Ylpeys ja ennakkoluulo

Onnistun välillä kaivamaan esiin kirjoja, joista kukaan ei ole kuullutkaan, mutta tämänkertainen teos ei isompia esittelyjä kaipaa. Kyseessä on siis "Ylpeys ja ennakkoluulo", Jane Austenin romanttinen klassikko kahden sadan vuoden takaa.

Jaksan harvoin lukea hömppäromaaneja ja nyt tartuin tähän oikeastaan vain siksi, etten keksinyt, mitä lukisin seuraavaksi. Itse tarina oli minulle tuttu elokuvan perusteella, joten odotin kyllästyväni lukemiseen jo parin luvun jälkeen. (Sitten olisin hyökännyt hurjalla innolla jonkin fantasiajärkäleen kimppuun.)

Vaan toisin kävi; muutaman luvun jälkeen olin aivan Bennetin perheen lumoissa. Austen kuvailee rouva Bennetin suorasukaisesti älyn lahjoilta heikoksi naiseksi, jonka ainoa päämäärä on saada viisi tytärtään hyviin naimisiin. Herra Bennet puolestaan suhtautuu ihanan rauhallisesti ja sarkastisesti vaimonsa hermoromahduksiin.

Herra Bennet suhtautui asiaan toisin. "Vai niin, Lizzy", sanoi hän eräänä päivänä, "huomaan, että sisarellasi on sydänsuruja. Onnittelen häntä. Lähinnä naimisiinmenoa tyttö nauttii eniten särkyneestä sydämestä. Se antaa ajattelemisen aihetta ja suo hänelle erikoisaseman hänen ystäviensä piirissä. Milloin sinä seuraat esimerkkiä? Tuskin maltat kauan olla Janea huonompi. Nyt on sinun vuorosi. Merytonissa on riittävästi upseereja murskaamaan vaikka koko kreivikunnan neitosten sydämet. Valitse sinä Wickham. Hän on hauska poika ja pettäisi sinua taatusti."

"Kiitoksia vain, isä, mutta vähemmänkin miellyttävä mies riittäisi minulle. Ei kaikilla voi olla niin hyvää onnea kuin Janella."

"Totta", sanoi herra Bennet, "mutta on lohdullista tietää, että kävipä sinulle kuinka tahansa, sinulla on hellä äiti, joka aina tekee asiasta mahdollisimman suuren numeron."

Tekisi mieli kirjoittaa tähän kaikki herra Bennetin kommentit; hän oli niin mainio! Hupsuun vaimoonsa hän lankesi tämän kauneuden vuoksi ja meni naimisiin nuoruuden innolla. Myöhemmin hän oppi sitten huvittumaan vaimon höpsöistä jutuista.

Elizabeth, "Lizzy", on perheen toiseksi vanhin tytär ja isänsä mukaan pesueen älykkäin. Kolmea nuorinta tytärtään herra Bennet kutsuu rouva Bennetin kauhistukseksi toivottoman typeriksi ja hupsuiksi olennoiksi. (Olen muuten asiassa samaa mieltä herra Bennetin kanssa.)

Austen on onnistunut luomaan laajan kaartin ei niin kovin välkkyjä hahmoja, joiden luonteenpiirteitä kirjailija on hilpeästi kärjistänyt lukijan suureksi iloksi.

Ja herra Darcy... En ole ihastunut yhteenkään modernin hömppäromaanin rikkaaseen ja komeaan sankariin samalla kuten nyt tähän hellyyttävän jäykkään mieheen. Huokailin ihastuksesta, kun Darcy alkoi kiinnostua Lizzystä. Innostustani tämän romanssin suhteen ei yhtään laimentanut se, että tarina oli ennestään tuttu!

Pohdin pitkään, miksi ihastuin Darcyyn, kun uudempien hömppäromaanien rikkaat, komeat ja raivostuttavan itsevarmat sankarit saavat minut vain turhautumaan (ja vaihtamaan johonkin mukavan veriseen toimintajännäriin). "Ylpeys ja ennakkoluulo" voittaa monet nykypäivän lehtipisteissä myytävät pikarakkausromaanit siinä, että näissä uusissa tarinoissa sen rikkaan ja komean miehen röyhkeyttä ja ylimielisyyttä kuvataan äärimmäisen seksikkäänä ja vetovoimaisena ominaisuutena. Darcy puolestaan saavuttaa Elizabethin kiintymyksen vasta voitettuaan ylpeytensä.

"Ylpeyden ja ennakkoluulon" klassikkoasemaa ei kannata pelästyä. Tämä on todella kevyttä ja hauskaa luettavaa, joka ei ota maailmaa liian vakavasti.