tiistai 15. joulukuuta 2015

Goddess

Fiona McIntoshin Percheron-trilogian toinen osa "Emissary" loppui kesken myöhäisen aterian. Olin onneksi varautunut ja lainannut päätösosan jo valmiiksi. Suu täynnä ruokaa vaihdoin siis sulavasti "Goddessiin".

Ana on raskaana ja Lyanaa palvovan kapinallisjoukkion vankina. Joukon johtaja Arafanz aikoo surmata Anan miehen Boazin, Percheronin hallitsijan, ja nostaa Anan syntymättömän lapsen valtaistuimelle. Arafanzin tavoitteena on kasvattaa uusi hallitsija Lyanan palvojaksi ja saada näin koko Percheron seuraamaan jälleen jumalatarta.

Samaan aikaan Galinsean sotalaivasto saapuu piirittämään Percheronin satamaa...

"Goddess" oli jälleen monisivuinen mötikkä, mutta tylsyys ei ehtinyt iskeä kertaakaan tämän urakan aikana. Juoni oli täynnä yllätyksiä, huonosti toteutettuja murhayrityksiä ja suuria paljastuksia Anan syntymättömästä lapsesta.

Herezah vaikutti sarjan alussa häijyltä, vallanhimoiselta, itsekeskeiseltä nartulta, mutta käytyään aavikolla hän on muuttunut edukseen. "Goddessissa" Herezah on ihailtavan suoraselkäinen ja rohkea kuningataräiti. Huomasin kannustavani häntä jopa silloin, kun hän lähenteli Lazaria! :D

Haluan ehdottomasti tutustua muihinkin McIntoshin sarjoihin, koska Percheron-trilogia oli juuri sellaista fantasiaa, josta pidän; sopivasti vauhtia, jännitystä, odottamattomia kuolemia ja pelastumisia ja kimurantteja henkilöitä ja suhteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti