"Liekehtivä leijona" on Michelle Paverin nuorille suunnatun historiallisen sarjan toinen osa. Sarjan ensimmäisen osan "Delfiinin saaren" lukemisesta on vierähtänyt jo aikaa ja väliin on mahtunut turhankin monta muuta kirjaa. Olen nimittäin odottanut, että tämä sarjan toinen osa ilmestyisi spontaanisti lähikirjastoni hyllyyn. Lopulta, kun muistin "Delfiinin saaresta" enää päähenkilön nimen ja sen, että tämä ystävystyi delfiinin ja äidiltään karanneen tytön kanssa pronssikauden Kreikan pienellä saarella, aloin aktiivisesti metsästää "Liekehtivää leijonaa". Jouduin matkustamaan junalla ja kohtaamaan ihan oikeita, eläviä ihmisiä, mutta reippauteni palkittiin ja pääsin etenemään tämän tarinan kanssa ^^
Orpopoika Hylas etsii sisartaan, kun hänet siepataan kaivosorjaksi häijyjen Varisten valloittamalle saarelle. Varikset uskovat, että juuri Hylas pystyy tuhoamaan heidät yhden tietyn pronssitikarin avulla. Pronssitikari on nyt turvallisesti Varisten hallussa, mutta varmuuden vuoksi Hylas pitäisi tappaa - jos hänen olinpaikkansa paljastuu.
Ylipapittaren tytär Pirra pakeni jo "Delfiinin saaressa" äitinsä järjestämää pakkoavioliittoa, mutta vapautta kesti vain hetken. Sama kohtalo uhkaa häntä edelleen. Muutaman yrityksen jälkeen sinnikkyys palkitaan ja Pirra pääsee taas karkuun.
Edellisessä kirjassa Hylas ystävystyi delfiinin kanssa ja odotin delfiinin seikkailevan Hylaksen ja Pirran rinnalla koko sarjan ajan. (Paverin Muinainen pimeys -sarjassa päähenkilö löytää sudenpennun, joka kulkee loppuun asti mukana tapahtumissa.) "Liekehtivän leijonan" kolmas pääosa meni yllätyksekseni kuitenkin leijonanpennulle.
"Liekehtivä leijona" oli kevyt ja nopealukuinen kirja, mutta Michelle Paver on - jälleen kerran - tehnyt aivan käsittämättömän suuren työn tutkiessaan oikeiden leijonien käyttäytymistä ja Kreikan maastoa. Uskoisin, että "Liekehtivä leijona" on sellainen harvinainen kirja, joka on tarpeeksi kevyt ja vauhdikas nuorille, mutta kiinnostava vähän aikuisemmallekin lukijalle. Tai ainakin allekirjoittanut, jonka henkisestä iästä voidaan kiistellä, lukee tätä sarjaa oikein mielellään! ^^
Orpopoika Hylas etsii sisartaan, kun hänet siepataan kaivosorjaksi häijyjen Varisten valloittamalle saarelle. Varikset uskovat, että juuri Hylas pystyy tuhoamaan heidät yhden tietyn pronssitikarin avulla. Pronssitikari on nyt turvallisesti Varisten hallussa, mutta varmuuden vuoksi Hylas pitäisi tappaa - jos hänen olinpaikkansa paljastuu.
Ylipapittaren tytär Pirra pakeni jo "Delfiinin saaressa" äitinsä järjestämää pakkoavioliittoa, mutta vapautta kesti vain hetken. Sama kohtalo uhkaa häntä edelleen. Muutaman yrityksen jälkeen sinnikkyys palkitaan ja Pirra pääsee taas karkuun.
Edellisessä kirjassa Hylas ystävystyi delfiinin kanssa ja odotin delfiinin seikkailevan Hylaksen ja Pirran rinnalla koko sarjan ajan. (Paverin Muinainen pimeys -sarjassa päähenkilö löytää sudenpennun, joka kulkee loppuun asti mukana tapahtumissa.) "Liekehtivän leijonan" kolmas pääosa meni yllätyksekseni kuitenkin leijonanpennulle.
"Liekehtivä leijona" oli kevyt ja nopealukuinen kirja, mutta Michelle Paver on - jälleen kerran - tehnyt aivan käsittämättömän suuren työn tutkiessaan oikeiden leijonien käyttäytymistä ja Kreikan maastoa. Uskoisin, että "Liekehtivä leijona" on sellainen harvinainen kirja, joka on tarpeeksi kevyt ja vauhdikas nuorille, mutta kiinnostava vähän aikuisemmallekin lukijalle. Tai ainakin allekirjoittanut, jonka henkisestä iästä voidaan kiistellä, lukee tätä sarjaa oikein mielellään! ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti