Lasinen miekka

Victoria Aveyardin nuorten fantasiaromaani "Punainen kuningatar" ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta. Tarina jäi ihan jännään kohtaan, mutta nähdessäni jatko-osan "Lasinen miekka" kirjaston hyllyssä, reaktioni oli sellainen alistunut huokaus. "Onko tuo nyt ihan pakko lukea?"

Juu, oli se "pakko" lukea. Haluan periaatteessa lukea kaikki kohtalaisen kiinnostavat sarjat loppuun ja kirjaston kirjat on luettava silloin kun ne ovat tarjolla; jos odottaa sitä hetkeä, kun itselle sopii, kirja on takuulla kadonnut hyllystä.

En voi sanoa, että "Punaisen kuningattaren" lukemisesta olisi kulunut ikuisuus, mutta en muistanut yhdenkään henkilön nimeä! Olin myös unohtanut autuaasti varmaan puolet kaikista mahdollisista erikoiskyvyistä, joita hopeisilla voi olla. (Sankarittaren ja hottisprinssin elementit sentään muistin, vaikka nimistä ei ollut mitään käsitystä.) Kuningattaresta oli jäänyt mieleen vain häijy luonne :D

No, asiat palasivat ongelmitta mieleen heti kun aloin lukea. Mare (sankaritar) ja Cal (hottisprinssi) pakenevat punaisten kapinallisten kanssa viimeksimainittujen salaiseen tukikohtaan. Suunnitelmana on lähteä pikimmiten etsimään muita Maren kaltaisia "uusverisiä" ennen kuin Calin häijy pikkuveli Maven löytää nämä.

Lähestyin "Lasista miekkaa" lievästi sanottuna tympääntyneenä. Pyörittelin silmiäni kannessa olevalle hehkutukselle sykettä kohottavista taistelukohtauksista ja mielettömistä hahmoista. Sivu sivulta löysin kuitenkin koko ajan vähemmän valitettavaa ja tuhahdeltavaa ja huomasin päin vastoin ahmivani tekstiä jännittyneenä.

"Lasinen miekka" on vauhdikas ja nopeatempoinen ja aika koukuttavakin seikkailu. Juonessa on muutamia yllätyksiä ja Mare oli mielestäni kasvanut vähän särmikkäämmäksi hahmoksi kuin edellisestä kirjasta muistamani ya-sankarittaren stereotypia. Erityisesti pidin siitä, miten ristiriitaisesti Mare suhtautuu Maveniin.

"Lasinen miekka" loppui todella tiukkaan tilanteeseen ja tällä kertaa odotan seuraavaa kirjaa innolla ^^

Punainen kuningatar

"Punainen kuningatar" on Victoria Aveyardin uutuussarjan avausosa. Olen nyt kahlannut innokkaasti läpi viime vuosituhannen fantasiasarjoja, joten kun näin tämän uutuuskirjan kiiltävät kannet kirjaston hyllyssä, päätin iskeä kiinni. Pitäähän sitä nyt edes yrittää pysyä ajan tasalla :D

Ihmiset on jaettu kahteen luokkaan, punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat aivan tavallisia, punaverisiä ihmisiä. Hopeisilla puolestaan on yliluonnollisia kykyjä ja heidän verensä on kirjaimellisesti hopean väristä. Kuten olettaa saattaa, hopeiset ovat voimillaan alistaneet punaiset valtaansa. Punaiset elävät kurjuudessa pienissä kylissä hopeisten nauttiessa elämästään ihmeellisissä palatseissa. Kahdeksantoista vuotta täyttänyt punainen, joka ei ole onnistunut saamaan töitä tai harjoittelupaikkaa, lähetetään rintamalle.

Maren kahdeksantoistavuotissyntymäpäivä lähestyy uhkaavasti, eikä hän ole onnistunut hankkimaan menestystä muuten kuin taskuvarkaana. Yksi epätoivoinen varkausyritys käynnistää tapahtumaketjun, jonka seurauksena paljastuu, että punaverisellä Marella on aivan oma yliluonnollinen kykynsä. Pian Mare joutuu esittämään hopeista prinsessaa koko hopeisten hovin edessä.

Takakannessa sanotaan, että "tarinaa on luonnehdittu yhdistelmäksi Game of Thronesia ja Outolintua". (Kuvittelin muuten tapahtumien sijoittuvan johonkin keskiaikaa muistuttavaan maailmaan ja häkellyin, kun alettiin puhua sähköstä ja jääkaapeista.) Itselleni tuli alusta asti voimakkaimmin mieleen "Nälkäpeli", mutta ehkä siellä lopussa oli näkyvissä "Game of Thronesia" muistuttavaa menoa.

Olen joskus todella kova valittamaan. Kun luen Robin Hobbin ja erityisesti Robert Jordanin kirjoja tuskailen välillä sitä, miten verkkaisesti tapahtumat etenevät. "Punainen kuningatar" on nuorten aikuisten fantasialle tyypilliseen tapaan todella nopeatempoista ja kevyttä luettavaa ja nyt huomasin sen vaivaavan minua. Jotkut ratkaisut tuntuivat hirveän hätäisiltä ja sen vuoksi epäuskottavilta. Maresta tuli prinsessa jotenkin liian helposti ja alussa tuntui kuin lukisin lasten iltasatua, josta on tehty nuortenversio lisäämällä sinne vähän raakuuksia.

Kirjan henkilökaarti ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta, vaan Aveyard tuntui käyttävän perinteisiä nuorten aikuisten fantasiatarinan tyyppejä; kapinallinen sankaritar, lapsuudenystävän ihastus, komea ja ihmeellisen mukava ja avulias prinssi, häijy narttu kilpailemassa komean prinssin huomiosta... Ja miten ihmeessä Mare löysi niin älyttömän nopeasti ja helposti ystäviä ja liittolaisia hovista?

No, nyt kun on valitettu, voin todeta, että loppu oli mielestäni oikein jännittävä. Suosittelen "Punaista kuningatarta" ehdottomasti kaikille "Nälkäpelin" ja "Outolinnun" ystäville ^^