Faefever

"Faefever" on kolmas osa Karen Marie Moningin Fever-sarjasta. Lainasin tämän kirjastosta oikeastaan hätävaralukemiseksi, jos lukeminen sattuisi loppumaan ennen kuin pääsisin taas hankkimaan uusia kirjoja. Kotona sitten luin takakannen ja se kuulosti niin hyvältä, että lukaisin Faefeverin ennen niitä "kiinnostavampia" kirjoja :D

Keijujen alamaailma jatkaa maailmanvalloitustaan ja Mac yrittää edelleen selviytyä kaikesta hengissä. Barrons vaikuttaa ajoittain entistäkin epäilyttävämmältä ja opimme jälleen, että hän ei ole ainakaan tavallinen ihminen, jos on ihminen lainkaan.

Rowena, sidhe-näkijöiden johtaja, käyttäytyy todella tökerösti ja vaikeuttaa Macin ystävystymistä kaltaistensa kanssa.

Tästä tuli näköjään taas yksi sarja, johon pääsen kunnolla mukaan vasta kolmannessa osassa. Kaksi aiempaa osaa olivat "ihan kivoja", mutta tässä oli oikeasti jännittäviä käänteitä ja lopputilanne oli sellainen, että haluan oikeasti lukea sen seuraavan osan mahdollisimman pian.

Pidin jo ensimmäisessä osassa siitä, ettei Mac ole sellainen synkkä kovanaama, kuten aika monet urbaanin fantasian sankarittaret. Minusta on ihanaa, että Mac jaksaa lakata kyntensä pinkeiksi, nauttii asusteiden valitsemisesta ja kulkee korkokengissä aina kun se on mahdollista. Mac osaa myös hankkiutua hauskoihin tilanteisiin.

Romantiikasta ei voi oikein puhua, mutta sekä V'lane että Barrons tarjosivat vuorollaan pari varsin kuumaa kohtausta ;)

Midnight Crossroad

Kirjaston valikoimaa selatessani sain tietää, että Charlaine Harrisilta on ilmestynyt uusia kirjoja Sookie Stackhousen ja Harper Connellyn jälkeen. Lainasin innoissani lupaavalta yliluonnolliselta trilleriltä kuulostavan "Midnight Crossroadin".

"Midnight Crossroadissa" Harper Connelly -sarjasta tuttu meedio Manfred Bernardo muuttaa Midnight-nimiseen syrjäiseen pikkukylään, jonka kaikilla asukkailla tuntuu olevan synkkiä salaisuuksia. Poikkeuksen tarjoaa vain Manfredin naapuri Fiji, joka esiintyy aika avoimesti noitana.

Juoni oli hienosti rakennettu ja Audreyn mysteerin ratkaisu tuli ainakin minulle täytenä yllätyksenä.

Tarina kuitenkin tökki kohdallani pahasti. Aiemmista kirjoista poiketen Harris kertoi nyt tapahtumista kolmannessa persoonassa ja ehkä liian suuri henkilömäärä omine salaisuuksineen jätti hahmot sitten liian etäisiksi. Ne salaisuudet olivat todella kiinnostavia ja niiden paljastumista odotin innolla, mutta pitkästyin ja aloin laskea jäljellä olevia sivuja heti, kun keskustelu harhautui hetkeksikin johonkin epäolennaiseen.

Olisin kaivannut enemmän toimintaa ja huumoria niiden synkkien salaisuuksien joukkoon. Pari hienoa kohtausta kyllä löytyi; toisessa esiintyi varsijousi ja toisessa teinityttö esiintyi edukseen pesäpallomailan kanssa ^^

Olen tainnut aiemminkin valittaa tätä asiaa Harrisin kirjojen suhteen, mutta hänen luomansa maailmat tuntuvat kauhean masentavan harmailta. Midnightin kyläkin näyttäytyi minulle kaikista jännittävistä salaisuuksista huolimatta apaattiselta ja värittömältä ja suoraan sanottuna tylsältä.

Fijin oli varmaan tarkoitus olla hauska ja räiskyvä persoona, mutta lopputulos jäi paljon vaisummaksi kuin mihin moni muu genren kirjoittaja pystyisi. Yksikään hahmoista ei herättänyt kiinnostustani niin paljon, että tuntisin tarvetta lukea seuraavan osan.

Pitäisiköhän tässä pikkuhiljaa alkaa uskoa, ettei Harris ole minun kirjailijani? :D

First Grave on the Right

Darynda Jonesin "First Grave on the Right" oli alun perin sattumalöydös kirjastossa, mutta hylkäsin sen tuolloin, koska kirjasto oli laittanut sen hömppäkirjojen luokkaan. Sitten Goodreads suositteli tätä minulle ja uskalsin vihdoin lainata kokeiltavaksi :D

Charley Davidson on yksityisetsivä ja viikatemies - tai siis -tyttö. Hän pystyy näkemään ja keskustelemaan levottomien sielujen kanssa ja nämä puolestaan tuntevat vetoa "valoa loistavaan" Charleyyn, jonka läpi sielut pääsevät siirtymään toiselle puolelle. Charley on viisivuotiaasta auttanut ensin poliisi-isäänsä ja nyttemmin poliisisetäänsä murhatutkinnoissa - murhat on helppo ratkaista, kun voi haastatella uhria.

"First Grave on the Rightissa" Charley osallistuu kolmen asianajajan murhatutkintaan. Samalla häntä vainoaa järisyttävän komea kummitus - tai jokin muu yliluonnollinen olento.

Pidin siitä dekkarimaisesta osuudesta, kun Charley selvittää kolmoismurhaa setänsä ja muiden poliisien kanssa. Apuna häärää myös Charleyn avustaja ja paras ystävä Cookie, joka oli ehdoton lempihahmoni <3 (Ilahdun aina, kun sankarittarella on hauska, sympaattinen ystävätär.)

Reyesin tapaus puolestaan... No, olihan siinä ihan jännittävää arvailua ja ihmettelyä, mutta asioiden lopulta paljastuessa olin lähinnä pettynyt. Reyesin oli tarkoitus olla tarinan superhottis, mutta ikävä kyllä nätti naama ei nyt uponnut minuun, joten Charleyn kuolatessa allekirjoittanut haukotteli :P

Reyesin lisäksi kerronta tuotti minulle välillä ongelmia; Jones yritti ehkä olla vähän liiankin nokkela ja hauska. Pariin otteeseen sivuhuomautukset tiputtivat minut hetkeksi kärryiltä, kun en heti ymmärtänyt sarkastiseksi tarkoitettua kommenttia. (Tämä ongelma ei välttämättä siis johtunut kirjailijasta, vaan vieraalla kielellä lukemisesta.)

Romantiikan suhteen "First Grave on the Right" oli siis minulle täysi huti, mutta muuten viihdyin tarinan parissa niin hyvin, että voisin hyvinkin lukea seuraavan osan - vaikka joudunkin taas kohtaamaan Reyesin... :P

Skinwalker

Hankin Faith Hunterin "Skinwalkerin" kuukausia sitten alennusmyynnistä - se taisi olla silloin, kun tämä jo jonkin aikaa kestänyt urbaanin fantasian himoni oli juuri puhjennut täysiin voimiinsa. Nyt onnistuin vihdoin selvittämään, millainen tämä lupaavalta kuulostanut pikkuopus oikeasti olisi.

Jane Yellowrock on skinwalker, suurimmalle osalle maailmaa täysin tuntematon muodonmuuttajalaji. Hän pystyy tiettyjä apuvälineitä käyttäen muuttumaan miksi tahansa eläimeksi. Vampyyrit ja noidat ovat tulleet kaapista, mutta skinwalkerit ovat niin harvinaisia, etteivät edes useimmat yliluonnolliset olennot tunnista Janea.

Monen muun urbaanin fantasian sankarittarien tavoin Jane metsästää vampyyreja ja muita hirviöitä palkkiota vastaan. Tällä kertaa työnantaja on itse vampyyri ja tehtävänä on pysäyttää hulluksi tullut vampyyri, joka mässäilee sekä ihmisten että vampyyrien sisäelimillä.

Jane osoitti heti ensimmäisestä luvusta lähtien, että hänellä on sopivan kieroutunut huumorintaju. Tai ehkä pitäisi sanoa, että hänen sisällään väijyvällä Pedolla on kissapedon käsitys hauskanpidosta. Lopullisen hyväksyntäni Jane ansaitsi kuitenkin teellä ja kaurapuurolla. Siis onko kukaan ikinä törmännyt teetä juovaan, kaurapuuroa syövään sankarittareen? Kahvi ja pikaruoka tuntuvat paljon normaalimmilta urbaanin fantasian hahmoille.

Haukuin Kelley Armstrongin bestselleriä "Bitteniä" naishahmojen puutteesta. Hunter ei onneksi ole sortunut tähän suhteellisen yleiseen virheeseen, vaan Janen paras ystävä on Molly-noita ja vampyyritappajaa jäljittäessään hän tutustuu prostituoituihin ja mukavan oloiseen naispoliisiin, jonka toivon esiintyvän jatkossakin - olettaen, että maltan tarttua jatko-osiin, kun vielä on iso valikoima täysin tuntemattomia kirjoja ja kirjailijoita kokeilematta :P

Romanssien suhteen Jane ei vielä kohdannut elämänsä suurta rakkautta. (Tai sitten tyyppi esiintyi tarinassa, mutta se meni minulta ohi, koska olen niin huono lukemaan asioita rivien välistä.) Pari komeaa ja kiinnostavan oloista kaveria pyöri Janen ympärillä välillä auttamassa ja toisinaan vain häiritsemässä, mutta paria kuumaa tanssia lukuun ottamatta tulevaisuus jäi vielä auki... ;)

Tämä on ehdottomasti sarja, jonka pariin voisi palata... kunhan ehdin... muutaman tuhannen sivun jälkeen...

The Rest Falls Away

Colleen Gleasonin "The Rest Falls Away" yhdistää historiallisen hömpän ja Buffy Vampyyrintappajan. Goodreads suositteli tätäkin neronleimausta minulle ja tartuin kirjaan samaan aikaan äärettömän uteliaana ja todella epäluuloisena. ("Vampyyrihömppä" kuulostaa niin kuluneelta aiheelta aikakaudesta riippumatta...)

Eletään siis 1800-lukua ja Victoria Cardella Grantworthin on aika astua seurapiireihin ja napata itselleen rikas ja mieluiten aatelisarvon omaava mies.

Pukujen, tanssiaisten ja kosijoiden lisäksi Victorialla on kiireitä opetellessaan venatoriksi, vampyyrinmetsästäjäksi, sillä tämä ammatti on kulkenut jo pitkään Cardellan suvussa.

Yllätyin siitä, miten paljon pidin tästä The Cardella Vampire Chronicles -sarjan avauksesta. Victorian ja komean markiisin seurustelua oli hauska seurata, kun vampyyrit ilmestyivät paikalle aina kriittisellä hetkellä. Victoria sai sitten keksiä kaikenlaisia verukkeita häätääkseen pahaa-aavistamattoman ihailijansa turvallisempaan paikkaan samalla kun yritti itse livahtaa vampyyrin perään.

Lisähupia tarjosi Victorian äiti ja tämän ystävättäret. Äidin päähän kun ei mahtunut mitään muuta kuin tyttären naittaminen mahdollisimman rikkaalle ja korkea-arvoiselle miehelle.

Juoni oli vampyyrien suhteen aika höttöinen, mutta Victorian rakkauselämä oli niin viihdyttävää, ettei se haitannut. Loppu oli minulle pienoinen yllätys. Olin jo ehtinyt ajatella tilanteen menevän ihan eri tavalla, vaikka alun perusteella olisi ehkä pitänyt tietää, etteivät asiat voi mennä sillä tavalla...

Historiallisuudesta sanon vielä sen verran, että se näkyi vain hienoina asuina ja tanssiaisina, kuten monissa historiallisissa hömppäkirjoissa.

Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka pitävät historiallisesta viihteestä ja vampyyreista ^^

PS. Tässä sarjassa vampyyrit posahtavat samalla tavalla kuin Buffy Vampyyrintappajassa, kun Victoria iskee vaarnan sydämeen :D

Bloodfever

"Bloodfever" on toinen osa Karen Marie Moningin Fever-sarjasta.

Keijujen alamaailma jatkaa maailmanvalloitustaan häiriintyneiden ihmisten suosiollisella avustuksella. Mac yrittää pelastaa ihmiskunnan, kostaa sisarensa murhaajalle ja löytää Sinsar-Dubhin, voimakkaan taikaopuksen, jonka kaikki jostain hämärästä syystä haluavat.

Alan oikeastaan pitää tästä sarjasta. Mac on sopivan sisukas, mutta kuitenkin mukava persoona. Suhtauduin alussa aika kielteisesti ajatukseen Macin ja Barronsin välille mahdollisesti kehittyvästä romanssista, mutta tämän toisen kirjan aikana aloin pitää näiden kahden välisestä välillä koomisesta kipinöinnistä. (Olen moneen kertaan vastustanut jyrkästi sellaista hömppäkirjojen machoilua, mutta Barronsin yksi kommentti sai minut kyllä huokaisemaan ihastuksesta - mutta tästä ei sitten puhuta!)

Isoja salaisuuksia Barronsilla on taustalla ja niistä paljastettiin oikeastaan vain sen verran, että lukija tietää niitä olevan vielä enemmän. Barronsin luotettavuus kyseenalaistetaan useaan otteeseen ja hänen motiivinsa ovat todennäköisesti synkkiä ja epäilyttäviä. Uskon, että Barrons kuitenkin lopussa paljastuu ihan kunnialliseksi tyypiksi.

Seksijumalakeijuprinssi V'lane vieraili jälleen Macin luona sekoittamassa pakkaa. V'lane alkoi kuulostaa sympaattiselta kaverilta. Ikivanhalla taikaolennolla on vain kovasti opettelemista ihmisten kanssa seurustelemisessa. Toivon, että häntä nähdään runsaasti jatkossakin ^^

Mac tapaa vihdoin myös muita sidhe-näkijöitä ja saa pieniä tiedonmurusia tältäkin suunnalta. Parasta tässä oli mielestäni se, että ensimmäisen kirjan suppea hahmokaarti sai lisäväriä. Vanhat viholliset ja näiden sukulaisetkin tekevät paluuta kosto mielessään. Lisäksi Mac törmää täysin vieraisiin tyyppeihin, joilla tuntuu olevan tietoja sekä Macista että hänen siskostaan.

Kokonaisuutena tilanne kirjan lopussa on kuitenkin se, että jännitys vasta tiivistyy ja paljon on vielä edessä.

Bitten

Kelley Armstrongin "Bitten" on taas tällainen Goodreadsin minulle suosittelema kirja, jonka onneksi löysin kirjaston kautta.

Kyseessä on ihmissusista kertova urbaani fantasia. Päähenkilö Elena on maailman ainoa naispuolinen ihmissusi; ihmissusigeeni periytyy vain isältä pojalle tai pureman kautta, mutta ihmissuden puremaksi joutuneet jäävät harvoin eloon. (Purtujen ihmissusien suurin kuolinsyy ovat geenin perineet ihmissudet, jotka eivät tykkää näistä epäluotettvista, laumattomista olennoista.)

Elena selvisi puremasta ja otettiin pienen lauman jäseneksi, mutta hän halusi elää tavallisten ihmisten parissa, hankki normaalin työpaikan toimittajana ja muutti yhteen mukavan ja tavallisen miehen kanssa.

Nyt lauman johtaja vaatii Elenaa palaamaan takaisin lauman luokse. Vieraat ihmissudet ovat tunkeutuneet lauman alueelle ja murhaavat paikallisia liiankin näyttävästi. Jos tunkeilijoita ei eliminoida nopeasti, paikalliset alkavat pian uskoa ihmissusiin ja epäillä lauman omissa oloissaan viihtyviä jäseniä.

Juoni oli aika perinteinen, mutta tapahtumien etenemistä oli ihan kiinnostava seurata. Naisten puute tosin häiritsi minua alusta asti. Koska naiset eivät voi periä ihmissusigeeniä, ihmissusimiehet hylkäävät rakastajattarensa ja tyttärensä ja lähtevät käpälämäkeen poikiensa kanssa. Olisin toivonut, että ihmissudet olisivat ottaneet naisensa oikeasti kumppaneiksi ja kasvattaneet ihmistyttärensäkin lauman keskuudessa. Näin ihmissusilla olisi ollut äitejä ja siskoja. (Ja ihmissusilaumassa kasvaneista tytöistä olisi voinut kehittää aika hurjia sankarittaria!) Elena olisi ehdottomasti tarvinnut tyttöystäviä sen karvaisen äijälauman keskellä.

Pahin ongelma olivat Elenan miesystävät. Ihmismies Philip oli totaalisen tylsä - varmaan tarkoituksella. Ihmissusihottis Clayton taas oli niin tökerö ääliö, että hänen lähentely-yrityksensä saivat minut vain puhisemaan kiukusta. En siis päässyt niissä ilmeisesti kuumiksi ja romanttisiksi tarkoitetuissa kohdissa oikeaan tunnelmaan :D

Tämän(kin) sarjan kohdalla jää nähtäväksi, tartunko seuraavaan osaan...

Magic Shifts

Nimestä voi arvata, että tartuin seuraavaan Kate Danielsiin heti kun edellinen loppui. Onneksi olin fiksuna kirjafriikkinä hamstrannut "Magic Shiftsin" valmiiksi hyllyyn odottamaan. Tämä sarja on niin loistava, että kaksi osaa jaksaa hyvin ahmia putkeen!

Kate ja Curran ovat jättäneet Lauman ja yrittävät nyt sopeutua rauhalliseen lähiöelämään. (Curranin ja naapureiden kohtaamisista seuraa kaikenlaista hauskaa.) Raha-asiat vaativat hieman järjestelyä ja Lauman uusi johtaja Jim tarjoaakin Curranille palkkamiekkojen kiltaa, jonka asiat ovat ikävä kyllä syöksykierteessä alaspäin. Palkkasoturit ovat tympeää joukkoa, mutta Curran kaipaa haasteita.

Sitten Katen ja Curranin ystävä Eduardo katoaa mystisesti ja kaupungissa alkaa taas riehua ihmeellisiä olentoja. Myös Katen isä ilmestyy paikalle vaatimaan perhepäivällisiä...

Vauhtia ja huumoria tiiviissä paketissa. Pidän siitä, miten Andrews hyödyntää vähän eksoottisempaakin mytologiaa tarinoissaan. Tällä kertaa tutustumme muun muassa persialaisiin yksisarvisiin O.O

Seuraavaa kirjaa joudun nyt odottamaan tarkemmin määrittelemättömän ajan ja olenkin tässä jo harkinnut Ilona Andrewsin muiden sarjojen metsästämistä...

Magic Breaks

"Magic Breaks" on seitsemäs osa Ilona Andrewsin Kate Daniels -sarjasta, joka on viime aikoina ollut ehdoton suosikkini urbaanin fantasian saralla.

Edellinen kirja loppui suuriin menetyksiin, mutta samalla myös voittoihin, kun sankarit onnistuivat pakenemaan Hughin kynsistä. Nyt Katen ja Curranin laumalla on Christopher, vankeudessa höyrähtänyt velho, joka osaa tehdä panaceaa, lääkettä, joka vähentää muodonmuuttajien riskiä muuttua verenhimoisiksi pedoiksi.

Ikävä kyllä Hugh ei kuollut kovasta yrittämisestä huolimatta, vaan saapastelee nyt Atlantaan vahvempana kuin koskaan. Tiedossa on jälleen vauhdikkaita taistelu- ja takaa-ajokohtauksia ja häijyjä yllätyksiä.

Juoni oli hienosti rakennettu, mutta parasta tässäkin kirjassa olivat hahmojen välinen vuorovaikutus ja huumori. Katen taistelupuudeli Grendel ei päässyt tällä kertaa parrasvaloihin, mutta tutustuimme lehmänkirjavaan mammuttiaasiin XD Teinihyeena Ascanio on myös aivan hulvaton hahmo, joka oli parhaimmillaan Derekin ja Desandran seurassa.

Kaikki nämä juonen kannalta epäolennaiset hauskat yksityiskohdat pakottivat minut antamaan täydet pisteet Goodreadsissa. (En ole vielä kertaakaan antanut urbaanille fantasialle viittä tähteä.)

Darkfever

Karen Marie Moningin "Darkfever" on näitä Goodreadsin tyrkyttämiä kirjoja, joka on saanut niin positiivisia arvioita, että halusin selvittää itse, mistä on oikein kyse.

MacKayla Lane on huoleton opiskelijaneito paahteisesta Georgiasta. Hänen mukava ja iloinen elämänsä romahtaa äkkiä, kun isosisko murhataan raa'asti Irlannissa. Irlannin poliisi ei löydä johtolankoja ja luovuttaa tutkinnan suhteen. Macin vanhemmat masentuvat. Mac ei kestä tilannetta ja matkustaa vanhempiensa vastalauseista huolimatta itse Irlantiin painostamaan paikallista poliisia.

Irlannissa Mac näkee heti ensimmäisenä iltana kammottavan hirviön. Omituisesti puhuvilta ja töykeiltä paikallisilta Mac oppii, että maailmassa on keijuja ja Mac itse on sidhe-näkijä, ihminen, joka näkee keijujen lumouksen läpi. Kyky asettaa Macin suureen vaaraan, sillä keijut pyrkivät eliminoimaan jokaisen lumousten läpi näkevän ihmisen.

Mac epäilee keijujen liittyvän sisaren kohtaloon. Avukseen tässä vaarallisessa tehtävässä Mac saa salaperäisen, epäilyttävän ja mahdollisesti vaarallisen kirjakaupanpitäjä Jericho Barnesin.

"Darkfever" oli kevyttä ja nopeaa luettavaa urbaanin fantasian tavoin. Keijujen maailma kuulosti todella mielenkiintoiselta, mutta tämä oli selkeästi vasta pidemmän sarjan avaus. Näimme vasta muutaman häijyn rumiluksen ja yhden seksijumalan, jonka todelliset aikeet jäivät vielä hämärän peittoon.

Useimmissa lukemissani fantasiakirjoissa sankaritar on jo tarinan alussa paatunut kovanaama, joka käyttää nahkavaatteita ja tukevia kenkiä, joten Mac oli tavallaan virkistävä sankaritar. Hän on moderni versio Etelän kaunottarista, joille vieraanvaraisuus ja kohteliaat käytöstavat ovat sydämen asia. Mac tepastelee ympäriinsä iloisen värisissä vaatteissa, kynnet huolellisesti pinkeiksi lakattuina ja työntää nenänsä lapsellisen itsepäisesti asioihin, jotka joku varovaisempi jättäisi rauhaan ja pakenisi takaisin mukavaan ja turvalliseen kotiinsa.

Mac ei etukäteen tiedä mitään yliluonnollisista asioista eikä meinaa uskoa niiden olemassaoloon vielä Irlannissakaan. Se helpottaa maailman omaksumista lukijan kannalta, koska asiat opitaan samaa tahtia päähenkilön kanssa.

Pidän ehdottomasti sellaisista ärhäköistä, vihollisissa pelkoa herättävistä sankarittarista, jotka eivät lähde edes vessaan ilman asetta. Tällainen Charlaine Harrisin Sookien ja Kiersten Whiten Evien sekoitus oli kuitenkin ihan hauska väriläiskä muuten niin synkässä urbaanissa fantasiassa.

En ehtinyt vielä täysin lämmetä näille hahmoille ja kirja tuntui loppuvan ennen kuin tarina ehti kunnolla alkaakaan. Lupaavalta tämän sarjan maailma kuulosti, joten olisi kiva lukea seuraaviakin osia.

Magic Rises

Tilasin Kate Daniels -sarjan osat 5-7 kerralla. 5. ja 7. kirja tulivat kiltisti ennalta arvioidun toimitusajan puitteissa, mutta tämä 6. osa, "Magic Rises" taisi seikkailla ties missä viitisen viikkoa. No, ilo oli sitten sitäkin suurempi, kun paketti odotti eteisen lattialla iltavuorosta kotiutuessani ^^

Muodonmuuttajalasten suurin uhka piilee heidän omassa veressään; Lyc-V, muodonmuutoksen mahdollistava viirus, saa monet menemään sekaisin teini-iän hormonimyrskyssä. Hullua muodonmuuttajaa ei pysty parantamaan, vaan tästä tulee pysyvästi kauhutarinoiden raivoava, verenhimoinen peto. Laumassa elävät muodonmuuttajat joutuvat jatkuvasti hillitsemään oman eläimellisen puolensa pysyäkseen yhteiskuntakelpoisina ja ne, joiden kontrolli pettää, eliminoidaan muiden turvallisuuden takaamiseksi. Muodonmuuttajavanhemmat joutuvatkin elämään jatkuvassa pelossa kunnes lapset ovat selviytyneet täysi-ikäisiksi.

On olemassa lääke, joka pienentää nuorten muodonmuuttajien todennäköisyyttä seota. Tarkoin varjeltua lääkettä saadakseen Kate ja Curran lähtevät Eurooppaan keskelle paikallisten muodonmuuttajalaumojen valtapeliä. Kaksikko tietää, että kyseessä on ansa, mutta mikään ei ole valmistanut heitä perillä odottavaan tilanteeseen.

Ilona Andrews osasi jälleen kirjoittaa mahtavan, vauhdikkaan, hauskan, romanttisen ja jännittävän tarinan. Ihastun Kateen joka kerta uudestaan. Naurahtelin jatkuvasti sujuvalle dialogille ja meinasin tipahtaa sohvalta, kun Euroopassa odottava yllätys marssi paikalle. Sitten pitikin käännellä ahkerasti sivuja, että Curranin ihmeellinen käytös saisi selityksen ja kaikki muutkin asiat ratkeaisivat. Parissa kohdassa olin oikeasti kauhuissani ja välillä sitten huokailin helpotuksesta.

Pitänee tilata lisää ennen kuin uskallan käydä sen viimeisen hyllystä löytyvän osan kimppuun! ^^

Unholy Ghosts

The world is not the way it was. The dead have risen, and the living are under attack. The powerful Church of Real Truth, in charge since the government fell, has sworn to reimburse citizens being harassed by the deceased. Enter Chess Putnam, a fully tattooed witch and freewheeling ghost hunter. She’s got a real talent for banishing the wicked dead. But Chess is keeping a dark secret: She owes a lot of money to a murderous drug lord named Bump, who wants immediate payback in the form of a dangerous job that involves black magic, human sacrifice, a nefarious demonic creature, and enough wicked energy to wipe out a city of souls. Toss in lust for a rival gang leader and a dangerous attraction to Bump’s ruthless enforcer, and Chess begins to wonder if the rush is really worth it. Hell, yeah.

Stacia Kanen "Unholy Ghosts" oli taas yksi Goodreadsin tyrkyttämistä kirjoista. Kirjan maailma kuulosti todella jännittävältä; kaikki suuret uskonnot on sysätty syrjään, koska niiden opit kuolemanjälkeisestä elämästä ovat täyttä potaskaa. Oikeasti vainajien sielut väijyvät maan alla ja odottavat tilaisuutta karata elävien joukkoon temppuilemaan.

Totuuden Kirkko hallitsee maailmaa ainoana järkevänä uskontona, koska ainoastaan Kirkon palveluksessa olevat noidat pystyvät karkottamaan levottomat aaveet takaisin maan alle ja pitämään nämä siellä. Tarinan sankaritar Chess karkottaa aaveita Kirkon palveluksessa ja viettää vapaa-aikansa kaupungin pahamaineisella puolella huumeriippuvuuttaan hoitamassa.

"Unholy Ghostin" maailma oli mielestäni loistava maan alla vaanivine kummituksineen ja näiden aiheuttamaa pelkoa hyödyntävine Kirkkoineen. Juoni oli myös hienosti rakennettu ja tarinan pääkelmiä sai arvailla kuin hyvässä dekkarissa.

Hienoa "Unholy Ghostissa" oli myös sellainen paranormaalin romantiikan siirapin ja ensisilmäyksellä rakastumisen täydellinen puuttuminen. Chessin sekavat, tilapäisiksi suunnitellut mieskuviot perustuvat puhtaasti himojen tyydyttämiseen.

Suosittelen kirjaa siis ehdottomasti sellaisille, jotka kaipaavat synkempää urbaania fantasiaa, sillä tässä ei ollut yhtään pinkkiä mukana.

Ja sitten loppuun täytyy rehellisyyden nimissä tunnustaa, että minulle "Unholy Ghosts" oli vähän liiankin synkkä ja ankea kokemus... Silvotut ruumiit ovat aina viihdyttäviä, mutta väliin haluan jotain iloista keventämään tunnelmaa. Täytyy ilmeisesti jatkossa lukea kiltisti niitä romanttisempia sarjoja ja valittaa sitten siitä hömpästä :P

One Foot in the Grave

Jeaniene Frostin Night Huntress -sarjan aloitus "Halfway to the Grave" oli minulle pienoinen pettymys, koska epärealististen ennakko-odotusteni vuoksi. Yritin nyt lähestyä tätä toista osaa "One Foot in the Grave" vähän avoimemmin mielin.

Puolivampyyri Cat jahtaa vampyyreja nyt FBI:n riveissä. Edellisen kirjan räjähtävästä lopusta on jo neljä vuotta, mutta Cat ei pysty vieläkään unohtamaan vampyyrirakastajaansa Bonesia. FBI uskoo Bonesin kuolleen, mikä sopii Catille hyvin, koska vampyyreja jahtaavan yksikön ihmiset pitävät kaikkia vampyyreita julmina petoina.

Vampyyrien keskuudessa on kuitenkin alkanut liikkua huhuja punatukkaisesta vampyyrintappajasta ja pian Cat joutuu vampyyrien jahtaamisen lomassa väistelemään salamurhaajien luoteja, kun joku haluaa päästä hänestä eroon.

Catin päästä luvatut palkkiot tuovat myös Bonesin paikalle. Eikä Bones aio antaa Catin karata luotaan toista kertaa...

Kuten "Halfway to the Grave" tämä toinenkin osa alkoi todella vahvasti, kun lukija pääsi heti seuraamaan Catia ja hänen ryhmäänsä tositoimissa. Toisin kuin edellisessä kirjassa, meno ei tällä kertaa kuitenkaan hiipunut alun jälkeen, vaan toiminta jatkui ja kaikenlaisia yllätyksiä, paljastuksia ja taisteluita tuli sopivin välein loppuun asti. Pakko sanoa, että välillä Catin puuhat olivat kuin suoraan Buffy vampyyrintappajasta! <3

Sarjassa on melko korkea paranormaali hömppä/erotiikka -kerroin. En ole vielä täysin hyväksynyt Bonesia, joten tämä romanttinen puoli ei oikein innostanut. Catin ja Bonesin mustasukkaisuuskohtaukset saivat minut pyörittelemään silmiäni turhautuneena. Suoraan sanottuna olisin mielelläni lempannut Bonesin ja antanut Catin rakastua vaikka johonkin ihmiseen. (Noah oli tosi luttana!)

Kokonaisuutena "One Foot in the Grave" oli ihan viihdyttävä kokemus; Frost toi vihdoin mukaan vähän sivuhenkilöitäkin; Bonesin exät ja Catin työkaverit tekivät tarinasta värikkäämmän ja monipuolisemman.

Magic Slays

Ilona Andrewsin Kate Daniels -sarja on tämänhetkinen suosikkini urbaanin fantasian saralla. Magic Slays on sarjan viides osa ja hyökkäsin kimppuun melkein heti, kun se tipahti postiluukusta ^^

Kate erosi edellisen kirjan lopussa rasistisesta ja ahdasmielisestä Ritarikillasta ja perusti Curranin avulla oman palkkamiekkayrityksen. Työtarjousten suhteen on hiljaista, kunnes Kate saa tutkittavakseen höyrähtäneen tiedemiehen ja tämän suunnitteleman todella vaarallisen laitteen sieppauksen.

"Magic Slays" oli taas loistava yhdistelmä huumoria ja jännitystä. Varsinkin alussa pärskin tukehtumaisillani, kun Derek väitti Katen ajavan kuin vanha mummo ja niin edelleen. Loppua kohti tuli taas hurjia paljastuksia ja sain pidätellä hengitystä, kun Kate kokeili uusia, vaarallisia temppuja taikavoimillaan.

Parasta antia huumorin ja toiminnan lisäksi tässä sarjassa on mielestäni Katen ja Julien välinen suhde; Kate on yksinkertaisesti ihana ylpeän huoltajan roolissaan. Hienoa, että tästä toisen kirjan pienestä sivuhenkilöstä tuli pysyvä hahmo Katen elämään. Rakastan myös Grendeliä, Katen taistelupuudelia, joka osaa ilmestyä paikalle juuri oikealla hetkellä ja aiheuttaa hulvattomia reaktioita kaikissa tympeän oloisissa tyypeissä.

Olen suhtautunu alusta asti positiivisesti Katen ja Curranin väliseen romanssiin; Curran on pääosin sellainen stereotyyppinen hömppäviihteen alfauros, mutta Kate osaa käsitellä häntä niin, ettei arvon Beast Lord pääse hyppimään lukijan silmille. Pelkäsin vähän, miten parin yhteenmuutto edellisen kirjan lopussa vaikuttaisi tähän vauhdikkaaseen ja toisinaan todella hulvattomaan suhteeseen, mutta ainakin toistaiseksi pelkoni oli turha. Paria machoilukohtausta lukuun ottamatta Curran oli aika lailla pelkässä sivuosassa Katen pelastaessa maailmaa.

Tuokaa jo se seuraava osa tänne, kiitos! (Toimitus on kestänyt jo viikon arvioitua aikaa pidempään...)

Magic Bleeds

"Magic Bleeds" on neljäs osa Ilona Andrewsin Kate Daniels -sarjasta. Ihastuin sarjaan kunnolla vasta kolmannen kirjan kohdalla ja tämä neljäs osa oli aivan mahtava!

Atlantan väkeä uhkaa tällä kertaa tuhansia vuosia vanha "mies hupullisessa viitassa", joka on vaikuttanut historian aikana monen sodan lopputulokseen levittämällä tauteja valloitettaviin kaupunkeihin. Katen ystävät ovat syystäkin hermostuneita, sillä nämä lumotut taudit iskevät myös parantumiskyvystään tunnettuihin muodonmuuttajiin. Lisäksi kaikki hupulliseen tyyppiin törmänneet muodonmuuttajamiehet ovat menneet järjiltään - peruuttamattomasti.

Jännitystä, vauhtia ja toimintaa oli siis jälleen luvassa, mutta Katen taistelutaidot eivät tällä kertaa olleet minulle se kohokohta. Katen ja Curranin välillä kipinöi ja nautin täysin siemauksin näiden kahden yhteenotoista. Katen ja Curranin ei voi sanoa käyttäytyvän edes kuin teinit, koska tempaukset ovat vielä lapsellisempia. Kuvitelkaa Vaahteramäen Eemeli, joka on joutunut teinihormonien hyökkäyksen kohteeksi - ja kohdannut vertaisensa. Juuri näin pitää romanssi kirjoittaa urbaanissa fantasiassa! XD

Ainoa, mikä nyt pelottaa, on jatko. Miten tästä voi enää vetää paremmaksi? Saa nähdä, lässähtääkö kuvio seuraavissa kirjoissa...

Magic Strikes

"Magic Strikes" on Ilona Andrewsin Kate Daniels -sarjan kolmas osa. Kaksi ensimmäistä kirjaa kuuluivat kategoriaan "ihan kiva", mutta nyt tuntuu, että olen oikeasti päässyt sisälle tähän monipuoliseen maailmaan. Kate ei ole minulle enää mikään Anita Blaken korvike, vaan huomasin pitäväni hänestä ihan Katena.

Tällä kertaa Katen muodonmuuttajaystävät sekaantuvat kiellettyihin gladiaattoripeleihin - häviäjien kohtalo on luonnollisesti sama kuin muinaisessa Roomassa. Kate joutuu tietysti tunkemaan mukaan säpinään pelastaakseen ystävänsä.

Katen veressä ja syntyperässä on jotain todella erityistä ja ehdottoman salaista, mutta tarkempaa tietoa lukijalle ei ole tarjottu ennen kuin vasta nyt. Samalla selvisi, miksi Kate suunnittelee Rolandin, ikivanhan ja mahtavan "kuolemanherran" tappamista.

Katen ja Curranin välinen suhde on ihastuttanut minua alusta asti ja tämä kolmas kirja vain lisäsi vettä myllyyn. Curran sinänsä edustaa juuri sitä raivostuttavan ylimielistä ja aivan liian itsevarmaa paranormaalin romantiikan sankarityyppiä, jota tavallaan aina välillä inhoa, mutta tämän kaksikon vuorovaikutus yksinkertaisesti toimii. (Tai siis ei toimi, mikä aiheuttaa mielettömän hauskoja tilanteita.)

Toiminnan ja vauhdin puolesta Kate Daniels edustaa sellaista tavallista urbaania fantasiaa ja oikeastaan Katekin on ärhäkkään asenteensa ja taistelutaitojensa perusteella yhtä kliseinen hahmo kuin Currankin. Andrewsin tyyli, huumori ja kaikki pienet hauskat yksityiskohdat jostain tarkemmin määrittämättömästä syystä vain uppoavat minuun paremmin kuin monen muun. (Rottien alfa kosiskeli ihastustaan tunkemalla karkkia tämän patjaan.)

Olen siis varsin ihastunut ja tilasin hirveällä kiireellä jatko-osia ennen kuin olin edes ehtinyt tämän kirjan loppuun asti ^^

Halfway to the Grave

Jeaniene Frostin "Halfway to the Grave" kuuluu näihin Goodreadsin kautta löytyneisiin tapauksiin. Tarinan sankaritar on vaihteeksi puoliverinen vampyyri Catherine Crawfield. Catherine sai alkunsa, kun vampyyri raiskasi hänen äitinsä. Äiti on luonnollisesti inhonnut verenimijöitä tästä lähtien ja opettanut tyttärensäkin vihaamaan isänpuoleista sukua. Poikkeuksellisen vahva ja nopea Catherine onkin äitinsä yllyttämänä leikkinyt Buffy vampyyrintappajaa teini-ikäisestä asti.

Eräänä iltana Catherine sitten kohtaa Bonesin, vampyyrin, joka toimii palkkionmetsästäjänä. (Kohteena ovat tietysti ilkeät vampyyrit ja näiden ahneet ihmiskumppanit.) Bones pakottaa Catherinen yhteistyöhön, mutta ensin Catherinen taistelutaidot tarvitsevat hiomista. Aluksi Caherine on yllättynyt, ettei päädy Bonesin ateriaksi, mutta sitten hän alkaa kiinnittää vähän liikaakin huomiota uuden kumppaninsa komeaan ulkonäköön...

Goodreadsin käyttäjien arvioiden perusteella odotukseni olivat ehkä liian korkealla; Bonesin piti muistuttaa Buffy vampyyrintappajan Spikea, joka on, btw allekirjoittaneen hottisvampyyrilistan ehdoton ykkönen.

Alku oli todella lupaava; Catherine pääsi heti vauhtiin. Sitten Bones tuli kuvioihin ja tarina junnasi hetken siinä Catherinen koulutusvaiheessa. "Menkää nyt jo tappamaan jotakin!" teki mieli huutaa. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen Catherine ja Bones lähtivät vihdoin takaisin kentälle metsästämään niitä pahoja vampyyreja ja siitä loppuun asti toimintaa oli taas mukavasti.

"Buffy vampyyrintappaja kohtaa hömppäromaanin", on arvioni pähkinänkuoressa. Bones ikävä kyllä ei brittiaksentista ja upeasta takapuolesta huolimatta tuonut mieleeni Spikea vaan pikemminkin Edward Cullenin, joka yritti esittää pahaa poikaa. Nyt päästäänkin siihen liian korkeiden ennakko-odotusten aiheuttamaan ongelmaan; Bones oli hyvä, seksikäs sankari, mutta kun odotin sitä Spikea... (Voisi kuvitella, että näin monta kirjaa lukeneena ymmärtäisi jo lähestyä jokaista uutta kirjaa ja sarjaa yksilönä eikä jonkin suosikin korvikkeena.)

Catherinesta pidin heti kättelyssä ja vielä enemmän, kun lakkasin vertaamasta häntä Buffyyn. Catherine ei (vielä) ole yhtä kovanaamainen narttu kuin joidenkin genren kirjojen sankarittaret, mutta hänellä on aivan loistava heittokäsi veisten kanssa! Hauskakin tämä tyttö osasi olla heti kun pääsi pahimmasta ujoudestaan. (Ja Bones väänsi omalta osaltaan lisää vettä myllyyn... vaikkei ollutkaan Spike...)

Sivuhenkilöiden suhteen olisin toivonut enemmän; uhrit, perheenjäsenet, kaverit, poliisit ja muut olivat kuin sopuleita, jotka välillä viuhahtivat Bonesin ja Catherinen jalkojen ohi. Parin viikon kuluttua en muista näistä satunnaisista sivuosan esittäjistä nimeä tai ulkonäköä puhumattakaan mistään erityisistä luonteenpiirteistä, joista ei kyllä kerrottukaan mitään tarkemmin.

Olen varmaan aiemminkin sanonut, mutta minusta on hauskempaa, kun tarinassa on täytteenä kiehtovia sivuhenkilöitä ja ehkä vähän monimutkaisempia suhdekiemuroitakin. Bonesin ja Catherinen romanssi kun oli minun makuuni vähän turhankin suoraviivainen.

Kirjan loppu lupaili kuitenkin kaikenlaista vauhdikasta toimintaa jatkossa, joten toivottavasti saan käsiini myös sarjan seuraavat osat. Suosittelisin sarjaa Wardin Mustan tikarin veljeskunnan lukijoille. Vaikka Ward ei omaan suosikkilukemistooni kuulukaan, tämän kirjan pääparin suhde toi mieleeni Wardin hahmojen puuhat.

Magic Burns

"Magic Burns" on toinen osa Ilona Andrewsin Kate Daniels -sarjaa, johon todellakin tartuin Goodreadsin sinnikkyyden ansiosta.

Kate seikkailee taian muokkaamassa Atlantassa, mikä aiheutti minulle sopeutumishaasteita sarjan ensimmäisen osan kanssa; toisaalta tartun aina innolla kaikkeen tuntemattomaan, mutta samalla lämpenen uusille jutuille todella hitaasti.

Urbaani fantasia tarkoittaa yleensä vampyyrikerhoa, riehakasta ihmissusilaumaa ja muutamaa kissaa tavallisen kaupungin keskellä. Lisäksi jostain puistosta tai baarista voi löytyä portti keijumaailmaan. No, Katen maailmassa se keijutodellisuus on rysähtänyt normaalin maailman päälle ja pakottanut kaikki tavallisetkin ihmiset sopeutumaan kadulla kulkeviin jättiläiskaloihin ja muuhun vastaavaan.

"Magic Burns" oli helpompi aloittaa kuin aiempi osa, koska maailma ja itse sankaritar olivat jo tuttuja. (Katen menneisyydessä ja veressä on tosin vielä joitain jännittäviä salaisuuksia!)

Tällä kertaa Kate joutuu jälleen asioimaan tuttujen muodonmuuttajien kanssa, kun joku - tai siis jokin - on varastanut lauman tärkeät, huippusalaiset kartat.

Komeaa, ylimielistä ja turhan vikkeläliikkeistä voroa jäljittäessään Kate törmää myös ärhäkkään pikkutyttöön, jonka amatöörinoitapiiriin kuulunut äiti on kadonnut. Tapaukset liittyvät toisiinsa maailmanloppua enteilevällä tavalla.

Kehuin Katea hauskaksi jo "Magic Bitesin" jälkeen ja meno vain parani tässä toisessa osassa. Pärskin naurusta useammin kuin jaksan muistaa. Katella on mahtava asenne ja tarpeeksi teräaseita (ja tietysti taitoa käyttää niitä) opettaakseen nöyryyttä vihollisille.

Romantiikan suhteen ollaan ilmeisesti menossa juuri sinne, minne "Magic Bites" jo vihjailikin. Yleensä hehkutan todella sekavia ja monimutkaisia kuvioita parisuhderintamalla, mutta Katen ja Curranin juttu etenee niin hitaana sivujuonena, että alan oikeastaan lämmetä sille. Kaksikolla oli taas pari aika ihanaa hetkeä. Jännitteen luominen on joskus paljon parempaa kuin se varsinaiseen touhuun säntääminen ;)

Ja hyi että millaisen pienen ilkimyksen Andrews onnistui tarinaansa tunkemaan! Aloin ihan tosissani halveksua sitä petollista kelmiä.

Olen jo tilannut pari seuraavaa osaa, eli matkani Katen kanssa jatkuu vielä ;)

PS. Meinasin unohtaa kertoa, että tässä kirjassa oli ihmisminkki! Susia, leopardeja, kettuja ja hyeenoita on urbaanin fantasian maailma pullollaan, mutta tämä oli ensimmäinen tapaamani minkki :D

Blood Price

Goodreads ehdotti minulle Anita Blake -sarjan perusteella Tanya Huffin "Blood Pricea", joten sukelsin kiltisti taas 90-luvun alkuun, kun urbaanin fantasian sankarittarilla ei vielä ollut edes kännyköitä.

Vicki Nelson oli loistava rikostutkija kunnes silmäsairaus vei häneltä hämäränäön ja kavensi samalla näkökenttää. Vicki ei kestänyt ajatusta kollegoiden ihailun ja kunnioituksen menettämisestä, joten hän erosi omatoimisesti poliisista ja ryhtyi yksityisetsiväksi.

Nyt Vicki alkaa tutkia omituista murhasarjaa. Uhrien kurkut on revitty auki käsittämättömän voimakkaalla iskulla ja kaiken huipuksi ruumiit on imaistu verettömiksi. Silminnäkijät kertovat hurjia tarinoita katujen yllä lentävästä valtavasta lepakosta ja lehdistö villiintyy levittämään juttua vampyyreista.

Tutkimuksista vastaava poliisi Mike Celluci, Vickin entinen työpari ja nykyinen... rakastaja (?), ei usko vampyyreihin, mutta Vicki lähestyy aihetta avoimemmin.

Tuntuu, että tässä oli hurjasti potentiaalia, mutta kirjailijalla oli niin kiire kertoa tarinansa, ettei se päässyt oikeuksiinsa. Tarina hyppeli tilanteesta toiseen nopeammin kuin edes urbaanissa fantasiassa tarvitsisi ja kolmannessa persoonassa kertominen hämmensi pakkaa lisää, kun ensin Henry katselee jotakin ja heti seuraavalla rivillä Vicki ajattelee jotakin...

Vickin ja Henryn ensikohtaaminenkin tuntui vähän epäuskottavalta juuri sen takia, että Vicki hyväksyy täysin järjettömän tilanteen niin helposti.

Hahmoissa ja heidän välisissä suhteissaan oli mielestäni paljon hienoa ja kiinnostavaa materiaalia, mutta hauskoille ja herkullisille tilanteille ei yksinkertaisesti annettu tarpeeksi aikaa, jotta lukija olisi päässyt tunnelmaan mukaan. Asiat vain läväytettiin päin näköä.

Loppua kohti pääsin ilmeisesti paremmin sisälle tarinaan, koska meno tuntui paranevan ja aloin ymmärtää, miksi Goodreads rinnastaa Vickin ja Anita Blaken. Vickillä ei ole yliluonnollisia kykyjä tai edes asetta (siis tosi tylsää!), mutta pidin hänen asenteestaan ja luovasta ongelmanratkaisusta; se tilanne Henryn asunnon vahtimestarin kanssa oli hulvaton!

Äänestän jatkoon, kuten television kykykilpailuissa sanotaan. (Siis jos löydän jatko-osat, mikä ei aina ole niin itsestään selvää...)

Salaisuuksia haudan takaa

Charlaine Harrisin Harper Connelly -sarja meinasi jo unohtua, mutta onneksi se palasi mieleeni kirjastoreissulla ja tajusin kurkistaa, olisiko neljäs osa "Salaisuuksia haudan takaa" jo ilmestynyt hyllyyn.

Harper on siis salamiskun ansiosta vainajien olemuksiin virittynyt nuori nainen, joka on velipuolensa Tolliverin kanssa tehnyt epäselvistä kuolemantapauksista leipätyön.

Edellisessä kirjassa Harper ja Tolliver tunnustivat viimein, etteivät heidän tunteensa ole sisarusten välisiä tunteita. Nyt kaksikko matkustaa tapaamaan tädin ja sedän luona asuvia pikkusisariaan samalla kun käyvät selvittämässä yhden äveriään tilanomistajan kuolemaa.

Tiukkapipoiset sukulaiset eivät innostu "sisarusten" seurustelusta, mutta parisuhde on äkkiä pienin Harperin ongelmista. Tolliverin päihteiden vuoksi ongelmiin joutunut isä on päässyt vankilasta ja haluaa nyt tavata kaikkia laiminlyötyjä lapsiaan. Joku tuntematon henkilö väittää nähneensä Harperin vuosia sitten kadonneen siskon Cameronin. Ja tietysti joku haluaa myös tappaa Harperin - tai ehkä vain pelotella, mutta ammuskelua ja takaa-ajoja siitäkin seuraa.

Minä ehdin jo ihmetellä, että mitä kerrottavaa Harperin ja Tolliverin elämässä olisi, kun he nyt olivat päätyneet onnellisesti yhteen. No, idyllinen elämä omakotitalossa sukulaisten lähellä antoi vielä odottaa itseään ja parisuhdeonnelle ei pahemmin jäänyt aikaa, kun jännitystä ja toimintaa tuli tasaiseen tahtiin.

Harrisin kirjojen kanssa varmaan ainoa ongelmani on se, miten synkältä maailma näyttää; sankareita lukuun ottamatta kaikki ihmiset tuntuvat olevan todella tympeitä, ahdasmielisiä ja suorastaan ilkeitä tyyppejä. Nyt tässä neljännessä Harper Connellyssä Harris tuntui ujuttaneen tarinaan vähän anteliaammin niitä mukavia, "normaaleja" ihmisiä; Manfred, siskontytöt ja se aika luttana poliisi joitakin mainitakseni.

Vauhdin ja yllätysten puolesta Harris on loistava tarinankertoja; loppua kohti paljastui vaikka mitä jännittävää eikä missään vaiheessa tullut tylsää! Tavallaan rakastan Anita Blaken (anteeksi jos kaikki ovat jo kurkkuaan myöten täynnä Anita-rakkauttani) kaltaisia supernaisia, mutta kunnioitan Harrisia siitä, että Harperin erikoiskyvyt vaaratilanteiden ratkaisemiseen ovat pakeneminen ja hätänumeroon soittaminen.

Oikeastaan moitin Harrisia vain huumorin puutteesta. Mielestäni parhaissa kirjoissa sen jännityksen lomaan sovitetaan sopivasti pieniä vitsejä. Aina ei tarvitse olla niin vakava, vaikka olisikin juuri pelastunut täpärästi hengenvaarallisesta tilanteesta. Tosin liian typerä huumori olisi vielä pahempi vaihtoehto eli en purnaa aiheesta tällä kertaa enempää... :P