One Foot in the Grave

Jeaniene Frostin Night Huntress -sarjan aloitus "Halfway to the Grave" oli minulle pienoinen pettymys, koska epärealististen ennakko-odotusteni vuoksi. Yritin nyt lähestyä tätä toista osaa "One Foot in the Grave" vähän avoimemmin mielin.

Puolivampyyri Cat jahtaa vampyyreja nyt FBI:n riveissä. Edellisen kirjan räjähtävästä lopusta on jo neljä vuotta, mutta Cat ei pysty vieläkään unohtamaan vampyyrirakastajaansa Bonesia. FBI uskoo Bonesin kuolleen, mikä sopii Catille hyvin, koska vampyyreja jahtaavan yksikön ihmiset pitävät kaikkia vampyyreita julmina petoina.

Vampyyrien keskuudessa on kuitenkin alkanut liikkua huhuja punatukkaisesta vampyyrintappajasta ja pian Cat joutuu vampyyrien jahtaamisen lomassa väistelemään salamurhaajien luoteja, kun joku haluaa päästä hänestä eroon.

Catin päästä luvatut palkkiot tuovat myös Bonesin paikalle. Eikä Bones aio antaa Catin karata luotaan toista kertaa...

Kuten "Halfway to the Grave" tämä toinenkin osa alkoi todella vahvasti, kun lukija pääsi heti seuraamaan Catia ja hänen ryhmäänsä tositoimissa. Toisin kuin edellisessä kirjassa, meno ei tällä kertaa kuitenkaan hiipunut alun jälkeen, vaan toiminta jatkui ja kaikenlaisia yllätyksiä, paljastuksia ja taisteluita tuli sopivin välein loppuun asti. Pakko sanoa, että välillä Catin puuhat olivat kuin suoraan Buffy vampyyrintappajasta! <3

Sarjassa on melko korkea paranormaali hömppä/erotiikka -kerroin. En ole vielä täysin hyväksynyt Bonesia, joten tämä romanttinen puoli ei oikein innostanut. Catin ja Bonesin mustasukkaisuuskohtaukset saivat minut pyörittelemään silmiäni turhautuneena. Suoraan sanottuna olisin mielelläni lempannut Bonesin ja antanut Catin rakastua vaikka johonkin ihmiseen. (Noah oli tosi luttana!)

Kokonaisuutena "One Foot in the Grave" oli ihan viihdyttävä kokemus; Frost toi vihdoin mukaan vähän sivuhenkilöitäkin; Bonesin exät ja Catin työkaverit tekivät tarinasta värikkäämmän ja monipuolisemman.

Halfway to the Grave

Jeaniene Frostin "Halfway to the Grave" kuuluu näihin Goodreadsin kautta löytyneisiin tapauksiin. Tarinan sankaritar on vaihteeksi puoliverinen vampyyri Catherine Crawfield. Catherine sai alkunsa, kun vampyyri raiskasi hänen äitinsä. Äiti on luonnollisesti inhonnut verenimijöitä tästä lähtien ja opettanut tyttärensäkin vihaamaan isänpuoleista sukua. Poikkeuksellisen vahva ja nopea Catherine onkin äitinsä yllyttämänä leikkinyt Buffy vampyyrintappajaa teini-ikäisestä asti.

Eräänä iltana Catherine sitten kohtaa Bonesin, vampyyrin, joka toimii palkkionmetsästäjänä. (Kohteena ovat tietysti ilkeät vampyyrit ja näiden ahneet ihmiskumppanit.) Bones pakottaa Catherinen yhteistyöhön, mutta ensin Catherinen taistelutaidot tarvitsevat hiomista. Aluksi Caherine on yllättynyt, ettei päädy Bonesin ateriaksi, mutta sitten hän alkaa kiinnittää vähän liikaakin huomiota uuden kumppaninsa komeaan ulkonäköön...

Goodreadsin käyttäjien arvioiden perusteella odotukseni olivat ehkä liian korkealla; Bonesin piti muistuttaa Buffy vampyyrintappajan Spikea, joka on, btw allekirjoittaneen hottisvampyyrilistan ehdoton ykkönen.

Alku oli todella lupaava; Catherine pääsi heti vauhtiin. Sitten Bones tuli kuvioihin ja tarina junnasi hetken siinä Catherinen koulutusvaiheessa. "Menkää nyt jo tappamaan jotakin!" teki mieli huutaa. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen Catherine ja Bones lähtivät vihdoin takaisin kentälle metsästämään niitä pahoja vampyyreja ja siitä loppuun asti toimintaa oli taas mukavasti.

"Buffy vampyyrintappaja kohtaa hömppäromaanin", on arvioni pähkinänkuoressa. Bones ikävä kyllä ei brittiaksentista ja upeasta takapuolesta huolimatta tuonut mieleeni Spikea vaan pikemminkin Edward Cullenin, joka yritti esittää pahaa poikaa. Nyt päästäänkin siihen liian korkeiden ennakko-odotusten aiheuttamaan ongelmaan; Bones oli hyvä, seksikäs sankari, mutta kun odotin sitä Spikea... (Voisi kuvitella, että näin monta kirjaa lukeneena ymmärtäisi jo lähestyä jokaista uutta kirjaa ja sarjaa yksilönä eikä jonkin suosikin korvikkeena.)

Catherinesta pidin heti kättelyssä ja vielä enemmän, kun lakkasin vertaamasta häntä Buffyyn. Catherine ei (vielä) ole yhtä kovanaamainen narttu kuin joidenkin genren kirjojen sankarittaret, mutta hänellä on aivan loistava heittokäsi veisten kanssa! Hauskakin tämä tyttö osasi olla heti kun pääsi pahimmasta ujoudestaan. (Ja Bones väänsi omalta osaltaan lisää vettä myllyyn... vaikkei ollutkaan Spike...)

Sivuhenkilöiden suhteen olisin toivonut enemmän; uhrit, perheenjäsenet, kaverit, poliisit ja muut olivat kuin sopuleita, jotka välillä viuhahtivat Bonesin ja Catherinen jalkojen ohi. Parin viikon kuluttua en muista näistä satunnaisista sivuosan esittäjistä nimeä tai ulkonäköä puhumattakaan mistään erityisistä luonteenpiirteistä, joista ei kyllä kerrottukaan mitään tarkemmin.

Olen varmaan aiemminkin sanonut, mutta minusta on hauskempaa, kun tarinassa on täytteenä kiehtovia sivuhenkilöitä ja ehkä vähän monimutkaisempia suhdekiemuroitakin. Bonesin ja Catherinen romanssi kun oli minun makuuni vähän turhankin suoraviivainen.

Kirjan loppu lupaili kuitenkin kaikenlaista vauhdikasta toimintaa jatkossa, joten toivottavasti saan käsiini myös sarjan seuraavat osat. Suosittelisin sarjaa Wardin Mustan tikarin veljeskunnan lukijoille. Vaikka Ward ei omaan suosikkilukemistooni kuulukaan, tämän kirjan pääparin suhde toi mieleeni Wardin hahmojen puuhat.