lauantai 17. syyskuuta 2016

Juhannusmurha

Alkoi jo tulla pieni "dekkarinälkä", joten innostuin löytäessäni Viveca Stenin Sandhamn-sarjan viidennen osan "Juhannusmurha" kirjastosta. Kesä taisi jo mennä, mutta kesälomaa minulla oli vielä näin syksyllä, joten tavallaan kirja sopi tilanteeseen loistavasti :D

Nora ja Jonas yrittävät viettää yhteistä juhannusta saaristossa Noran poikien ja Jonaksen parhaaseen teini-ikään ehtineen tyttären Wilman kanssa. Pariskunnalla on oikein mukavaa, kunnes Wilma lähtee puolialastomana juhlimaan muiden nuorten kanssa ja katoaa.

Sandhamn on juhannusaattona täynnä juhlimaan - eli juopottelemaan - tulleita kaupunkilaisia, mikä työllistää poliisia. Lisävoimia tarvitaan, kun metsiköstä löytyy ruumis.

Sarjan aiempien osien lukemisesta on ehtinyt vierähtää niin pitkä aika, etten muistanut, mitä kaikkea päähenkilöille on ehtinyt matkan varrella tapahtua. Se ei onneksi haitannut lainkaan, sillä keskeiset asiat palautuivat mieleen lukiessa.

Tällä kertaa aiheena oli nuorten elämä tänä päivänä; vanhemmat eroavat ja löytävät uusia kumppaneita tai ovat niin kiireisiä, etteivät tunnu muistavan lastensa olemassaoloa ennen kuin jotain tapahtuu. Päihteitä on tarjolla käsittämättömän helposti ja kavereiden vuoksi on pakko kokeilla...

"Juhannusmurha" oli - aiempien osien tavoin - kirja, jota ei malta laskea käsistään ennen loppuratkaisua. En edes osaa sanoa, kiinnostiko minua enemmän Noran parisuhdekuviot vai vainajaan ja murhasta epäiltyihin liittyvät paljastukset ja kaikki ne tapahtumat, jotka kuolemasta seurasivat. "Vielä pari sivua!" kuten sanonta kuuluu :P

Toivottavasti sarjan seuraava osa ilmestyy pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti