Aloitin J. S. Meresmaan Mifonki-sarjan silloin joskus ensimmäisen osan ilmestyttyä, mutta sitten... ilmestyi kaikkea muuta luettavaa ja ajan kuluessa kiinnostus tämän sarjan jatko-osia kohtaan hiipui. Nyt innostuin sitten lainaamaan yövuoroon hätävaralukemiseksi sarjan toisen osan "Mifongin aika".
Vuosien jälkeen muistin ensimmäisestä osasta, että nuori sankaritar Ardis joutui naimisiin aika ällöttävän mahtimiehen kanssa, rakastui matkan varrella itseään huomattavasti vanhempaan vierasmaalaiseen sankariin Danteen. Ardis ehti saada kaksoset, mutta sitten saatiin sitä äksöniä, johon liittyivät jotenkin mifongit, lohikäärmettä muistuttavat olennot, ja kirjan lopussa sankaritar olikin pakomatkalla jälkikasvunsa kanssa.
Näistä lähtökohdista oli jännittävää hypätä "Mifongin aikaan". Olin erityisen hämmentynyt tarinan pahisten suhteen, kun minulla ei ollut mitään muistikuvia sarjan pikkupahiksista. Sankareiden reaktioista piti nyt vain päätellä, kuka oli tehnyt jotain inhottavaa edellisessä kirjassa.
Muistan, että silloin ensimmäistä osaa lukiessa, Ardisin ja Danten romanssi ärsytti minua hirveästi, koska se oli kuin suoraan jostain lehtipisteen pikarakkausromaanista. (Tämän takia varmaan tuomitsin sarjan liian höttöiseksi ja pitäydyin "kunnon" fantasiassa".) Näin ollen odotukseni eivät olleet kovin korkealla.
Sain siis yllättyä, kun tämä neljän mifongin asuttama maailma paljastui todella kiehtovaksi. Kiinnostuin myös Ardisin ja hänen kaksostensa kohtalosta. Danten ja Ardisin romanssista en edelleenkään innostunut, mutta eipä se häirinnytkään.
Danten isosisko Linnin osuudet eivät alussa innostaneet minua lainkaan. Hän metsästää isoveli Arranin murhaajaa innokas rakastaja kannoillaan. En muistanut velipoikaa, murhaa, murhaajaa tai edes sankarittaren koiranpentumaisen sinnikästä ihailijaa, joten halusin vain hoidella nämä kohtaukset nopeasti pois alta. Linn tuntui minusta liian ärhäkältä ja agressiiviselta. Aivan kuin kirjailija olisi yrittänyt epätoivoisesti monipuolistaa hahmokaartia kovapintaisella, taistelutaitoisella naisella. Vasta kirjan lopussa Linn törmää kiinnostaviin voimiin ja minäkin heräsin.
Kiteytettynä sanoisin, että Meresmaa on luonut hienon maailman, joka sopii loistavasti kevyemmästä fantasiasta pitäville. Tällä hetkellä suunnittelen seuraavan osan varaamista kirjastosta. (Jostain syystä lähikirjastoni on haalinut hyllyynsä kaikki muut osat paitsi kolmannen.) Haluan nähdä, miltä maailma näyttää tämän kirjan lopputoimien jälkeen ja mitä Ardisin lapsille käy seuraavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti