R. A. Salvatoren Neverwinter-sarjan kolmas osa "Charon's Claw" vältteli minua menestyksekkäästi useamman kuukauden. Lopulta törmäsin siihen Suomalaisessa kirjakaupassa ja pääsin jatkamaan mustan haltian Drizzt do'Urdenin seikkailujen seuraamista.
Dahlian täytyy mielenrauhansa vuoksi tappaa Ikikesän kaupunkia tyrannisoiva Herzgo Alegni. Drizzt roikkuu Dahlian mukana, vaikka tämän pakkomielle häiritseekin häntä. Sattumalta Alegnin miekka pitää vankinaan palkkamurhaaja Artemis Entreriä, Drizztin kenties uskollisinta vastustajaa jo sarjan alkuhämäristä. Nyt Entreri yhdistää jälleen voimansa Drizztin ja tämän uuden kumppanin kanssa nitistääkseen Alegnin.
Dahlian täytyy mielenrauhansa vuoksi tappaa Ikikesän kaupunkia tyrannisoiva Herzgo Alegni. Drizzt roikkuu Dahlian mukana, vaikka tämän pakkomielle häiritseekin häntä. Sattumalta Alegnin miekka pitää vankinaan palkkamurhaaja Artemis Entreriä, Drizztin kenties uskollisinta vastustajaa jo sarjan alkuhämäristä. Nyt Entreri yhdistää jälleen voimansa Drizztin ja tämän uuden kumppanin kanssa nitistääkseen Alegnin.
Nuori drowvelho Ravel lähtee johdattamaan mustien haltioiden joukkiota kääpiöiden muinaiseen kotiin Gauntlgrymiin. Tarkoituksena on valjastaa Gauntlgrymiin vangittu voima drowhaltioiden käyttöön.
Tämä taisi olla taas sellaista perinteistä "miekka ja magia fantasiaa". Sapelit kalisivat ja tulipallot lentelivät. Ehdin aina unohtaa, miten paljon Salvatoren kirjoissa vauhdikkaita taisteluja! Juoni oli virkistävän yksinkertainen; ei tarvinnut vaivata päätä pysyäkseen kärryillä tapahtumista ja henkilöiden motiiveista.
Drizzt oli teinivuosieni suuri rakkaus, minkä olen varmaan kertonutkin jo. Silloin ahmin kaikki siihen mennessä käännetyt kirjat putkeen. Ja kyllä allekirjoittanut huokaili nytkin ihastuksesta, kun Drizzt lennähti hirviön kimppuun sapeli kiiltäen ja viitta hulmuten...
Pidemmän päälle minusta kuitenkin tuntuu, että tämä sarja ei tarjoa enää kovin paljon mitään uutta. Dahlian ilmestyminen tarinaan vanhojen kumppanien kuoltua oli virkistävää vaihtelua, mutta sitten vanha vihollinen Artemis Entreri palasi kuvioihin. Ja kaikkien näiden kirjojen jälkeen Drizzt-parka märehtii samoja vanhoja huolia syntyperäänsä liittyen...
Mutta niin paljon kaikkea jännää vielä luvassa Drizztille ja hänen kumppaneilleen, että pakko se seuraavakin kirja on taas lukea - kun löydän sen jostakin! ^^
Tämä taisi olla taas sellaista perinteistä "miekka ja magia fantasiaa". Sapelit kalisivat ja tulipallot lentelivät. Ehdin aina unohtaa, miten paljon Salvatoren kirjoissa vauhdikkaita taisteluja! Juoni oli virkistävän yksinkertainen; ei tarvinnut vaivata päätä pysyäkseen kärryillä tapahtumista ja henkilöiden motiiveista.
Drizzt oli teinivuosieni suuri rakkaus, minkä olen varmaan kertonutkin jo. Silloin ahmin kaikki siihen mennessä käännetyt kirjat putkeen. Ja kyllä allekirjoittanut huokaili nytkin ihastuksesta, kun Drizzt lennähti hirviön kimppuun sapeli kiiltäen ja viitta hulmuten...
Pidemmän päälle minusta kuitenkin tuntuu, että tämä sarja ei tarjoa enää kovin paljon mitään uutta. Dahlian ilmestyminen tarinaan vanhojen kumppanien kuoltua oli virkistävää vaihtelua, mutta sitten vanha vihollinen Artemis Entreri palasi kuvioihin. Ja kaikkien näiden kirjojen jälkeen Drizzt-parka märehtii samoja vanhoja huolia syntyperäänsä liittyen...
Mutta niin paljon kaikkea jännää vielä luvassa Drizztille ja hänen kumppaneilleen, että pakko se seuraavakin kirja on taas lukea - kun löydän sen jostakin! ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti