Neitsytvaimo

Lucy menetti vanhempansa onnettomuudessa pikkutyttönä, mutta onnekseen hän on rikas perijätär ja sai viettää lapsuutensa mukavasti tyttökoulussa. Nyt hän on kuitenkin kuudentoista eli kypsä astumaan seurapiireihin ja metsästämään itselleen hyvän miehen, mikä on hienon nuoren naisen ainoa tehtävä 1800-luvun Englannissa. Tukena tässä elintärkeässä asiassa Lucylla on vain ahne täti ja viileä lakimies, jonka mielestä hyvin koulutettu koira voittaa naisen älykkyydessä.

Lucy, tai oikeastaan hänen herkullinen perintönsä, onnistuu kiinnittämään komean nuoren paronin huomion. Paronista liikkuu hurjia huhuja ja pian Lucy on jumissa synkässä vanhassa kartanossa sateisten nummien keskellä. Ja jännitys voi alkaa...

Olen käsittämättömän ylpeä itsestäni, kun onnistuin kaivamaan Barbara Michaelsin "Neitsytvaimon" kirjaston varastoista. Kyseessä on 70-luvulla ilmestynyt historiallinen viihderomaani enkä usko, että uudempien kirjojen joukosta löytyy tämän tyylisiä kartanojännäreitä.

Tänä päivänä lehtihyllystä löytyvistä historiallisista hömppäromaaneista 90 % on sitä höttöistä hömppää. Taustalle, pieneksi sivuhuomautukseksi, on ehkä lisätty pari ilkeää tyyppiä ja ehkä joku pieni mysteerinpoikanen. "Neitsytvaimon" tarinasta 90 % on hemmotellun ja lapsellisen tytön selviytymistä naisia sortavalla aikakaudella kaksinaamaisten ihmisten armoilla. Pääpahis oli hienosti kirjoitettu, vakuuttavan häiriintynyt ja ihanan karmiva tyyppi (sosiopaatti?). Synkkä kartano sumuisten nummien keskellä oli ehkä vähän kliseistä, mutta se ei haitannut, koska juoni oli niin vetävä.

Välillä tekee hyvää paneutua näihin vanhoihin aarteisiin, vaikka ne hypetetyt uutuudet houkuttelevat aina kaikkein eniten. Suosittelen "Neitsytvaimoa" sellaisillekin, jotka normaalisti kiertävät rakkausromaanit kaukaa ^^