Operaatio Huulituli

Anna Hallavan "Sammakkoprinsessa" oli mielestäni aivan ihana ja onneksi myös jatko-osa "Operaatio Huulituli" löytyi kätevästi omasta lähikirjastosta.

14-vuotiaan keijuprinsessa Ofelian elämän päämäärä on Pyydystää Hottis ja päästä pussailemaan. Valtavana ongelmana on kuningattaren antama keijulahja, Rakkauden Tunteminen, jonka vuoksi Ofelia ei voi suudella kuin sitä yhtä todellista rakkauttaan - muut pojat muuttuvat sammakoiksi, mikä Ofelialle selvisi konkreettisesti edellisessä kirjassa.

Sitten Ofelia kuulee taikajuomasta nimeltä Huulituli, joka mahdollistaa vapaan suukottelun myös niille, joiden lahjana on Rakkauden Tunteminen. Liemi vain sattuu olemaan laitonta ja kuulemma myös vaarallista...

Poikien metsästämisen lomassa Ofelia joutuu myös opettelemaan kruununprinsessan tavoille, mikä hankaloittaa jonkin verran Hottisten Pyydystämistä. Lisäksi Ofelian ympärillä pyörii ihan liikaa tylsiä nörttejä tai muuten vain vääränlaisia poikia niiden söpöläisten piileskellessä jossain muualla.

"Operaatio Huulituli" oli jopa vielä hauskempi ja vauhdikkaampi teinikohellussoppa kuin "Sammakkoprinsessa". Lopputulos oli arvattavissa, mutta se ei haitannut ainakaan minua yhtään, koska matkalla sattui ja tapahtui niin paljon kaikkea hauskaa ja yllättävää. Se Sasun juttu esimerkiksi tuli niin sanotusti ihan puun takaa, vaikka joku nokkelampi ehkä olisi tajunnut senkin kuvion heti kättelyssä :D

Toivottavasti Hallava on jo seuraavan jutun kimpussa, koska minä haluan lisää tällaista viihdettä!

Sammakkoprinsessa

"Ofelia, maailmassa on vain yksi poika, jota sinä voit suudella. Kaikki muut pojat muuttuvat sinun suudelmistasi sammakoiksi."

Ofelia saa neljätoistavuotissyntymäpäivänään tietää, että hänen äitinsä on keijuprinsessa ja Ofelia itsekin on perinyt keijujen isot korvat, taikavoimat ja heikkoudet. Ofelian erityiskyky on Rakkauden Tunteminen, eli hän voi suudella turvallisesti vain sitä yhtä todellista rakkauttaan. Tämä "lahja" on Ofelialle paljon pahempi kolaus kuin nolot korvat, sillä Ofelia on jo pitkään haaveillut poikaystävästä ja kielisuudelmista.

Anna Hallavan "Sammakkoprinsessa" on roikkunut lukulistallani siitä asti, kun näin sen ensimmäisen kerran. En ole kuitenkaan uskaltanut aiemmin tarttua siihen, koska olen ajatellut, että se on minulle liian kepeän höpsöä ja lapsellista viihdettä. Onneksi tämä vastapuhjennut intoni kartoittaa suomalaista fantasiakirjallisuutta pakotti minut viimein lukemaan "Sammakkoprinsessan"!

Kiteyttäisin "Sammakkoprinsessan" seuraavasti: Prinsessapäiväkirjat kohtaa Lumotun metsän kronikat - suomalaisittain. Tyylilajiltaan "Sammakkoprinsessa" muistuttaa kovasti myös Kerstin Gierin kirjoja; kevyttä ja hilpeää koheltamista. (Taisin kyllä pitää Hallavasta jopa enemmän kuin Gieristä.)

Hallava ei yritä takertua Kalevalaan ja tonttuihin ja muihin vanhoihin suomalaisiin tarinoihin kuin taapero äitinsä helmoihin ensimmäisenä tarha-aamuna, vaan "Sammakkoprinsessassa" keijujen maailma on lapsiystävällinen versio tämän päivän ulkomaalaisista (amerikkalaisista) urbaanin fantasian kirjojen maailmoista.

Mainitsin tuossa aiemmin suomalaisuuden ja mielestäni kirjan suomalaisuus näkyy Ofelian jenkkakahvoissa. Amerikkalaisissa kirjoissa tuntuu tytöillä olevan vain kaksi vartalomallia: laiha ja vielä laihempi. Jos joku on vähän pönäkämmässä kunnossa, siitä tehdään iso numero - monesti ne ylimääräiset kilot ovat silloin se koko tarina. Hallava osaa kuitenkin - suomalaiseen tyyliin - liittää ne jenkkakahvat vain pieneksi yksityiskohdaksi täysin normaalin teinin tavoin käyttäytyvään sankarittareen.

On yleisesti tunnustettu tosiasia, että jos vyötärösi on yhtä iso kuin puunrungot suojellussa metsässä, kasvojesi tulee olla täydelliset.

Ennakkoluuloistani huolimatta ihastuin "Sammakkoprinsessaan". Arvuuttelin innolla sitä Ofelian tosirakkautta - melkein kuin murhaajaa hyvässä dekkarissa. Aion ehdottomasti lukea seuraavankin osan ^^