Fiona McIntoshin Percheron-sarjan ensimmäinen osa "Odalisque" sieppasi minut mukaansa ja nyt oli pakko päästä käsiksi seuraavaan osaan "Emissaryyn".
Ana yrittää sopeutua elämään haaremin suljetussa maailmassa uskoen rakastamansa miehen kuolleen. Nuori hallitsija Boaz taas kasvattaa selkärankaansa, mutta hänen läheisimmäksi neuvonantajakseen on noussut valepukuinen Maliz-demoni, joka on tarinan sankarijoukon suuri vihollinen. Boazin äiti Herezah tuntee himoitsemansa vallan lipuvan ulottuviltaan ja juonittelee kostonhimoisesti Anan pään menoksi.
Vihamielisesti Percheroniin suhtautuvassa Galinseassa puolestaan on kuultu, että Percheronin hallitsija on tapattanut Galinsean prinssi Lucienin (tunnetaan paremmin Percheronin kunnioitettuna vartiopäällikkö Lazarina).
"Emissary" oli yhtä valloittava kuin sarjan edellinenkin osa. Kuten kaikissa hyvissä kirjoissa, juoni oli niin kiinnostava, että lukemista oli vain pakko jatkaa aina seuraavalle sivulle ja seuraavaan kohtaukseen. Jännittävät hetket ja ihmepelastumiset seurasivat toisiaan niin reippaassa tahdissa, ettei tämän 560 sivuisen teoksen lukeminen käynyt tylsäksi.
Erityisesti haluan kehua "Emissarya" siitä, että Maliz-demoni, tarinan isoin pahis, vaikutti itse asiassa oikein sympaattiselta ja kiehtovalta hahmolta. Kirjan loppua kohden aloin pitää myös Herezahista. Eunukkien ällöttävä pomo Salmeo taas oli jopa aiempaakin ällöttävämpi (mikä tietysti on positiivinen asia ja osoitus McIntoshin taidoista).
Suosittelen muuten hankkimaan kolmannen osan "Goddessin" ENNEN kuin "Emissary" on loppu; tarina jää nimittäin pahaan paikkaan :P
Ana yrittää sopeutua elämään haaremin suljetussa maailmassa uskoen rakastamansa miehen kuolleen. Nuori hallitsija Boaz taas kasvattaa selkärankaansa, mutta hänen läheisimmäksi neuvonantajakseen on noussut valepukuinen Maliz-demoni, joka on tarinan sankarijoukon suuri vihollinen. Boazin äiti Herezah tuntee himoitsemansa vallan lipuvan ulottuviltaan ja juonittelee kostonhimoisesti Anan pään menoksi.
Vihamielisesti Percheroniin suhtautuvassa Galinseassa puolestaan on kuultu, että Percheronin hallitsija on tapattanut Galinsean prinssi Lucienin (tunnetaan paremmin Percheronin kunnioitettuna vartiopäällikkö Lazarina).
"Emissary" oli yhtä valloittava kuin sarjan edellinenkin osa. Kuten kaikissa hyvissä kirjoissa, juoni oli niin kiinnostava, että lukemista oli vain pakko jatkaa aina seuraavalle sivulle ja seuraavaan kohtaukseen. Jännittävät hetket ja ihmepelastumiset seurasivat toisiaan niin reippaassa tahdissa, ettei tämän 560 sivuisen teoksen lukeminen käynyt tylsäksi.
Erityisesti haluan kehua "Emissarya" siitä, että Maliz-demoni, tarinan isoin pahis, vaikutti itse asiassa oikein sympaattiselta ja kiehtovalta hahmolta. Kirjan loppua kohden aloin pitää myös Herezahista. Eunukkien ällöttävä pomo Salmeo taas oli jopa aiempaakin ällöttävämpi (mikä tietysti on positiivinen asia ja osoitus McIntoshin taidoista).
Suosittelen muuten hankkimaan kolmannen osan "Goddessin" ENNEN kuin "Emissary" on loppu; tarina jää nimittäin pahaan paikkaan :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti