sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

The Serpent Bride

Goodreadsin houkuttelevassa maailmassa seikkaillessani ruudussa viuhahti Sara Douglassin fantasiaromaani "The Serpent Bride". Kuvaus kuulosti jännältä, joten löytäessäni kirjan edullisesti, päätin hankkia sen hyllyyni. (On se ainakin komean näköinen hyllynkoriste!)

Alussa oli Pimeys, Kaaos nimeltään Kanubai. Pimeys sai kaksi toveria; Valon ja Veden. Sattumalta Valo ja Vesi yhdistyivät ja syntyi Elämä. Kanubai tunsi olonsa hyljeksityksi, koska sillä ei ollut mitään osaa Elämään. Kanubai yritti kateudenpuuskassaan murhata Elämän, mutta Valo ja Vesi suojelivat lastaan ja sulkivat Pimeyden taikuuden avulla pois maailmasta.

Nyt Pimeys on heräämässä...

Valoa edustavaa Käärmettä palvova kultti ottaa Ishbelin suojiinsa, kun tämän koko perhe kuolee ruttoon. Ishbel nousee nopeasti ylipapittareksi ja oppii lukemaan tulevaisuutta ihmisten sisälmyksistä. (Tämä ihmisuhreja vaativa ennustaminen on ansainnut järjestölle todella huonon maineen kaikkien kansojen parissa...)

Etelän mahtavan valtakunnan tyranni Isaiah suunnittelee liittoa pohjoisessa lymyilevien hirviöiden kanssa. Tarkoituksena on rusentaa pienemmät keskivaltiot kahden armeijan väliin.

Suuri Käärme näyttää Ishbelille tämän kaikkia kansoja uhkaavan vaaran. Ratkaisu ongelmaan on yllättävä ja täysin käsittämätön; Ishbelin on mentävä naimisiin pienen ja velkaantuneen keskivaltion Escatorin kuninkaan kanssa.

Tiedättekö ne fantasiakääreisiin piilotetut hömppäromaanit? Niihin on lisätty linnoja, ritareita, demoneita, noitia ja muuta hauskaa, mutta pohjimmiltaan kyse on kuitenkin siitä, että komea mies ja kaunis nainen rakastuvat heti ensi tapaamisella ja elävät lopulta elämänsä onnellisina loppuun asti.

Ishbelin ja kuningas Maximilianin suhde tuntui olevan suoraan hömppäromaanista; vastahakoinen ihastuminen, epäluuloja, lämpimiä tunteita, väärinkäsityksiä... "Muinainen pahis yrittää muutaman ilkeän kätyrin avulla valloittaa maailman" -juoni näytti olevan mukana vain tuomassa kirjaan lisämassaa. Lämpimän kesäpäivän lukuhetki uhkasi muuttua päiväuniksi.

Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi ja ensimmäisen kolmanneksen jälkeen tilanne alkoi näyttää paljon paremmalta.

Douglass on luonut upean ja kiehtovan fantasiamaailman; puhuvia sormuksia, siivekkäitä ihmisiä ja pyramidi, joka nousee omatoimisesti hiekasta ja kasvattaa itselleen komeat lasiseinät. Juonikaan ei lopulta ollut niin puiseva kuin alussa vaikutti; murhia, sieppauksia, salaisuuksia, hämmentäviä liittolaisuuksia... Lukija joutui ihmettelemään, kuka tässä nyt loppujen lopuksi vehkeili Pimeyden hyväksi.

Kirjassa oli ihanan ovelia käänteitä niin veristen kuin romanttistenkin kuvioiden suhteen, mutta tarina ei jotenkin onnistunut täysin imaisemaan minua mukaansa. Lisäksi minulle selvisi jo lukemisen aloitettuani, että "The Serpent Bride" on jatkoa Douglassin aiemmin kirjoittamille sarjoille. Olisin voinut nauttia tarinasta enemmän, jos olisin tutustunut maailmaan ja hahmoihin aiempien osien merkeissä. Hupsista! :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti