Nevernight

Odotellessani tilaamiani kirjoja jatkoin kirjaston valikoiman penkomista ja lainasin Jay Kristoffin "Nevernightin".

Sankaritar Mia oli kymmenenvuotias, kun hänen isänsä teloitettiin petturina, koska tämä sattui kannattamaan väärää puoluetta. Koko perhe menetti samalla asemansa. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin Mia pyrkii sisään ammattitappajien järjestöön kostaakseen miehille, jotka tuomitsivat isän.

Ongelmani nuorille suunnattujen fantasiakirjojen kanssa on monesti se, etteivät ne ole tarpeeksi verisiä ja häijyjä. "Nevernightin" kanssa ei tullut tätä ongelmaa. Päähenkilö Mia oli teini-ikäinen, mutta meno oli kuin aikuisten kirjassa. Väkivaltaa riitti ja mukana oli myös loistavaa kaksimielistä huumoria. Kuvailisin tätä lyhyesti Harry Potterin grim dark -versioksi.

Mia joutuu harjoittelemaan ja opiskelemaan selviytyäkseen kokeista, joiden perusteella järjestö valitsee uudet jäsenet. Kuolemantapauksia ja vihamielisiä kilpakumppaneita mahtuu matkan varrelle. Pari kuolemantapausta sattuu koetusten ulkopuolella aiheuttaen hämmennystä.

Ehdottomasti parasta tässä kirjassa olivat ne lopussa tulevat yllätykset, kun asiat alkavat paljastua. Muutenkin Mia teki lopulta jännittäviä valintoja.

Hauskaa oli myös Mian alituisena seuralaisena oleva varjokissa, joka saa voimaa syömällä Mian pelkoja. Tämä "ei-kissa" osasi laukoa mahtavia kommentteja.

Romanssienkaan suhteen "Nevernight" ei ollut turhan siirappinen tai noudattanut perinteistä nuortenkirjan kaavaa. "Yllättävä" kuvaa hyvin tätäkin osa-aluetta.

Se mistä en pitänyt, olivat lukuisat alaviitteet. Monet maailmaa tai henkilöiden menneisyyttä valottavat selitykset oli tekstin sijaan sijoitettu - monesti humoristisiin - alaviitteisiin. Tyyli ärsytti minua, koska alaviitteiden etsiminen tuntui aina katkaisevan lukemisen.

Suosittelen tätä kaikille, jotka pitävät hieman häijymmistä fantasiaseikkailuista ^^