Haukansilmä

"Liekehtivää leijonaa" jouduin metsästämään, mutta tämän Michelle Paverin sarjan kolmas osa "Haukansilmä" nökötti kiltisti useampanakin kappaleena lähikirjastossa.

"Liekehtivän leijonan" lopussa Hylas, Pirra ja leijonanpentu Täystuho pakenivat tulivuoren purkausta. Pirra ja Täystuho lähtivät erittäin vastahakoisesti kohti Keftiun saarta ja Pirran äitiä. Hylas puolestaan liittyi muiden kaivossaarelta pakenevien orjien joukkoon.

Nyt Hylas saapuu viimein itse Keftiulle ja kauhistuu nähdessään luonnonvoimien ja ruton runteleman saaren. Hylas järjesti Pirran keftiulaiseen laivaan, koska kuvitteli tytön olevan turvassa äitinsä luona. Ylipapitar, Pirran äiti, on kuitenkin kuollut ja kansaa uhkaa nälänhätä, koska aurinko on piilossa. 

Pirra on uskollisten orjien vankina syrjäisellä vuorella; ylipapittaren tytär täytyy pitää turvassa rutolta. Ainoa, mikä Pirraa piristää, on pesästään tipahtanut haukanpoikanen, jota hän alkaa hoitaa.

Kaaoksen keskelle saapuvat tietysti tarinan pääpahikset, Varikset, etsimään Pirran piilottamaa pronssitikaria. Ennustuksen mukaan Hylas pystyy tuon tikarin avulla tuhoamaan Varisten vallan. Telamon oli aikoinaan Hylaksen hyvä ystävä, mutta nyt hän on liittynyt täydellisesti Variksiin ja haluaa vain kostaa kaikki kuvitteelliset loukkaukset Hylakselle ja Pirralle.

Tämä oli loistava kirja yövuoroon; sopivan kevyt ja vauhdikas tarina, jotta pysyin hereillä (enkä tipahtanut kärryiltä, kuten meinasi käydä, kun erehdyin raahaamaan Jään ja tulen laulua töihin...)

Hylaksen ja Pirran välinen suhde muistuttaa huvittavan paljon nykyaikaan sijoittuvien lasten ja nuortenkirjojen sankareiden suhteita; tykkää, ei tykkää ja sitten kiukkuinen: "Me ollaan vaan kavereita!" Lopulta kaksikko on kuitenkin onnellisimmillaan yhdessä ^^

Kirjan lopussa kerrotaan, minne nuorten ja heidän eläinystäviensä matka seuraavaksi suuntautuu - ennustan, että tulossa on kiinnostava seikkailu!

Liekehtivä leijona

"Liekehtivä leijona" on Michelle Paverin nuorille suunnatun historiallisen sarjan toinen osa. Sarjan ensimmäisen osan "Delfiinin saaren" lukemisesta on vierähtänyt jo aikaa ja väliin on mahtunut turhankin monta muuta kirjaa. Olen nimittäin odottanut, että tämä sarjan toinen osa ilmestyisi spontaanisti lähikirjastoni hyllyyn. Lopulta, kun muistin "Delfiinin saaresta" enää päähenkilön nimen ja sen, että tämä ystävystyi delfiinin ja äidiltään karanneen tytön kanssa pronssikauden Kreikan pienellä saarella, aloin aktiivisesti metsästää "Liekehtivää leijonaa". Jouduin matkustamaan junalla ja kohtaamaan ihan oikeita, eläviä ihmisiä, mutta reippauteni palkittiin ja pääsin etenemään tämän tarinan kanssa ^^

Orpopoika Hylas etsii sisartaan, kun hänet siepataan kaivosorjaksi häijyjen Varisten valloittamalle saarelle. Varikset uskovat, että juuri Hylas pystyy tuhoamaan heidät yhden tietyn pronssitikarin avulla. Pronssitikari on nyt turvallisesti Varisten hallussa, mutta varmuuden vuoksi Hylas pitäisi tappaa - jos hänen olinpaikkansa paljastuu.

Ylipapittaren tytär Pirra pakeni jo "Delfiinin saaressa" äitinsä järjestämää pakkoavioliittoa, mutta vapautta kesti vain hetken. Sama kohtalo uhkaa häntä edelleen. Muutaman yrityksen jälkeen sinnikkyys palkitaan ja Pirra pääsee taas karkuun.

Edellisessä kirjassa Hylas ystävystyi delfiinin kanssa ja odotin delfiinin seikkailevan Hylaksen ja Pirran rinnalla koko sarjan ajan. (Paverin Muinainen pimeys -sarjassa päähenkilö löytää sudenpennun, joka kulkee loppuun asti mukana tapahtumissa.) "Liekehtivän leijonan" kolmas pääosa meni yllätyksekseni kuitenkin leijonanpennulle.

"Liekehtivä leijona" oli kevyt ja nopealukuinen kirja, mutta Michelle Paver on - jälleen kerran - tehnyt aivan käsittämättömän suuren työn tutkiessaan oikeiden leijonien käyttäytymistä ja Kreikan maastoa. Uskoisin, että "Liekehtivä leijona" on sellainen harvinainen kirja, joka on tarpeeksi kevyt ja vauhdikas nuorille, mutta kiinnostava vähän aikuisemmallekin lukijalle. Tai ainakin allekirjoittanut, jonka henkisestä iästä voidaan kiistellä, lukee tätä sarjaa oikein mielellään! ^^

Delfiinin saari

Tutun kirjailijan uusi sarja. Hyökkäsin siis viimein Michelle Paverin Pronssisoturien kimppuun. Pidin Paverin Muinainen pimeys -sarjasta kovasti, eikä "Delfiinin saari" tuottanut pettymystä. Kirja on ihana yhdistelmä pronssikauden Välimeren maisemia, vauhdikasta seikkailua ja vähän eläinsatuakin.

Seikkailu alkaa, kun oudot, tuhkalla ihonsa sotkeneet soturit hyökkäävät orvon, käytännössä asemattoman Hylas-pojan ja hänen siskonsa kimppuun. Samaan aikaan papittaren tytärtä Pirraa raahataan pakkoavioliittoon.

Pidän menneisiin aikakausiin sijoittuvista tarinoista, kunhan kirjoittaja on käyttänyt mielikuvitustaan henkilöiden ja tapahtumien keksimisessä. Lisäksi ihailen sitä hurjaa pohjatyötä, jonka Michelle Paver on tehnyt perehtyessään Kreikan maastoon ja delfiinien elintapoihin.

"Delfiinin saari" on kirja, jonka optimaalisissa olosuhteissa ahmii vuorokaudessa (tai joku ehkä nopeamminkin). Ja kuten kaikissa hyvissä kirjasarjoissa, tarina jäi pahasti kesken, ja nyt joudun odottamaan, että löydän kirjastosta seuraavan osan :P