lauantai 29. heinäkuuta 2017

Polttava

Nyt on tullut aika paljastaa salainen paheeni - tai siis yksi niistä: Sara Shepardin Valehtelevat viettelijät -sarja. En ole lukenut sarjaa pitkään aikaan, mutta yövuorot olivat taas edessä ja tajusin äkkiä, että tämä sarja sopisi loistavasti pitämään minut hereillä. En meinannut millään muistaa, mihin osaan olin jäänyt, mutta lopulta päättelin lukeneeni viimeksi "Tyrmäävän" eli nyt oli vuorossa kahdestoista kirja "Polttava".

Muistikuvani viimeisimmistä käänteistä olivat aika hataria, mutta pääsin ihan hyvin mukaan tarinaan, kun neljä sankaritarta lähtevät ökykoulujen järjestämälle Karibian risteilylle. (Siis miksei meille ikinä järjestetty tällaisia kouluretkiä?)

Pari tyttöjä piinannutta A:ta on sarjan aiemmissa osissa paljastettu ja poistettu kuvioista, mutta taas alkaa uhkaavia viestejä sadella. Uusi tai mahdollisesti useampi A tietää sekä Arian osuudesta Tabithan kuolemaan että Hannan ajamasta kolarista. (Hanna fiksuna tyttönä pakeni paikalta tuli hännän alla vierittäen syyn onnettomuudesta sammuneen tytön niskoille.) Risteilyllä on sekä Tabithan että Hannan kolarikaverin ystäviä, joten uusi A saattaa olla aivan lähellä. Lisäksi Emily onnistuu rakastumaan vähän liiankin jännittävään matkatoveriin.

En osaa sanoa oikein muuta kuin että "Polttava" oli aiempien osien tapaan ihanan vauhdikasta ja nopealukuista viihdettä. Tuntui mukavalta palata tuttujen tyttöjen seuraan, kun ennen blogin aloittamista ahmin näitä kirjoja ihan urakalla. Olen matkan varrella missannut todennäköisesti lukemattomia tärkeitä vihjeitä A:n touhuihin ja henkilöllisyyteen liittyen, mutta mitäs pienistä. Olen sen verran kärryillä, että meno on hauskaa ja odotan innolla seuraavia käänteitä. Kirjan lopussa kun paljastui taas jotain uutta ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti