maanantai 1. helmikuuta 2016

The Lunatic Cafe

Luen kyllä muutakin kuin Laurell K. Hamiltonin Anita Blake -sarjaa... sitten taas joskus. Nyt siis ahmaisin sarjan neljännen osan "The Lunatic Cafe".

Anita on viimein päässyt ihan tavallisille, romanttisille treffeille - ihmissuden kanssa. Edellisen kirjan lopussa Anita vapautui kaupungin isoimman vampyyrimestarin Jean-Clauden häneen istuttamista vampyyripalvelijan merkeistä. Nyt Anitaan ihastunut vampyyrikomistus käyttäytyy kuin mustasukkainen teinipoika.

"He's no more human than I am, ma petite." (Jean-Clauden argumentti.)

"At least I'm not dead." (Richardin vastaisku.)

"That can be remedied."

"Stop it, both of you."

"Have you seen her bedroom, Richard? Her collection of toy penquins?"

I took a deep breth and let it go. I was not going to stand here and explain how Jean-Claude had managed to see my bedroom. Did I really have to say, out loud, that I didn't sleep with the walking dead?

Richardin, Anitan ihmissusipoikaystävän, asema ihmissusilaumassa on räjähdysherkkä. Richard yrittää herrasmiehenä pitää Anitan loitolla lauman asioista, mutta lauman johtaja Marcus riuhtaisee Anitan keskelle villien petoeläinten lailla käyttäytyviä muodonmuuttajia.

Poliisin kanssa Anita alkaa tutkia metsästä löytyneen, pahasti raadellun ja osittain syödyn ruumiin tapausta. Ilmeisesti joku muodonmuuttaja on ryhtynyt liian villiksi.

Tekisi mieli siteerata tähän vähintään kolmannes kirjasta, koska aina muutaman sivun välein tuli jokin pieni kommentti tai välihuomautus, mikä sai minut pärskimään. Anita vain on niin loistava. Varsinkin Anitan ja hänen rahanahneen pomonsa yhteenotot ovat verrattomia.

Kolmiodraama ihmissuden ja vampyyrin kanssa kuulostaa tänä päivänä varmaan yhtä kiinnostavalta kuin kattilaan kuivunut kaurapuuro, mutta se oli vain yksi sivujuoni tässä seikkailussa. Mielestäni "The Lunatic Cafessa" oli aiempiin kirjoihin verrattuna kaikkein dekkarimaisin juoni; pahisten henkilöllisyys tuli minulle yhtä suurena yllätyksenä kuin kirjan sankarittarellekin. Vaarallisia tilanteita riitti ja meno oli juuri niin vauhdikasta kuin olen Hamiltonilta tottunut odottamaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti