sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Ennen hirttämistä

En sitten malttanut odottaa Joe Abercrombien Ensimmäinen laki -sarjan jatkamista, kun toinen kirja "Ennen hirttämistä" lojui niin houkuttelevasti lähikirjaston fantasiahyllyssä :D

Tein selvästi oikean valinnan, sillä pidin tästä toisesta kirjasta jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Toiminnasta ja vitseistä oli ehkä helpompi nauttia, kun hahmot olivat tuttuja.

Ihan ensimmäisen kirjan alussa ajattelin Gloktan olevan tarinan ei ehkä isoin, mutta kuitenkin merkittävä pahis. Mielipiteeni hahmon suhteen alkoi muuttua kirjan loppua kohti ja nyt tässä toisessa osassa Glokta oli aivan mahtava tyyppi. Glokta on vähintään yhtä hauska kuin tohtori House, mutta jonkin verran julmempi ja häijympi. Ystävänä Glokta olisi hyödyllinen, mutta ei ajatella liikaa joidenkin vihollisten kohtaloita...

Jezal, ensimmäisen kirjan hulvaton keikari, muuttui hurjasti. Aloin pitää häntä suorastaan suloisena kaverina. Hänen paikalleen suurimmaksi nauruja aiheuttavaksi riikinkukoksi pääsi prinssi Ladisla. Ladisla oli ehkä realistisin versio ylellisyydessä kasvaneesta siniverisestä, johon olen ikinä törmännyt. Unohdetaan ne nuortenkirjojen älykkäät, jalot ja urheat komistukset. Ladislan kaltaisia hemmoteltuja typeryksiä palatsien suojissa oikeasti kasvaa :D

Sarjan aloitusta moitin vahvojen naishahmojen puutteesta ja tilanne onneksi tuntui paranevan nyt matkan edetessä. Ferrosta kuoriutui kiehtova tyyppi, kun hän - ainakin ajoittain - hellitti hieman siitä nurkkaan ajetun vesikauhuisen rotan tyylistään.

Lisäksi tutustuimme aivan uuteen, mutta ihanan reippaaseen nuoreen naiseen Cathiliin, joka tarpeen vaatiessa osoitti osaavansa heiluttaa vasaraa tehokkaasti.

Vauhdikkaita ja verisiä hetkiä oli jälleen mukavasti huumoria unohtamatta eikä tylsää hetkeä tullut. Bayazin suuren suunnitelman käänne kirjan lopussa loksautti leukani odottamattomuudellaan.

Se minua vain ihmetyttää, että kuka sivistymätön urpo päätti, ettei tätä mahtavaa fantasiasarjaa suomenneta toista osaa pidemmälle? Löysin onneksi nettikaupasta koko trilogian alkuperäiskielellä ihanana pakettina <3

Jos kaipaat fantasiaseikkailua rehellisillä ja realistisilla sankareilla, suosittelen tarttumaan Abercrombien kirjoihin ^^

torstai 22. helmikuuta 2018

Ase itse

Olen jo vuosia onnistunut välttelemään Joe Abercrombien Ensimmäinen laki -sarjaa. Kävelin kirjojen ohi kirjastossa ajatellen jo nimien perusteella, etteivät "Ase itse" ja "Ennen hirttämistä" kuulosta kovin kivoilta. Sitten luin Abercrombien uudemman, nuorille suunnatun Särkynyt meri -trilogian, mikä sai minut kiinnostumaan kirjailijan muistakin tuotoksista. Lisäksi luin todella positiivisia arvioita näistä vanhemmista aikuisemmalle lukijakunnalle sopivista kirjoista. Synkempi fantasia on viime aikoina ihastuttanut minua kovasti, joten tuli pakottava tarve tutustua Ensimmäinen laki -sarjan avausosaan "Ase itse".

Tarina edustaa sellaista perusfantasiaa; ahneita hallitsijoita, yliluonnollisia voimia, omituinen, ilmeisesti suorastaan muinainen tietäjä ja salaperäinen tehtävä.

Sankarina on kovia kokenut barbaari Logen Yhdeksänsormi ja ymmärsin nopeasti, miksi tämä arpinen hahmo on hurmannut lukijat. Toivottomalta vaikuttavasta tilanteesta huolimatta Logen jaksaa puskea eteenpäin. Lisäksi hän osaa pitää päänsä kylmänä ja toisaalta syöksyä innokkaasti taisteluun. Logenin huomiot maailmasta olivat taas jatkuva hilpeyden aihe :D

"Ase itse" on sopivan synkkä ja häijy fantasiaseikkailu; mukana on lukuisia hahmoja, joista ketään ei voi pitää täydellisenä, säihkyvänä sankarina. Inkvisiittori Glokta esimerkiksi on kidutettu julmaksi, mutta tarkemmin katsottuna aika kiinnostavaksi ja jopa sympaattiseksi hahmoksi.

Ferro, jonka merkitys jäi vielä kutkuttavaksi arvoitukseksi, vaikutti puolestaan mielipuoliselta. Hänenkin taustaltaan löytyy paljon julmaa kohtelua ja siihen nähden hänen raivokas äkkipikaisuutensa ja tasainen vihamielisyytensä kuulostivat uskottavilta. (Itsekseni kuitenkin kiljuin häntä käyttäytymään järkevästi.)

Näiden vastapainona oli sitten piristävästi nuori, huvittelulle ja omalle peilikuvalleen omistautunut nuori aatelismies Jezal. Suureksi harmikseen hänen täytyy osallistua miekkailukilpailuun ja harjoitella ankarasti tätä varten, jotta isäpappa ei katkaise rahahanoja. Miksi se tietäjä kiinnostui Jezalista, en tiedä, mutta nuorukainen on niin hauskan naurettava tyyppi, että odotan vain innolla asioiden selviämistä jatko-osissa :D

Abercrombie yhdisti hienosti verisen toiminnan ja huumorin ja aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa. Olisin tosin kaivannut vahvempia naishahmoja, mutta ehkä tilanne kehittyy vielä... ^^

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Poldark - Syytetty

Aloitettujen sarjojen kanssa eteneminen... etenee huikeaa vauhtia. Tällä kertaa siirryin fantasiasta historiallisen fiktion pariin ja luin Winston Grahamin Poldark-sarjan kolmannen osan "Syytetty".

"Syytetty" alkaa jännittävissä merkeissä, kun sankarimme Ross joutuu oikeuteen syytettynä mellakointiin yllyttämisestä ja tullimiehen kimppuun hyökkäämisestä.

Lisäksi Poldarkin suvulla on edelleen ongelmia rahan kanssa, kun kaivostoiminta ei tuota tarpeeksi eikä varaa tilanteen parantamiseen ole. Serkusten Francis ja Ross pitäisi tyytyä eloonsa herrasmiesmaanviljelijöinä, mutta ylpeys ja vanhat velat painavat.

Edellisessä kirjassa keskityttiin niin siihen kaivostoimintaan liittyvään juonitteluun, etten voinut kuin huokailla tylsistyneenä. Nyt tätä puhetta oli vähemmän ja sain nauttia oikeudenkäynnistä ja tietysti kaikenlaisista ihmissuhdedraamoista.

Jörö Ross ja reipas Demelza ovat omalla kliseisellä tavallaan sekä hassuja että suloisia. Välillä pyörittelin silmiäni, mutta heti perään kannustin pariskuntaa täysin rinnoin. Ongelmiahan Rossilla ja Demelzalla riittää tyttären menettämisen jälkeen. Rossin kauniin ja hienostuneen nuoruudenrakkauden Elizabethin läheisyys ei varsinaisesti auta asioita.

Kirjan kiinnostavimmaksi hahmoksi nousi suureksi yllätyksekseni jo heti alussa nuori lääkäri Enys Dwight. Hänen uusi, kielletty ihastuksensa ei ollut minulle se viihdyttävin juttu, vaan innostuin ihan niistä potilaskäynneistä. Vasta aivan kirjan lopussa aloin arvostaa sitä Carolinen ja Unwinin maalaistohtorille tarjoamaa kolmiodraamaa.

torstai 15. helmikuuta 2018

The Exiled Queen

Cinda Williams Chiman Seven Realms -fantasiasarjan aloitusosa "The Demon King" oli viihdyttävä lukukokemus ja erityisesti prinsessa Raisan tilanne kirjan lopussa niin jännittävä, että päätin vakaasti jatkaa sarjan parissa. Asia kuitenkin unohtui, kun uusia kirjoja tulvii jatkuvasti. Nyt innostuin taas vaihteeksi lukemaan jo aloitettuja sarjoja loppuun ja innostuin lainaamaan tämänkin sarjan toisen osan "The Exiled Queen" kirjastosta.

Velhoksi paljastunut Han Alister suuntaa ystävänsä Fire Dancerin kanssa kohti velhojen koulua. Klaanit tarjoavat Hanille lukukausimaksut, mutta vastapalvelukseksi Han joutuu vielä asettumaan klaanien puolesta ahneita ja liiankin mahtavia velhoja vastaan.

Prinsessa Raisa puolestaan pakeni täpärästi edellä mainittujen ahneiden velhojen järjestämästä pakkoavioliitosta. Raisa naamioituu ystävänsä ja suuren ihastuksensa Amonin avulla sotilaskoulun alokkaaksi ja päätyy näin tietämättään Hanin naapuriksi. (Kaikki koulut ovat yhtenä rykelmänä.)

Koulussa on tietysti myös kummankin sankarin yhteinen vihamies, velho-opiskelija Micah siskoineen ja serkkuineen.

Mielestäni tämä sarja jopa parani toisessa kirjassa; toimintaa oli mukavasti ja tapahtumat tuntuivat merkityksellisemmiltä ja jännittävämmiltä nyt, kun maailma alkoi olla tuttu.

Tässä sarjassa on myös kiehtova kolmiodraama - joka on itse asiassa levinnyt vähän monikulmaisemmaksekin. Amonin ja Raisan välinen romanssinpoikanen sai vähän kuoppia matkan varrelle, kun taas Hanin ja Raisan törmätessä toisiinsa alkoi kipinöidä ihanasti <3 Tällä hetkellä pidän kovasti peukkuja näiden sankareiden romanssin puolesta ^^

Loppua kohti tilanne kääntyi taas jännittävään suuntaan ja kirja loppui tietysti kesken, kun yksi sankari jäi pahaan paikkaan. Nyt on sitten pakko vain hankkia se seuraavakin osa, koska haluan nähdä tämän seikkailun ratkaisuun asti ^^

maanantai 12. helmikuuta 2018

Fire

Luin jokin aika sitten uudestaan Kristin Cashoren "Gracelingin", kun en muistanut teininä lukemastani fantasiaseikkailusta juuri mitään. Nyt innostuin jatkamaan sarjaa pidemmällekin ja lainasin kirjastosta toisen osan "Fire".

Tällä kertaa hypätään pois ensimmäisen kirjan valtakunnista ja tutustutaan vuorten takaiseen maahan, jossa ei tunneta erityislahjakkaita ihmisiä, "graceling". Sen sijaan löytyy värikkäitä hirviöeläimiä - ja ihmisiä.

Tarinan sankaritar Fire on perinyt isältään hirviön geenit ja kyvyt, joskaan ei luonnetta. Yliluonnollinen kauneus paljastaa hänen perimänsä heti ja ihmiset joko rakastuvat tai pelästyvät ja suuttuvat ja yrittävät tappaa hänet. Fire onkin elänyt koko ikänsä piileskellen kartanossaan metsän keskellä.

Omituisia salametsästäjiä alkaa kuitenkin hiippailla kartanon maille ja hirvieläinten sijaan nuolten kohteena on Fire.

Myös kuninkaan palatsissa on ongelmia kutsumattomista vieraista ja kruunupäät ajattelevat, että Firen kyvyistä olisi apua asioiden selvittämisessä.

Odotin "Firen" jatkavan Katsan ja Pon tarinaa, joten olin yllättynyt, kun henkilöt olivatkin aivan uusia. "Firen" tapahtumat sijoittuvat itse asiassa aikaan ennen "Gracelingia" ja Katsan urotekoja. Tämä sopi minulle mainiosti, koska "Graceling" jätti Katsan vähän turhankin seesteiseen tilanteeseen ja maisemanvaihdos herätti heti kiinnostuksen.

Fire oli päähenkilönä sellainen mukava, ei hirveän erikoinen persoona, joka uskalsi tilanteen vaatiessa tarttua aseisiin. Hänestä oli helppo pitää, mutta toisaalta hänessä ei ollut mitään sellaista, minkä perusteella muistaisin hänet vielä kymmenien muiden kirjojen jälkeen.

Cashore oli jälleen lisännyt tarinaan sen perinteisen kolmiodraaman. Pidin herra Oikeasta, mutta jopa minä arvasin aika alussa hänen ja Firen päätyvän onnellisesti yhteen. Kilpakosija puolestaan aiheutti yllättävän paljon kaikkea viihdettä lukijalle. (Palatsin naiset eivät aina jaksaneet nauraa.)

Pelkkää hömppää kirja ei tietenkään ollut, vaan vauhdikkaita ja tiukkoja tilanteita oli sopivasti. "Fire" oli samanlainen nopeasti ja kevyesti luettava fantasiaseikkailu kuin "Gracelingkin". Erityismaininta tarinan pääpahiksesta, joka oli ihanan karmiva kylmässä omituisuudessaan.

Pidin tästä sarjan toisesta kirjasta vähintään yhtä paljon kuin ensimmäisestä ja olen vakuuttunut siitä, että isken vielä kiinni viimeiseenkin kirjaan. Firen touhuja seurattuani haluaisin nyt vihdoin lukea lisää Katsasta ja muista ensimmäisen kirjan hahmoista.

Joko olen päässyt yli siitä minua vaivanneesta nuortenfantasia-allergiasta tai sitten nämä Cashoren kirjat ovat poikkeuksellisen hyviä ^^


torstai 8. helmikuuta 2018

Järven neito

En malttanut tämän kauempaa odottaa Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan loppuun lukemista. "Järven neito" odotti onneksi nätisti lähikirjaston hyllyssä, niin pääsin vaivattomasti käsiksi. Aion nyt kertoa mielipiteeni sarjan lopetuksesta enkä ehkä voi välttää spoilereita, joten suosittelen poistumaan vikkelästi, ellet ole vielä lukenut "Järven neitoa".

Sapkowski yhdisti jälleen tunnettuja tarinoita omaan humoristiseen maailmaansa; ihastuin - toivuttuani hämmästyksestä - kun nyt saatiin pyöreän pöydän ritarit ja Arthurkin mukaan.

Minua hieman häiritsi se, ettei tarinaa kerrota lineaarisesti, vaan välillä tietoa tulee kaukana tulevaisuudessa Geraltin ja Cirin tarua tutkivien hahmojen kautta. Olisin mieluummin pysynyt tukevasti alusta loppuun tarinan sankareiden matkassa.

Itse juonen suhteen ei sitten olekaan pahemmin valittamista. Hahmot olivat edelleen hauskoja ja vauhtia ja toimintaa riitti.

Kirjan loppuratkaisu oli komea, kuten kunnon fantasiatarinassa pitää ollakin. Erityisen ilahtunut olen yhden lempihahmoni Trisin kunnostautumisesta taistelussa.

Geraltin ja Yenneferin kohtaloa en olisi ikinä osannut arvata ennakkoon. Se sai minut ajattelemaan niitä vanhoja sankaritaruja, joissa sankarit kuolevat kunniakkaasti. Odotin Sapkowskilta jotain hilpeämpää, mutta toisaalta taas tällainen klassinen traaginen lopetus sopi loistavasti erilaisia satuja ja myyttejä hyödyntäneeseen tarinaan. Lisäksi tätä voisi kutsua erittäin selväksi lopuksi - ei tarvitse miettiä, tuleeko hutaisten tehtyjä jatko-osia.

Mahtava sarja. Saisinko lisää samanlaista fantasiaa, kiitos! ^^

P.S. Aloin nyt innostua tästä sarjojen loppuun saattamisesta ja mietin, että tämän vuoden tavoitteena voisi olla edetä aloitettujen sarjojen parissa. Vaikka pakkohan niitä uusiakin on välillä kokeilla, kun olen niin mielettömän utelias otus :P

maanantai 5. helmikuuta 2018

Angelfall

Susan Een "Angelfall" on kummitellut lukulistallani pitkään. Nyt kaipasin jotain vaihtelua vanhoihin suosikkeihin, joten oli hyvä hetki hoitaa tämä aukko sivistyksestä.

Tarinan sankaritar on teini-ikäinen Penryn, joka yrittää selviytyä kaoottisessa maailmassa, jonne enkelit ovat hyökänneet. Sarja on herättänyt ihastusta, mikä olikin oikeastaan ainoa syy, miksi edes harkitsin tähän tarttumista. En ole "Nälkäpeliä" lukuun ottamatta oikein innostunut näistä dystopioista ja mielestäni puistonpenkin hilseilevä maalipinta on kiinnostavampi kuin enkelit...

"Angelfall" yllätti kuitenkin positiivisesti. (Minulle on tuntunut käyvän näin usein viime aikoina.) Tarinassa oli paljon enemmän sisältöä kuin se odottamani "teinityttö rakastuu häikäisevän komeaan enkelipoikaan".

Penrynin perhetilanne oli värikäs ja Penryn itse oli mukavan sinnikäs ja täyspäinen sankaritar. En edelleenkään pidä näistä "postapokalyptisista" kurjista ja synkistä maailmoista, mutta ainakin Penrynin ympäristö tarjosi vauhtia ja jännitystä.

Kirjan lopussa saatoin vain todeta, että tämähän meni kiinnostavaksi. Eli taas yksi sarja, jonka loppuun lukemiseen pitää järjestää aikaa ^^