"Mad Ship" on toinen osa Robin Hobbin Liveship Traders -trilogiasta. Hehkutin jo "Ship of Magicia" ja tässä jatko-osassa meno vain parani.
Merirosvokapteeni Kennit on siepannut Vivacian ja Kylen ja Wintrow'n siinä sivussa. Kennitin voitonriemua uhkaa kuitenkin merikäärmeen mutustama jalka, joka mätänee kovaa vauhtia ja uhkaa viedä mukanaan koko miehen.
Wintrow'n täytyy nyt hyödyntää puutteelliseksi jäänyttä koulutustaan ja pelastaa Kennitin henki. Jos Kennit kuolee, kapteenin uskolliset miehet ja erityisesti Etta pitävät huolen siitä, että Wintrow ja Kyle kokevat mahdollisimman epämiellyttävän lopun.
Kotona Bingtownissa Vestritin perheen naisväki yrittää epätoivoisesti lepytellä velkojia odottaessaan Vivacian ja Kylen paluuta. Malta nauttii hemmotellun ja itsekkään lapsen innolla ensimmäisen sulhasehdokkaansa tarjoamista huomionosoituksista, vaikka hänellä ei ole aikomustakaan muuttaa Reynin syrjäiseen kotiin synnyttämään lapsia.
Malta on muuten alusta asti tuonut mieleeni Scarlett O'Haran; Malta haluaisi vain käydä juhlissa kauniissa puvuissa ja paistatella lukuisten nuorten miesten ihailussa. Oli hauskaa seurata Maltan kehitystä todella raivostuttavasta kakarasta voimakastahtoiseksi nuoreksi naiseksi.
Tässä sarjan toisessa osassa esiteltiin myös uusia vihollisia; Bingtownin vanhojen kauppiasperheiden yhteinen uhka on hemmoteltu, ruumiin iloihin uppoutunut poikakuningas Satrap Corgo. Miten joku voi olla samaan aikaan niin säälittävä ja kamala? En voi sanoa muuta kuin että nautin suuresti Corgon inhoamisesta! :D
Althean rakkauselämä sai jonkinlaista kolmiodraaman makua, kun hän matkaa kotia kohti vanhan tanssiparin, varakkaan Teniran suvun perijän Gragin kanssa. Grag Tenira on juuri sitä mitä kunniallisen kauppiasperheen tyttären pitäisi haluta, mutta Althean mielestä mukava nuorukainen ei ole tarpeeksi jännittävä.
Alan ilmeisesti tulla vanhaksi ja tylsäksi itsekin, kun toivoin Althean valitsevan Gragin - kaupanpäällisinä olisi vielä mahtavat appivanhemmat! Brashen, jonka perään Althea nyt haikaili, vaikutti muutamista hyvistä teoistaan ja aikeistaan huolimatta aikamoiselta lurjukselta. Pahan pojan charmi ei ainakaan tällä kertaa purrut allekirjoittaneeseen :P
Lempihahmoni on ehdottomasti Ophelia, Teniran perheen vanha laiva. Ophelia työntää nenänsä kaikkialle ja tietää tasan tarkkaan, miten asioiden pitää mennä, todella sisukas ja hyväntahtoinen rouva. Jokaisella perheellä pitäisi olla oma Ophelia! ^^
Kapteeni Kennit hämmensi minua (ihan positiivisella tavalla) jo sarjan ensimmäisessä osassa, kun en millään osannut päättää, onko hänestä tarkoitus pitää vai ei. Nyt sanon, että hän ei ole kovin mukava tyyppi, mutta hänen suunnitelmansa tarjosivat ehkä kirjan jännittävimmät hetket.
"Elävien laivojen" hurja salaisuus paljastuu myös tässä kirjassa ja myös merikäärmeiden puuhat saavat selityksen. Aika huikeita juttuja Hobb on keksinyt lukijan iloksi - ja kauhistukseksi!
Merirosvokapteeni Kennit on siepannut Vivacian ja Kylen ja Wintrow'n siinä sivussa. Kennitin voitonriemua uhkaa kuitenkin merikäärmeen mutustama jalka, joka mätänee kovaa vauhtia ja uhkaa viedä mukanaan koko miehen.
Wintrow'n täytyy nyt hyödyntää puutteelliseksi jäänyttä koulutustaan ja pelastaa Kennitin henki. Jos Kennit kuolee, kapteenin uskolliset miehet ja erityisesti Etta pitävät huolen siitä, että Wintrow ja Kyle kokevat mahdollisimman epämiellyttävän lopun.
Kotona Bingtownissa Vestritin perheen naisväki yrittää epätoivoisesti lepytellä velkojia odottaessaan Vivacian ja Kylen paluuta. Malta nauttii hemmotellun ja itsekkään lapsen innolla ensimmäisen sulhasehdokkaansa tarjoamista huomionosoituksista, vaikka hänellä ei ole aikomustakaan muuttaa Reynin syrjäiseen kotiin synnyttämään lapsia.
Malta on muuten alusta asti tuonut mieleeni Scarlett O'Haran; Malta haluaisi vain käydä juhlissa kauniissa puvuissa ja paistatella lukuisten nuorten miesten ihailussa. Oli hauskaa seurata Maltan kehitystä todella raivostuttavasta kakarasta voimakastahtoiseksi nuoreksi naiseksi.
Tässä sarjan toisessa osassa esiteltiin myös uusia vihollisia; Bingtownin vanhojen kauppiasperheiden yhteinen uhka on hemmoteltu, ruumiin iloihin uppoutunut poikakuningas Satrap Corgo. Miten joku voi olla samaan aikaan niin säälittävä ja kamala? En voi sanoa muuta kuin että nautin suuresti Corgon inhoamisesta! :D
Althean rakkauselämä sai jonkinlaista kolmiodraaman makua, kun hän matkaa kotia kohti vanhan tanssiparin, varakkaan Teniran suvun perijän Gragin kanssa. Grag Tenira on juuri sitä mitä kunniallisen kauppiasperheen tyttären pitäisi haluta, mutta Althean mielestä mukava nuorukainen ei ole tarpeeksi jännittävä.
Alan ilmeisesti tulla vanhaksi ja tylsäksi itsekin, kun toivoin Althean valitsevan Gragin - kaupanpäällisinä olisi vielä mahtavat appivanhemmat! Brashen, jonka perään Althea nyt haikaili, vaikutti muutamista hyvistä teoistaan ja aikeistaan huolimatta aikamoiselta lurjukselta. Pahan pojan charmi ei ainakaan tällä kertaa purrut allekirjoittaneeseen :P
Lempihahmoni on ehdottomasti Ophelia, Teniran perheen vanha laiva. Ophelia työntää nenänsä kaikkialle ja tietää tasan tarkkaan, miten asioiden pitää mennä, todella sisukas ja hyväntahtoinen rouva. Jokaisella perheellä pitäisi olla oma Ophelia! ^^
Kapteeni Kennit hämmensi minua (ihan positiivisella tavalla) jo sarjan ensimmäisessä osassa, kun en millään osannut päättää, onko hänestä tarkoitus pitää vai ei. Nyt sanon, että hän ei ole kovin mukava tyyppi, mutta hänen suunnitelmansa tarjosivat ehkä kirjan jännittävimmät hetket.
"Elävien laivojen" hurja salaisuus paljastuu myös tässä kirjassa ja myös merikäärmeiden puuhat saavat selityksen. Aika huikeita juttuja Hobb on keksinyt lukijan iloksi - ja kauhistukseksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti