"The Bristling Wood" on kolmas osa Katharine Kerrin Deverry-sarjasta, jonka ensimmäiset osat löysin kirjastosta suomeksi ("Hopeatikari" ja "Lumottu sormus"). Onkohan sarjaa ikinä suomennettukaan näitä kahta ensimmäistä kirjaa enempää? Onnekseni alan olla aika taitava fantasianlukija englanniksikin, joten pääsin nauttimaan tästä alun perin vuonna 1989 ilmestyneestä jatko-osastakin. (Mikään ei ole pahempaa kuin kesken jäävä seikkailu!)
Maddyn (Rhodry aiemmassa elämässä) on tavallinen sotilas, joka epäonnekseen taisteli hävinneen klaanipäällikön joukoissa. Paetessaan vihollisen joukkoja hän törmää Nevyniin. Maddyn saa aivan vahingossa Nevynin keksimään loistavan suunnitelman kansaa piinaavan sisällissodan lopettamiseksi; riiteleville klaaneille täytyy tarjota kuningas, joka verenperintönsä, ulkoisen olemuksensa ja ennusmerkkien perusteella olisi tarkoitettu valtaistuimelle.
Maddyn (Rhodry aiemmassa elämässä) on tavallinen sotilas, joka epäonnekseen taisteli hävinneen klaanipäällikön joukoissa. Paetessaan vihollisen joukkoja hän törmää Nevyniin. Maddyn saa aivan vahingossa Nevynin keksimään loistavan suunnitelman kansaa piinaavan sisällissodan lopettamiseksi; riiteleville klaaneille täytyy tarjota kuningas, joka verenperintönsä, ulkoisen olemuksensa ja ennusmerkkien perusteella olisi tarkoitettu valtaistuimelle.
Maddyn jatkaa pakomatkaansa ja liittyy kiertelevään palkkasoturijoukkoon. Pian hänestä tulee yksi ensimmäisistä hopeatikareista. Samalla Nevyn kiertelee pappien luona järjestämässä näiden tukea tulevalle kuninkaalle ja tietysti etsimässä sopivaa aatelispoikaa.
Hopeatikarin uralle ajautunut Rhodry saa pestin lordi Neddin joukoista. Mukana on myös Neddin köyhä serkku Perryn, joka osaa puhua hevosille (ja elättää itsensä varastamalla rikkaiden ratsuja). Pian Rhodry on hengenvaarassa ja Jill joutuu (taas vaihteeksi) ratsastamaan apuun. Jostain syystä villiväkiset eivät pidä Perrynistä, mutta ne eivät osaa kertoa Jillille tarkempaa syytä.
Maddynin elämä kiertelevän soturijoukon bardina oli niin kiinnostavaa, että olin hetken jopa pettynyt, kun hänen seikkailuistaan siirryttiin takaisin "nykyaikaan" Jillin ja Rhodryn pariin. Olen itse asiassa pitänyt melkein kaikista Rhodryn aiemmista inkarnaatioista enemmän kuin Rhodrysta; Rhodryn ylpeys ja äkkipikaisuus aiheuttavat aina ihan turhia ongelmia, kun miehellä on niitä muutenkin aivan tarpeeksi poliittisen juonittelun ja pimeän dweomerin harjoittajien velloessa ympärillä.
Turhauduin myös Jilliin. "Hopeatikarissa" Jill esiteltiin voimakastahtoisena poikatyttönä, jonka soturi-isä on opettanut taitavaksi - ja innokkaaksi! - miekan käyttäjäksi. Nyt Jill kuitenkin vain seuraa rakastajaansa ympäri maita ja piileskelee sävyisästi muiden naisten seurassa Rhodryn lähtiessä taistelemaan. Pelkäsin jo, että Jillin suurimmiksi saavutuksiksi jäisi avun hakeminen ja lisäjoukkojen hälyttäminen miesten taistelun kääntyessä huonoon suuntaan!
Ilokseni sitä jännitystä alkoi löytyä myös Jillin elämästä; kumpikin nuorista rakastavaisista joutui tahollaan tiukkaan tilanteeseen ja lopulta Jillkin osasi jälleen vetää miekan huotrasta. Suuri murheeni on nyt tämän(kin) sarjan kanssa se, etten tiedä mistä ja milloin löydän seuraavan osan. Sankarit ovat nimittäin edelleen pinteessä!
Maddynin elämä kiertelevän soturijoukon bardina oli niin kiinnostavaa, että olin hetken jopa pettynyt, kun hänen seikkailuistaan siirryttiin takaisin "nykyaikaan" Jillin ja Rhodryn pariin. Olen itse asiassa pitänyt melkein kaikista Rhodryn aiemmista inkarnaatioista enemmän kuin Rhodrysta; Rhodryn ylpeys ja äkkipikaisuus aiheuttavat aina ihan turhia ongelmia, kun miehellä on niitä muutenkin aivan tarpeeksi poliittisen juonittelun ja pimeän dweomerin harjoittajien velloessa ympärillä.
Turhauduin myös Jilliin. "Hopeatikarissa" Jill esiteltiin voimakastahtoisena poikatyttönä, jonka soturi-isä on opettanut taitavaksi - ja innokkaaksi! - miekan käyttäjäksi. Nyt Jill kuitenkin vain seuraa rakastajaansa ympäri maita ja piileskelee sävyisästi muiden naisten seurassa Rhodryn lähtiessä taistelemaan. Pelkäsin jo, että Jillin suurimmiksi saavutuksiksi jäisi avun hakeminen ja lisäjoukkojen hälyttäminen miesten taistelun kääntyessä huonoon suuntaan!
Ilokseni sitä jännitystä alkoi löytyä myös Jillin elämästä; kumpikin nuorista rakastavaisista joutui tahollaan tiukkaan tilanteeseen ja lopulta Jillkin osasi jälleen vetää miekan huotrasta. Suuri murheeni on nyt tämän(kin) sarjan kanssa se, etten tiedä mistä ja milloin löydän seuraavan osan. Sankarit ovat nimittäin edelleen pinteessä!
Olisin myös kaivannut karttaa; "Hopeatikarista" löytyi useampikin, koska rajat muuttuivat sisällissodan vuoksi, mutta niistä ei ollut iloa kirjaston hyllyssä. Ehkä kartta oli tipahtanut tästä pokkaripainoksesta tai sitten kirjailija odotti lukijalla olevan joko valokuvamuisti tai aiemmat kirjat käden ulottuvilla. Hyvin tämän pystyi lukemaan eksymättä, mutta mielestäni fantasiakirja tarvitsee kartan (tai useammankin) ollakseen vakuuttava :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti