The Glasswrights' Test

Löysin viime vuoden loppupuolella uudelleen Mindy L. Klaskyn Glasswrights -sarjan. Sitten, juuri kun olin kolmannen osan kimpussa, lähikirjastoni heivasi vanhat, kuluneet painokset O.O

Kunnon kirjafriikin tapaan tein oitis paniikkitilauksen Suomalaiseen ja juuri ennen joulua kannoin postista sarjan kaksi viimeistä osaa. (Ovat muuten komeita opuksia ^^)

"The Glasswrights' Test" jatkaa tarinaa kolme vuotta siitä, mihin edellinen osa jäi. Morenian kuningas Halaravilli on naimisissa Marekan kanssa ja Morenia on saanut hämähäkkisilkkiä valmistavan kiltansa kohentamaan valtakunnan taloudellista tilannetta.

Liantinen uskonnollinen prinsessa Berylina pakeni edellisen kirjan lopussa Moreniaan ja sai turvapaikan Halaravillin hovista. Nyt hän haluaa lähteä pyhiinvaellusmatkalle Briantaan.

Briantassa Moreniasta paenneet lasintekijöiden killan jäsenet yrittävät mestari Parionin johdolla toipua kahdeksan vuotta sitten tapahtuneesta verilöylystä, kun killan jäseniä teloitettiin ja silvottiin epäiltyinä Morenian kruununprinssin murhasta.

Rani ei innostu, kun hänet määrätään lähtemään Berylinan seuraksi Briantaan. Sitten hän saa kirjeen mestari Parionilta, joka kutsuu hänet killan uuteen toimipaikkaan Briantassa. Rani lähtee matkaan toivoen pääsevänsä jälleen osaksi vanhaa kiltaansa. Ikävä kyllä katkera Parion syyttää Rania lasintekijöiden killan menetyksistä ja janoaa vain kostoa.

Ihastuin ujoon, kömpelöön ja vähän hassunnäköiseen Berylinaan heti ensimmäisellä tapaamisella. Kuvittelin hänen olevan pelkkä yhdentekevä sivuhenkilö sarjassa, mutta tässä osassa hän pääseekin yllättäen merkittävämpään rooliin tapahtumien kulussa.

Ranin ja Halaravillin suhde on romanttinen ainoastaan kummankin toiveissa, mutta jostain syystä olen aivan ihastunut tämän parin mahdottomaan rakkauteen. Suhteen tiellä on nyt siis luokkaeron lisäksi kuningatar Mareka ja Ranin kumppani Tovin. Tässä sarjan neljännessä osassa kaksikon välinen luottamus ja uskollisuus on vaarassa. (Olin suoraan sanottuna pettynyt sekä kuninkaan että lasipiipertäjän epäilyksiin, salailuun ja käyttäytymiseen!) En halua spoilata, mutta sen paljastan, että viimeisten lukujen aikana uskalsin hädin tuskin räpyttää silmiä.

Ei varmaan mene kauan, kun kaivan seuraavan osan sieltä hyllyni uumenista ^^

Sitoumuksia

Axel pani kätensä hänen poskelleen ja yhtäkkiä Illiana oli näkevinään itsensä miehen silmin, katsoi pelikuvaansa Axelin katseesta ja näki sen, mitä tämäkin näki. Ja hän ymmärsi totuuden. Hän ei ollut pirteä ja vihreä minttu eikä harmiton persilja, ei edes vaatimaton mutta sievä kehäkukka. Axel oli osoittanut sen hänelle, tiivistänyt sen, mitä hän oli miettinyt. Hän oli hyvä, käytännöllinen ja hiukan multainen.

Hän oli lanttu.

Ajattelin, että historiallinen hömppä voisi virkistää näin teinifantasian jälkeen, ja lainasin kirjastosta Simona Ahrnstedtin toisen romaanin "Sitoumuksia". "Sitoumuksia" kertoo 1300-luvun Ruotsissa elävästä 17-vuotiaasta Illianasta. Arkisen näköinen, kasvimaalla tonkiva Illiana on ollut suuri pettymys vanhemmilleen, koska ei ole onnistunut pääsemään naimisiin rikkaan miehen kanssa. (Viimeisin rikas kosija kuolla kupsahti vanhuuttaan ennen häitä - Illianan suunnattomaksi helpotukseksi.)

Lähistölle ratsastaa karskin komea ja mukavan varakas, joskin pahamaineinen ritari Markus Järv. Markus käskee toheloa palveluspoikaa noutamaan kylästä halukkaan leskirouvan vuodettaan lämmittämään, mutta poika eksyy matkalla ja törmää metsässä alastomana kylpevään Illianaan. Kun Illianan kunnia on näin tahrattu, Markus joutuu rangaistukseksi menemään hänen kanssaan naimisiin.

Illianan ja Markuksen suhde kulkee kuin nykyaikaankin sijoittuvissa hömppäromaaneissa; odottamatonta kiinnostusta ja lämpimiä tunteita, sitten väärinkäsityksiä ja epäluuloa, kunnes toisen olemus ja persoona alkavat taas näyttää vastustamattomilta. Satunnaisten naisten kanssa puuhastellut, itsenäisyyttään arvostanut Markuskin huomaa yllättäen, että haluaa pitää Illianasta huolta ja viettää mahdollisimman paljon aikaa tämän kanssa.

Lisäväriä juoneen tuo Markuksen ahne velipuoli, joka ei halua jakaa perintöään äpärän kanssa, vaan alkaa suunnitella pahaa-aavistamattoman Markuksen ennenaikaista kuolemaa.

"Sitoumuksia" oli sellainen sopivan kevyt ja viihdyttävä historiallinen hömppätarina. En jaksaisi lukea montaa puhdasta hömppäviihdekirjaa peräkkäin, koska pariutumisten suhteen ei tunnu koskaan tulevan mitään suuria yllätyksiä, mutta aina välillä nämä ovat ihan mukavaa luettavaa. (Kohta luen varmaan sen kolmannen Ahrnstedtilta suomennetun kirjan...)

Markuksen rikkaus otti jostain syystä päähän heti kirjan alkupuolella. Miksi ihmeessä sen miehen pitää aina, joka ikisessä rakkaustarinassa olla rikas? Järkeilin, että tämän romanssin ruusunpunaiset sävyt olisivat tuhriintuneet ikävästi, jos Markus ja Illiana olisivat joutuneet kituuttamaan jonkin pienen peltotilkun antimilla ja värjöttelemään surkeassa pienessä hökkelissä; on paljon hauskempaa lukea, miten ritari ostaa nuorelle vaimolleen koruja ja silkkejä :D

Lisäksi hermostuin, kun Illiana unohtaa suuttumuksensa ja päätöksensä heti, kun Markus alkaa lähennellä häntä! Mikä siinä on, etteivät hömppäkirjojen sankarittaret osaa torjua komeita sankareita vaikka tuntisivat olonsa kuinka kiukkuisiksi ja petetyiksi? Tai no, oikeasti Illiana oli ihanan topakka nuori nainen, joka uskalsi sättiä Markusta silloin, kun mies käyttäytyi typerästi.

Paras kohta kirjassa oli mielestäni se, kun Illiana alkaa laittaa Markuksen taloutta järjestykseen. Kylästä ja Markuksen linnasta löytyi kiinnostavia asukkaita...

Blue Moon

Löysin (ja siis ostin) Alyson Noëlin The Immortals -sarjan kaksi ensimmäistä osaa yhteisniteenä, joten raahattuani "Evermoren" viihdyttämään minua yövuorossa, jatkoin sen loputtua heti "Blue Moonin" puolelle.

Ever ja Damen rakastuivat toisiinsa jo satoja vuosia sitten, mutta vain Damen muistaa tämän, koska Ever on aina kuollut ja syntynyt uudestaan. Nyt Damen on tehnyt Everistä kuolemattoman ja he ovat vihdoin yhdessä. Damen ei halua puhua menneistä, vaan keskittyä nykyhetkeen. Everin mieltä kuitenkin vaivaa ajatus kaikista niistä vuosisadoista, jotka Damen on elänyt ilman häntä.

Kouluun saapuu uusi poika Roman, josta kaikki pitävät - paitsi Ever. Everin mielestä Romanissa on jotain pelottavaa. Sitten Damenin yliluonnolliset voimat tuntuvat heikkenevän ja hänen käytöksensä muuttuu kuin taikaiskusta.

"Blue Moon" on kolmas lukemani kirja Alyson Noëlilta ja tuntuu, että koko ajan mennään parempaan suuntaan. Tätä lukiessa tuli jo oikeasti sellainen "haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu" -into.

Lukukokemustani häiritsivät lähinnä se, että Everin ja Damenin rakkaustarina oli kuin toistoa Kate Laurenin "Fallenista" ja Damen persoonallisuusmuutoksineen toi koko ajan mieleeni Angelin Buffy vampyyrintappajasta.

Lisäksi hermostuin välillä Everiin, kun tämä hyytyy tiukoissa tilanteissa ja jää nolosti toljottamaan kiusaajiaan. Olisin toivonut hänelle vähän parempaa pokerinaamaa ja ärhäköitä ja nokkelia vastaiskuja loukkauksiin.

Viimeisiä lukuja lukiessa leukani loksahti yllätyksestä, mutta niin positiivista kuin se onkin, kirjan lopun käänteet vain vahvistivat mielikuvaani Damenin ja edellä mainitsemani tv-sarjan Angelin yhtäläisyyksistä. Saa nähdä, miten tämä Alyson Noëlin pariskunta ratkaisee tilanteen :P

Evermore

Alyson Noëlin "Fated" ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Mielestäni kirjailijaa ei kuitenkaan saa tuomita yhden teoksen perusteella, joten lähestyin nyt "Evermorea" kuin pikkulapsi lautasellista parsakaalia.

Teinityttö Ever on menettänyt vanhempansa ja pikkusiskonsa Rileyn auto-onnettomuudessa. Everille jäi tapahtumasta muutama arpi sekä kyky nähdä ihmisten aurat, kuulla heidän ajatuksiaan ja saada liikaakin tietoa ihmisten henkilökohtaisista ongelmista pelkän kosketuksen välityksellä.

Ennen onnettomuutta Ever eli oikein kliseistä nätin ja suositun amerikkalaisen teinin elämää; hän kuului huutosakkiin ja hänellä oli komea ja suosittu poikaystävä. Nyt hän piiloutuu huppareiden sisään ja seurustelee koulun "hylkiöiden" kanssa.

Seikkailu alkaa, kun kouluun saapuu törkeän komea Damen, jonka ääni ja kosketus saavat Everin päässä hälisevät äänet hiljenemään. Ever luonnollisesti ihastuu korviaan myöten, mutta Damenilla tuntuu olevan paljon salaisuuksia.

Ihan ensimmäinen asia, joka ärsytti, oli Everin täydellisen pöllähtänyt reaktio Dameniin. On tietysti luonnollista häkeltyä törmätessään komeaan poikaan teini-ikäisenä - ja vielä vähän vanhempanakin - mutta sellainen totaalinen hyytyminen oli pelkästään noloa. Ja sitten Ever oli naurettavan mustasukkainen aina, kun Damen huomioi muita tyttöjä. Oli myös turhauttavaa seurata, miten Damen pyöritti Everiä; välillä hän houkuttelee Everin lintsaamaan koulusta ja vie romanttisille treffeille ja tekee heti perään katoamistempun.

Ehdin jo hetken pelätä, että koko kirja olisi pelkkää teinitytön ja salaperäisen, yliluonnollisen pojan välistä säätämistä, mutta sitten tarinaan tuli uusia käänteitä ja kiinnostukseni heräsi.

Parasta "Evermoressa" oli mielestäni Everin pikkusiskon Rileyn kummittelu. Everiä Rileyn jutut ehkä rasittivat välillä, mutta minulla oli hauskaa. Pidin Everin ystävästä Havenistakin. Havenin vanhemmat ovat harvinaisen välinpitämättömiä lapsiaan kohtaan, minkä vuoksi Haven pukeutuu gootiksi ja osallistuu kaikkiin mahdollisiin anonyymeihin tukiryhmiin ihan vain saadakseen huomiota. Hienoa, että sivuhenkilönkin persoonaan on keksitty yksityiskohtia.

"Evermoressa" oli jopa muutamia oikeasti hauskoja hetkiä; esimerkkinä vaikka suuri ja mahtava lakimies, joka asuu äitinsä luona.

En ole mitenkään haltioissani tästä kirjasta, mutta loppujen lopuksi "Evermore" oli paljon parempi ja viihdyttävämpi kuin mitä olin "Fatedin" perusteella pelännyt odottanut. "Fatedin" aiheuttamat ennakkoluulot vaikuttivat ajatuksiini ja kokemukseeni tätä kirjaa lukiessa, joten saatoin saada - ja antaa - liiankin negatiivisen kuvan "Evermoren" alkupuoliskosta ^^

Perillä

Jätän hyvin harvoin kirjan kesken ja yleensä pyrin kirjasarjatkin lukemaan loppuun asti. Ally Condien "Tarkoitettu" -kirjasta alkanut trilogia oli suoraan sanottuna tylsempi kuin olin odottanut. Ihan periaatteesta tartuin kuitenkin nyt tähän viimeiseen osaan "Perillä". Trilogian ansioksi on sanottava, että kyllä minua oikeasti kiinnosti saada tietää, miten Yhteiskunnan alistamalle väelle käy.

Cassia, Ky ja Xander ovat nyt kaikki liittyneet kansannousun riveihin. Ky on lentäjä, Xander on soluttautunut Yhteiskunnan virkamieslääkäriksi ja Cassia haahuilee pääkaupungissa... tekemättä oikeastaan yhtään mitään.

Ajatus Yhteiskunnasta ja ankarasti säädellystä tulevaisuudesta oli kiehtova, mutta toteutus jäi melko vaisuksi. Olisin kaivannut alusta asti enemmän toimintaa, vähän huumoria ja ehdottomasti räväkämpiä ja värikkäämpiä henkilöitä. Ensimmäiset sata sivua lähinnä huokailin ja toivoin epätoivoisesti edes pientä zombia. Olisi piristänyt, jos joku olisi edes vaivautunut kompastumaan banaaninkuoreen. (Tosin tässä Condien kauhutulevaisuudessa ei välttämättä ole enää banaaneja...)

Onnekseni kirja on kevyttä luettavaa ja pikkuhiljaa kiinnostuin ihan vilpittömästi ruton leviämisestä ja Xanderin toimista lääkärinä. Cassian toimenkuvaksi alkoi hahmottua ihmisten luovuuden herättäminen - Yhteiskunnassa ei suvaittu kirjoittamista, maalaamista, tanssimista tai mitään vastaavaa itsensä ilmaisemista.

Cassian, Kyn ja Xanderin välinen kolmiodraama levähti viisikulmaiseksi, mikä oli tavallaan ihan kiinnostavaa seurattavaa. Toistan itseäni, mutta mielestäni toteutus näiden romanssienkin suhteen oli vaisu ja lattea. En missään vaiheessa tämän trilogian aikana ymmärtänyt, miksi Ky ja Xander rakastuivat Cassiaan.

Tulipahan luettua tämäkin trilogia ^^

The Killing Dance

Anita Blake -maratonini jatkuu tämän Laurell K. Hamiltonin kirjasarjan kuudennella osalla "The Killing Dance".

"Why did you hunt me up, Edward? What's up?"

"Interesting choice of words," he said.

"What are you talking about?"

"I was just offered a contract on your life, for enough money to make it worth my while."

It was my turn to be quiet. "Did you take it?"

"Would I be calling you if I had?"

"Maybe," I said.

He laughed. "True, but I'm not going to take it."

"Why not?"

"Friendship."

"Try again," I said.

"I figure I get to kill more people guarding you. If I take the contract, I only get to kill you."

Aikaisempien kirjojen tapaan ei tarvinnut lukea pitkälle ennen kuin Anita yritetään tappaa. Tällä kertaa Anitalla on perässään lauma palkkionmetsästäjiä. Palkkio Anitan päästä on tarpeeksi huikea jopa alan parhaimmistolle, mutta Anitalla ei ole aavistustakaan siitä, kuka haluaa hänen kuolevan ja miksi.

Anitan poikaystävän Richardin pasifistisuus nousee myös pöydälle. Richardin kuuluisi olla ihmissusilauman alfa, mutta hänen asemansa horjuu, koska hän ei suostu tappamaan haastajiaan. Anita pelkää Richardin kuolevan ihanteidensa vuoksi. Myös Richardin seuraajat ovat vaarassa, koska Richard ei ole valmis tappamaan puolustaakseen heitä. Suureksi riemukseni Anita kiskaisee aseensa esiin keskellä verenhimoista ihmissusijoukkoa ja julistaa Richardin väen olevan hänen suojeluksessaan.

Yksi lempikohtauksistani tässä kirjassa oli, kun Anitan pelastama ihmissusi Stephen kömpii keskellä yötä Anitan viereen nukkumaan. Stephen-parka kun ei uskaltanut nukkua yksin jouduttuaan ilkeämpien ihmissusien kiusaamaksi. Anita harkitsi tarjoavansa pehmolelupingviini Sigmundiaan Stephenille. :D

Kaiken toiminnan ja hauskojen kommenttien lomaan oli ujutettu myös hieman sellaista hömppäromaanin aktiviteettia. Huokaisin ensin tympääntyneenä, mutta loppujen lopuksi nämä romanttiset kohtaukset vain toivat uusia juonenkäänteitä, joiden seurauksia haluan päästä seuraamaan sarjan seuraavan osan merkeissä. Olen siis vielä kuuden kirjan jälkeen aivan ihastunut tähän sarjaan ^^

Kovan onnen Rosa

Jouduin pankkiasioiden selvittämiseksi lähtemään vähän kotikulmia kauemmaksi enkä tietenkään voinut vastustaa pankin vieressä olevaa kirjastoa. Kun kerran oli oikein junalla joutunut kulkemaan, olihan se kirjasto pakko käydä katsastamassa. Hätäisen seuralaisen vuoksi en sitten päässyt lastenosastoa pidemmälle, mutta jo sieltä käteen ehti tarttua Jenny Hughesin "Kovan onnen Rosa". Kyseessä on siis hevoskirja yhdeltä nuoruusvuosieni lempikirjailijoista.

15-vuotias Tamzin auttaa äitiään ja isoisäänsä uudelleenkouluttamaan hevosia. Isoisän alaisuudessa työskentelee myös pari vuotta Tamzinia vanhempi poika Seb, johon Tamzin on salaa ihastunut. Tamzinin harmiksi Seb tuntuu näkevän hänet pikkulapsena. Sitten tallilla pidettävälle ratsastuskurssille ilmestyy Sebin ikäinen kaunis Sophie ja Seb ihastuu ensisilmäyksellä. Mustasukkaisuuden kourissa kärvistelevä Tamzin löytää pakopaikan kaltoinkohdellun nuoren tamman Rosan luota. Ikävä kyllä hevostilan sääntönä on, ettei hevosiin saa kiintyä. Nehän ovat muiden omistamia ja tilalla vain väliaikaisesti.

Jazz hamusi hiuksiani. Halasin ruunaa ja tunsin samalla voimakkaan surun aallon pyyhkäisevän ylitseni. Kenen tahansa hevoshullun silmissä elämäni näytti luultavasti täydelliseltä: ratsastusta päivät pitkät upeilla hevosilla hyvännäköisen ja puoleensavetävän pojan seurassa. Mutta minä tiesin totuuden. Vaikka ratsastus oli intohimoni, en uskaltanut kiintyä Jazziin enkä muihinkaan tallimme hevosiin. Ne kaikki palasivat ennen pitkää omistajiensa luokse. Joinakin hetkinä, kuten juuri nyt, olisin mielihyvin vaihtanut Highfieldin hulppeat puitteet vaatimattomaan pikkutalliin ja ainokaiseen, ikiomaan poniin. Poniin, jota voisin huoleti rakastaa ja hellitellä ja jonka kanssa voisin viettää joka ikisen päivän...

Kun kohderyhmänä on hevoshullu tyttölapsi, maailman täytyy olla hieman ruusunpunainen. Ennakko-oletuksena on, että sankaritar saa unelmiensa hevosen ja ratsastaa onnellisena auringonlaskuun söpön ratsastajapojan kanssa. Liian utopistiset tarinat kuitenkin ärsyttivät minua jo silloin, kun vielä kuuluin kohderyhmään. Kun vasta ratsastuksen aloittanut tyttölapsi kesyttää ja kouluttaa villin, pelokkaan ja toivottomaksi tuomitun hevosen ja voittaa suuret ratsastuskilpailut, menee heppatytön päiväuni vähän överiksi.

Kehtaanko edes tunnustaa, että pidin "Kovan onnen Rosasta"? Se oli uskomattoman virkistävä lukukokemus. Juonikuvio oli tälle kirjatyypille perinteinen, mutta tarina ei tuntunut liian utopistiselta päiväunelta. Innostuin tästä helppolukuisesta, ihania hevosia pursuavasta kirjasta niin, että taidan etsiä lisää hevoskirjoja luettavaksi! ^^

Mitenköhän monta hevoskirjaa voi lukea putkeen ennen kuin tytöt ja hevoset alkavat mennä sekaisin? :P