Incubus Dreams

Laurell K. Hamiltonin Anita Blake sarja on ollut mielestäni aivan mahtava; ärhäkkä ja hauska sankaritar, joka nukkuu pehmopingviini kainalossa ja jota isot pahat olennot pelkäävät kuollakseen. Kirjoissa on ollut reippaasti kiinnostavaa poliisitutkintaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja kaiken lomassa aivan hulvattomia hetkiä. Sarjan kahdestoista osa, "Incubus Dreams", oli kuitenkin todella rasittavaa luettavaa.

"Incubus Dreams" alkoi todella lupaavasti; poliisi hälyttää Anitan paikalle, kun kuiviin imetty strippari löytyy parkkipaikalta. Teon takana täytyy olla useamman vampyyrin joukkio eikä yksikään näistä kuulu Jean-Clauden joukkoihin.

Ja sitten, kiinnostavaa murhatutkintaa? Ei. Seuraavat KOLMESATAA SIVUA kului siihen, että Anita sai hermoromahduksia ja tyydytti sisällään riehuvaa mystistä petoa harrastamalla seksiä ainakin neljän eri miehen kanssa. Välillä Anita yritti käydä töissä ja ehdin jo toivoa, että nyt alkaa tapahtua, mutta nämä helpotuksen hetket olivat ohikiitäviä. Jokaista lyhyttä järkevän toiminnan hetkeä seurasi aina "metafyysistä" sekoilemista ja omituista seksiin liittyvää touhuamista. Ai niin juu, Richard, Anitan entinen sulhanen, tuli myös aina riehumaan sinne taustalle järjettömien mustasukkaisuuskohtauksiensa kourissa...

Surullisinta on se, että 30 % tästä kirjasta oli yhtä loistavaa tarinaa kuin sarjan alussa, mutta kaikki loppu tuntui kuin oltaisiin räpiköity tervassa. Murhatutkinnan jatkuessa olin jo melkein unohtanut, että se oli ylipäätään tapahtunut...

Taidan jättää tämän sarjan lukemisen nyt ainakin vähäksi aikaa. Jonain päivänä on ehkä "pakko" tarkistaa, mitä jatkossa tapahtuu ja muuttuuko meno taas enemmän alkupään kirjojen suuntaan. Harmi, koska Hamilton oikeasti osaa kirjoittaa vetäviä tarinoita...

Cerulean Sins

"Cerulean Sins" on yhdestoista osa Laurell K. Hamiltonin Anita Blake -sarjassa.

Animaattorina työskentelevän Anitan asiakkaaksi saapuu palkkamurhaaja, joka haluaa puhuttaa satoja vuosia sitten kuollutta esi-isäänsä suvun vaiheisiin liittyen.

Poliisien riesana puolestaan on villiintynyt muodonmuuttaja, joka muuttaa ihmisiä jauhelihaksi.

Jean-Clauden entinen mestari, Belle Morte, lähettää kätyrinsä pelottelemaan Jean-Clauden väkeä. Anita haluaisi ampua tunkeilijat ilman esipuheita, mutta se saattaisi kostautua myöhemmin. Pahinta on kuitenkin se, että Belle Morte pystyy kaukaa Euroopasta käsin tunkeutumaan Anitan päähän! Jos Anita häviää tämän tahtojen taistelun, sekä Anita että hänen rakkaat leopardinsa muuttuvat kauhistuttavan vampyyrinartun orjiksi!

Ja sitten oli seksiä... jatkuvasti... säännöllisin väliajoin... ja välillä kerta kiellon päälle...

Tullessaan Jean-Clauden ihmispalvelijaksi Anita sai kaupanpäällisiksi Jean-Clauden seksinnälän. Nyt Anita, joka sarjan alussa ei hyväksynyt esiaviollista seksiä, joutuu puuhastelemaan kahdesti vuorokaudessa pysyäkseen järjissään. Ja "ravinnonlähteinä" hänen täytyy käyttää useampaa miestä, koska yhdelle - tai kolmelle! - Anitan tyydyttäminen olisi liian raskasta,

Meinasin suoraan sanottuna pitkästyä joissain seksiin liittyvissä kohdissa, kun varsinaisen touhuamisen lisäksi siitä piti vielä jauhaa pitkään sekä ennen että jälkeen! Toki välillä tuli ihan herkullisiakin kohtauksia ja sarjalle ominainen ihana toiminta tappeluiden ja poliisihommien merkeissä pelasti minut aina kun meinasin nuupahtaa totaalisesti. Viimeisissä luvuissa meno oli sellaista, että unohdin kaikki tylsät kohdat ja pompin sohvalla innoissani, kun Anita otti käteensä oikean, luodeilla ladatun aseen pitkätukkaisen miesstripparin sukukalleuksien sijaan.

Narcissus in Chains

"Narcissus in Chains" on Laurell K. Hamiltonin Anita Blake -sarjan kymmenes kirja.

Anita tappoi ihmisleopardien johtajan jokunen kirja sitten tajuamatta lainkaan tekonsa seurauksia; ilman vahvaa johtajaa, leopardit ovat kaikkien muiden muodonmuuttajien heittopusseja. Leopardien säälittävän tilanteen paljastuttua Anitalle hän ei voinut muuta kuin osoittaa aseella muita petoja ja ilmoittautua leopardien suojelijaksi. Näin ollen hänestä tuli ihmisleopardilauman Nimir-Ra (alfanarttu). Anita ei voimakkaasta luonteestaan huolimatta pärjää fyysisesti leopardeja kiusaaville muodonmuuttajille (ampumista ei pidetä oikeana tapana ratkaista muodonmuuttajien välisiä ristiriitoja), joten hän on alusta asti etsinyt sopivaa johtajaa kissoilleen.

Anitan leopardeista puolustuskyvyttömin on Nathaniel ja tämän kirjan seikkailu alkaa, kun Nathanielin turvaksi määrätty leopardinarttu tekee oharit Narcissus in Chains -nimisellä seksiklubilla ja Anitan täytyy lähteä pelastamaan kissansa. Taustatueksi hän kutsuu kaupungin mestarivampyyri Jean-Clauden, jota hän on vältellyt useita kuukausia selvitelläkseen ajatuksiaan. (Anitaa, Jean-Claudea ja ihmissusien johtaja Richardia yhdistävät niin sanotut vampyyrimerkit, joiden ansiosta kolmikko pystyy huikeisiin suorituksiin yhdessä. Sidosten rikkominen puolestaan jättää ammottavia reikiä kunkin auraan.)

Nathanielin pelastusreissulla Anita kohtaa seksiklubin omistajan, ihmishyeena Narcissuksen, josta Jean-Claudella on karmivia muistoja. Asiat eivät tietenkään suju sopuisasti ja pian Anitalla on toinen leopardi pelastettavana ja tuntemattomia miehiä vuoteessaan. Ja Anitan sisällä kasvaa jokin uusi voima...

Anita on vältellyt entistä sulhastaan Richardia ja tämän ihmissusilaumaa siinä missä Jean-Claudeakin ja hänen poissaollessaan lauma on muuttunut.

Rakastan sitä, että Anita on valmis adoptoimaan aseidensa suojiin jokaisen kohtaamansa olennon. Hihkun innosta, kun yhä uudet isot pahat olennot painavat hännän koipien väliin tajutessaan, että Anita on "kylmäverinen narttu". Hamiltonin ihmissusien ja -leopardien maailma on mielestäni äärettömän jännittävä ja hienosti mietitty.

Mutta... Isojen pahojen muodonmuuttajien kiistojen lisäksi tässä oli annettu paljon sivutilaa seksille. Jos nyt koko ajan ei varsinaisesti oltu tositoimissa, sitä ajateltiin, suunniteltiin ja siitä puhuttiin... loputtomasti. *Haukotus!* Olisin tiivistänyt kirjaa reippaalla kädellä näiden pervojen puuhastelujen yksityiskohtien osalta. Ja miksi ihmeessä kaikilla miehillä pitää olla niin ihmeellisen pitkä tukka? :P

No, kaikesta seksistä huolimatta tämä on edelleen suosikkisarjani urbaanin fantasian saralla ^^

PS. Hurjana ja todella oleellisena juonipaljastuksena kerron vielä, että Anitalla on vihdoin kännykkä! (Olen odottanut tätä jo yhdeksän kirjan ajan!) :D

Obsidian Butterfly

Harhauduin useamman kirjan ajaksi Anita Blake -maratonireitiltäni, mutta nyt tuli jälleen sopiva rako jatkaa tämän Laurell K. Hamiltonin vauhdikkaan sarjan seuraavaan osaan. Vuorossa oli "Obsidian Butterfly".

Odotin hulvattomia kohtauksia komeiden, puolialastomien muodonmuuttajien kanssa ja turhauttavaa komiodraamailua Anitan ja hänen ihmissusi- ja vampyyripoikaystäviensä kesken. Olin siis - ihan positiivisesti - yllättynyt, kun tarina alkaa Edwardin, tunteettoman palkkamurhaajan, kutsuessa Anitan avukseen Meksikoon. Alueella riehuu olento, jota edes Edward ei halua kohdata ilman taustatukea...

He smiled at me , and it thawed his eyes to something close to warmth. He was glad to see me, genuinely glad. Or as glad as he ever was to see anyone. It wasn't comforting. In a way it was unnerving because one of the main reasons Edward liked me was together we always got to kill more than we did apart. Or at least I did. For all I knew, Edward might have been mowing down entire armies when he wasn't with me.

"Anita," he said.

"Edward," I said.

The smile turned into a grin. "You don't seem happy to see me."

"You being this happy to see me makes me nervous, Edward. You're relieved I'm here, and that scares me."

Heti saavuttuaan Albuquerguen lentokentälle Anita saa kokea kunnon järkytyksen; Ted Forrester, Edwardin laillinen henkilöllisyys, on kihloissa kahden lapsen äidin kanssa! O.O

Kyllästyin Anitan rakkaaseen ihmissusipoikaystävä Richardiin jo useampi kirja sitten, joten seikkailu Edwardin ja tämän kollegoiden kanssa kaukana Richardista oli positiivinen yllätys. Mahtui mukaan yksi alaston muodonmuuttajakin, mutta pääpaino oli murhamysteerin tutkimisessa ja villissä räiskinnässä. Ikivanhojen yliluonnollisten olentojen lisäksi Anita onnistuu tallomaan niin ammattimaisesti toimivien ihmisrikollisten kuin paikallisen ihmissusilaumankin varpaita.

Edward on ollut sellainen pelottava ja salaperäinen hahmo, joka ilmestyy jostain, tappaa suurella innolla ja katoaa sitten jonnekin. Onko "Edward" edes miehen oikea nimi? Tunteiden puolesta Edward muistuttaa aseitaan, joten hänelle on ollut mahdotonta kuvitella mitään normaalilta kuulostavaa ihmissuhdetta.

Suhtauduin kirjan alussa hieman epäluuloisesti ajatukseen Edwardin hahmon avaamisesta; jännittävät salamurhaajat muuttuvat helposti tylsiksi, jos heidän ajatuksiaan aletaan pohtia liikaa. Edwardissakin paljastui nyt pieniä pehmeitä säröjä, mutta ei mitenkään huonolla tavalla. Itse asiassa nautin suunnattomasti, kun Anita ja Edward rupesivat terapoimaan toisiaan; se oli hulvatonta!

Anitan ja Edwardin suhde oli jännittävää seurattavaa eikä Edwardin hahmo lässähtänyt tästä hieman läheisemmästä tutustumisesta. Minulle tuli tosin ikävä Anitan "laumaa" eli kaikkia niitä luttanoita ihmissusia ja -leopardeja (lukuun ottamatta siis Richardia, joka on vain tylsä).

Blue Moon

Verne laughed. He had one of those deep, rolling chuckles that matched his gravelly voice. "No wonder Richard's been having such a hard time finding a replacement for you. You are a solid, cast-iron, ball busting bitch."

I looked at his smiling face. I think it was a compliment. Besides, truth was truth. I wasn't down here to win Miss Congeniality. I was down here to rescue Richard and to stay alive. Bitch was just about the right speed for that.

Arvasitteko kyseisen nartun henkilöllisyyden? En sitten millään malttanut pitää näppejäni erossa Anita Blakesta. Varsinkin, kun tämän Laurell K. Hamiltonin sarjan kahdeksas osa "Blue Moon" odotti hyllyssä valmiina luettavaksi...

Anitan entinen sulhanen Richard on matkustanut Tennesseehen viimeistelemään tutkintoaan, kun hän joutuu vankilaan raiskausyrityksestä. Anitan ei auta muu kuin jättää mustasukkainen Jean-Claude kotiin (paikallinen mestarivampyyri pelkää Jean-Claudea kuollakseen ja aloittaisi sodan jos tämä näyttäisi naamaansa väärällä reviirillä) ja lähteä selvittämään tilannetta. Mukaansa Anita saa värikkään saattueen ihmissusia, -leopardeja ja vampyyreita.

Suoraan sanottuna olin jo ehtinyt toivoa, että tämä Anitan, Jean-Clauden ja Richardin välinen kolmiodraama olisi käsitelty loppuun. Jostain syystä kumpikaan komistus ei oikein innosta minua. Ja nyt Jean-Clauden kanssa seurusteleva Anita tulee jopa mustasukkaiseksi, kun käy ilmi, että Richard on ollut oikein aktiivinen etsiessään laumalleen uutta alfanarttua... Se oli tavallaan hauskaa, kunnes kaksikko alkaa tosissaan selvitellä tunteitaan.

Mielestäni kaikki muut Anitan ympärillä pyörivät söpöt urokset vain ovat paljon Richardia hauskempia; tässä kirjassa Nathaniel päättää keskellä lentokenttää riisua paitansa ja asettua Damianin arkun päälle poseeraamaan :D

Vauhtia ja toimintaa on huumorin lisäksi paljon, kuten sarjan aiemmissakin osissa. Anita saa jälleen paeta ja ampua henkensä ja koskemattomuutensa edestä. Lisäksi Anitalla on nyt ikioma leopardilauma, joiden puolustaminen vaatii useammankin tuliaseen heiluttelemista.

Väkivallan suhteen tämä ei ole missään vaiheessa ollut lastensarja, mutta olen unohtanut varoittaa, että seksi on myös rohkeasti edustettuna. Ja seksin suhteen tilanne tuntuu vain pahenevan kirja kirjalta - Anitan yliluonnolliset kyvyt kun ovat yhteydessä seksin tarjoamaan energiaan.

Osa varmaan tuomitsee tämän sarjan sen vuoksi, että sankaritarta piirittää joukko yliluonnollisia, hyvännäköisiä, usein puolialastomia miesstrippareita. Minua tympii oikeastaan vain Anitan ja Richardin välinen säätäminen, koska Richard on mielestäni niin toivottoman tylsä kaveri. Jasonin tai Damianin kanssa tilanteista uhkaa tulla paljon... herkullisempia ;)

Mitenköhän kauan jaksan odottaa ennen kuin hyökkään seuraavan osan kimppuun... 

Burnt Offerings

Anita Blake -maratoni jatkuu, vaikka katkesikin useamman kirjan mittaiseksi ajaksi; luin siis tämän Laurell K. Hamiltonin sarjan seitsemännen osan "Burnt Offerings".

Anita ja Richard ovat eronneet, koska Richard söi paikallisen ihmissusilauman entisen johtajan. Nyt Anita seurustelee pelkästään kaupungin mestarivampyyrin Jean-Clauden kanssa.

Anitan ja ihmissusien uuden johtajan Richardin erosta huolimatta Anita joutuu jälleen puolustamaan lauman heikompia jäseniä ja heiluttamaan asetta kovapäisempien ihmispetojen kuonon edessä.

Lisäksi vampyyrien neuvosto lähettää vanhoja, mahtavia mestarivampyyreja terrorisoimaan Jean-Clauden väkeä. Anita sattui nimittäin tappamaan yhden neuvoston jäsenen...

Anita kerää pingviinipehmoleluja, mikä paljastui hänen poliisikavereilleen jokin aika sitten. Nyt poliisiasema on koristeltu pehmopingviineillä aina Anitan tullessa käymään ja Anita odottaa kauhulla vitsin loppuhuipennusta :D

Aloin lukea tätä vähän sellaisella pakko-saada-tätäkin-sarjaa-luettua -asenteella. (Omistamani pokkari on sivujen keltaisen sävyn perusteella odottanut lukemista jo muutaman vuoden. Kolmanteen lukuun päästessäni hengitykseni vinkui kuin poikabändin keskelle tipahtaneella teinitytöllä. Anita Blake on yksinkertaisesti mahtavaa viihdettä; voimakastahtoinen, suurisuinen hahmo, joka joutuu - joskus vahingossa, joskus tarkoituksella - jatkuvasti tilanteisiin, joissa tarvitsee hopealuodeilla ladattuja aseitaan.

Olen tainnut jo useampaan kertaan mainita, että olen täydellisen kyllästynyt ihmissusiin ja vähän vampyyreihinkin. Silti jaksan kirjasta toiseen (seitsemänteen) hehkuttaa tämän ihmissusia ja vampyyreita tulvivan sarjan viihdyttävyyttä. En itsekään oikein ymmärrä sitä. Ilmeisesti Hamilton osaa kirjoittaa pedoistaan sellaisia, että tällainen aiheella kyllästettykin lukija innostuu.

Yhdessä asiassa Hamilton tosin epäonnistuu minun suhteeni; Jean-Clauden pitäisi ilmeisesti saada (ainakin kaikki miehistä kiinnostuneet) kuolaamaan, mutta minut tämä käsittämättömän kaunis ilmestys jättää aika kylmäksi. *Heh heh* Richardin timmin vartalon ihasteleminenkaan ei oikein kiinnostanut allekirjoittanutta...

Onneksi lauman (laumojen) muut jäsenet olivat hauskoja. Stephenin voisin ottaa sylihauvaksi ja Jason-paran fobiat johtivat varsin viihdyttävään tilanteeseen :D

The Killing Dance

Anita Blake -maratonini jatkuu tämän Laurell K. Hamiltonin kirjasarjan kuudennella osalla "The Killing Dance".

"Why did you hunt me up, Edward? What's up?"

"Interesting choice of words," he said.

"What are you talking about?"

"I was just offered a contract on your life, for enough money to make it worth my while."

It was my turn to be quiet. "Did you take it?"

"Would I be calling you if I had?"

"Maybe," I said.

He laughed. "True, but I'm not going to take it."

"Why not?"

"Friendship."

"Try again," I said.

"I figure I get to kill more people guarding you. If I take the contract, I only get to kill you."

Aikaisempien kirjojen tapaan ei tarvinnut lukea pitkälle ennen kuin Anita yritetään tappaa. Tällä kertaa Anitalla on perässään lauma palkkionmetsästäjiä. Palkkio Anitan päästä on tarpeeksi huikea jopa alan parhaimmistolle, mutta Anitalla ei ole aavistustakaan siitä, kuka haluaa hänen kuolevan ja miksi.

Anitan poikaystävän Richardin pasifistisuus nousee myös pöydälle. Richardin kuuluisi olla ihmissusilauman alfa, mutta hänen asemansa horjuu, koska hän ei suostu tappamaan haastajiaan. Anita pelkää Richardin kuolevan ihanteidensa vuoksi. Myös Richardin seuraajat ovat vaarassa, koska Richard ei ole valmis tappamaan puolustaakseen heitä. Suureksi riemukseni Anita kiskaisee aseensa esiin keskellä verenhimoista ihmissusijoukkoa ja julistaa Richardin väen olevan hänen suojeluksessaan.

Yksi lempikohtauksistani tässä kirjassa oli, kun Anitan pelastama ihmissusi Stephen kömpii keskellä yötä Anitan viereen nukkumaan. Stephen-parka kun ei uskaltanut nukkua yksin jouduttuaan ilkeämpien ihmissusien kiusaamaksi. Anita harkitsi tarjoavansa pehmolelupingviini Sigmundiaan Stephenille. :D

Kaiken toiminnan ja hauskojen kommenttien lomaan oli ujutettu myös hieman sellaista hömppäromaanin aktiviteettia. Huokaisin ensin tympääntyneenä, mutta loppujen lopuksi nämä romanttiset kohtaukset vain toivat uusia juonenkäänteitä, joiden seurauksia haluan päästä seuraamaan sarjan seuraavan osan merkeissä. Olen siis vielä kuuden kirjan jälkeen aivan ihastunut tähän sarjaan ^^

Bloody Bones

"You have a high opinion of yourself, Anita. Confident. I like that. Always so much more entertaining to break someone strong. The weaklings fold and cry and snivel, but the brave ones, they almost demand that you hurt them." He stalked towards me, reaching out one white spider-hand. "Do you want me to hurt you?"

Muutaman päivän maltoin olla erossa Anita Blakesta, kunnes kävin käsiksi tähän Laurell K. Hamiltonin sarjan viidenteen osaan "Bloody Bones".

Tällä kertaa Anita jättää sekä vampyyri- että ihmissusi-ihailijansa kotiin odottamaan ja lähtee itse työtehtävissä kaupungin ulkopuolelle. Rikas firma tarjoaa huimaa summaa pienen hautausmaan kaikkien, toista sataa vuotta vanhojen vainajien nostamisesta ja haastattelemisesta. Anita alkaa nopeasti epäillä, että työnantajan motiivit ja tavoitteet ovat väitettyä monimutkaisemmat.

Samalla reissulla Anita pääsee sekaantumaan paikallisen seriffin murhatutkimuksiin ja kohtaa aivan uudenlaisia yliluonnollisia olentoja/hirviöitä. Myös vampyyreista löytyy uusia piirteitä ja ihmisväestöltä pimitettäviä suuria salaisuuksia.

Jää nähtäväksi, millaiseen tahtiin jaksan tätä sarjaa lukea, mutta ainakin vielä Anita Blake on mielestäni hauskaa ja jännittävää, eli todella viihdyttävää luettavaa. Tässä viidennessä osassa pidin erityisesti siitä, että Anitan oppipoika Larry oli jälleen mukana menossa. Nuori ihmissusi Jasonkin pääsi vauhtiin mukaan; Jason on mielestäni ollut jotenkin "lutunen" hahmo ensiesiintymisestään lähtien. (Anteeksi tällaisten hienojen sivistyssanojen viljely...)

En vastusta Anitan ihmissusisulhasta Richardia, mutta olin ihan tyytyväinen, kun kaksikon romanssin sijaan päästiin keskittymään hirviöiden jahtaamiseen. Jean-Claude puolestaan pääsi tässäkin tarinassa kiusaamaan Anitaa, mutta suunnattomaksi ilokseni Anita osaa edelleen pitää puolensa. (Olen niin tympääntynyt sankarittariin, jotka lankeavat ensimmäiseen komeaan vampyyriin/ ihmissuteen/ keijuun/ enkeliin ja muuttuvat yhdellä vilkaisulla väriseviksi ja punasteleviksi teinitytöiksi.)

Teki mieli tarttua heti seuraavaan osaan; sarja on alkanut jo 90-luvun alussa ja kirjoja on ilmestynyt tähän mennessä kunnioitettava määrä, joten tuntuu kuin olisin monta kilometriä kärkijoukon perässä kipittävä maratoonari. Lukeminen on ankaraa kilpajuoksua! :D

Ja erityisesti haluan tietää, hankkiiko Anita jossain vaiheessa kännykän!

The Lunatic Cafe

Luen kyllä muutakin kuin Laurell K. Hamiltonin Anita Blake -sarjaa... sitten taas joskus. Nyt siis ahmaisin sarjan neljännen osan "The Lunatic Cafe".

Anita on viimein päässyt ihan tavallisille, romanttisille treffeille - ihmissuden kanssa. Edellisen kirjan lopussa Anita vapautui kaupungin isoimman vampyyrimestarin Jean-Clauden häneen istuttamista vampyyripalvelijan merkeistä. Nyt Anitaan ihastunut vampyyrikomistus käyttäytyy kuin mustasukkainen teinipoika.

"He's no more human than I am, ma petite." (Jean-Clauden argumentti.)

"At least I'm not dead." (Richardin vastaisku.)

"That can be remedied."

"Stop it, both of you."

"Have you seen her bedroom, Richard? Her collection of toy penquins?"

I took a deep breth and let it go. I was not going to stand here and explain how Jean-Claude had managed to see my bedroom. Did I really have to say, out loud, that I didn't sleep with the walking dead?

Richardin, Anitan ihmissusipoikaystävän, asema ihmissusilaumassa on räjähdysherkkä. Richard yrittää herrasmiehenä pitää Anitan loitolla lauman asioista, mutta lauman johtaja Marcus riuhtaisee Anitan keskelle villien petoeläinten lailla käyttäytyviä muodonmuuttajia.

Poliisin kanssa Anita alkaa tutkia metsästä löytyneen, pahasti raadellun ja osittain syödyn ruumiin tapausta. Ilmeisesti joku muodonmuuttaja on ryhtynyt liian villiksi.

Tekisi mieli siteerata tähän vähintään kolmannes kirjasta, koska aina muutaman sivun välein tuli jokin pieni kommentti tai välihuomautus, mikä sai minut pärskimään. Anita vain on niin loistava. Varsinkin Anitan ja hänen rahanahneen pomonsa yhteenotot ovat verrattomia.

Kolmiodraama ihmissuden ja vampyyrin kanssa kuulostaa tänä päivänä varmaan yhtä kiinnostavalta kuin kattilaan kuivunut kaurapuuro, mutta se oli vain yksi sivujuoni tässä seikkailussa. Mielestäni "The Lunatic Cafessa" oli aiempiin kirjoihin verrattuna kaikkein dekkarimaisin juoni; pahisten henkilöllisyys tuli minulle yhtä suurena yllätyksenä kuin kirjan sankarittarellekin. Vaarallisia tilanteita riitti ja meno oli juuri niin vauhdikasta kuin olen Hamiltonilta tottunut odottamaankin.

Circus of the Damned

Yasmeen smiled. "It is part of the fun."

"Sadistic bitch," I said.

"Yes I am."

Jesus, some people you couldn't even insult.

Laurell K. Hamiltonin kolmas Anita Blake -kirja "Circus of the Damned" imaisi minut mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta asti.

Kaupungin isoin vampyyrimestari Jean-Claude on edelleen innokas tekemään Anitasta ihmispalvelijansa, minkä vuoksi Anita pyrkii välttelemään tätä komeaa vampyyria. Kun poliisi pyytää Anitan apua vampyyrien tappaman miehen kuoleman selvittämisessä, hänen on kuitenkin otettava yhteyttä Jean-Claudeen.

"Circus of the Damned" antaa kyllä ihan uudet kriteerit vauhdikkaalle ja toiminnantäyteiselle tarinalle. Miten monta eri hirviötä ja vihollista voi hyökätä sankarittaren kimppuun yhden vuorokauden kuluessa? Ja kun en tapittanut silmät suurina Anitan kamppailua tiukasta tilanteesta toiseen, pärskähtelin hänen huvittaville kommenteilleen.

Ihastun tähän sarjaan kirja kirjalta enemmän. Sopivasti jännitystä ja toimintaa, mutta parasta taitaa kuitenkin olla vahva, lämmin ja hauska päähenkilö.

Tässä kolmannessa kirjassa tarinaan tuli myös mukaan uusia henkilöitä; ikivanhoja vampyyreita, animaattorin uraa harkitseva opiskelijapoika ja alastomia ihmissusia. Sain sitten pelätä, että kuoleeko joku uusi mukava hahmo seuraavassa väijytyksessä vai jatkuuko hänen tarinansa vielä seuraavaan kirjaan.

"Is it in there?" Dolph asked.

"I think so."

"You're our expert. Why don't you sound sure?" Dolph asked.

"If you would have asked me if a vampire could plow through five feet of silver-steel with crosses hung all over the damn place, I'd have said no way." I stared into the black hole. "But there it is."

"Does this mean you're as confused as we are?" Zerbrowski asked.

"Yep."

"Then we're in deep shit," he said.

Unfortunately, I agreed.

Ihan pikkiriikkisenä moitteen tapaisena voisin huomauttaa, että siinä isossa loppukahakassa Anitan toiminta oli aika ennalta-arvattavaa. (Siinä olikin sitten se keksimällä keksitty kritiikki.)

The Laughing Corpse

"Come on, Anita. I don't think you'll need a gun in the middle of the afternoon, while visiting a client."

"The Laughing Corpse" on toinen osa Laurell K. Hamiltonin Anita Blake -sarjassa. Anitalla on lapsesta asti ollut kyky tuntea kuolleiden läsnäolo ja herättää ruumiita henkiin. Nyt aikuisena hän työskentelee zombeja nostavassa yrityksessä. Lisäksi Anita toimii monesti poliisin konsulttina murhatapauksissa.

Tässä sarjan toisessa osassa kaupunkia tuntuu riivaavan villiintynyt zombi, joka jättää runneltuja, osittain syötyjä ruumiita jälkeensä. Tapausta tutkiessaan Anita joutuu napit vastakkain pelottavan voodoo-kuningattaren kanssa.

Samaan aikaan hämäräpuuhilla rikastunut mies yrittää kiristää Anitan nostamaan ikivanhan zombin; niin vanhan ruumiin elävöittäminen vaatisi ihmisuhrin.

Vampyyri pystyy jakamaan elämänvoimansa ihmisen kanssa, jolloin tämä muuttuu kuolemattomaksi ihmispalvelijaksi. Sarjan edellisessä osassa Jean-Claude otti - ilman lupaa - ensimmäiset askeleet kohti Anitan muuttamista tällaiseksi ihmispalvelijaksi. Nyt Jean-Claude on kaupungin mahtavin vampyyri, mutta hänen täytyy pönkittää tuoretta asemaansa eikä vastahakoinen ihmispalvelija sovi kuvioihin. Anita ei kuitenkaan halua olla missään tekemisissä Jean-Clauden kanssa - oli tämä miten komea ja puoleensavetävä tahansa.

"You understand this, Jean-Claude. I would rather have my throat torn out. I would rather die trying to kill you than submit to you." I stared at him, trying to see if he understood any of what I said. "Say something."

"I have heard your words. I know you mean them." He was suddenly standing in front of me. I hadn't seen him move, hadn't felt him in my head. He was just suddenly inches in front of me. I think I gasped.

"Could you truly kill me?" His voice was like silk on a wound, gentle with an edge of pain. Like sex. It was like velvet rubbing inside my skull. It felt good, even with fear tearing through my body. Shit, He could still have me. No way.

I looked up into his so-blue eyes and said, "Yes."

Anita Blake on mielestäni urbaania fantasiaa parhaimmillaan! Toiminta alkaa heti ensimmäisistä luvuista ja jatkuu loppuun asti; Hamilton ei anna sankarittarensa hengähtää liian pitkään. Luulin, että olin kurkkuani myöten täynnä vampyyreja Charlaine Harrisin (ja aika monen muun) kirjojen jälkeen, mutta Jean-Claude ei ärsytä minua lainkaan. Uskon, että isoin syy on mahtava päähenkilö Anita, joka osaa pitää puolensa komeitakin epäkuolleita vastaan. Anitalla on muuten pehmopingviinikokoelman lisäksi pingviinikalenteri! <3

Guilty Pleasures

There's nothing like ruining the calm of a hundred-year-old vampire to boost a girl's morale.

"Guilty Pleasures" aloittaa Laurell K. Hamiltonin Anita Blake -sarjan. Olen itse asiassa lukenut kirjan joskus vuosia sitten, mutta muistissani on vain jotain lyhyitä välähdyksiä kirjan tapahtumista. (Vähän noloa...) Nyt kun päätin viimein palata sarjan pariin, oli siis pakko aloittaa alusta.

Anitan maailmassa vampyyrit tallustelevat avoimesti kaduilla ja hoitavat liiketoimiaan. Ihmiset hyväksyvät niin vampyyrien kuin muunkin yliluonnollisen olemassaolon ja vampyyreilla on sekä fanijoukkoja että viharyhmiä tavallisten kansalaisten joukossa. Poliisi puolestaan on perustanut ihan oman yksikön yliluonnollisia rikoksia varten.

Anita ei ole itsekään aivan tavallinen ihminen, vaan hän pystyy herättämään ruumiit "henkiin". Ruumis pysyy Anitan jäljiltä ruumiina, mutta sen kanssa pystyy keskustelemaan, jos jokin vainajan tiedossa oleva asia on jäänyt epäselväksi. Vampyyreita Anita pelkää ja inhoaa. Anita ei riisu hopearistiä kaulastaan edes suihkussa ja ulkona liikkuessaan hänellä on vaatteiden alla niin terä- kuin tuliaseita. Hän on myös saanut maineen vampyyrien "teloittajana".

Nyt Anita joutuu tahtomattaan tekemisiin kaupungin mahtavimman vampyyrin kanssa. Joku tappaa vampyyreita ja Anitan täytyy selvittää syyllinen - tai kohdata tuhatvuotiaan vampyyrin viha.

"What I need is a shotgun."

He looked at me. "You going to carry a shotgun with you day after day?"

"Sawed of, it would fit under a coat."

"In the middle of a Missouri summer, you'd melt. Why not a machine gun, or a flamethrower, while you're at it?"

"Machine gun has too wide a spread range. You may hit innocent people. Flamethrower's bulky. Messy, too."

He stopped me with a hand on my shoulder. "You've used a flamethrower on vampires before?"

"No, but I saw it used."

"My god." He stared off into space for a moment, then asked, "Did it work?"

"Like a charm; messy, though. And it burned the house down around us. I thought it was a little extreme."

Olin jotenkin onnistunut unohtamaan, miten mahtavaa luettavaa Anita Blake on. Toimintaa ja jännittäviä hetkiä oli kiitettävästi. Lisäksi kirjan vampyyrit olivat kauniita, lumoavia ja äärimmäisen vaarallisia olentoja, kuten vampyyrien mielestäni kuuluukin olla. (Ei mitään kilttejä, sieluaan murehtivia herrasmiehiä tälle tytölle, kiitos!) Kirsikkana tämän kakun päällä oli vielä ihastuttava päähenkilö, joka laukoo hauskoja kommentteja pelottavissa tilanteissa ja nukkuu pehmopingviinin kanssa aina, kun joku on yrittänyt tappaa hänet.