Beyond the Shadows

"Beyond the Shadows" on Brent Weeksin Night Angel -trilogian kolmas osa, jonka lukeminen viivästyi osittain allekirjoittaneesta riippumattomista syistä. Ensinnäkin kirjan saapuminen kesti melkein pari kuukautta; epäilen, että tilaukseni ei alun perin mennyt perille. Kirja saapui postiin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun olin pitkään odoteltuani vihdoin kysellyt sen perään, mutta siinä vaiheessa luin Robin Hobbin Farseer-trilogiaa ja... No, nyt tämä Weeksin vauhdikas ja erittäin viihdyttävä sarja on kuitenkin katsottu loppuun asti ^^

Cenariaa ja sen kansalaisia (ja myös omia alamaisiaan) piinannut jumalkuningas Garoth Ursuul sai ansaitsemansa lopun sankarillisen salamurhaajanuorukaisen kädestä. Cenaria on nyt siis vapaa... rauniokasa, jota useampi armeija ahdistaa.

Cenarian kansan onneksi Kylar onnistui myös pelastamaan Logan Gyren, oikein mukavan ja oikeudenmukaisen nuoren kuninkaan hengen. Ikävä kyllä Logan luovutti kruunun ahneelle ja itsekkäälle Terah Graesinille, koska ei halunnut vuodattaa viattomien ihmisten verta sisällissodalla.

Kylarin täytyy siis jälleen pukea salamurhaajan kamppeet ylleen ja järjestettävä Cenarian asiat kohdilleen. Sen jälkeen hän voi alkaa setviä omia naisongelmiaan; lapsuudenystävälle Elenelle tarkoitettu lumottu korvakoru koristaa nimittäin salamurhaajakollega Viridianan korvalehteä...

Tämä sarja tempaisi minut mukaansa ensimmäisestä kirjasta lähtien ja samoja ylistyssanoja vauhdista, ihanista hahmoista ja huumorista jakelen tälle kolmannellekin osalle. Weeksin huumori todella uppoaa minuun; meinasin tukehtua, kun Viridiana avasi suunsa noitakoulun oppitunnilla viattomien pikkutyttöjen keskellä. Viridiana sai paljon sivutilaa jo toisessa kirjassa ja tässä kolmannessa hän oli yksi lempihahmoistani. Nämä hulvattomat kommentit eivät kuitenkaan latista tarinan jännityspuolta.

Muutaman henkilön ja esineen merkitys kuitenkin paljastui lukijalle vähän turhan aikaisin ja pari ongelmaa ratkesi ehkä vähän turhan helposti ja yksinkertaisesti. Jännittäviä juonenkäänteitä kuitenkin riitti, kun taistelu levisi useisiin valtakuntiin ja yhä uudet kruunupäät ja lumotut hirviöt ottivat siihen osaa. Tämä oli taas sellainen kirja, jota ei malttaisi jättää kesken nukkumaanmenoajan lähestyessä :P

Shadow's Edge

Häijy "jumalkuningas" Garoth Ursuul on valloittanut Cenarian. Hyökkäyksestä hengissä selvinneet aateliset ovat paenneet nuolemaan haavojaan ja suunnittelemaan vastaiskua.

Cenarian alamaailma kärsii valloittajien julmista otteista. Osa parhaista salamurhaajista on loikannut jumalkuninkaan riveihin. Kurtisaanien valtiattaren, alamaailman entisen johtajan Monna K:n tuella nuori Jarl alkaa järjestää armeijaa huorista ja katupojista.

Myös Kylar on paennut Cenariasta Elenen ja Ulyn kanssa. Hänen vakaa aikomuksensa on hylätä salamurhaajan ammatti täysin ja elää kaikessa rauhassa kunniallisena apteekkarina rakastamansa naisen kanssa.

Sitten paljastuu, että Logan, Kylarin ystävä ja Cenarian laillinen kuningas saattaa olla hengissä - Cenarian tyrmien synkimmässä Kuopassa...

Sain tuskallisen odottamisen jälkeen käsiini Brent Weeksin Night Angel -trilogian toisen osan "Shadow's Edgen" ja iskin heti kiinni.

Tässä välissä olin jo alkanut epäillä, oliko tämä sarja todella niin hyvä kuin ensimmäistä kirjaa hehkuttaessani ajattelin. Epäilys katosi jo parin ensimmäisen luvun jälkeen ja keskityin sitten vain ahmimaan tarinaa silmät suurina. "Shadow's Edge" kuuluu niihin kirjoihin, jota pitää lukea vielä muutama sivu, vaikka nukkumaanmenoaika meni jo.

Tietyllä tavalla Night Angel muistuttaa Martinin Tulen ja jään laulua; hahmot kuolevat ja pelastuvat täysin odottamatta. Martinin tavoin Weeks heittää kentälle lukuisia hahmoja, joista ei ensikohtaamisen perusteella pysty sanomaan, miten he lopulta vaikuttavat juoneen ja kenen puolella pelaavat. (Tai ainakin minulle tämä kirja oli täynnä jännittäviä yllätyksiä.)

Minun onnekseni Weeksin kirjat ovat kuitenkin... suppeampia kuin tuo maineikas Tulen ja jään laulu. Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti eikä hahmojen sukulaisuussuhteiden ja liittolaisuuksien määrä saa edes minun päätäni sekaisin.

Kehuin Weeksin luomia hahmoja jo "The Way of Shadowsista" kirjoittaessani ja nyt teen sen taas. Erityisesti ihastuin Ulyyn ja hänen ihanan ja uskottavan lapsellisiin kysymystulviinsa sekä vanhaan Ariel-noitaan, jonka järki ja harkintakyky taisivat olla tämän fantasiakirjan yliluonnollisin piirre.

Loganin ja oikeastaan Kylarinkin rakkauselämä kuulosti "Shadow's Edgen" puolivälissä vielä vähän Disney-elokuvan materiaalilta. Täytyy myöntää, että nuorukaisten söpöt romanssit olivat mielestäni ihan positiivinen piirre, kun vastapainona toimi todella ällöttäviä tyyppejä - näistä pahin itse jumalkuningas. Loppua kohti tuli kuitenkin aikamoisia yllättäviä käänteitä, jotka lupaavat uskoakseni herkullisia tilanteita niin hömpän kuin jännityksenkin suhteen seuraavassa kirjassa.

"Beyond the Shadows" tänne ja heti, kiitos!

The Way of Shadows

Goodreadsin suosituksen yllyttämänä intouduin tilaamaan itselleni Brent Weeksin fantasiaromaanin "The Way of Shadows".

Katupoika Azothin ainoa keino pelastaa itsensä ja ystävänsä on päästä kaupungin maineikkaimman salamurhaajan Durzo Blintin oppipojaksi. Blint ei kuitenkaan ole halukas opettamaan Azothille taitojaan ja kamalia asioita tapahtuu ennen kuin Azoth ansaitsee paikkansa oppipoikana.

Elämä salamurhaajan oppipoikana ei sekään ole helppoa, vaan Azoth joutuu koville niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tuntemattoman elämän vieminen ei ole niin yksinkertaista, kuin Azoth ehkä kuvitteli.

Kaduilla kasvanut Azoth joutuu omaksumaan kokonaan uuden henkilöllisyyden köyhänä pikkuaatelisena Kylarina. Kauneudestaan kuuluisa, nyt jo varsinaisesta asiakaspalvelusta vetäytynyt, kurtisaanien valtiatar Gwinvere opettaa Kylarille niin lukutaitoa kuin yhteiskuntaoppiakin.

Mahtava kirja! Valtaa pitävien juonittelut ja Kylarin kohtaamat haasteet takasivat sen, ettei tätä lukiessa tullut tylsää. Pitkin kirjaa paljastui kaikkea yllättävää ja hahmojen hengen puolesta sai pelätä ihan oikeasti. Lisäksi Weeks on osannut luoda niin sympaattisia hahmoja, että heidän kohtalostaan jaksaa kiinnostua ja välittää.

Pidin Weeksin tyylistä käsitellä väkivaltaa; hahmoja pahoinpidellään ja tapetaan, mutta Weeks ei mässäile yksityiskohdilla ällöttävästi. Tästä "siisteydestä" huolimatta Weeks onnistui luomaan todella ällöttävän pahiksen kiusaamaan tarinan sankareita. Sadistisempaa tyyppiä saa etsiä! O.O

Ihastuin erityisesti siitä, että jännityksen lisäksi "The Way of Shadows" tarjoaa myös huumoria. Hahmot osaavat soittaa suutaan ja laukoa valloittavia kommentteja. Ja voi millainen kuningas tässä maassa on! Meinasin tukehtua, kun höperö kruunupää keikisteli pakarat paljaana valtaistuinsalissaan. (Blint oli piilottanut neulan valtaistuimen tyynyyn.)

Yllätyin siitä, miten hienosti Weeks oli ujuttanut romantiikkaa tähän suhteellisen julmaan fantasiamaailmaansa. Tällainen hömppäromaaneihin tympääntynyt ei voinut kuin huokailla ihastuksesta tässä kirjassa esiintyneille rakkaudentunnustuksille ^^

Saisinko seuraavan osan, kiitos!