Midnight Crossroad

Kirjaston valikoimaa selatessani sain tietää, että Charlaine Harrisilta on ilmestynyt uusia kirjoja Sookie Stackhousen ja Harper Connellyn jälkeen. Lainasin innoissani lupaavalta yliluonnolliselta trilleriltä kuulostavan "Midnight Crossroadin".

"Midnight Crossroadissa" Harper Connelly -sarjasta tuttu meedio Manfred Bernardo muuttaa Midnight-nimiseen syrjäiseen pikkukylään, jonka kaikilla asukkailla tuntuu olevan synkkiä salaisuuksia. Poikkeuksen tarjoaa vain Manfredin naapuri Fiji, joka esiintyy aika avoimesti noitana.

Juoni oli hienosti rakennettu ja Audreyn mysteerin ratkaisu tuli ainakin minulle täytenä yllätyksenä.

Tarina kuitenkin tökki kohdallani pahasti. Aiemmista kirjoista poiketen Harris kertoi nyt tapahtumista kolmannessa persoonassa ja ehkä liian suuri henkilömäärä omine salaisuuksineen jätti hahmot sitten liian etäisiksi. Ne salaisuudet olivat todella kiinnostavia ja niiden paljastumista odotin innolla, mutta pitkästyin ja aloin laskea jäljellä olevia sivuja heti, kun keskustelu harhautui hetkeksikin johonkin epäolennaiseen.

Olisin kaivannut enemmän toimintaa ja huumoria niiden synkkien salaisuuksien joukkoon. Pari hienoa kohtausta kyllä löytyi; toisessa esiintyi varsijousi ja toisessa teinityttö esiintyi edukseen pesäpallomailan kanssa ^^

Olen tainnut aiemminkin valittaa tätä asiaa Harrisin kirjojen suhteen, mutta hänen luomansa maailmat tuntuvat kauhean masentavan harmailta. Midnightin kyläkin näyttäytyi minulle kaikista jännittävistä salaisuuksista huolimatta apaattiselta ja värittömältä ja suoraan sanottuna tylsältä.

Fijin oli varmaan tarkoitus olla hauska ja räiskyvä persoona, mutta lopputulos jäi paljon vaisummaksi kuin mihin moni muu genren kirjoittaja pystyisi. Yksikään hahmoista ei herättänyt kiinnostustani niin paljon, että tuntisin tarvetta lukea seuraavan osan.

Pitäisiköhän tässä pikkuhiljaa alkaa uskoa, ettei Harris ole minun kirjailijani? :D

Salaisuuksia haudan takaa

Charlaine Harrisin Harper Connelly -sarja meinasi jo unohtua, mutta onneksi se palasi mieleeni kirjastoreissulla ja tajusin kurkistaa, olisiko neljäs osa "Salaisuuksia haudan takaa" jo ilmestynyt hyllyyn.

Harper on siis salamiskun ansiosta vainajien olemuksiin virittynyt nuori nainen, joka on velipuolensa Tolliverin kanssa tehnyt epäselvistä kuolemantapauksista leipätyön.

Edellisessä kirjassa Harper ja Tolliver tunnustivat viimein, etteivät heidän tunteensa ole sisarusten välisiä tunteita. Nyt kaksikko matkustaa tapaamaan tädin ja sedän luona asuvia pikkusisariaan samalla kun käyvät selvittämässä yhden äveriään tilanomistajan kuolemaa.

Tiukkapipoiset sukulaiset eivät innostu "sisarusten" seurustelusta, mutta parisuhde on äkkiä pienin Harperin ongelmista. Tolliverin päihteiden vuoksi ongelmiin joutunut isä on päässyt vankilasta ja haluaa nyt tavata kaikkia laiminlyötyjä lapsiaan. Joku tuntematon henkilö väittää nähneensä Harperin vuosia sitten kadonneen siskon Cameronin. Ja tietysti joku haluaa myös tappaa Harperin - tai ehkä vain pelotella, mutta ammuskelua ja takaa-ajoja siitäkin seuraa.

Minä ehdin jo ihmetellä, että mitä kerrottavaa Harperin ja Tolliverin elämässä olisi, kun he nyt olivat päätyneet onnellisesti yhteen. No, idyllinen elämä omakotitalossa sukulaisten lähellä antoi vielä odottaa itseään ja parisuhdeonnelle ei pahemmin jäänyt aikaa, kun jännitystä ja toimintaa tuli tasaiseen tahtiin.

Harrisin kirjojen kanssa varmaan ainoa ongelmani on se, miten synkältä maailma näyttää; sankareita lukuun ottamatta kaikki ihmiset tuntuvat olevan todella tympeitä, ahdasmielisiä ja suorastaan ilkeitä tyyppejä. Nyt tässä neljännessä Harper Connellyssä Harris tuntui ujuttaneen tarinaan vähän anteliaammin niitä mukavia, "normaaleja" ihmisiä; Manfred, siskontytöt ja se aika luttana poliisi joitakin mainitakseni.

Vauhdin ja yllätysten puolesta Harris on loistava tarinankertoja; loppua kohti paljastui vaikka mitä jännittävää eikä missään vaiheessa tullut tylsää! Tavallaan rakastan Anita Blaken (anteeksi jos kaikki ovat jo kurkkuaan myöten täynnä Anita-rakkauttani) kaltaisia supernaisia, mutta kunnioitan Harrisia siitä, että Harperin erikoiskyvyt vaaratilanteiden ratkaisemiseen ovat pakeneminen ja hätänumeroon soittaminen.

Oikeastaan moitin Harrisia vain huumorin puutteesta. Mielestäni parhaissa kirjoissa sen jännityksen lomaan sovitetaan sopivasti pieniä vitsejä. Aina ei tarvitse olla niin vakava, vaikka olisikin juuri pelastunut täpärästi hengenvaarallisesta tilanteesta. Tosin liian typerä huumori olisi vielä pahempi vaihtoehto eli en purnaa aiheesta tällä kertaa enempää... :P

Väristyksiä haudan takaa

Lainasin Charlaine Harrisin Harper Connelly -sarjan kolmannen osan "Väristyksiä haudan takaa", kun kaipasin jotain nopeaa ja kevyttä lukemista.

Harperiin osui 15-vuotiaana salama, minkä jälkeen hän on pystynyt aistimaan kuolleiden olinpaikat. Velipuolensa Toliverin avustamana hän matkustaa nyt pikkukaupungista toiseen etsimässä vainajia ja selvittämässä kuolinsyitä - maksua vastaan.

Tässä sarjan kolmannessa osassa kateissa on joukko teini-ikäisiä poikia ja vastassa luonnollisesti joukko epäluuloisia lainvalvojia. Harperin ja Tolliverin tarkoituksena on aina löytää ruumiit, nostaa palkkio ja häipyä paikalta, mutta jälleen kerran he joutuvat osallistumaan murhatutkintaan. Myös Harperin henki on vaarassa - jälleen kerran - kun murhaaja kokee hänet uhkana touhuilleen.

Nopeaa, kevyttä ja vauhdikasta, kuten kaksi aiempaakin kirjaa. Tällä kertaa taisin tosin kiinnostua enemmän Harperin rakkauselämästä kuin niistä murhatuista pojista. Harper on monien yhdessä vietettyjen vuosien jälkeen tajunnut rakastuneensa velipuoleensa. Nyt hän pelkää menettävänsä elämänsä tärkeimmän ihmisen, jos Tolliver saa tietää näistä kielletyistä tunteista.

Yllätyksiä haudan takaa

Eli Charlaine Harrisin Harper Connelly -sarjan toinen osa.

Harper siis etsii työkseen kuolleita. Häneen osui 15-vuotiaana salama, minkä jälkeen hän on pystynyt aistimaan lähellä olevat ruumiit ja näkemään, miten nämä ovat kuolleet. Suurin osa ihmisistä pitää Harperia huijarina ja kaikkien mielestä hän on ahne vaatiessaan rahaa palveluksistaan. Tällä kertaa Harper joutuu poliisin hiillostettavaksi, koska sattuu löytämään vanhalta hautausmaalta tuoreita, murhattuja ruumiita.

"Yllätyksiä haudan takaa" oli... täynnä yllätyksiä. *Heh heh...* Kirja on todella nopealukuinen ja koko ajan tapahtuu jotain, joten tylsistymään ei pääse. Tämä oli ainakin minulle sellainen "vielä pari sivua" -kirja, koska halusin tietää, kuka on murhaaja ja miksi. Lisäksi seurasin kiinnostuneena Harperin räpiköintiä epäluuloisten poliisien, toimittajien, omaisten ja ties minkä yksityisetsivien keskellä.

Takakannessa Harper Connelly -sarjaa ennustetaan Harrisin suisituinta sarjaa. Mainitsin jo ensimmäisestä osasta kirjoittaessani, että taidan pitää Harper Connellysta enemmän kuin aiemmin lukemastani Sookiesta ja vampyyreista kertovasta sarjasta, ja nyt olen entistä enemmän tällä kannalla.

Kuiskauksia haudan takaa

Olen lukenut Charlaine Harrisin Sookie Stackhousesta kertovan vampyyrikirjasarjan ja nyt lainasin saman kirjailijan Harper Connelly -sarjan ensimmäisen osan hätävaralukemiseksi yövuoroja varten.

Salama iski Harperiin teini-ikäisenä ja siitä lähtien hänellä on ollut kyky tuntea lähellä olevat vainajat ja nähdä, miten kyseiset henkilöt ovat kuolleet. Velipuolensa Tolliverin avulla Harper matkustaa kaupungista toiseen etsimässä kadonneita ruumiita rahaa vastaan. Ikävä kyllä ihmiset pitävät Harperia huijarina, joka tienaa epätoivoisten asiakkaidensa surulla.

Tässä sarjan avausosassa Harper päätyy selvittämään teinipariskunnan kuolemia. Tyttö on kadonnut ja pojan oletetaan tappaneen ensin tyttöystävänsä ja sen jälkeen itsensä. Harperin ja Tolliverin tapana on poistua paikalta heti kun rahat on saatu, mutta tällä kertaa heidät vedetään mukaan outojen kuolemien tutkintaan.

Pidin Sookiesta, mutta vampyyrit ja ihmissudet alkoivat jo ehkä vähän kyllästyttää, koska nyt sanoisin pitäväni Harper Connelly -sarjasta enemmän. Saattaa johtua siitäkin, että pidän dekkareista.

"Kuiskauksia haudan takaa" oli nopea ja kevyt luettava - sivumäärä ja suomenkielinen teksti varmaan vaikuttavat vertailuuni paksujen englanninkielisten fantasiapläjäysten jälkeen. Tapahtumat etenevät tarpeeksi ripeästi ja samalla päästään kurkistamaan Harperin karmaisevaan lapsuuteen alkoholisoituneiden vanhempien hoivissa.

Minua alkoi kuitenkin hieman vaivata se, miten negatiivisen kuvan Harris antaa valtaväestöstä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki päähenkilön kohtaamat ihmiset tuntuvat olevan todella kylmiä ja ahdasmielisiä. Ehkä Harperilla ja Tolliverilla vain on todella huono tuuri törmätä juuri näihin ikäviin tyyppeihin. Ja jos kaikki ihmiset olisivat hauskoja ja mukavia, ei tästäkään tarinasta olisi syntynyt vauhdikasta murhamysteeriä... :P