maanantai 21. elokuuta 2017

P. S. I Still Love You

Jenny Hanin "To All the Boys I've Loved Before" ihastutti sen verran, että varasin oitis jatko-osan "P. S. I Still Love You" kirjastosta. Edellä mainittua sain odottaa viikkotolkulla, mutta tämä toinen kirja tuli niin reippaasti, että allekirjoittaneen pasmat - ja lukulista - menivät ihan sekaisin :D

Rakkauskirjeitä kirjoitellut Lara Jean on nyt uuden suuren haasteen edessä: hänen pitäisi seurustella ihan oikeasti oikean, elävän pojan kanssa.

Tilanteen tekee harvinaisen stressaavaksi se, että komea poikaystävä tuntuu olevan täysin kieron eksänsä pikkusormen ympärillä.

Ja jotta saisimme jälleen kunnon kolmiodraaman aikaiseksi, viimeinen Lara Jeanin salaisista rakkauskirjeistä löytää vihdoin perille ja tuo paikalle todella söpön ja ihanan entisen ihastuksen.

Ensimmäiseksi haluan sanoa, että olin yllättynyt siitä, että naapurinpoika Josh oli jäänyt täysin pois tämän kirjan suhdekiemuroista. (Tarkemmin sanottuna Joshilla oli nyt aivan omat, täysin Lara Jeania koskemattomat kuviot.) Ensimmäisen kirjan perusteella ajattelin, että Lara Jean palloilisi edelleen Peterin ja Joshin välillä. Aika alkuvaiheessa kuvittelin jopa, että Lara Jean päätyisi sarjan lopussa yhteen nimenomaan Joshin kanssa. Hauskaa olla väärässä eli siis yllättyä ja tykkäsin enemmän tästä naapurin kaveri Joshista kuin edellisen kirjan mustasukkaisesta Joshista.

Parasta tässä kirjassa oli ehkä vanhainkodin Stormy. Hänellä on loistava asenne poikien ja seurustelun suhteen ja Lara Jean todella tarvitsi hänen hulvattomia neuvojaan.

Kokonaisuutena "P.S. I Still Love You" oli mukavaa teinihömppää. En pitänyt tästä aivan yhtä paljon kuin edellisestä kirjasta, mikä johtui ainakin osittain siitä, että luin tämän heti edellisen perään. (Välissä olisi pitänyt lukea jotain täysin erilaista.)

Pidän Jenny Hanin tyylistä, joten voi olla, että hetken huilattuani tartun sarjan viimeiseen osaan, vaikka Lara Jean ilmeisesti löysikin jo todellisen rakkautensa, joten tässä monikulmaiseksi levinneessä kolmiodraamassa ei ole enää hirveästi jännitettävää. Muihinkin Hanin kirjoihin voisi tutustua - kunhan tässä kerkeää :P


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti