perjantai 28. huhtikuuta 2017

Bitten

Kelley Armstrongin "Bitten" on taas tällainen Goodreadsin minulle suosittelema kirja, jonka onneksi löysin kirjaston kautta.

Kyseessä on ihmissusista kertova urbaani fantasia. Päähenkilö Elena on maailman ainoa naispuolinen ihmissusi; ihmissusigeeni periytyy vain isältä pojalle tai pureman kautta, mutta ihmissuden puremaksi joutuneet jäävät harvoin eloon. (Purtujen ihmissusien suurin kuolinsyy ovat geenin perineet ihmissudet, jotka eivät tykkää näistä epäluotettvista, laumattomista olennoista.)

Elena selvisi puremasta ja otettiin pienen lauman jäseneksi, mutta hän halusi elää tavallisten ihmisten parissa, hankki normaalin työpaikan toimittajana ja muutti yhteen mukavan ja tavallisen miehen kanssa.

Nyt lauman johtaja vaatii Elenaa palaamaan takaisin lauman luokse. Vieraat ihmissudet ovat tunkeutuneet lauman alueelle ja murhaavat paikallisia liiankin näyttävästi. Jos tunkeilijoita ei eliminoida nopeasti, paikalliset alkavat pian uskoa ihmissusiin ja epäillä lauman omissa oloissaan viihtyviä jäseniä.

Juoni oli aika perinteinen, mutta tapahtumien etenemistä oli ihan kiinnostava seurata. Naisten puute tosin häiritsi minua alusta asti. Koska naiset eivät voi periä ihmissusigeeniä, ihmissusimiehet hylkäävät rakastajattarensa ja tyttärensä ja lähtevät käpälämäkeen poikiensa kanssa. Olisin toivonut, että ihmissudet olisivat ottaneet naisensa oikeasti kumppaneiksi ja kasvattaneet ihmistyttärensäkin lauman keskuudessa. Näin ihmissusilla olisi ollut äitejä ja siskoja. (Ja ihmissusilaumassa kasvaneista tytöistä olisi voinut kehittää aika hurjia sankarittaria!) Elena olisi ehdottomasti tarvinnut tyttöystäviä sen karvaisen äijälauman keskellä.

Pahin ongelma olivat Elenan miesystävät. Ihmismies Philip oli totaalisen tylsä - varmaan tarkoituksella. Ihmissusihottis Clayton taas oli niin tökerö ääliö, että hänen lähentely-yrityksensä saivat minut vain puhisemaan kiukusta. En siis päässyt niissä ilmeisesti kuumiksi ja romanttisiksi tarkoitetuissa kohdissa oikeaan tunnelmaan :D

Tämän(kin) sarjan kohdalla jää nähtäväksi, tartunko seuraavaan osaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti