Luin jokin aika sitten uudestaan Kristin Cashoren "Gracelingin", kun en muistanut teininä lukemastani fantasiaseikkailusta juuri mitään. Nyt innostuin jatkamaan sarjaa pidemmällekin ja lainasin kirjastosta toisen osan "Fire".
Tällä kertaa hypätään pois ensimmäisen kirjan valtakunnista ja tutustutaan vuorten takaiseen maahan, jossa ei tunneta erityislahjakkaita ihmisiä, "graceling". Sen sijaan löytyy värikkäitä hirviöeläimiä - ja ihmisiä.
Tarinan sankaritar Fire on perinyt isältään hirviön geenit ja kyvyt, joskaan ei luonnetta. Yliluonnollinen kauneus paljastaa hänen perimänsä heti ja ihmiset joko rakastuvat tai pelästyvät ja suuttuvat ja yrittävät tappaa hänet. Fire onkin elänyt koko ikänsä piileskellen kartanossaan metsän keskellä.
Omituisia salametsästäjiä alkaa kuitenkin hiippailla kartanon maille ja hirvieläinten sijaan nuolten kohteena on Fire.
Myös kuninkaan palatsissa on ongelmia kutsumattomista vieraista ja kruunupäät ajattelevat, että Firen kyvyistä olisi apua asioiden selvittämisessä.
Odotin "Firen" jatkavan Katsan ja Pon tarinaa, joten olin yllättynyt, kun henkilöt olivatkin aivan uusia. "Firen" tapahtumat sijoittuvat itse asiassa aikaan ennen "Gracelingia" ja Katsan urotekoja. Tämä sopi minulle mainiosti, koska "Graceling" jätti Katsan vähän turhankin seesteiseen tilanteeseen ja maisemanvaihdos herätti heti kiinnostuksen.
Fire oli päähenkilönä sellainen mukava, ei hirveän erikoinen persoona, joka uskalsi tilanteen vaatiessa tarttua aseisiin. Hänestä oli helppo pitää, mutta toisaalta hänessä ei ollut mitään sellaista, minkä perusteella muistaisin hänet vielä kymmenien muiden kirjojen jälkeen.
Cashore oli jälleen lisännyt tarinaan sen perinteisen kolmiodraaman. Pidin herra Oikeasta, mutta jopa minä arvasin aika alussa hänen ja Firen päätyvän onnellisesti yhteen. Kilpakosija puolestaan aiheutti yllättävän paljon kaikkea viihdettä lukijalle. (Palatsin naiset eivät aina jaksaneet nauraa.)
Pelkkää hömppää kirja ei tietenkään ollut, vaan vauhdikkaita ja tiukkoja tilanteita oli sopivasti. "Fire" oli samanlainen nopeasti ja kevyesti luettava fantasiaseikkailu kuin "Gracelingkin". Erityismaininta tarinan pääpahiksesta, joka oli ihanan karmiva kylmässä omituisuudessaan.
Pidin tästä sarjan toisesta kirjasta vähintään yhtä paljon kuin ensimmäisestä ja olen vakuuttunut siitä, että isken vielä kiinni viimeiseenkin kirjaan. Firen touhuja seurattuani haluaisin nyt vihdoin lukea lisää Katsasta ja muista ensimmäisen kirjan hahmoista.
Joko olen päässyt yli siitä minua vaivanneesta nuortenfantasia-allergiasta tai sitten nämä Cashoren kirjat ovat poikkeuksellisen hyviä ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti