Tutkimusmatkani suomalaiseen fantasiakirjallisuuteen jatkui Anni Nupposen romaanilla "Nainen ja kuningas".
Eelis on ylimmän parantajan tytär, joka kasvaa parantajien keskellä kunnioittamaan elämää ja kammoamaan väkivaltaa. Lahjakkuutensa ansiosta hänestä tulee jo nuorena ylin parantaja.
Nuori kuningas Areth on Eeliksen sotaisa hallitsija. Sotilaiden keskuudessa parantamista ei juuri arvosteta, mutta eräänä päivänä uskolliset miehet kantavat kuumeilevan kuninkaan Eeliksen hoidettavaksi. Tästä alkaa kahden erilaisen ihmisen arvojen yhteentörmäys.
Itse teksti olisi kaivannut vielä hieman viimeistelyä; kappalejaot olivat välillä ongelmallisia ja kielioppi-/painovirheitä oli päässyt mukaan.
Pidän siitä, että tarina etenee vauhdikkaasti eikä jää vatvomaan sivukaupalla yksittäistä pikkuasiaa, mutta nyt vajaaseen kolmeen sataan sivuun oli mahdutettu niin pitkä aikajakso tapahtumineen, etten tuntenut pääseväni oikeasti mukaan näihin kokemuksiin. Olisin myös halunnut lukea tarkemmin Eeliksen kahden ylhäisönaisystävän elämästä. Kummankin nuoren naisen kohtalossa oli ihan kiinnostavia draaman aineksia, mutta ne kuitattiin turhauttavan pikaisesti.
Pidin Eeliksestä hahmona. Hän vaikutti alussa ärsyttävän herkältä, mutta paljastui lopulta sellaiseksi hiljaisella tavalla vahvaksi; oikein malliesimerkki suomalaisesta sisusta, vaikka Eelis elikin jossain tuntemattomassa, Suomea lämpimämmässä maassa.
En missään vaiheessa ymmärtänyt Eeliksen rakastumista kuningas Arethiin. Tämä oli kuitenkin rakkaustarina, joka ei noudattanut kioskien hömppäkirjojen kaavaa, joten henkilökohtaiset tunteeni sankarittaren rakasta kohtaan eivät estäneet seuraamasta tarinaa innolla. (Minähän en siis yleensä jaksa lukea mitään tavallisia rakkausromaaneja, koska loppuratkaisu on niissä selvillä jo heti ensimmäisestä luvusta lähtien.)
Pidin Eeliksestä hahmona. Hän vaikutti alussa ärsyttävän herkältä, mutta paljastui lopulta sellaiseksi hiljaisella tavalla vahvaksi; oikein malliesimerkki suomalaisesta sisusta, vaikka Eelis elikin jossain tuntemattomassa, Suomea lämpimämmässä maassa.
En missään vaiheessa ymmärtänyt Eeliksen rakastumista kuningas Arethiin. Tämä oli kuitenkin rakkaustarina, joka ei noudattanut kioskien hömppäkirjojen kaavaa, joten henkilökohtaiset tunteeni sankarittaren rakasta kohtaan eivät estäneet seuraamasta tarinaa innolla. (Minähän en siis yleensä jaksa lukea mitään tavallisia rakkausromaaneja, koska loppuratkaisu on niissä selvillä jo heti ensimmäisestä luvusta lähtien.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti