Dragonspell

Pasmat (ja lukulista) menivät sekaisin, kun löysin kirjastosta Katharine Kerrin Deverry-sarjan neljännen osan "Dragonspell" (kulkee myös nimellä "Dragon Revenant"). Harvinaista herkkua löytää kirjastosta juuri se kirja, mikä pitäisi jostain sarjasta lukea - varsinkin kun lukee tällaisia vanhempia, vähemmän tunnettuja sarjoja. Kirjaston kirjoilla on paha tapa olla poissa hyllystään juuri silloin, kun niiden lukeminen sopisi omiin suunnitelmiin, joten tämä yllätyslöytö piti tietysti ottaa heti käsittelyyn.

Rhodryn pitäisi ottaa edesmenneen isoveljensä maat haltuunsa ja nousta Aberwynin gwerbretiksi (gwerbret on korkein aatelisarvo kuninkaan jälkeen) ennen kuin klaanipäälliköt aloittavat sodan pyrkiessään kiskomaan gwerbretin isot saappaat omiin jalkoihinsa.

Ikävä kyllä pimeän dweomerin harjoittajat sieppasivat Rhodryn ja myivät hänet orjaksi kauas Bardekin saarille. Pimeä dweomer on myös vienyt Rhodryn muistot eikä hän muista mitään aiemmasta elämästään.

Jill ja Rhodryn velipuoli lähtevät Bardekiin etsimään Rhodrya Nevynin jäädessä setvimään kotimaan asioita.

Valitin "The Bristling Woodin" kohdalla sitä, että Jill meinasi välillä jäädä avuttoman sivuhahmon osaan. "Dragonspellissa" Jill on alusta asti juuri sellainen toimintaan valmis kärsimätön soturi kuin sarjan ensimmäinen osa lupaili.

Rhodry puolestaan oli muistinsa menettäneenäkin yhtä kuumapäinen kuin aina; hänet orjaksi saattanut mies on pakko tappaa omin käsin vaikka samalla menettää varmasti omankin henkensä. Edes Aberwynin kansan kohtalo ei lopulta ole Rhodrylle tärkeämpi kuin henkilökohtainen kosto. Pudistelin välillä päätäni Rhodryn uhoilulle ja tyhmänrohkeille tempauksille, mutta yllättävän järkevää toimintaa ja tilanteisiin sopeutumistakin oli nähtävissä.

Jillin ja Rhodryn suhde on aiemmissa osissa jäänyt itselleni aika vaisuksi kokemukseksi. En ole oikein jaksanut ymmärtää, mikä näiden kahden välisistä tunteista tekee niin erityisen voimakkaita. Nyt, kun kumpikin esitettiin niin äkkipikaisina ja taisteluvalmiina, aloin vihdoin ajatella, että he oikeasti kuuluvat yhteen. Sain siis mukavasti jännitettävää, kun hömppäromaanimaiset epäilykset ja itse kohtalo uhkasivat kaksikon romanssia :D

Ensimmäistä kertaa aloin myös pitää Jillin isästä Cullynista; Cullynin aiemmat inkarnaatiot herättivät minussa inhoa eikä Cullynkaan ole täysin vapaa historian ällöttävistä tunteista, mutta tässä neljännessä kirjassa Cullyn sai loistaa Rhodryn äidin joukkojen vahvana ja oikeudenmukaisena komentajana ^^

Bardekin eksoottiset maisemat ja kulttuuri toivat ihanaa lisäväriä tarinaan. Sen sijaan kritiikkiä voisin antaa ehkä vähän tylsistä pahiksista. En pitänyt edes sitä vanhaa pimeän dweomerin mestaria, Nevynin arkkivihollista, yhtä pelottavana ja/tai ällöttävänä kuin monen muun fantasiasarjan kelmejä :P

Lopussa yhden henkilön ratkaisu yllätti minut täysin, mikä oli oikein virkistävää. Deverry-sarjaan taitaa kuulua viisitoista kirjaa, joten jännä nähdä, mitä tästä valinnasta seuraa jatkossa (vai onnistuuko koko kuvio lässähtämään jotenkin takaisin ennalta-arvattavaan uomaan) ^^