa; odottamatonta kiinnostusta ja lämpimiä tunteita, sitten väärinkäsityksiä ja epäluuloa, kunnes toisen olemus ja persoona alkavat taas näyttää vastustamattomilta. Satunnaisten naisten kanssa puuhastellut, itsenäisyyttään arvostanut Markuskin huomaa yllättäen, että haluaa pitää Illianasta huolta ja viettää mahdollisimman paljon aikaa tämän kanssa.
Lisäväriä juoneen tuo Markuksen ahne velipuoli, joka ei halua jakaa perintöään äpärän kanssa, vaan alkaa suunnitella pahaa-aavistamattoman Markuksen ennenaikaista kuolemaa.
"Sitoumuksia" oli sellainen sopivan kevyt ja viihdyttävä historiallinen hömppätarina. En jaksaisi lukea montaa puhdasta hömppäviihdekirjaa peräkkäin, koska pariutumisten suhteen ei tunnu koskaan tulevan mitään suuria yllätyksiä, mutta aina välillä nämä ovat ihan mukavaa luettavaa. (Kohta luen varmaan sen kolmannen Ahrnstedtilta suomennetun kirjan...)
Markuksen rikkaus otti jostain syystä päähän heti kirjan alkupuolella. Miksi ihmeessä sen miehen pitää aina, joka ikisessä rakkaustarinassa olla rikas? Järkeilin, että tämän romanssin ruusunpunaiset sävyt olisivat tuhriintuneet ikävästi, jos Markus ja Illiana olisivat joutuneet kituuttamaan jonkin pienen peltotilkun antimilla ja värjöttelemään surkeassa pienessä hökkelissä; on paljon hauskempaa lukea, miten ritari ostaa nuorelle vaimolleen koruja ja silkkejä :D
Lisäksi hermostuin, kun Illiana unohtaa suuttumuksensa ja päätöksensä heti, kun Markus alkaa lähennellä häntä! Mikä siinä on, etteivät hömppäkirjojen sankarittaret osaa torjua komeita sankareita vaikka tuntisivat olonsa kuinka kiukkuisiksi ja petetyiksi? Tai no, oikeasti Illiana oli ihanan topakka nuori nainen, joka uskalsi sättiä Markusta silloin, kun mies käyttäytyi typerästi.
Paras kohta kirjassa oli mielestäni se, kun Illiana alkaa laittaa Markuksen taloutta järjestykseen. Kylästä ja Markuksen linnasta löytyi kiinnostavia asukkaita...
Illianan ja Markuksen suhde kulkee kuin nykyaikaankin sijoittuvissa hömppäromaaneissa; odottamatonta kiinnostusta ja lämpimiä tunteita, sitten väärinkäsityksiä ja epäluuloa, kunnes toisen olemus ja persoona alkavat taas näyttää vastustamattomilta. Satunnaisten naisten kanssa puuhastellut, itsenäisyyttään arvostanut Markuskin huomaa yllättäen, että haluaa pitää Illianasta huolta ja viettää mahdollisimman paljon aikaa tämän kanssa.
Lisäväriä juoneen tuo Markuksen ahne velipuoli, joka ei halua jakaa perintöään äpärän kanssa, vaan alkaa suunnitella pahaa-aavistamattoman Markuksen ennenaikaista kuolemaa.
"Sitoumuksia" oli sellainen sopivan kevyt ja viihdyttävä historiallinen hömppätarina. En jaksaisi lukea montaa puhdasta hömppäviihdekirjaa peräkkäin, koska pariutumisten suhteen ei tunnu koskaan tulevan mitään suuria yllätyksiä, mutta aina välillä nämä ovat ihan mukavaa luettavaa. (Kohta luen varmaan sen kolmannen Ahrnstedtilta suomennetun kirjan...)
Markuksen rikkaus otti jostain syystä päähän heti kirjan alkupuolella. Miksi ihmeessä sen miehen pitää aina, joka ikisessä rakkaustarinassa olla rikas? Järkeilin, että tämän romanssin ruusunpunaiset sävyt olisivat tuhriintuneet ikävästi, jos Markus ja Illiana olisivat joutuneet kituuttamaan jonkin pienen peltotilkun antimilla ja värjöttelemään surkeassa pienessä hökkelissä; on paljon hauskempaa lukea, miten ritari ostaa nuorelle vaimolleen koruja ja silkkejä :D
Lisäksi hermostuin, kun Illiana unohtaa suuttumuksensa ja päätöksensä heti, kun Markus alkaa lähennellä häntä! Mikä siinä on, etteivät hömppäkirjojen sankarittaret osaa torjua komeita sankareita vaikka tuntisivat olonsa kuinka kiukkuisiksi ja petetyiksi? Tai no, oikeasti Illiana oli ihanan topakka nuori nainen, joka uskalsi sättiä Markusta silloin, kun mies käyttäytyi typerästi.
Paras kohta kirjassa oli mielestäni se, kun Illiana alkaa laittaa Markuksen taloutta järjestykseen. Kylästä ja Markuksen linnasta löytyi kiinnostavia asukkaita...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti