Taidonnäyte

Dekkarihimoni alkaa pikkuhiljaa laantua, mutta vielä upposi Tess Gerritsenin Rizzoli & Isles -sarjan toinen osa "Taidonnäyte".

Edellisen kirjan ei yhteiskuntakelpoinen murhaaja on telkien takana ja fantasioi Jane Rizzolin kimppuun pääsemisestä.

Vapaalla jalalla puolestaan riehuu mies, joka hyökkää pariskuntien kimppuun, surmaa miehen pakotettuaan tämän ensin todistamaan naisen kohtaloa.

Rizzolin kanssa edellistä tapausta tutkimassa ollut Moore oli nyt heitetty lomalle tuoreen vaimonsa kanssa, joten sarjan toinen nimikkohenkilö sai enemmän tilaa. Rizzoli oli edelleen ärhäkkä nainen, joka ei voi osoittaa pienintäkään heikkouden merkkiä miesten keskellä, mutta olin huomaavinani sympaattisia pehmenemisen merkkejä. Rizzolin perhe vilahti jälleen ja oli ihanan raivostuttava.

Ihmettelin "Kirurgia" lukiessani, että missä se Isles piileksii. "Kuolleiden kuningatar" Maura Isles esiteltiin tässä sarjan toisessa osassa, mutta vasta sivuosassa. Oletan tutustuvani häneen paremmin seuraavissa kirjoissa.

"Taidonnäyte" oli oikein viihdyttävä, nopeasti luettava jännäri. Pidin erityisesti siitä, miten murhaajan karmiva näkökulma esitettiin myös. Lisäksi ihastuin tapauksen vauhdikkaaseen loppuratkaisuun.

Suunnitelmissa on siis ehdottomasti jatkaa Gerritsenin kirjojen parissa, vaikka muut genret alkavatkin taas välillä houkutella dekkareita enemmän ^^

Kirurgi

Tess Gerritsenin "Kirurgi" on jo aikoja sitten ilmestynyt suosittu ja kehuttu jännityskirja, joka aloittaa televisiosarjaksikin päässeen Rizzoli & Isles -sarjan. Kaverini suositteli tätä minulle vuosia sitten, mutta taisin silloin olla liian innostunut pelkästään fantasiasta (ja ehkä noista ruotsalaisista dekkarikuningattarista). Nyt viime aikoina vaivanneen jännärihimoni kourissa päätin korjata tämän "Kirurgin" mentävän aukon sivistyksessäni.

Rikostutkijat Thomas Moore ja Jane Rizzoli metsästävät murhaajaa, joka iskee nimenomaan naisten kimppuun ja poistaa näiltä kohdun kirurgin taidolla. Tapaukseen liittyy jotenkin myös kirurgi Catherine Cordell, joka meinasi joutua saman kohtalon uhriksi pari vuotta aiemmin.

Ymmärrän täysin kirjan suosion; tämä oli juuri sellainen nopeatempoinen ja koukuttava jännäri, jonka suorastaan ahmaisee vaikka pitäisi jo mennä nukkumaan. Loppuhuipennuksen kaava vaikuttaa näin jälkikäteen pohdiskeltuna aiemmin käytetyltä, mutta tällä kertaa en valita, koska vauhtia ja jännitystä riitti.

Pidin hahmoista. Rizzoli oli liiankin kuumapäinen ja herkkähipiäinen, mutta hänen ongelmansa pienenä naisihmisenä isojen miesten maailmassa selitti sen hienosti. Vaikka Rizzolin käytös otti välillä päähän, loppujen lopuksi olin hänen puolellaan niitä raivostuttavia sovinistisia käsityksiä vastaan. Moore oli sellainen aika yllätyksetön herrasmiespoliisi, mutta Rizzolissa oli persoonallista potkua. Kirjan toinen sankaritar Catherine kuulosti tutummalta jännärin hahmolta, mutta tylsää ei hänenkään seurassaan ehtinyt tulla.

Uusia bestsellereitä odotellessa ajattelin jatkaa tämän sarjan parissa, sillä Gerritsen kirjoittaa vetävästi ja haluan tietää, mitä Rizzolille, Moorille ja Catherinelle tapahtuu seuraavaksi. Lisäksi minua vaivasi koko kirjan ajan kysymys: "Missä se Isles on?" ja odotan saavani asiaan selvyyttä :D

"Kirurgi" oli minulle hyvä muistutus siitä, ettei jännityskirjan tarvitse olla painotuore tarjotakseen loistavaa viihdettä ^^

Leona - kortit on jaettu

Kehuin Emelie Scheppin "Ikuisesti merkittyä" poikkeuksellisen jännittävästä sankarittaresta. Nyt Jenny Rognebyn "Leona - kortit on jaettu" -dekkarin päähenkilö Leona tyrmäsi minut täysin.

Leona työskentelee poliisin vakavien rikosten yksikössä. Heti alusta asti on selvää, ettei Leona näe maailmaa aivan samalla tavalla kuin valtaväestö. Leona on pikkutarkka, erakkomainen ja jotenkin kiehtovan karmivalla tavalla viileä.

Nyt Leona pääsee selvittämään omaperäistä rikosta; alaston, verinen pikkutyttö astelee pankkiin ja käynnistää nauhurin, jossa miehen ääni käskee luovuttaa rahat tai käy huonosti.

Nämä ruotsalaiset dekkaristit tuntuvat vain paranevan koko ajan. "Leona - kortit on jaettu" oli ehkä yllättävin ja jännittävin dekkari, jonka olen lukenut. Tempauduin tarinaan mukaan heti ensimmäisiltä sivuilta ja sitten kun luulin olevani jotenkin tilanteen tasalla, juoni teki sellaisen koukun että meinasin tipahtaa tuolilta. (Näkkäri saattoi lentää syliin.)

"Leona - kortit on jaettu" oli ahmittavan hyvä jännäri ja aion ehdottomasti lukea seuraavan osan, kunhan kirjastosta vapautuu kappale ^^

Kadonneet lapset

Dekkarilinjalla jatketaan sinnikkäästi. Vuorossa jälleen uusi suosikkini Belinda Bauer kolmannella kirjallaan "Kadonneet lapset".

"Kadonneet lapset" palaa edellisistä kirjoista tuttujen hahmojen pariin. Tällä kertaa pikkukylässä siepataan lapsia. Paikalle jätetään vain keltainen muistilappu: "Te ette rakasta häntä". Tapausta tutkimaan saapuvat tutut poliisit Reynolds ja Rice.

Jonas Holly on ollut pitkään sairaslomalla edellisen kirjan dramaattisten tapahtumien jälkeen, mutta nyt psykiatri päästää hänet vihdoin takaisin töihin. (Ikävä kyllä psykiatrin päätös työkyvystä on ehkä hieman hätiköity.)

"Hautanummen" sankari Steven on kasvanut honteloksi 17-vuotiaaksi. Murhaajan kohtaaminen varjostaa hänen ajatuksiaan edelleen, mutta valoa elämään tuo yllättäen koulun uusi tyttö.

Sitten Stevenin pikkuveli Davey keksii tienata rahaa etsimällä lasten sieppaajan...

"Kadonneet lapset" oli yhtä vetävä dekkari kuin edeltäjänsäkin. Oli hauskaa arvuutella loppuratkaisua ja samalla uppoutua hahmojen elämään. Keksin puolivälissä kirjaa hurjan teorian sieppaajasta, mutta metsään meni komeasti. (Se olisikin ollut aivan liian ennalta-arvattava ratkaisu.) Kun syyllinen lopulta paljastettiin lukijalle, alkoi jännittävä kilpajuoksu aikaa vastaan.

Steven ja hänen ihastuksensa olivat aivan ihania tyyppejä ja sivujuonena kulkeva romanssi oli yksi parhaista kohdista tässä kirjassa. Pikkuveli Davey puolestaan käyttäytyi kuin... keskenkasvuinen poika. Bauer osasi jälleen kuvailla hienosti niitä ihmismielen heikompia hetkiä. Jotenkin Bauer tuntui kuitenkin olevan armollisempi ihmiskuntaa kohtaan tämän kirjan mänttien osalta. Minulle ei enää jäänyt sellainen tunne, että pari fiksua ja mukavaa sankaria joutui kamppailemaan tympeyden armeijaa vastaan ^^

Ikuisesti merkitty

Ja takaisin dekkareiden maailmaan :D

Näin muutama viikko sitten kirjaston uutuushyllyssä Emelie Scheppin uutuusjännärin "Valkoiset jäljet". Järkytyin sitten syvästi, kun tajusin, että kirjailijalta on ilmestynyt jo toinen romaani, enkä minä ollut vielä edes kuullut hänestä! O.O (Tosin minähän en ole mikään varsinainen asiantuntija dekkareiden saralla, joten sallittakoon tämä lipsahdus.)

Varasin siis oitis Scheppin ensimmäisen kirjan "Ikuisesti merkitty" ja kyseessä oli taas erittäin nopeasti ahmaistava jännäri.

Tarina tempaisi minut mukaansa oikeastaan heti ensimmäiseltä sivulta, kun vaimo soittaa hätäkeskukseen löydettyään miehensä kuolleena. Murhattu on maahanmuuttoviraston johtaja, joka on viime aikoina saanut uhkauskirjeitä. Kummallisinta tapauksessa on, että rikospaikalta löytyy lapsen kädenjälkiä, vaikka pariskunta on lapseton.

Kuten monesti näiden ruotsalaisdekkaristien kanssa minulle käy, sen murhatapauksen ratkaiseminen ei ollut se, mikä sai minut kääntämään sivuja rivakkaa vauhtia. Nuori syyttäjä Jana Berzelius esiintyy viileänä tilanteessa kuin tilanteessa ja hänellä on hurjia salaisuuksia paljastettavana. Sekä Janan menneisyys että se, mitä hän on valmis tekemään salaisuuksiensa vuoksi, löi minut ällikällä. Tällaista sankaritarta en ole tainnut ennen kohdata ainakaan tämän genren kirjoissa. Kutkuttavien salaisuuksien lisäksi tässä kirjassa oli myös ihan kunnon toimintaa, mikä piristää aina.

Muista hahmoista keskeiseen osaan nousivat rikosylikomisario Hektor ja rikoskomisario Mia, jotka edustivat sitten sitä perinteisempää ruotsalaisdekkarien väkeä. Kummallakin on omat arkiset murheensa ja inhimilliset puutteensa. Erityisesti Mialle teki mieli karjaista: "Kokoa itsesi!" tai jotain muuta napakkaa, koska hän käyttäytyi todella typerästi. Lisäksi hän käyttäytyi narttumaisesti Janaa kohtaan ihan vain sen takia, että Jana oli kotoisin rikkaasta perheestä ja Mia itse ei osaa suhteuttaa menojaan tuloihinsa. Juuri näiden Mian heikkouksien vuoksi haluan jatkaa sarjan parissa kuullakseni hänestä - ja tietysti muistakin päähenkilöistä - lisää.

En tiedä, miten monta lempikirjailijaa yhdellä himolukijalla voi olla, mutta Emelie Schepp on nyt pakko lisätä lempidekkaristieni kasvavaan listaan. Pitänee laittaa se "Valkoiset jäljet" varaukseen ^^

Tappajan katse

Belinda Bauerin esikoisteos "Hautanummi" teki niin hyvän vaikutuksen, etten malttanut olla varaamatta heti seuraavaa kirjaa "Tappajan katse" kirjastosta. "Tappajan katse" on itsenäinen tarina, mutta tapahtumapaikka on sama kuin aiemmassa kirjassa ja sen päähenkilöitä on nyt sivuosassa. Suosittelen siis lukemaan kirjat järjestyksessä, ettei paljastu, kuka viime kerralla pelastui ja kenelle kävi huonosti.

Sankarina toimii tällä kerta nuori kyläpoliisi Jonas, joka joutuu hälyttämään apuvoimia, kun halvaantunut nainen löytyy vuoteestaan elottomana ja nenä epäilyttävästi murtuneena.

"Tappajan katse" oli mielestäni vielä parempi kuin "Hautanummi"; murhaajan henkilöllisyyttä - ja motiiveja - sai arvailla ja sekä Jonaksella että hänen herttaisella vaimollaan Lucylla oli salaisuuksia, joita kirjailija panttasi kutkuttavasti.

Murhaajan henkilöllisyys tuli minulle yllätyksenä kirjan lopussa, vaikka joku tarkkaavaisempi ehkä olisi keksinyt sen aiemmin. (Pitää suositella tätä sille dekkarifriikkiystävälleni ja kysyä sitten, miten nopeasti hän tajusi kuvion.)

Bauer teki mielestäni erityisen mainiota työtä luodessaan murhatutkintaa johtavan poliisin Marvelin. Marvel oli yksinkertaisesti ihanan raivostuttava öykkäri. En voinut kuin pudistella päätäni, kun tyyppi haastoi jatkuvasti riitaa pienimmästäkin asiasta ihan vain huvin vuoksi.

Belinda Bauerilla on nyt tukeva paikka suosikkidekkaristieni listalla ja seuraavan kirjan lukeminen on suunnitelmissa ^^

Hautanummi

Olen viime aikoina nauttinut suuresti kevytlukuisista jännityskirjoista. Yhtenä päivänä tuli oikein syyllinen olo, kun haluaisin tuhlata aikaa tavallisiin dekkareihin, vaikka maailma (ja oma kirjahylly) on pullollaan lukemattomia fantasiakirjoja. Tajusin onneksi, että olin typerä. Päätin jälleen kerran, että minulla on oikeus lukea juuri sitä mitä haluan, vaikka niitä dekkareita ja Aku Ankkaa :D

Uutuuksia jonottaessani päätin vihdoin tutustua Belinda Bauerin tuotantoon. Kirjailijan esikoisteos "Hautanummi" on jumittanut jo vuosia lukulistalla ja onneksi nyt tuli sopiva hetki tarttua tähän.

"Hautanummi" kertoo 12-vuotiaasta Stevenistä, joka elää äitinsä, isoäitinsä ja pikkuveljensä kanssa Exmoorin nummien kupeessa. Vuosia aiemmin pedofiili ja sarjamurhaaja sieppasi Stevenin enon ja hautasi tämän nummille. Ruumista ei koskaan löydetty.

Enon kohtalo on jättänyt jälkensä sekä äitiin että isoäitiin. Steven on vakuuttunut siitä, että enon ruumiin löytyminen helpottaisi perheenjäsenten välistä kireyttä ja tekisi kaikista onnellisia. Tämän vuoksi hän on kolme vuotta kaivanut kuoppia ympäri nummia ja etsinyt ruumista.

Lopulta Steven keksii kirjoittaa vankilassa istuvalle murhaajalle ja pyytää tätä kertomaan, missä hauta sijaitsee. Ikävä kyllä vankilassa sävyisästi odottanut mies innostuu yhteydenotosta vähän liikaa...

"Hautanummi" oli hieman erilainen dekkari juuri siksi, ettei tarinan jännitys ja viihdyke tullut murhaajan henkilöllisyyden arvuuttelemisesta vaan kiehtovista henkilöhahmoista. Kirjassa seurataan sekä suloista Steveniä että kiehtovan vääristyneitä ajatusketjuja kehittelevää pedofiiliä.

Minua turhautti lukea, miten tympeästi Stevenin perheen naiset kohtelivat herttaista, elossa olevaa poikaa. En jaksanut siinä vaiheessa tuntea yhtään sympatiaa oman lempilapsensa menettänyttä äitiä tai kuolleen veljensä varjoon jäänyttä sisarta kohtaan. Kun kuvaan otettiin mukaan vielä koulukiusaajat, Stevenin maailma alkoi kuulostaa Stephen Kingin kirjoilta, joissa tuntuu aina olevan pari fiksua, mukavaa sankaria keskellä pelkistä ilkeistä ääliöistä koostuvaa väestöä. (Erona oli vain se, että en voi sietää Kingiä, kun taas Bauerin teksti upposi kuin uunituore pulla monen tunnin paaston jälkeen.)

Sarjamurhaajaksi yltyneen pedofiilin mielenmaiseman kuvailussa Bauer teki mielestäni vaikuttavaa työtä. Miehen logiikka oli karmivan uskottavaa ainakin tällaisen asiaan perehtymättömän näkökulmasta.

Lopputuloksena "Hautanummi" oli jälleen yksi vetävä jännityskirja. Innostuin kirjailijan tyylistä niin, että varasin heti hänen toisen kirjansa "Tappajan katse". Suosittelen "Hautanummea" kaikille jännityskirjojen/dekkareiden ystäville ^^

Kolmas merkki

Taas vaihteeksi dekkaria... Löysin "Islannin dekkarikuningattaren" Yrsa Sigurdardottirin kirjaston uutuushyllyn avulla ja huomasin sitten, että häneltä on käännetty jo aiemmin pari kirjaa.

"Kolmas merkki" aloittaa asianajaja Thora Gudmundsdottirista kertovan sarjan. Thora ei itse asiassa ole mikään poliisin kanssa työskentelevä henkirikoksiin erikoistunut lakinainen, mutta kun saksalainen opiskelija murhataan Islannin yliopistossa, pojan omaiset pyytävät nimenomaan Thoraa perehtymään tapaukseen.

Kehuin Sigurdardottiria aiemmin ihanan häijyistä tavoista tappaa uhrit ja tällä kertaa ruumis on silvottu vakuuttavasti. En taaskaan arvannut murhaajaa tai tapahtumien kulkua etukäteen vaan nautin vain pöllähtäneenä Thoran ja komean saksalaisen Mathew'n tutkimuksista.

Silvotun ruumiin lisäksi kirjassa seurataan Thoran yksityiselämää; Thora on onnekseen eronnut hieman mäntistä miehestään, mutta pienen tytön ja teini-ikäisen pojan yksinhuoltajaäidin elämä ei aina suju niin kuin käsikirjoituksessa. Varsinkin poika Gylfi aiheutti ihanaa draamaa.

Sigurdardottir osaa myös olla äärettömän hauska. Olen tähän asti pitänyt Camilla Läckbergiä hulvattomimpana dekkaristina, mutta Islannista tuli nyt vähintään yhtä loistavia kohtauksia. Thoran tympeä sihteeri Bella oli aivan mahtava ja lopullisesti hajosin Mathew'n tanssikengistä XD

Suunnitelmissa on lukea sarjan seuraava osa, koska haluan ehdottomasti tietää, mitä Thoralle ja hänen lapsilleen tapahtuu seuraavaksi ^^

In the Blood

Fantasiafriikki kärsii nyt sitkeästä jännärihimosta. Nyt kaivoin lähikirjaston englanninkielisten kirjojen hyllystä Lisa Ungerin "In the Bloodin".

Tarinan päähenkilönä on nuori opiskelija Lana, jonka isä istuu vankilassa odottamassa kuolemantuomiota Lanan äidin murhaamisesta. Lana oli itse todistamassa, kuinka isä hautasi äidin ruumiin metsään, joten syyllisyydestä ei pitäisi olla epäilyksiä...

Lana on tottunut valehtelemaan vanhemmistaan ja menneisyydestään. Sitten hän päätyy lapsenvahdiksi pelottavan älykkäälle pojalle, jolla on omat synkät salaisuutensa.

"In the Blood" oli jälleen oikein vetävä trilleri täynnä odottamattomia salaisuuksia. Tajusin Lanan suuren salaisuuden vasta kun kirjailija paljasti sen selvin sanoin. Tätä ennen olin ensin täysin kirjailijan luoman harhautuksen vallassa ja sitten ehdin hetkeksi kehittää ihan oman teorian, joka ei pitänyt lähellekään paikkaansa, vaikka epäilemäni henkilö ei ihan puhdas pulmunen ollutkaan.

Sanottakoon jälleen, etten ole mikään mestarietsivä, joten ainakin minulle "In the Bloodin" juoni oli todella ovela ja nerokas. Loppuratkaisu taas oli yksinkertaisesti tyylikäs. Saatan hyvin kokeilla muitakin Ungerin trillereitä jossain vaiheessa ^^

Until You're Mine

Olen tähän asti valinnut dekkarit ja jännityskirjat ihan yleisen hypetyksen perusteella, mutta nyt tartuin Goodreadsin ehdotukseen, kun se sattui löytymään kirjaston valikoimasta. Kyseessä oli Samantha Hayesin "Until You're Mine", jota ei ainakaan vielä ole suomennettu meidän bestsellerhyllyillemme.

Joku hyökkää viimeisillään raskaana olevien naisten kimppuun ja yrittää huonolla menestyksellä leikata vauvan tulevan äidin vatsasta. Lukija pääsee seuraamaan sekä tapausta tutkivaa poliisia, että valloillaan juoksevaa häiriintynytta naista, joka on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen kauan kaipaamansa oman vauvan.

En paljasta juonesta enempää. Sanon vain, että hahmot olivat kiehtovia ja tarina piti otteessaan loppuun asti. Loppuhuipennus onnistui myös yllättämään ihanasti.

Nyt mainitsen sellaisen hauskan asian, että kaverini sanoi lukeneensa todella surkean kirjan. Tämä kirja oli Shari Lapenan "Hyvä naapuri", jota minä pidin oikein viihdyttävänä ja yllättävänä. Kaverini, joka lukee pääasiassa dekkareita, valitti arvanneensa loppuratkaisun heti alussa, mikä tietysti teki kirjasta tylsän.

Näin ollen suosittelen jokaista dekkarien ahmijaa suhtautumaan varauksella allekirjoittaneen hehkuttaessa sitä, miten ovela ja yllättävä "Until You're Minen" juoni oli. Ainakin tällaiselle yksinkertaiselle lukijalle tämä(kin) oli jännittävä XD

Teräviä esineitä

Gillian Flynnin "Kiltti tyttö" oli pakko lukea, koska sitä hehkutettiin niin paljon - mielestäni aivan aiheesta. Pian tämän jälkeen innostuin lukemaan myös "Pahan paikan". Nyt uutuusdekkareita jonottaessani nappasin kirjastosta Flynnin esikoisteoksen "Teräviä esineitä".

Päähenkilönä on tällä kertaa nuori toimittaja Camille, joka joutuu vastahakoisesti lähtemään kaupungista kotiseudulleen tekemään juttua kadonneesta pikkutytöstä. Vajaata vuotta aiemmin toinen tyttö katosi ja löytyi surmattuna, joten tiedossa voi olla mehevä skuuppi.

Camillella vain on painavat syyt kammota paluuta äidin, isäpuolen ja teini-ikäisen sisarpuolen luokse. Camillen yrittäessä kaivaa tietoja pikkukaupungin väestä lukija saa tietää huolestuttavia asioita Camillen omasta perheestä.

Ensimmäiseksi haluan sanoa, että pidin Camillesta enemmän kuin Flynnin muiden kirjojen päähenkilöistä, mikä ei varmaan ole yllätys.

Juoni puolestaan oli ihanan hurja ja lopulta varsin yllättävä. (Vihjeitä oli matkan varrella sen verran, että joku minua tarkempi ehkä osasi arvata tyttöjen kohtalon paljon aiemmin.)

Kokonaisuutena "Teräviä esineitä" oli viihdyttävä jännitystarina ^^

Perimä

Innostukseni uutuusjännäreitä kohtaan tuntuu vain yltyvän. Nyt päätin olla oikein hurja ja nappasin kirjaston uutuushyllystä hetken mielijohteesta Yrsa Sigurdardottirin uutuusdekkarin "Perimä". Kirjan valintaperusteena taisi olla puhtaasti kirjailijan nimittäminen Islannin dekkarikuningattareksi sekä tietysti se, että opus oli houkuttelevasti uutuushyllyssä.

Perheenäiti surmataan kotonaan ja ainoa silminnäkijä on seitsemänvuotias tytär. Julmaa ja käsittämätöntä murhaa alkaa selvittää nuori poliisi Huldar yhdessä lastensuojelun Freyjan kanssa.

En ole tainnut ikinä ennen lukea mitään islantilaisen kirjailijan tuotosta, joten en uskalla sanoa, ansaitseeko Yrsa Sigurdardottir dekkarikuningattaren kruunun. Mielestäni tästä on kuitenkin hankala vetää paremmaksi.

Syyllisen arvuutteleminen on mielestäni dekkareiden pääidea ja "Perimä" tarjosi loistavaa pähkäiltävää ja ihmeteltävää. Pelästynyt pikkutyttö on haastava todistaja. Oikea syyllinen motiiveineen paljastui minulle vasta aivan lopussa ja tarjosi mojovan yllätyksen. (Tosin tajusin heti, miksi murhaajalla oli "iso pää".)

Freyja ja Huldar olivat kiehtovia, sopivasti epätäydellisiä hahmoja, joiden keskinäinen suhde tarjosi mukavaa lisäviihdettä matkan varrelle.

Yrsa Sigurdardottir oli myös keksinyt poikkeuksellisia ja vaikuttavan karmaisevia tapoja surmata ihmisiä, mistä täytyy antaa pisteitä. (En usko menon olevan kuitenkaan liian julmaa sellaiselle, joka muutenkin lukee dekkareita.)

Ainoana negatiivisena kommenttina mainitsen pari kohtaa, joissa kirjailija mielestäni selitti vähän turhan pitkään tutkimukseen ja hahmoihin varsinaisesti liittyviä asioita; en olisi esimerkiksi kaivannut niin laveaa kuvausta patologin työtiloista, vaan ainoastaan hänen löytämistään vastauksista.

Vielä lopuksi haluan todeta, että islantilaiset nimet ovat ihania ^^

Hyvä naapuri

Sain tuossa jokin aika sitten päähäni, että haluan tutustua näihin hypetettyihin uutuusjännäreihin. Tällä kertaa vuorossa oli Shari Lapenan "Hyvä naapuri", jota jonotin kirjastosta useamman viikon; uusi harrastukseni on seurata kirjaston sivuilta varaukseni etenemistä. Hulluilla on halvat huvit, vai miten se nyt oli... XD

Marco ja Anne ovat naapurissa asuvan pariskunnan luona iltaa viettämässä. Lapsenvahti perui tulonsa viime hetkellä, minkä vuoksi heidän vauvansa on yksin kotona nukkumassa. Itkuhälytin on kuitenkin käytössä ja vanhemmat käyvät vuorotellen katsomassa vauvaa. Sitten pahin kuitenkin tapahtuu, ja aamuyöllä vastassa onkin tyhjä lastenhuone.

Poliisi epäilee luonnollisesti vanhempia ja tarinan edetessä sekä Marcosta että Annesta alkaa paljastua asioita. Myös lähipiirillä on omat herkulliset salaisuutensa.

"Hyvä naapuri" on nopeasti etenevä bestseller, joka sopii hyvin tylsän sadepäivän viihdykkeeksi. Puolivälissä paljastui yksi iso juttu ja ehdin hetkeksi pettyä, että tässäkö tämä nyt sitten oli, mutta onneksi uusia koukkuja ilmestyi ja loppu tuli ainakin tälle hajamieliselle lukijalle taas täysin yllätyksenä.

Olipas taas mukavaa mennä massan mukana ja lukea kunnon bestsellerjännäri ^^

Nainen junassa

Jatkoin dekkarivillitystäni jälleen yhdellä suosiota saaneella jännärillä. Nyt vuorossa oli Paula Hawkinsin "Nainen junassa".

Nainen katoaa ja ainoa, joka on ehkä nähnyt jotain, on alkoholisoitunut, eksäänsä vainoava Rachel. Ikävä kyllä runsaan alkoholinkäytön vuoksi Rachelilla on muistikatkoksia eikä jäljelle jääneisiin, sekaviin muistikuviinkaan voi aina luottaa.

Hawkins on onnistunut kertomaan tarinan, jonka loppuratkaisua ei arvaa ensimmäisten lukujen perusteella. Henkilöt ja asiat paljastuvat vasta myöhemmin täysin erilaisiksi kuin miltä ne alussa vaikuttavat. Syyllisen onnistuin arvaamaan vain pari lukua ennen kuin asia vahvistettiin suoraan.

Rachelin alkoholismi ja sen tuomat uskottavuusongelmat olivat nerokas veto, mutta minulle Rachelin tilanne oli vähän liian ankeaa ja surkeaa seurattavaa. Pidän hilpeämmästä menosta ja myönnän sen ylpeänä!

Juoni oli loistava - eli yllättävä - ja koen, että kirjan lukeminen kannatti, vaikken sitä suosikkilistalleni nyt nostakaan ^^

Mustat valkeat valheet

Innostuin nyt pitkästä aikaa ihan normaalista jännityksestä ja päätin jälleen mennä siitä, mistä aita on matalin eli seurata massaa. Varasin siis kirjastosta suosittuja uutuuskirjoja ja yksi näistä oli Liane Moriartyn "Mustat valkeat valheet".

Olin aiemmin kuvitellut, että Moriartyn kirjat ovat puhdasta ihmissuhdeviihdettä, mutta sitten tajusin, että tässähän on murha! O.O

Päähenkilöinä toimivat kolme äitiä, joiden lapset aloittavat samassa esikoulussa. Madeline on onnellisesti naimisissa Edin kanssa, mutta hän on edelleen katkera entiselleen Nathanille, joka on myös mennyt uudestaan naimisiin nuoren ja suloisen Bonnien kanssa. Nyt Ed ja Bonnie ovat kehdanneet ilmoittaa tyttärensä tytär samaan esikouluun Madelinen ja Edin tytön kanssa

Celeste on kaunis ja naimisissa rikkaan ja komean Perryn kanssa. Täydellisten kulissien takana Celeste kuitenkin epäilee suhdettaan.

Jane on nuori yksinhuoltaja, joka ei jostain syystä suostu kertomaan poikansa isän henkilöllisyyttä kenellekään.

Heti alussa selviää, että koulun visailuillassa tapahtuu jotain niin jännittävää, että poliisi pitää kutsua paikalle - joku kuolee?

Moriarty paljastaa tarinan salaisuudet ihanan piinaavan hitaasti. Madeline, Celeste ja Jane ystävystyvät ja lukijalle selviää pikkuhiljaa yksityiskohtia naisten elämästä. Mukana on vakavia ajatuksia parisuhteista, äitiydestä, kateudesta ja ystävyydestä, mutta myös romanttiseen komediaan sopivia sivuhenkilöitä.

Koko ajan sain myös pähkäillä sitä, että kuka loppujen lopuksi oikein kuolee. Minulla taisi olla useampikin arvaus, mutta niistä jokainen meni väärin ja asia valkeni vasta pari riviä ennen itse tapahtumaa.

Toisin sanoen: aivan loistava jännitys/viihdekirja. Aion ehdottomasti lukea Moriartyn muitakin kirjoja. Bestsellereitä todellakin kannattaa lukea, kun haluaa hyvää viihdettä ^^

Jääkaksoset

En olekaan pitkään aikaan lukenut kunnon dekkaria, kun on ollut niin kauhea kiire ahmia fantasiakirjoja. Koska dekkareita tulee luettua niin vähän, päätin ottaa varman päälle ja seurata valtavirtaa. Valitsin siis S. K. Tremaynen kehutun "Jääkaksoset". (Enkä muuten katunut valintaani.)

Kirja kertoo perheestä, jonka toinen kaksostyttö Lydia kuoli tapaturmaisesti vuosi aikaisemmin. Kulunut vuosi on ollut rankka niin vanhemmille kuin yksin jääneelle kaksosellekin, joten Angus ja Sarah päättävät muuttaa seitsemänvuotiaan Kirstien kanssa karulle pikku majakkasaarelle - täydellinen maisemanvaihdos pyyhkimään menneisyyden haamut tiehensä.

Kirstie alkaa käyttäytyä oudosti; hän väittää olevansa Lydia ja kuollut sisko olikin Kirstie. Ovatko kaikki erehtyneet vai onko siskonsa menettäneen pikkutytön mieli järkkynyt? Ja onko kummituksia oikeasti olemassa?

"Jääkaksoset" oli todella vetävä trilleri, jonka lukemista ei voinut keskeyttää ennen kuin kaikki on selvinnyt. Anguksella ja Sarahilla oli kummallakin salaisuuksia, joista vihjailtiin kutkuttavasti jo alkumetreillä, mutta niiden paljastumista lukija joutui odottamaan. Vakuuttavaa jännitystä ilman ampumista ja takaa-ajoja ^^

Suosittelen kaikille jännityskirjojen ystäville ja totean, että bestsellerien lukeminen kannattaa - ainakin joskus XD

Varjelijat

Ei tässä voi muuta kuin myöntää, että olen hurahtanut Kristina Ohlssonin dekkareihin. "Varjelijat" on kolmas Fredrika Bergmanista kertova kirja ja Ohlsson tuntuu parantavan tyyliään kirja kirjalta.

Tällä kertaa metsästä löytyy jo pari vuotta aiemmin kadonneen nuoren naisen paloiteltu ruumis. Aiemmista kirjoista poiketen murhatutkinnasta kertovan tarinan lomassa on otteita poliisin sisäisen tutkinnan kuulusteluista, joissa paljastetaan jo heti kättelyssä, että jokin menee katastrofaalisesti pieleen tutkinnan aikana ja jotain kamalaa tulee tapahtumaan.

Fredrikan miesystävä Spencer herätti minussa sarjan alussa negatiivisia tunteita. Ajattelin, että hän on joku tympeä äijänkäppänä, jonka Fredrika lemppaa nopeasti törmätessään yllättäen siihen elämänsä mieheen. Spencer on kuitenkin edelleen mukana menossa ja liittyy asioihin nyt vahvemmin kuin koskaan. Kaikkien tapahtumien myötä tämä äijänkäppänä onkin muuttunut mielestäni oikein mukavaksi ja sympaattiseksi tyypiksi enkä enää odota innolla Fredrikan ja Spencerin eroa ^^

Paljastamatta juonesta nyt enempää yksityiskohtia sanon vain, että tätä kirjaa ei halua keskeyttää, kun sen on kerran aloittanut. Tarina oli taas niin tulvillaan kaikkia herkullisia kuvioita, hahmoja ja salaisuuksia, ettei lukija yksinkertaisesti saa rauhaa ennen kuin kaikki on paljastettu.

Tuhatkaunot

Maahanmuuttaja- ja pakolaiskysymyksiin liian äänekkäästi kantaa ottanut pappi surmaa ensin vaimonsa ja sitten itsensä. Pariskunnan tuttavilta poliisit saavat hieman ristiriitaisia mielipiteitä siitä, olisiko masennuksesta kärsinyt pappi oikeasti voinut päätyä itsemurhaan. Toinen pariskunnan tyttäristä on kuollut vain muutamia päiviä sitten heroiinin yliannostukseen, mikä alkaa myös näyttää epäuskottavalta. Toinen tyttäristä taas tuntuu kadonneen jäljettömiin.

"Tuhatkaunot" on Kristina Ohlssonin toinen Fredrika Bergmanista kertova dekkari. Nappasin tämän kirjastosta heti kun näin sen hyllyssä; ensimmäinen kirja oli niin hyvä!

"Tuhatkaunot" oli ehkä jopa jännittävämpi kuin "Nukketalo". Häikäilemättömät tyypit tappavat ihmisiä vain siksi, että näiltä voisi ehkä mahdollisesti lipsahtaa jotain valonarkaa tietoa väärille henkilöille. Lisäksi sen yhden hahmon selviytymiskamppailu Bangkokissa sai minut päättämään, että viihdyn oikein hyvin täällä kotona Suomessa, kiitos vain!

Poliisitalon väen henkilökohtaisissa elämissä tapahtui myös kaikkea kiinnostavaa, iloista ja surullista. Jotenkin Ohlsson on saanut minut jo näin lyhyessä ajassa välittämään näistä uskottavan epätäydellisistä hahmoista. Varsinkin Peder kuuluu siihen joukkoon, jonka tempaukset saavat välillä turhautumaan ja välillä nauramaan (vaikkei ehkä pitäisi...).

"Tuhatkaunot" oli rikollisen hyvä palapeli. Oli hauskaa yrittää arvata, mistä kaikessa oli oikein kyse. Matkan varrella oli useampiakin sykähdyttäviä yllätyksiä. Pitääkin lähteä kirjastoon hakemaan sitä kolmatta kirjaa, jotta saan tietää, mitä päähenkilöille seuraavaksi tapahtuu ^^

Nukketalo

Kristina Ohlssonin uusien teosten mainoksia on osunut silmääni joka puolella ja olen jo pitkään halunnut tutustua näin hypetetyn ruotsalaisdekkaristin tuotoksiin. Nyt sitten löysin kirjailijan esikoisteoksen "Nukketalon" kirjastosta ja iskin kiinni.

Pikkutyttö katoaa kesken junamatkan ja tapausta ryhtyy tutkimaan iäkkäämpi, urallaan mainetta kerännyt komisario Alex Recht. Alaisina hänellä on näyttämisenhaluinen ylikonstaapeli Peder Rydh sekä kriminologi Fredrika Bergman, jolla on akateemista koulutusta, mutta ei kokemusta poliisin työstä. Alex ja Peder ovat vakuuttuneita siitä, ettei Fredrikasta ole poliisin hommiin pelkkien papereiden voimalla.

Olen jo ihastunut useampaan naapurimaan dekkaristiin ja ennakko-odotukseni Ohlssonia kohtaan oli aika skeptinen; "Tuskinpa tämä on läheskään yhtä hyvä kuin Läckberg ja Jungstedt ja..."

No, kyllä vaan oli yhtä hyvä - vähintään. Camilla Läckberg on edelleen hauskin lukemani ruotsalaisdekkaristi, mutta Kristina Ohlssonin rakentama juoni oli nerokas. Ohlsson osasi vihjailla kaikenlaista, hämmentää lukijan täysin ja sitten yllättää lopussa. Kun pääsin vauhtiin tämän kirjan kanssa, en olisi millään halunnut irrottaa katsettani tekstistä ennen viimeistä sivua.

Myös hahmot olivat loistavia. Varsinkin Peder oli todella raivostuttava ja paheksuttava, mutta kuitenkin täysin uskottava ja ymmärrettävä hahmo inhimillisine heikkouksineen. Fredrikasta pidin ja haluan ehdottomasti tietää, miten hänen hieman sekava yksityiselämänsä sujuu jatkossa - seuraavaa tapausta tutkiessa, tietysti.

Kivisydän

"Kivisydän" jatkaa "Petturin" aloittamaa trilogiaa rikoskomisario Charlotta Lugnista ja asianajaja Shirin Sundinista. Pieni dekkaripuute vaivasi edelleen, joten tartuin tähän kun se nökötti niin sopivasti kirjaston hyllyssä ^^

Tällä kertaa Charlotta ja Shirin pääsevät selvittämään ravistellun puolivuotiaan tyttövauvan tapausta, mikä karmivuudessaan herätti kiinnostukseni tehokkaammin kuin edellisen osan jalkapalloa pelaava aikamies.

"Kivisydän" on siinä mielessä vähän erilainen dekkari, että rikollisen löytämisen ja pidättämisen sijaan tarina keskittyi pahoinpitelystä syytetyn syyllisyyden todistamiseen eli oikeussalissa ja kuulusteluhuoneissa saatiin viettää aikaa.

Kuulostiko tylsältä? No, ei muuten ollut. Gloria-vauvan tarina oli todella juuri niin karmiva kuin takakannen perusteella odotinkin ja silmät suurina tämä paatunut kauhu- ja toimintaleffojen ystävä luki lastenlääkärin tuomiota.

Pelottavinta "Kivisydämessä" oli se, ettei pahantekijä ollut sekopäinen sarjamurhaaja vaan kaikki kirjan hahmot olivat aivan tavallisia ihmisiä. Tällaista voisi oikeasti tapahtua - ja ilmeisesti ikävä kyllä tapahtuukin!

Glorian tapauksen lisäksi myös Charlottan ja Shirinin henkilökohtaisia asioita puitiin ja lukija sai vähän lisätietoa hahmojen perhesuhteista. Shirinin parisuhdekriisikin tuntui vain yltyvän. (Shirinin mies Fredrik tuntui aikamoiselta mäntiltä, kun ei viitsinyt edes kuunnella kun Shirin halusi puhua ahdistavista jutuista!)

Kokonaisuutena pidin "Kisydämestä" enemmän kuin "Petturista" ja aion todennäköisesti lukea sarjan viimeisenkin osan kunhan se ilmestyy; varsinkin Shirinin parisuhdejutut jäivät tämän kirjan lopussa niin sanotusti herkulliseen kohtaan.