maanantai 12. lokakuuta 2015

Wild

Päätin palata Aprilynne Piken keijusarjan pariin ennen kuin unohdan, mihin viimeksi jäätiin ja ennen kuin kirjasto päättää heittää kirjat poistettavien pinoon. Vuorossa on siis sarjan kolmas osa "Wild".

Sarjan toisessa osassa ihmisten kasvattama keijutyttö Laurel lähti opiskelemaan keijujen kouluun. Nyt kolmannessa kirjassa keijut valtaavatkin vuorostaan ihmisten koulun. Yliluonnollisten olentojen soluttautuminen ihmisteinien keskelle ei varsinaisesti ole mikään suuri neronleimaus, mutta ihan kiinnostavan juonen Pike on onnistunut kehittelemään. Kirjaa on pakko lukea eteenpäin, kun haluaa tietää, kuka se "villi" keiju loppujen lopuksi oikein on.

Kohtuullisen juonen pilasi minun osaltani kuitenkin - jälleen kerran - päähenkilö Laurel. Jos en aivan väärin muista, edellisessä kirjassa hän käski rakastuneen keijupoika Tamanin häipyä. Nyt Tamanin palattua Laurel on kuitenkin - jälleen kerran - aivan ihastuksissaan ja vihainen vain siitä, ettei Tamani ole ilmoitellut itsestään. Tamani ilmaisee oikein selvästi haluavansa olla Laurelin kanssa ja ärsyttää tarkoituksella Laurelin ihmispoikaystävää Davidia. Davidin osoittaessa mustasukkaisuutta Laurel suuttuu sitten Davidille. Kaiken huipuksi Laurel on itse mustasukkainen Tamanista aina kun tämä on muiden seurassa! Mielestäni Laurel käyttäytyy toisinaan niin petollisesti ja pikkumaisesti, että teki mieli ravistella arvon päähenkilöä oikein antaumuksella :P

En lyttää "Wildia" totaalisesti. Tamani ja Laurel ottivat päähän ajoittain, mutta ei kirjan lukeminen silti mitään pakkopullaa ollut. Loppua kohti tilanne äityi niin jännittäväksi, että seuraavaa osaa ei voi jättää lukematta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti