Why Dukes Say I Do

Teininä minulla oli kausi, jolloin ahmin niitä lehtipisteen pikarakkausromaaneja urakalla. Taisin silloin saada jo vähän yliannostuksen Harlekiineja, koska nykyään hoen täällä blogissakin toistuvasti, miten typeriä ja ennalta-arvattavia nuo hömppäviihteen kirjaset ovat. (Enkä muuten pyörrä puheitani!)

Lähikirjastossani englanninkielisten fantasiakirjojen hylly on metrin päässä englanninkielisestä hömpästä. Jotenkin nuo pienet pokkarit ja erityisesti kansia koristavat ihanat puvut ovat alkaneet houkutella minua. Lainasin sitten - ihan kokeilumielessä - Manda Collinsin "Why Dukes Say I do", joka aloittaa Wicked Widows -nimisen sarjan.

Lady Isabella on leski, joka miehensä kuoleman jälkeen on nauttinut Lontoon seuraelämästä täysin rinnoin. Nyt Isabellan kummitäti vaatii tätä lähtemään kauas maaseudulle noutamaan kummitädin pojanpojan, Ormondin uuden herttuan kaupunkiin ja isoäidin tossun alle. Isabella ei voi kieltäytyä, koska kummitäti tietää synkän salaisuuden, jonka paljastuminen saattaisi pilata niin Isabellan kuin hänen sisarensakin onnen.

Vierailu maaseudulle herttua Trevor Careyn luokse muuttuu nopeasti jännittäväksi - eikä pelkästään siksi, että nuori herttua on komea, mukava ja todellinen herrasmies. Isabella alkaa saada uhkausviestejä ja niiden lähettäjä on kyllin häijy järjestääkseen erilaisia onnettomuuksia Isabellan pään menoksi. Trevor ei halua olla missään tekemisissä isoäitinsä eikä myöskään tämän lähettämän naisen kanssa, mutta herrasmiehenä hän ei voi olla auttamatta vieraakseen tullutta neitoa. Lisäksi Isabella sattuu olemaan kaunein ja kiehtovin nainen, jonka Trevor on koskaan tavannut...

"Why Dukes Say I Do" oli siis historiallista hömppää. Paino sanalla hömppää. Historiallisuus näkyi tosiaan ainoastaan vaatteissa ja tanssiaisissa ja vastaavassa; Disneyn satu aikuisille. Trevorin ja Isabellan tarinan lopputulos on itsestään selvä jo kirjan alussa. Ajattelin lukevani tätä muutaman luvun ihan vaihtelun vuoksi ja palaavani sitten tyytyväisenä ja uudella innolla jonkin kunnon dekkarin tai fantasian pariin.

Pääparin ensisilmäyksellä syttyvä rakkaus ärsytti pahasti. Halusin kuitenkin tietää, kuka Isabellaa oikein kiusasi ja miten hän selviytyisi kaikista epämiellyttävistä tyypeistä, jotka päättivät esiintyä jopa maaseudun pikkutanssiaisissa. Loppujen lopuksi pidin yllättävän paljon tästä ruusunpunaisesta tarinasta. Trevorissa ja Isabellassa ei sen liian nopean ihastumisen lisäksi ollut mitään ärsyttävää ja kaikki touhu piti minut hereillä vaikka onnellinen loppu olikin odotettavissa. (Onneksi nämä historialliset hömpät ovat kevyttä ja nopeaa luettavaa.) Osasin muuten epäillä oikeaa henkilöä uhkausviestien lähettäjäksi ;)

"Why Dukes Say I Do" oli niin positiivinen kokemus, että uskallan varmaan tarttua jatkossakin näihin historiallisiin hömppäkirjoihin - kunhan kukaan ei näe... XD