Häijy "jumalkuningas" Garoth Ursuul on valloittanut Cenarian. Hyökkäyksestä hengissä selvinneet aateliset ovat paenneet nuolemaan haavojaan ja suunnittelemaan vastaiskua.
Cenarian alamaailma kärsii valloittajien julmista otteista. Osa parhaista salamurhaajista on loikannut jumalkuninkaan riveihin. Kurtisaanien valtiattaren, alamaailman entisen johtajan Monna K:n tuella nuori Jarl alkaa järjestää armeijaa huorista ja katupojista.
Myös Kylar on paennut Cenariasta Elenen ja Ulyn kanssa. Hänen vakaa aikomuksensa on hylätä salamurhaajan ammatti täysin ja elää kaikessa rauhassa kunniallisena apteekkarina rakastamansa naisen kanssa.
Sitten paljastuu, että Logan, Kylarin ystävä ja Cenarian laillinen kuningas saattaa olla hengissä - Cenarian tyrmien synkimmässä Kuopassa...
Sain tuskallisen odottamisen jälkeen käsiini Brent Weeksin Night Angel -trilogian toisen osan "Shadow's Edgen" ja iskin heti kiinni.
Tässä välissä olin jo alkanut epäillä, oliko tämä sarja todella niin hyvä kuin ensimmäistä kirjaa hehkuttaessani ajattelin. Epäilys katosi jo parin ensimmäisen luvun jälkeen ja keskityin sitten vain ahmimaan tarinaa silmät suurina. "Shadow's Edge" kuuluu niihin kirjoihin, jota pitää lukea vielä muutama sivu, vaikka nukkumaanmenoaika meni jo.
Tietyllä tavalla Night Angel muistuttaa Martinin Tulen ja jään laulua; hahmot kuolevat ja pelastuvat täysin odottamatta. Martinin tavoin Weeks heittää kentälle lukuisia hahmoja, joista ei ensikohtaamisen perusteella pysty sanomaan, miten he lopulta vaikuttavat juoneen ja kenen puolella pelaavat. (Tai ainakin minulle tämä kirja oli täynnä jännittäviä yllätyksiä.)
Minun onnekseni Weeksin kirjat ovat kuitenkin... suppeampia kuin tuo maineikas Tulen ja jään laulu. Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti eikä hahmojen sukulaisuussuhteiden ja liittolaisuuksien määrä saa edes minun päätäni sekaisin.
Kehuin Weeksin luomia hahmoja jo "The Way of Shadowsista" kirjoittaessani ja nyt teen sen taas. Erityisesti ihastuin Ulyyn ja hänen ihanan ja uskottavan lapsellisiin kysymystulviinsa sekä vanhaan Ariel-noitaan, jonka järki ja harkintakyky taisivat olla tämän fantasiakirjan yliluonnollisin piirre.
Loganin ja oikeastaan Kylarinkin rakkauselämä kuulosti "Shadow's Edgen" puolivälissä vielä vähän Disney-elokuvan materiaalilta. Täytyy myöntää, että nuorukaisten söpöt romanssit olivat mielestäni ihan positiivinen piirre, kun vastapainona toimi todella ällöttäviä tyyppejä - näistä pahin itse jumalkuningas. Loppua kohti tuli kuitenkin aikamoisia yllättäviä käänteitä, jotka lupaavat uskoakseni herkullisia tilanteita niin hömpän kuin jännityksenkin suhteen seuraavassa kirjassa.
"Beyond the Shadows" tänne ja heti, kiitos!
Sain tuskallisen odottamisen jälkeen käsiini Brent Weeksin Night Angel -trilogian toisen osan "Shadow's Edgen" ja iskin heti kiinni.
Tässä välissä olin jo alkanut epäillä, oliko tämä sarja todella niin hyvä kuin ensimmäistä kirjaa hehkuttaessani ajattelin. Epäilys katosi jo parin ensimmäisen luvun jälkeen ja keskityin sitten vain ahmimaan tarinaa silmät suurina. "Shadow's Edge" kuuluu niihin kirjoihin, jota pitää lukea vielä muutama sivu, vaikka nukkumaanmenoaika meni jo.
Tietyllä tavalla Night Angel muistuttaa Martinin Tulen ja jään laulua; hahmot kuolevat ja pelastuvat täysin odottamatta. Martinin tavoin Weeks heittää kentälle lukuisia hahmoja, joista ei ensikohtaamisen perusteella pysty sanomaan, miten he lopulta vaikuttavat juoneen ja kenen puolella pelaavat. (Tai ainakin minulle tämä kirja oli täynnä jännittäviä yllätyksiä.)
Minun onnekseni Weeksin kirjat ovat kuitenkin... suppeampia kuin tuo maineikas Tulen ja jään laulu. Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti eikä hahmojen sukulaisuussuhteiden ja liittolaisuuksien määrä saa edes minun päätäni sekaisin.
Kehuin Weeksin luomia hahmoja jo "The Way of Shadowsista" kirjoittaessani ja nyt teen sen taas. Erityisesti ihastuin Ulyyn ja hänen ihanan ja uskottavan lapsellisiin kysymystulviinsa sekä vanhaan Ariel-noitaan, jonka järki ja harkintakyky taisivat olla tämän fantasiakirjan yliluonnollisin piirre.
Loganin ja oikeastaan Kylarinkin rakkauselämä kuulosti "Shadow's Edgen" puolivälissä vielä vähän Disney-elokuvan materiaalilta. Täytyy myöntää, että nuorukaisten söpöt romanssit olivat mielestäni ihan positiivinen piirre, kun vastapainona toimi todella ällöttäviä tyyppejä - näistä pahin itse jumalkuningas. Loppua kohti tuli kuitenkin aikamoisia yllättäviä käänteitä, jotka lupaavat uskoakseni herkullisia tilanteita niin hömpän kuin jännityksenkin suhteen seuraavassa kirjassa.
"Beyond the Shadows" tänne ja heti, kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti