sunnuntai 30. lokakuuta 2016

A Local Habitation

Tuskin olin saanut "Rosemary and Ruen" luettua kun löysin kirjastosta tämän Seanan MCGuiren sarjan toisen osan "A Local Habitation". Opus vaikutti olevan hajoamispisteessä, joten oli pakko lainata se heti, kun kaikki sivut olivat vielä tallessa :D

Toby on ensimmäisen kirjan tapahtumien jälkeen päättänyt jatkaa uraansa yksityisetsivänä ja paikallisen keijuhallitsijan Sylvesterin ritarina. Nyt Sylvester ei ole pitkään aikaan saanut yhteyttä sisarentyttäreensä Janyaryyn, toisen keijualueen hallitsijaan, joten Toby lähetetään selvittämään, onko kaikki kunnossa. Mukaansa Toby joutuu ottamaan Quintonin, edellisestä osasta tutun teini-ikäisen keijupojan, joka opettelee Sylvesterin hovissa isojen keijujen tavoille.

Perillä Janyary väittää, ettei ole saanut yhteyttä enoonsa. Jokin selvästi terrorisoi Janyaryn tietokoneyrityksen huippuunsa viritettyjä piuhoja. Kaiken huipuksi joku tai jokin on alkanut tappaa Janyaryn väkeä ja ruumiissa on jotain pahasti vialla.

Tästä tuli vähän mieleen sellainen suljetun yhteisön murhamysteeri ja välillä oli oikeasti jännittävää. Hienoja yllätyksiäkin McGuire oli osannut ripotella lukijan iloksi. Keijujen monipuolisesta - ja lievästi sanottuna hämmentävästä - maailmastakin tuli lisää tietoa.

Pidin tästä enemmän kuin edellisestä osasta, mikä johtui varmaan ainakin osittain siitä, että nyt hahmot alkoivat olla tuttuja. Tybaltin ja Tobyn välillä taitaa muuten kipinöidä, vaikka Toby ei sitä ole vielä muka tajunnutkaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti