Hounded

Haluatteko kuulla hauskan jutun? (Kerron kuitenkin.) Olen jo pitkään marissut itsekseni, että urbaani fantasia on pelkkää paranormaalia hömppää, jossa ei vaivauduta kasaamaan kiinnostavaa juonta vaan heitetään kentälle vain komea vampyyri/ihmissusi/demoni/enkeli ja sankaritar, jonka suurin tehtävä on huokailla edellämainitun perään.

Sitten yhtenä kauniina syksyisenä lomapäivänä minulle valkeni ihmeellinen asia; miehetkin kirjoittavat urbaania fantasiaa! O.O (Ei mennyt kuin neljätoista vuotta tämän asian tajuamiseen...)

Nyt esittelen ylpeänä kirjastosta löytämäni Kevin Hearnen "Houndedin", joka aloittaa The Iron Druid Chronicles -sarjan.

Atticus O'Sullivan on runsaat kaksi tuhatta vuotta vanha druidi, joka esittää parikymppistä okkultistisen kaupan pitäjää myyden hömppää taikauskoisille ja kunnon tavaraa oikeille noidille. Todellisen henkilöllisyyden salaamisen tarve ei johdu pelkästään ihmisistä, vaan Atticus on jo pitkään pitänyt hallussaan miekka Fragarachia, "Vastaajaa". Irlantilainen rakkauden jumala, joka ei ole mikään leppoisa tyyppi, katsoo miekan kuuluvan itselleen ja lähettää jatkuvasti kätyreitä murhaamaan Atticusta.

Kannessa luvattiin hauskaa ja vauhdikasta menoa, jossa moderni maailma ja mytologia kohtaavat. Allekirjoitan väitteen täysin. Atticus joutuu jatkuvasti hyökkäysten kohteeksi ja nurkan takana vaanii aina jumalatar taistelemassa Atticuksen tehosekoittimen kanssa.

Nuttura ei saa olla liian tiukalla tätä lukiessa, koska huumori on sellaista "pilveä pössyttelevät opiskelijapojat törmäävät alastomaan kuolemanjumalattareen". Atticuksen suurin heikkous ovat kauniit naiset. (Hän joutuu turvautumaan talismaaniin pysyäkseen toimintakykyisenä naisten lähellä.) Kaiken huipuksi Atticuksen koira (joka luonnollisesti osaa rupatella isäntänsä kanssa) haaveilee puudelinartuista koostuvasta haaremista ja matkii mielellään historian suurmiehiä.

Myönnetään; nauroin useampaankin otteeseen Atticuksen ja hänen koiransa jutuille... Toimintaa riitti taistelun muodossa, mutta jännittävintä oli mielestäni aina taistelun jälkeen, kun Atticus yritti piilottaa vihollisten ruumiit epäluuloisilta ihmispoliiseilta.

"Hounded" oli mielestäni kuin aikuisten versio Rick Riordanin Percy Jackson -sarjasta. Hearne on tosin ottanut maailmaansa kaikkien kansojen mytologiat jumalineen, keijuineen ja vampyyreineen.

Viihdyin mainiosta "Houndedin" parissa, mutta hahmot jäivät jotenkin pinnallisiksi tuttavuuksiksi. Atticus oli toki ihan hauska tyyppi, mutta ärsytti jotenkin se, miten kaikki naiset jumalattarista noitiin esitettiin seksiobjekteina. (Ei tarvinnut arvuutella kirjailijan sukupuolta.) Tarinan loppuessa ei siis tullut pakottavaa tarvetta käydä hakemassa seuraavaa kirjaa, mikä mielestäni on mahtavan kirjan merkki. (Se naapurin irlantilainen leskirouva oli kyllä loistava hahmo.)