"Sadistic bitch," I said.
"Yes I am."
Jesus, some people you couldn't even insult.
Laurell K. Hamiltonin kolmas Anita Blake -kirja "Circus of the Damned" imaisi minut mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta asti.
Kaupungin isoin vampyyrimestari Jean-Claude on edelleen innokas tekemään Anitasta ihmispalvelijansa, minkä vuoksi Anita pyrkii välttelemään tätä komeaa vampyyria. Kun poliisi pyytää Anitan apua vampyyrien tappaman miehen kuoleman selvittämisessä, hänen on kuitenkin otettava yhteyttä Jean-Claudeen.
"Circus of the Damned" antaa kyllä ihan uudet kriteerit vauhdikkaalle ja toiminnantäyteiselle tarinalle. Miten monta eri hirviötä ja vihollista voi hyökätä sankarittaren kimppuun yhden vuorokauden kuluessa? Ja kun en tapittanut silmät suurina Anitan kamppailua tiukasta tilanteesta toiseen, pärskähtelin hänen huvittaville kommenteilleen.
Ihastun tähän sarjaan kirja kirjalta enemmän. Sopivasti jännitystä ja toimintaa, mutta parasta taitaa kuitenkin olla vahva, lämmin ja hauska päähenkilö.
Tässä kolmannessa kirjassa tarinaan tuli myös mukaan uusia henkilöitä; ikivanhoja vampyyreita, animaattorin uraa harkitseva opiskelijapoika ja alastomia ihmissusia. Sain sitten pelätä, että kuoleeko joku uusi mukava hahmo seuraavassa väijytyksessä vai jatkuuko hänen tarinansa vielä seuraavaan kirjaan.
"Is it in there?" Dolph asked.
"I think so."
"You're our expert. Why don't you sound sure?" Dolph asked.
"If you would have asked me if a vampire could plow through five feet of silver-steel with crosses hung all over the damn place, I'd have said no way." I stared into the black hole. "But there it is."
"Does this mean you're as confused as we are?" Zerbrowski asked.
"Yep."
"Then we're in deep shit," he said.
Unfortunately, I agreed.
Ihan pikkiriikkisenä moitteen tapaisena voisin huomauttaa, että siinä isossa loppukahakassa Anitan toiminta oli aika ennalta-arvattavaa. (Siinä olikin sitten se keksimällä keksitty kritiikki.)
"Circus of the Damned" antaa kyllä ihan uudet kriteerit vauhdikkaalle ja toiminnantäyteiselle tarinalle. Miten monta eri hirviötä ja vihollista voi hyökätä sankarittaren kimppuun yhden vuorokauden kuluessa? Ja kun en tapittanut silmät suurina Anitan kamppailua tiukasta tilanteesta toiseen, pärskähtelin hänen huvittaville kommenteilleen.
Ihastun tähän sarjaan kirja kirjalta enemmän. Sopivasti jännitystä ja toimintaa, mutta parasta taitaa kuitenkin olla vahva, lämmin ja hauska päähenkilö.
Tässä kolmannessa kirjassa tarinaan tuli myös mukaan uusia henkilöitä; ikivanhoja vampyyreita, animaattorin uraa harkitseva opiskelijapoika ja alastomia ihmissusia. Sain sitten pelätä, että kuoleeko joku uusi mukava hahmo seuraavassa väijytyksessä vai jatkuuko hänen tarinansa vielä seuraavaan kirjaan.
"Is it in there?" Dolph asked.
"I think so."
"You're our expert. Why don't you sound sure?" Dolph asked.
"If you would have asked me if a vampire could plow through five feet of silver-steel with crosses hung all over the damn place, I'd have said no way." I stared into the black hole. "But there it is."
"Does this mean you're as confused as we are?" Zerbrowski asked.
"Yep."
"Then we're in deep shit," he said.
Unfortunately, I agreed.
Ihan pikkiriikkisenä moitteen tapaisena voisin huomauttaa, että siinä isossa loppukahakassa Anitan toiminta oli aika ennalta-arvattavaa. (Siinä olikin sitten se keksimällä keksitty kritiikki.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti